Mitähän sitten tekis?

Joo, ei ole tuota ongelmaa. Haastetta riittää niin työssä kuin kotonakin. Ja tekemistä. Ei ole hidastamisesta tietoakaan. No, en ole sitä kaivannutkaan. Tämä nyt vaan on tämä tyyli. Täysillä. Aina. Mitä sitä hyväksi havaittua muuttamaan!

Koiranpentu kotiutuu. Ei ehditä sen kummemmin kotouttamaan. Siinäpähän asettuu osaksi laumaa. Sitten kun ei muuta hommaa ole niin narun perässä saa kulkea ihan niin paljon kun haluaa. Onneksi. Raitista ilmaa ei tässä pimeydessä voi liikaa saada. Salilla ja jumpissa on tullut käytyä ja onpa taas huippua saada se rutiini päälle. Niin kuin facebookissa: tykkään!

Paits nyt kun iski flunssa ja tiukassa on ollutkin. Vaikka ihan aavistuksen kyllä hidastin! Huilasin hetken. Ehdin kehua, ettei ole yskää. Nyt on sekin, mutta kuitenkin vaan flunssa. Joten löysätään edelleen vähän ja odotetaan, että flunssa hellittää ja elämä jatkuu. Tai ihan täyttä elämää tämäkin on, mutta jatkuu esimerkiksi liikunnallinen elämä. 

Elämässä riittää hyviä asioita. Hauskoja. Tai ainakin huvittavia. On tullut taas naurettua. Enimäkseen itselleen. Ja hyvä niin. Materiaalia riittää. Lempeästi tietysti täytyy itseäänkin käsitellä, mutta huvia ei voi kieltää.

Kaikesta tohottamisesta huolimatta myös välillä tulee valmista ja palikoita kolahtelee paikalleen. Sellaiset onnellisen raukeat hetket on vaan nyt olleet harvassa. Täytynee sellainen ihan asioikseen järjestää. Jos hakisi viikonloppuna joogakortin.

Eheää viikonloppua <3

tAamu

Lihaton lokakuu

Elän kasvissyöjien ympäröimänä. Yhä useampi lähelläni on siirtynyt kasvisruokavalioon ja osa läheisistäni ollut jo vuosikymmenen/t sillä linjalla. Niinpä minäkin sitten yllytyshulluna tartuin Lihaton lokakuu-haasteeseen. Ensimmäinen päivä lokakuuta menin Stokkalle ja ostin itämaista kanasalaattia, kun se on niin mahdottoman hyvää (inkivääri!), mutta eihän sitä koko ajan voi muistaa kaikkea!

Mutta siis periaatteessa kyllä. Ei minusta ihan kokonaan kasvissyöjää taida koskaan tulla, mutta enemmän ja enemmän se kiehtoo. Olen rakastunut papuihin ja linsseihin (ja kyllä vatsani kestää niitä ihan hyvin - multa on nyt kysytty tätä useamman kerran lähiaikoina - näytänkö jotenkin siltä, että... ilmavalta tai jotain?). Hyvin tehty kasvisruoka on todella hyvää. Kasvikset ovat kuitenkin maukkaampia/vivahteikkaampia kuin liha jo olemassa. Tykkään.

Mähän olen moneen kertaan todennut, että en mittaa itseäni tai elämääni numeroilla, mutta nyt kun paino taas alkaa vitosella niin olen alkanut mitata. Että se nyt sitten tässä sivulauseessa, vaikka sillä ei oikeasti niin paljon merkitystä ole. Mutta onhan kevyempänä helpompi olla, juosta ja mahtua jakkuun...

Juoksu on suunnitteilla. Suunnitelmaa pidemmälle ei valitettavasti olla nyt päästy, mutta onhan suunnitelmakin jo jotain. Nyt vaan on ollut liian väsynyt. Liikaa kaikkea. Kotiasioita ja työasioita. Vaikkakin mielekkäitä ja on ollut ihana tehdä työtä, jonka kokee arvokkaaksi ja tuntee saavansa aikaan. On hyvä ollut työstää asioita kotonakin ja kai nekin arvokkaita ovat. Kotihommelit.

Viikonloppu tulee kesken töiden. Vaikka tykkäänkin työstäni tosi paljon, on vapaa vielä hienompi asia! Väsyneenä (ihan unen tarpeessa) sitä on vähän henkisempi, herkempi kuin muuten, tehokkaimmillaan. Aina välillä palaan tähän kuvaan tai sen viestiin. Tykkään.

Rentouttavaa, voimaannuttavaa viikonloppua!

tAamu

Jalan tasapaino ja minun väsy

Mun jalassa on tasapaino. Varpaat ei tunne mitään ja kantapää on tulessa. Keskiarvoksi tulee siis ihan ok tunto. Ehkä kantakalvon tulehdus (sopii paremmin kuin plantaari faskiitti). Ei, tyylilleni uskollisena, en ole käynyt lääkärissä. Venyttelen, hieron ja liikun vain converseilla hyvin vaimennetuilla kengillä. 

Ihan hirviän kiiretahtiset viikot takana. Sais edes jälkikasvun lomalle niin helpottaisi. Eli ihan kohta. Tämä viikko vielä sinnitellään. Univelkaa kertynyt. Tosin en kaihda käydä päiväunille, jos tilaisuus tarjoutuu, joten sen sorttisia korjausliikkeitä luvassa. Heti kun ehdin.

Onneksi on aurinko ja ihan yhtäkkiä alkanut kesä. Kantapään takia yritän painottaa pyöräilyyn, vesijuoksuun ja muuhun sellaiseen liikuntaan, jossa ei paino tule kantapäälle. Tänään menen kyllä juoksemaan, mutta metsään, jolloin tulee niin paljon ylämäkiä, että tulee juostua etupainotteisesti. Sillä tavallahan tämä on hassu vaiva, ettei se liikkuessa haittaa. Rasituksen ja etenkin seisoskelun jälkeen vaivaa. Aamulla herätessä myös.

Ei tämä jalka nyt niin menoa haittaa. On vaan haaste liikkua eri tavalla kuin haluaisi. Väsymys akuutimpi ongelma. Täytynee hoitaa pois. Lomaan tänään tasan kolme viikkoa. Se on lyhyempi aika kuin se, mitä lomaa on edessä. Aika loistavaa.

Loma, mä kaipaan sua niin!

Hyviin asioihin keskittyen,

Aamu

Ei se olekaan niin

Mä olen tosi paljon juossut merenrantaa. Talven läpi oikeastaan. Kesällä meidän juoksuseuralla (siis kaksi ystävääni ja minä, joita yhdistää into juosta, olematon suunnistuskyky ja kohtalaisen usein yllättävä vessahätä) on tapana juosta suurten korkeuserojen pururadalla ja metsässä, mutta talvella helposti valitsemme auratun rantareitin. Koska se on helppoa ja tuota... helppoa. Metsässä juoksemisen edellytys ainakin edellisten talvien lumitilanne huomioon ottaen, että joku muu on kulkenut siellä ennen meitä... Meidän mittaisista ihmisistä ei polun tekijöiksi ole.

Kesä tuli, sulatti lumen ja avasi meille taas metsät juosta. Miten sitä talvessa unohtaakaan muun tavan kuin sen yhden tavan. Pidin rantajuoksua just hyvänä ja hyvähän se onkin pitkään rauhalliseen jolkotteluun. Ajatella, että luulin rantajuoksun olevan se paras tapa. Ajatella. Kun en muuta taas muistanut. 

Mutta voi metsä! Pari metsäjuoksua tehneenä olen taas ihan onnesta soikeana. Persuksissa totisesti tuntuu pystysuorien kallioiden nouseminen. Peruslenkkimme ensimmäinen puolikas nousee kokoajan ylemmäs. Kalliolle päästessä tuntuu, että tää oli nyt tässä (siis lenkki ja elämä), mutta sitten alkaa paikoitellen jyrkkäkin lasku takaisin lähtöä kohti ja loppusuoralla tajuaa, että kyllä tästä selvitään ja toinen kierros on paikallaan. Tällä hetkellä ollaan vasta haaveiltu kolmannesta kierroksesta... Ensimmäisellä kerralla sen esti lenkkikaverin heikottava nälkä (älä ota nälkäistä ihmistä metsään mukaan) ja toisella kerralla lähestyvä yö ja mukavuuden halu. Todettiin, että seuraavalla kerralla kolmas kierros on jo tosiasia, mutta ei vielä tänään.

Väliin olisi varmasti paikallaan tasamaa hölköttely, mutta nuo pikaiset pyrähdykset umpimetsään, valopallot, verenmaku suussa ja kalliolle käden varaan tärähtäminen on pitkästä aikaa vaan niin ihanaa. Puolessa tunnissa saa hartiat ja pakarat tunnottomiksi väistellessä juurakoita ja riuhtoessa itseään hartiavoimin ylös liukasta kalliota.

Voi kun olisi se suunnistustaito ja uskaltaisi juosta metsässä yksin, haluaisin oppia suunnistamaan. Kaipaan naamalleen turpeeseen tuiskahtamisia! Vaikka näyttää tuo onnistuvan ilman karttaa ja kompassiakin!

tAamu

Keveästi keikkuen

Eilen kävin kertomassa, miten rento ja stressitön olen. Noo, kyllä mä olen vieläkin, mutta vähän tässä välissä ehti oma saamattomuus ja (kirjaimellinen) löysyys ärsyttämään. Periaatteista lipsuminen. 

Ehkä tämä mun elämä nyt vaan on tällaista. Ailahtelua ja nykivää etenemistä. Koska itse kaiken keskellä muuten olen "periaatteessa onnellinen" (niin kuin yhdessä suomalaisessa masennusseulassa vaihtoehdoksi tarjotaan :)))). Joo siis oikeasti olen. Enemmän olen itseeni tyytyväinen ja vähemmän kriittinen kuin vuosia sitten. 

Taina opetti esimerkillään jo aikaa sitten, kuinka itsensä hyväksymisellä pääsee paljon pidemmälle kuin itseään soimaamalla. Kuinka hyvä ihan oikeesti voittaa pahan. Positiivinen on negatiivista vahvempi. En varsinaisesti allekirjoita, mitään keskity-ajattelemaan-mitä-haluat-ja-se-toteutuu-tekniikkaa. Pelkkä ajattelu ei riitä. Siihen en usko, mutta positiiviseen asenteeseen taas uskon täysin. 

Jos ei muuta, on itsensä helpompi olla. Useimmat asiat, joita murehditaan, ovat faktoja, joille ei mitään voi. Menetykset ja suru on asia erikseen. Ne toki on surtava pois, mutta etenkin älytön elämän/tulevaisuuden pelko on ihan turhaa. Mun mielestä. Tulevaisuus tulee sieltä huokaillaan me kuinka paljon tahansa.

Jospa mä nyt keskittyisin keveyteen ja muuttuisin keveäksi itsekin? Aamupala pöytään ilmestyi suklaata. Kysyin neuvoa siskolta, joka kertoi opettavan esimerkin (johon liittyi pizza ja langennut nainen sekä vaa'an kosto). Jätin suklaat väliin. Nyt odotan ystistä tulevaksi juoksemaan kanssani. Olen siinä mielessä siunattu ihminen, että mulla on toi merenranta, jota voin juosta vaikka kuinka pitkään. Satutaan asumaan sellaisessa kohtaa, että rantaa tästä eteenpäin riittää. Tai rantaahan riittää, mutta lisäksi juoksuun soveltuvaa kevyenliikenteen pehmeäpohjaista väylää.

Voi keveys sentään! Kaukana se on, mutta haaveillahan saa!

tAamu

Perjantain uusi tuleminen

Huikeen kätevää! Toissapäivänä oli perjantai ja tänään taas. Huimia nämä arkipyhät. 

Kaikki tuntuvat olevan vapailla. Toimistokäytävät kolisevat tyhjyyttään. Olen saanut levittää työpapereita. Kaikkialle! Edes ilma ei liiku. Mikäs tässä. Mulle sopii. Pitääkö kaiken aina liikkuakaan. Taas on perjantai ja edessä tällä kertaa kahden päivän viikonloppu! Wuhuu!

Olen pyöräillyt työmatkat aina kun se töiden puitteissa on mahdollista. Siis tänään paitahihasillaan! Kuvitelkaa. Mikä kevät? Tämä alkaa olla kesä. Tiistaiaamuna Helsingin keskustassa aikaisin oli sellainen tuoksu kuin koululaisena oli kesätöihin mennessä. Lämmin asfaltti, viileän yön henkäys, aukeavat kaupat, liikenne. Ihanuutta!

Eilisellä rantalenkillä juostessa oli tuskaisen kuuma. Siis oikeasti. Merikään ei jaksa enää kovin kylmästi henkiä. Ja juoksin lyhyissä housuissa ja ohuessa juoksupaidassa (sen pistin typeryyttäni pitkähihaisen). Lenkki oli raskas (= minä olen), mutta juostuja kilometrejä yhtäkaikki. Sama tuo. Kesä tulee ja juoksu jatkuu. Raskasta tai kevyttä.

Olen ollut loman jälkeen niin rentotuneessa ja stressittömässä tilassa että itseänikin hämmästyttää. Stressin jääminen johonkin (ehkä hotellihuoneeseen) on auttanut myös siinä, että unta on riittänyt. Lähes joka päivä tällä viikolla olen nukkunut jonkinmoiset päiväunet. Ei syytä huoleen. Koko sukuni on armoitettua päiväunien nukkujaa täynnä. Meillä on päiväunien nukkumisesta pitkät perinteet, monessa polvessa. Normaalivauhtisessa elämässä, normivelvollisuuksilla siihen ei vaan oikein ole aikaa. Enkä minäkään niitä joka päivä kaipaisi. Välillä vaan. Nyt on rentous sitä luokkaa, että uni tulee heti kun pysähtyy.

Saisinpa pidettyä tästä rentoudesta kiinni siihen saakka, kun loma alkaa. Joskus juhannuksen jälkeen.

Oikein rennon letkeää viikonloppua teille kaikille! Liikutaan hyvällä innolla, mutta rentoudutaan kans. Lepo on ihmiselle välttämätöntä ja rentous opeteltavissa. Ainakin hetkittäin. Ainakin just nyt. Ihan rentona viikonlopun viettoon lähtee hän!

tAamu

32

Pyöräilin tänään palaveriin (koukkasin aamusuihkuun oman ketjun salille) ja sain lähityöihmiseltä hemmotteluaamiaisen keskustan ehdottomassa ykkösaamiaispaikassa. No varmaan on muitakin, mutta en ole sellaisessa koskaan käynyt. Niin luksusta. Tultuani työkaverin hemmottelemaksi (ja sitä myöden tosi onnelliseksi) pyöräilin takaisin kotiin. 

32 km. 1 tunti 45 minuuttia. Vauhtia hidastaa liikenne. Kun joutuu väistelemään muita ihmisiä, pyöriä, autoja, julkista liikennettä, tavaroita purkavia kuorma-autoja, jalkakäytävälle nousevia takseja, jne. Pyöräilykausi on niin alussa, että edes pyörätiellä hortoilevat jalankulkijat eivät saaneet minkäänlaista ärtymystä aikaiseksi, kunhan pujottelin välistä. Polkupyörä tuntuu silti vapaudelta! Pääsen taas rullaamaan ohi autojonojen. 

Säätiedotuksen mukaan huomenna sataa. Eiku coretexiä pintaan ja menoksi. Vielä pyörän kutsu on kovempi kuin ärsytys kypärän sisään valuvasta vedestä, joten valitsen fillarin. Talven aikana juossut lenkit ja poljetut spinningtunnit ovat valmistaneet tähän ja pyörä on kevyt tapa liikkua. Tuntuu kuin ei olisi pyörän selästä talvea poissa ollutkaan. Mäet tuo vaan mukavaa vaihtelua! Niin ja siis varsinaisen työmatkan ajamiseen menee sellaiset 20 minuuttia, joten kyse ei ole mistään pitkästä matkasta edes sateessa.

Nooo, katsotaan nyt sitten taas syssymmällä, kun rengas on puhjennut reissun päällä jonkun kerran ja on kastunut ja kuraantunut riittävän monta kertaa, että muuttuuko ääni kellossa. Tällä hetkellä on sellainen olo, että pääsispä taas ajamaan.

tAamu

Life is short. Go run.

Eilinen spinnningmaraton (no mun mielestä puolikas) tuntuu ihmeen vähän jaloissa. Heti jälkeenpäin tuntui kyllä ja varmasti en venytellyt tarpeeksi, mutta silti fiilis jaloissa aamusella ihan normaali. Niin kuin sade yksi päivä esti juoksun, samalla tavalla aurinko kutsuu nyt juoksemaan. Sovin juoksutreffit (mun treffikaverit on tosi helppoja), koska tekee mieli niin paljon juoksemaan. Aurinko paistaa, taivas on sininen ja rantareitti sula. Mitä muuta ihminen voisi toivoa?

Elämässä yksinkertaiset ilot on parhaita. Näitä onnen hippusiahan riittää, jos niihin haluaa tarttua. Aamu, lenkki ja ystävä <3

Ruokailun totaalisen tasapainottomuuden takia en ole painotavoitteissani,  mutta olo sinänsä on hyvä. Tällä hetkellä en vello hirveässä kehohäpeässä. Ehkä jossain vaiheessa tajuan, miten hukkaan heitettyä energiaa sekin on. Tai sitten pitäisi olla vielä suurempi häpeä, että oikeasti tarttuisi toimeen niin, että tavoittaisi sen, minkä tahtoisi.

Just nyt on hyvä näin. Aurinko paistaa ja olen lähdössä lenkille. Sunnuntainautintoja!

tAamu

Ja voittaja on...

Tauti alkaa taipua ja minä selvitä voittajana. Reilun viikon allergialääkityksellä saattaa myös olla osansa tässä sopassa. Suhtauduin hieman ylimielisesti kevään tuloon taasen ja sehän yleensä kostautuu. Oireet kuitenkin hyvin vaatimattomalla tasolla. 

Eli taidan selvitä taudista voittajana. Eipä tässä kyllä mitään muita vaihtoehtoja olla ajateltukaan.

Juoksemaan mieli tekee jo kovasti. Olen saanut useammalta taholta kiellon moiseen vielä vähään aikaan. Muun muassa sellaisilta tahoilta, joita ei ikinä saisi itseään komennella! Mutta otan huolenpidon ystävällisesti hymyillen vastaan ja murisen vai mielessäni. Ja maltan hetken. 

Samaan aikaan olen lukenut blogistaniasta ja saanut useita henkilökohtaisia viestejä erilaisista juoksuonnistumisista. Useampi on juossut niitä kymppejä solkenaan ja yksi on juossut ennätyksensä matkassa tunnissa... Mä olen istunut sohvalla, katsonut ensimmäisen tuotantokauden Solsidania, lukenut kaksi hyvää kirjaa ja neulonut muutamat sukat... Hyviä, mukavia asioita kaikki, mutta kun mä olisin halunnut juosta...

Eipä siinä mitä. Niillä mennään mitä on ja viimeistään lauantaina on juoksulenkin vuoro. Siinä välissä aloitus kävelylenkeillä, pilateksella ja syvävenyttelyllä. Ihanaa alkaa suunnittelemaan taas liikkumisia digiboxin tallenteiden selailun sijaan! 

Ja kymmenen päivän sääennuste näyttää hyvältä! 

Ei tässä ole meinattukaan periksi antaa, mutta kuva on niin ihanan värinen, että jo siksi...

Iloa ja valoa! Kevät on täällä.

tAamu

Aikainen kana

Aamu on lempivuorokauden aikani. Ihan huippua herätä ensimmäisenä, juoda kahvia ja roikkua netissä lukea kirjaa (on muuten juuri työn alla - siis oikeasti - Lundbergin Jää ja rakastuin jo ensimmäiseen lauseeseen: "Jos on nähnyt, kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä."). Kaikessa rauhassa. 

Ja siinä vaiheessa, kun muut taloudessa asuvat heräilevät, onkin jo lenkkarit jalassa menossa aamulenkille! Olen niin onnellinen juoksusta, sen sujumisesta, säännöllisyydestä ja keveydestä. Kun kerran on kuullut lauseen "sä et juokse enää" (eikä uskonut sitä ja juoksee taas), tämä nykytilanne on ihan mahdottoman arvokas. 

Pääsiäisessä pidän eniten siitä, että se tulee jotenkin aina yllättäen - kuin lahjana (toisin kuin suunnitellut lomat) kevääseen ja antaa muutaman päivän aikaa rentoutua (nukkua) kesää odotellessa. Tänä vuonna tosin odotellaan edelleen kevättä. Aurinkoa riittää ja valoa, mikä on ihan mahtavaa, mutta satokauteen hetki menee...

Edelleen tykkään työstäni kovasti. Teen sellaista työtä kuin haluankin, mutta kyllähän se rajoittaa harrastamista! Lomalla ei liikunnasta tarvitse tinkiä tai totuuden mukaisemmin tinkiä jostakin muusta, että ehtii riekkumaan liikunnallisissa riennoissa. Loma niin sopii mulle. Kellon voi heittää takavasemmalle.

Kohta aikainen kana pinkaisee Parsonpojan kanssa lenkkipolulle. Uskollinen lenkkikaverini ei väsy koskaan. Lenkkipoluilla nähdään! Pääsiäisvapautta teille kaikille!

tAamu

Ei ihan Strömsö, mutta Solsidan kuitenkin!

Joo. Kaikenlaista on haparointia ja hapuilua. Suunnan kadottamista (tahallaan) ja takaisin löytämistä. Ei mitään vakavaa. 

Aika monta hyvää hetkeä. Ihania ihmisiä. Inhimillisiä ihmisiä. Liian kiire ja hyvää aikaa. Valmistuneita asioita ja keskeneräisiä.

Niin kai se pitääkin olla. Ja mikäs tässä. Kesää odotellessa.

Mistä tulikin mieleeni, että olen julmetun kyllästynyt tähän talveen. Olen kaikki mediat ja live-elämäni valittanut ja marissut tästä talvesta ja kylmästä (ja jos joku sanoo, ettei säästä saa valittaa, sille syötetään mun lapaset - ne huonot! hyviä mä tarviin vielä). En vaan enää jaksais. Mulla on niitä kavereita, jotka väsymättä jaksaa väittää vastaan ja hehkuttaa talven hyviä puolia. Ja onhan niitä. En mä sitä kiellä. En vaan enää jaksa talvee. Haluan kesän tai edes kunnon kevään. Onko se nyt niin paljon pyydetty tässä kohti vuotta?

No sama se mitä mä haluan. Sää jatkuu sellaisena kuin jatkuu ja kesä tulee sitten, kun tulee. Siihen asti mä lenkkeilen, käyn salilla ja jumpissa. Yritän syödä ihmisiksi. Iloitsen valosta ja auringosta, jota on onneksi riittänyt.

Että skarppaamista riittää edelleen. Hyviä hetkiä kuitenkin paljon. Pieni flunssan tapainen - tai sitten se oli vaan allegiaa, tiedä hänestään. Huomenna sovittu juoksulenkki. Sitäkin odotan. Mun omaa solsidania!

Letkeää pääsiäisen aikaa teille kaikille! Pysytään liikkeellä ja nautitaan elämästä! Puss!

tAamu

Tervepä terve

Olen viimeksi ollut kipeänä syyskuussa. Siis sillä tavalla kipeänä, että piti jättää treenejä väliin ja jäädä pois töistä. Silloinkin vointi vaati yhden päivän poissaolon. 

Luterilaiseen/suomalaiseen/whatever tapaan nyt kaduttaa, että sanoin sen ääneen. Typerästi pelkään ajattelen, että minua rangaistaan siitä, että sanon tuon ääneen. Että heti nousee kuume, jos menen kehumaan (?) asialla. Itse asia on minulle suunnilleen mysteeri...

Entisessä elämässä olin flunssassa kaksi kertaa vuodessa. Influenssaan sairastuin, jos luin lehdestä, että epidemia on alkanut. Mitä sitten on tapahtunut? No kasvisten ja marjojen määrä ruokavaliossa on ihan oikeasti kasvanut (p**kan roskan, lähinnä sokerin, syönti vähentynyt). Ulkoilu ja liikkuminen yleensä lisääntynyt. Koiran myötä myös rauhallinen liikunta (kuten ihan kävelylenkit) saaneet osansa arkisessa elämässäni ja pysyneet. Koiran ulkoilutusta kun ei voi lopettaa, vaikka olis kuinka hyviä tekosyitä ja jos on tarpeeksi aktiivinen koira, pelkkä kulmilla pyörähtäminen ei riitä. Lapset on kasvaneet. Yhtenäiset yöunet lisääntyneet. 

En tiedä, onko näillä asioilla merkitystä lopputuloksen kanssa. Kerroin vain mitä elämässäni on muuttunut. 

Jaa. Johtuu sitten mistä johtuu niin olen onnellinen. Eipä mulla oikein olis ollutkaan aikaa sairastaa.

Tänään salille - tai ehkä spinningiin. Vois olla kiva. Vointi vahva. Ruokavalio kohdallaan (pientä nälkää tosin viime päivinä on ollut, mutta liikuntamäärätkin melkoiset - tosin eilen pidin lupailemani välipäivän - wohoo!).

Hyvää treeniviikkoa ja terveyttä kaikille tasaisesti!

tAamu

Kevät

Kyllä se nyt on täällä. Kevät. 

Lauantaina juostiin tyttöporukalla ja oli niin täydellisen ihana juoksu, että se jäi kahertamaan takaraivoon ja yltyi levottomuutta aiheuttavaksi jyskytykseksi sunnuntai-aamun aikana. Kun perhe häipyi omiin menoihinsa, vedin narulta edellispäivän juoksutrikoot ja lenkkari jalkaan rynnäten uudelleen rantapolulle. Lisäsinpä lenkkiin vielä pari kilometriä lisää ja P!nkiä kuunnellen hölköttelin rantaa pitkin onnesta soikeana. Ihan yksin. Omaan tahtiin.

Rannat näyttävät nyt huikeilta täällä pääkaupunkiseudulla. Kaupunkilaiset kun ei jäätä pelkää vaan koko rannan leveydeltä ihmiset marssivat kohti aurinkoa ja ulappaa :) Näyttää siltä kuin pääkaupunkiseutua oltaisiin evakuoimassa. Lähisaariin hiihtäneet sukulaiset kertoivat, että saarten eteläpuolella on jo sula... Että kohta joku näistä jäällä viikonloput eläjistä pulahtaa, se on varma. Mutta huikean kaunista siellä kyllä on ja jäätynytkin aava houkuttaa. Olen minäkin siellä kuljeskellut viime päivinä, mutta nyt lenkki kulki kuivalla (jäisellä) maalla ja hyvin kulkikin!

Vointi, jaksaminen vähähiilarisella on hyvä. Viikonlopun ruokailut eteni erittäin hyvin. Ihan "inan verran" lisäsin hiilaria, kun olen ollut niin paljon liikkeellä, mutta tein liikkeen suunnitellusti ja perustellusti. Uskon sen myös olleen oikea. Liike on sitäpaitsi niin pieni, ettei sillä varmaan kokonaisuuden kanssa ole mitään merkitystä. Jaksanpahan liikkua. Mulle tämä linja näyttää sopivan. Kenestäkään muusta en osaa sanoa.

Huomenna saattaakin tulla välipäivä liikunnasta työvelvollisuuksien vuoksi, mutta ei se mitään. Onhan tässä mentykin lujaa. Välipäiväkin on ihan hyvä.

Ostin muuten Fastin puddingin makuna valkosuklaa... Ristus miten makeaa. Olisko ehdotusta sellaiseksi makuvaihtoehdoksi, joka ei sokerista jkv vierottunutta puistattaisi? Mielipiteelläsi olisi nyt todella käyttöä!

Iloa, valoa ja energiaa uuteen viikkoon!

tAamu

Kiloja ja kilometrejä

(sisältää ruman sanan - etukäteen anteeksi siitä)

Edellisessä elämässä kirjoittelin teille vaa'asta, joka heittäytyi näyttämään vääränlaisia lukuja. Siis voi elämä, kuinka tyhmä ihminen voi olla ja sitten vielä tulee sen virtuaalisesti kertomaan... No joo. Mitäs näistä! Se samainen (ongelma) vaaka näyttää nimittäin nyt ihan hyviä lukemia. Että olisko se sitten itsellään korjaantunut tai kyllästynyt säikyttelemään mua kohtuuttoman korkeilla luvuilla ja palannut vaan niihin lukuihin, mitä siltä alunperinkin odotettiin? 

Vai olisiko mahdollista, että mä painoin silloin enemmän kuin olisin toivonut? 

Eilen juoksin pitkästä aikaa yksin. Juoksukaverit ovat sekä riemu että risti. On ihanaa juosta jonkun kanssa ja samalla parantaa maailmaa. Juostessa puhua auki kaikki ne mieltä painavat asiat ja pienen elämänsä ilot. Samalla ylittää itsensä, jaksaa vähän enemmän eikä malta lopettaa. Toisaalta ei oikeastaan koskaan juokse täysin omaan tahtiin, ei musiikkia korvilla eikä omien ajatuksien vapaata rullausta. Oikeastaan sitä mitä juoksemisessa rakastan. Mun juoksukaverit on niin aktiivisia, että helposti saan heidän kanssaan sen kolme juoksulenkkiä viikossa sovittua niin halutessani, joten aikatauluihin ei todellakaan enää sovi yksin juostuja lenkkejä, kun haluaa tehdä niin paljon muutakin.

Eilen sitten juoksijaystäväni olivat estyneitä lähtemästä kanssani lenkille, joten menin yksin. Aurinko oli laskemassa ja meren yllä taas upeat värit. Jäälle en oikein enää uskalla, eikä siellä eilen illalla näkynyt muitakaan. Minulla ei ole minkäänlaista jään tuntemusta. Ei niin mitään. 

Se juoksurauha on ihan uskomaton. Vielä kun sulkee kuulokkeilla ja musiikilla ulkomaailman itseltään, on yksinäisessä letkeässä etenemisessä ihan uskomaton fiilis. Täysin omaan tahtiin ja kahdestaan P!nkin kanssa mentiin eilen (rehellisyyden nimissä mulla kyllä oli terrieripoika mukana ja se ei todellakaan lisännyt mun lenkin sujuvuutta tai miellyttävyyttä - olipahan viimeinen kerta vähään aikaan yhteinen juoksulenkki!, mutta itse juokseminen oli ihanaa!). 

Niin se vaan on, että tuli elämässä eteen mitä tahansa, ei kannata jäädä paikalleen tai vastoinkäymisten edessä heittäytyä maahan itkemään. Juoksu (tai mikä se sun laji sitten onkin) helpottaa aina. Juu, pitää huoltaa kehoa ja levätäkin välillä, mutta en ole koskaan yhtään lenkkiä, spinningiä, jumppaa, zumbaa katunut! Tai en ainakaan muista sellaista kertaa. Jälkeenpäin on hyvä fiilis ollut joka kerta. 

Muutaman kilon kiristykselläkin on merkityksensä ja eilen oli muka niin kevyt olo juostakin. Enemmän tuntu varmaan on korvien välissä, mutta onhan tämän vuoden puolella tehty korjausliike useamman kilon luokkaa kuitenkin, joten ehkä siinä fiiliksessä on myös perää.

Kohta kuivaa lenkkipolut (eilen itse asiassa oli paikoin liukasta, vetistä sohjoa tai ihan sopivan rouheaa lumipintaa) ja sitä odotellessa juostaan näitä rapalenkkejä. Mukavaa lähestyvää viikonloppua. Mä lähden Siskon luo juoksemaan viikonlopun pitkän lenkkini.

tAamu

Edit: Huomasittehan iiven fit-lehtiarvonnan! Kannattaa osallistua ja ennen kaikkea lukea iiven tarinaa, mikäli se ei ole teille jo tuttu (ja vaikka olis tuttukin). Myötätuulta edelleen iivelle toivoen <3

Fiilis kuin maailman katolla

Takana muutama niin kertakaikkisen tyhjentävä ja kaikki mehut imaissut treeni, etten juuri muuta jaksa kuin hymyillä! Ah ihanuutta. Just nyt voisin istua maailman katolla - ihan rauhassa ja se on kuulkaa multa paljon. 

Minulla oli pitkästä aikaa päivä, johon ei ollut sovittu mitään. Sunnuntai. Ja katso, heti ensimmäiseksi aamusella askartelin itselleni minuuttiaikataulun. Kai se sitten on niin, että jos kaipaisin paikallaan oloa, en viitsisi soitella aamutuimaan ihmisille ja sopia itselleni menoja. Ehkä se vaan on sellainen päivä jonka haluan viettää. Hyvä päivä olikin!

Näköjään tuollainen, nykyinen ainakin nopeista hiilareista riisuttu ruokavalio sopii juuri minulle (en missään nimessä väitä, että sopisi kaikille). Olen energisempi ja treeneissäkin on löytynyt ihan uusi vaihde. Tai sitten mun kuntoni on kohonnut. Saattaahan tuota tapahtua sellainenkin ihme. Painokin alkaa taas vitosella ja sitä myöden rauha maassa (hitto mun kanssani kun numeroita tulee kuitenkin tuijotettua).

Valo on mun juttu ja tämä valon lisääntyminen on ollut tänäkin keväänä suuri helpotus. Hei, me ei jäätykään sinne pimeään ja kylmään (tänään tosin sataa jäistä hyhmää, joka sai hiukset huovuttumaan jäisiksi rastoiksi hetkessä, mutta periaatteessa kuitenkin). Taas me selvittiin. Valo lisääntyy, sitten lämpö ja kohta on kesä, meri, Kauppatori, saaristo ja piiiitkät lenkit (kävellen, juosten, pyöräillen, miten vain) rantaa pitkin.

Mutta ensin nautitaan tästä keväästä. Eletään hetkessä ja nautitaan jokaisesta! Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Niin se vaan on. Huonoimpanakin päivänä tapahtuu jotain hyvääkin. Se on tullut testattua elämässä jonkun kerran ja ihan viime aikoinakin.

Muistetaan tämä totuus ja porskutetaan eteenpäin:

Huikeen hyviä treenejä!

tAamu

Vanha rakkaus

Kotikotona käymässä. Ruokailun kanssa menty kompromissien kautta tavoitteena olla tekemättä tästä nyt tämän suurempaa numeroa. Kotona kukaan ei sormella osoittelisi minun keittiövaakaani tai ruokani sisältöä enemmän ajattelen lapsiani (sekä äitini ruuan laittotaitoa). 

Kotikodin vierestä lähtee isoja, ajettuja latuja kilometritolkulla. Laduilla on ruuhka-Suomeen verrattuna ihanasti tilaa ja suksetkin oli kotoa lähtiessä huollettu, joten mikäs on mennessä. 

En ole hiihtänyt tänä talvena vielä ollenkaan. En osaa edes oikein syytä sanoa. Ruuhkaiset ladut ei houkuttele, mutta olikohan se oikea syy...

Pakkasta piisaa, mutta ladulla tarkenee. Ensimmäisen päivän saldoksi kertyi 14 km. Piti testata kahdet eri sukset, mutta en malttanut edes suksia vaihtaa. Tänään sitten vuorossa suksipari nro2. Kyljissä ja reisissä tuntuu eilinen hiihto, mutta "sillä se varmaan lähtee millä tulikin". Ainakin tuota reseptiä aion koettaa. Heti kun pakkanen laskee tuohon 10 asteen tuntumaan, toivottavasti vähän allekin.

Näin on lämmitetty vanha rakkaus ja tulen hiihtämään kotonakin kun sinne takaisin palataan. Mulla ei ollut inhokkeja edes koululiikunnassa. Olen aina tykännyt liikunnasta. Minulla on kaveri, joka on käynyt kanssani kaikki liikuntatunnit alaluokilta lukion loppuun asti ja hänellä on "hirveät traumat koululiikunnasta"... Hän on normaalipainoinen ja nähdäkseni pärjäsi liikuntatunneilla siinä missä muutkin, mutta niin hän kuitenkin näkee koululiikunnan (vaikka on liikkunut koulun jälkeenkin, mutta ehkä sitten täysin omilla ehdoillaan).

Hassua, mutta sehän kertoo vain sen, että jokainen tulkitsee maailmaa omasta näkökulmastaan ja omalla asenteellaan ja muistot ovat kummallekin yhtä oikeita. Minä olin kai niin energinen lapsi, että minulle oli pelkästään helpotus purkaa energiaa oppituntien välillä millon minkäkin liikunnan parissa.

Ja nyt olen kohtalaisen energinen aikuinen ja lähden kohta ladulle hakemaan sitä hyvää fiilistä, joka tulee raikkaasta talvi-ilmasta ja hyvästä ladusta. Suosittelen!

tAamu

Ratkaisu(ko?)

Olipas peruutusten viikonloppu. Ei tullut suunniteltua reissua (oma vika), ei lapsen treenejä (lapsen vika), jne. Monta ihan kivaa asiaa kuitenkin tuli, että ei siinä mitään. Tuli liikuttua hyvin, siivoiltua ja käytyä niin asuntonäyttelyssä kuin kahvikonenäyttelyssäkin. Että turhaan ei aika mennyt siltikään.

Liikkuminen sujuu mukavasti. Uusi saliohjelma haastaa ja innostaa! Ihan huippua. Kyllä kokeillaan rajoja ja hiki lentää. Todella tietää tehneensä!

Mutta silti paino on junnannut suunnilleen paikoillaan ja siten muodostunut ajatteluni ytimeksi. Juuri kun kerroin, että se on numero, eikä määritä minua mitenkään. Että tärkeämpää on se mihin sitä pystyy (ja niin se onkin). Mutta mutta... Tässä se taas nähtiin. Pinnallinen mikä pinnallinen.

Kerta kaikkiaan en enää osannut sanoa, syönkö liikaa vai liian vähän! Ja mitä on liikaa ja mitä liian vähän... Painon kanssa tasapainottelu on tähän asti ollut varsin helppoa, mutta nyt tilanne tuntui umpikujalta ja eteenpäin pääsy vaikealta. Tuli paniikki ja halusin, että joku kertoisi, mitä mä syön ja milloin ja minkä verran. Millään ei voimat riittänyt siihen, että olisin lähtenyt laskemaan itse ravintosisältöjä, kaloreja, jne. ja miettimään, miten edetä... Tiesin vain, että muutosta on turha odottaa, jos jatkaa koko ajan samalla tavalla.

Loppui vaan usko. Toinen vaihtoehto olisi ollut pysähtyä, hengittää syvään ja ajatella. Koska tämä ei koskaan ole ollut vahvuuteni, reagoin eritavalla.

Tilasin/ostin Superdieetin ja katson nyt elämää niiden pdf:ien läpi. Näin äkkiseltään ruuan määrä tuntuu valtavalta (toki ymmärrän myös sisällöllisen eron aikaisempaan, vaikka ihan järistyttäviä muutoksia ei ruokavalioon ole kuitenkaan tarvinnutkaan tehdä, mutta kokonaisuus muuttuu kuitenkin) ja välillä tuntuu, että taidan olla huonoin Superdieettiläinen ikinä, kun en vaan pysty syömään kaikkea listattua. No, määrät kuulemma laskee siitä kyllä. Ja kyllä mä pyrin tekemään juuri niin kuin ohjeissa sanotaan. Ihan äärettömän harmillista olisi, jos olisin syönyt tähän asti liian vähän, että paino olisi junnannut sen takia. Todennäköisesti olen kuitenkin syönyt vain väärin...

Liikuntamäärät tai aikataulut ei tunnu missään. Mulle ei ole ongelma nousta aikaisin ja lähteä liikkeelle. Sitähän mä teen muutenkin. Liikuntamäärät ja sisällötkin ovat ennestään ihan riittäviä ja oikeita. Toki tulen nyt sitten tilaisuuden näin tarjoutuessa myös Bullin tekemät treenit :) Wuhuu!

Että kyllä minä ihan oikealla tiellä olin, mutta vähän vain polun reunoja astelin rennommin. Ihan mukavaa, että hetken aikaa joku ajattelee puolestani ja katsotaan, miten tämä etenee. Tähän asti ei mitään kummempia mielitekoja (takana siis kolme päivää, koska tietysti otin varaslähdön, kun materiaali oli saatavilla) ole ehtinyt syntymään. Annetaanhan ajan kulua.

Tottakai hahmotan, että tämä on eräänlainen oikotie (mutta mä haluan nyt oikeesti ne konkreettiset tulokset, joihin en näköjään omin neuvoin kykene) ja tiedostan, että tämä on dieetti, ei elämäntapa, mutta toisaalta painonhallinta on toiminut viime aikoina hyvin, joten siitä on hyvä jatkaa tämän kuuden viikon matkan jälkeen. Mielenkiinnolla odotan tuloksia. En osaa hahmottaa sitä, miten tämä toimii. Luonnollisestikaan, mitään lukuja ei tarjota. Onhan paljolti kyse siitä, minkä verran pudotettavaa on ja miten paljon tämä uusi tapa ruokailla muuttuu aikaisemmasta. Mullahan ei montaa kiloa tarvitse lähteä, mutta muuta työtä riittää kyllä :) En ihan oikeasti tiedä, olenko oikealla tiellä nyt, mutta ainakin olen liikkeellä - johonkin.

Että kyllä on haparoivaa taas meikäläisen taaperus. Toisaalta olen tyytyväinen siihen, että liikunnan suhteen ei muutoksia tarvitse tehdä, koska olen ne tehnyt silloin pari vuotta sitten! Katellaan nyt, mitkä fiilikset on jonkin ajan päästä, mutta nyt mennään näin enemmän uteliaana kuin mitään muuta. Toivottavasti arki ei heitä hirveesti esteitä tielleni (tai en ala käyttämään arkea tekosyynä jollekin...).

Iloa ja valoa! Ihanaa kun päivä pitenee - ja tänään ei vielä sada edes lunta niin kuin on noin viikon verran tehnyt!

tAamu

Tunnustus

Ne jotka tuntevat minut entiseltä Takaisin Minuksi-ajalta, tietävät miten huono olen vastaamaan haasteisiin. Se ei suinkaan tarkoita, etteikö ne mieltä lämmittäisi! Ihan valtavan paljon lämmittävät. Tuollainenkin kaunis tasapainoinen sydän. Punainenkin vielä! Tottakai. 

Olen nyt saanut kauniin sydämen Lappikselta, Lyijypallolta ja Mintulta. Kiitos jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä - tasapuolisesti. (Tasapuolisuus on tärkeä asia ja sydäntäni lähellä). Haasteen ensimmäinen kohta kiitos suoritettu.

Toisena tehtävänä oli valita viisi (uutta) blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja suositella niitä teille. No tässä tulee:

1. Ninan tarinaa olen lukenut pitkään, mutta tämä blogi on uusi: Nina Nuolioja
2. Kanelin uusi tuleminen: Sopivasti ja tarpeeksi

No ni! Tähän tämä tyssääkin. Kaikki uudet blogit, joihin olen ehtinyt tutustua on jo tämän tunnustuksen saaneet. Siispä buffaan niitä blogeja, jotka itselleni ovat tärkeitä ikään katsomatta ja monet niistä olleet tärkeitä jo vuosia:

1. Quantinan uusi tuleminen (ja se vanhakin lienee vielä auki - aina lukemisen arvoisia ajatuksia, hyvää tekstiä - sitä omaa kirjaa odotellen...): Matkalla Onnessa
2. Sisukkaan iiven blogissa paljon hyödyllistä ja ajatuksia, jotka saavat minutkin pohtimaan: Voimaa
3. Tosielämän lähi-ihminen, sielun sisko ja vähän muutakin: Lyijypallon matka kohti Parempaa Elämää
4. Innostavaa treenipäiväkirjaa: Liikuntapäiväkirja
5. Upea muodonmuutos: Fit to be me

Kahdella viimeisellä menee lukijatkin reippaasti yli 100 eli tässä on jo hyvä syy olla vastaamatta haasteisiin, kun sisäinen anarkisti ei suostu tekemään edes tehtävää niin kuin pitäisi. Eli siis listasin seitsemän blogia, joista kaksi oli tehtävän annon mukaisia... 

Kolmatta kohtaa tehtävässä - haasteiden jakamista ja siihen vastaamiseen kannustamista, en aio suorittaa ollenkaan. Jos joku tänne eksyy ja vaikken olisi sinua listannutkaan, saat vapaasti viedä punaisen sydämen mennessäsi ja suositella meille blogeja! Ainakin minä ehdin varsin harvoin etsimällä etsimään uusia blogeja, joten vinkatkaa ohikulkiessanne omasta tai lempiblogistanne. Kyllä minä aina joskus ehdin lukemaan!  

En tiedä liittyikö haasteeseen viiden satunnaisen asian listaaminen (osa sen on näköjään tehnyt), mutta luonnollisesti sen minä haluan tehdä:

Viisi asiaa jotka olen oppinut viimeisen kahden vuoden aikana:

1. Ihminen pystyy paljon enempään kuin luulee. Suurimmat esteet onnistumiselle on korvien välissä.
2. Paras palkinto rankan päivän jälkeen on liikunta. Siitä on hyvä mieli jälkeenkin päin.
3. Ajan puute on tekosyy. (Tämän sisäistämisellä on mm se seuraus, että en katso juurikaan televisiota - en jaksa enkä ehdi -, enkä siis tiedä, mistä ihmiset puhuu kahvitunnilla, jos tv:stä puhutaan)
4. Liikunta antaa itseluottamukselle välttämättömiä onnistumisen kokemuksia (liittyy kohtaan yksi). Samanlaista tyytyväisyyttä ei voi syömällä saavuttaa. 
5. Samalla tavalla kuin elimistö oli ennen tottunut lisäaineisiin ja sokeriin, se tottuu terveelliseen ruokavalioon ja kaipaa sitä. Ilman sokeria on mahdollista elää.

Viisi asiaa, joiden vuoksi tämä projekti on edelleen ajankohtainen:

1. Mä en ole valmis. Koskaan en voi lyödä hanskoja pöytään ja todeta: valmis! Koska tämä on elämää. Voin saavuttaa suuriakin välitavoitteita, mutta uusia tavoitteita pystyy asettamaan loputtomasti ja se on tämän elämäntapamuutoksen suurin anti!
2. Tästä tulee niin hyvä olo. Haluan voida hyvin. Haluan jaksaa osallistua. 
3. Mulla on vielä saavuttamattomia tavoitteita. Haluan asettaa uusia tavoitteita. Juuri nyt se viitisen kiloa vielä pois mukana raahattavista, juoksukunnon nostaminen, lihaskunnon lisääminen (hartialinjan terästäminen - ei mitään pullonkaulahartioita! + syvät lihakset huippukuntoon), venyttelyn kautta kehon toimivuuden lisääminen - näitähän riittää!
4. Onnistumiset ruokkii uteliaisuutta. Kun on jo tehnyt asioita, joita ei uskonut koskaan tekevänsä (vaikka juossut 10 km helposti, kevyesti ja ilolla), herää uteliaisuus siihen, mitä kaikkea sitä pystyykään ja se minun on nähtävä!
5. Tästä, minkä alunperin piti olla projekti, on tullut mun elämä. Ja olen onnellinen eläessäni juuri näin.

Viisi minulle tärkeää asiaa

1. Terveys
2. Perhe
3. Ystävät
4. Työ
5. Liikunta

Ei välttämättä tärkeysjärjestyksessä. Alan tykätä listoista! Tekisin näitä enemmänkin, mutta nyt on keskityttävä jo muihin asioihin. Iloa ja valoa päivääsi!

Tässä muutama ajatus aamusella. Lunta pyryttää taas taivaan täydeltä. Lienee sisäliikunnan paikka. Onneksi tekemistä riittää sisälläkin!

tAamu

Laiskuus on nimeni

Vetelehdin koko viikonlopun. Lauantaina olin lapseni tanssikisoissa melkeistä koko päivän ja pelkästään se energisten, kieppuvien lasten (ja aikuisten) katseleminen sai ilmeisesti kaikki voimat valumaan kehostani, koska sunnuntaille ei riittänyt pientä koiralenkkiä lukuunottamatta minkään vertaa energiaa. 

No joo. Tein ruokaa ja leivoin, pesin pyykkiä ja astioita, mutta esimerkiksi kovasti uhoamani imurointi vaihtui kirjan lukemiseen ja tyhjänpäiväiseen möllöttämiseen. Ei käynyt edes mielessä, että olisin kuntoillut. Söin laskiaispullia. 

Ohuesti harmittaa, mutta ei kunnolla. Nyt on kuvan mukainen venkula olo. Pitäis päästä tekemään jotain. No kai nyt pitäis just nyt, kun on oikeesti pakko rientää töihin ja painia pelkästään aivoilla seuraavat tunnit. Kieltäydyn kokemasta asennevammaa arkea kohtaan, koska olen kantapään kautta oppinut, että tavallinen arki on just se ystävä, mitä elämässä oikeasti kaipaa.

Illalla vielä lasten harrastusvelvotteita ja mahdollisuus on oikeastaan vain juoksulenkkiin iltamyöhällä (tai vastaavasti johonkin muuhun kotijumppaan...). Pitää yrittää laittaa asiat oikeasti tärkeysjärjestykseen (pakottaa Teiniprinsessa imuroimaan kynsien lakkaukseltaan ja käydä itse juoksemassa edes rivakka vitonen, joka irrottaisi hien ja saisi minut taas ruotuun ja keskittymään asian ytimeen - luojan kiitos tuli tehtyä lapsia! :)).

Ensi viikonlopun suunnitelmissa onkin juosta Siskon kanssa <3

tAamu

Positiivisesti varautunut

Pääasiassa. Suurimman osan aikaa. Olen erittäin positiivinen ihminen. 

Pystyn löytämään melkein mistä vaan hyviä asioita (tai ainakin naurettavia). En tiedä, olenko syntynyt positiivisuudella kyllästettynä, mutta sen tiedän, että osin se on opeteltu taito. Tein yhdessä välissä töitä kahdestaan henkilön kanssa, joka joka päivä jaksoi muistuttaa, kuinka paljon helpompaa elämä on, kun siihen suhtautuu positiivisesti (tiedän, ihan sairaaan ärsyttävää). Tämän aivopesun tulos oli tehokas. Minusta on osin tullut juuri tuollainen ärsyttävä "nyt vähän positiivisempi asenne peliin"-ihminen. Jos en sano sitä ääneen, ainakin ajattelen.

Kyllä minä sen tiedän, että kaikissa tilanteissa ei positiivisuutta voi esiin kaivaa. Kaikki ei edes naurata. Ei edes jälkeenpäin. Elämässäni on toki tullut tilanteita, joissa on ihan tyhjä, poikki ja kaiken lohdun ulottumattomissa. Mutta olen myös nähnyt sen, että sen kaikkein kamalimmankin jälkeen elämä jatkuu. Tuskan takaa nousee myös ne hyvät ja onnelliset muistot. Haudalla voi nauraa, mutta se vie aikaa. Ja on asioita, jotka nostavat kyyneleet silmiin heti, kun niitä ajattelee. Ajattelee niitä missä vain. Ikävä voi olla ja on päättymätön. 

Yritän siis sanoa, että ihan kokonaan en ole irti todellisuudesta tämän positiivisuus hapatukseni kanssa, mutta täytyy sanoa, että oikeasti! Elämä on helpompaa, kun siihen suhtautuu enemmän sillä asenteella, että onpahan kokemus! Negatiivisuus paitsi tekee omasta elämästä raskasta vahingoittaa myös ympäristöä. Linkitin tämän artikkelin yksi päivä facebookiin... Olisin toki voinut siihen suoraan tägätä muutaman kaverin, mutta sehän ei olisi ollut kovin positiivista minulta ja varmasti olisi ollut vahingollista sekä heille että minulle... (Että kyllä multa onnistuu myös tällainen syvä negatiivinen vire myös :)). 

Aina yhtä hyvä viesti on myös sanonnassa: Viha on kuin joisi myrkkyä, jonka on tarkoittanut toiselle.

Sen verran itsekkääksi olen tullut iän myötä (lisäksi olen jo oppinut, että toista ihmistä ei voi muuttaa ulkoapäin - muutos lähtee aina sisältä), että olen yksinkertaisesti karsinut elämästäni niitä ihmisiä, jotka vievät enemmän kuin tuovat. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia, ihania ihmisiä, joiden kanssa aika lentää ja tapaamiset voimaannuttaa vaikka tapaamisen sisältö olisi raskas. Näiden ihanien kanssa on eletty todella syvän mustiakin aikoja, mutta selvitty voittajina. Ensin sitä jaksaa tunnin eteenpäin, sitten päivän ja vähitellen huomaa suunnittelevansa seuraavaa kesää, seuraavaa vuotta. Onneksi.

Nyt lähden energisellä positiivisuudella kohti viikonloppua ja sen treenejä. Tänään pilatesta ja syvävenyttelyä (Rautakanki seikkailee jälleen) ja huomenna (pienellä pakkasvarauksella) lumikenkäilyä, 7-vee synttärit, ystäviä, rakkautta. Mitäpä sitä muuta tarvitsisi?

tAamu