Onneksi on viikonloppu

Viikonloppu kääntyy loppuunsa ja uusi viikko melkeinpä kirjaimellisesti kolkuttelee ovella (avasin vahingossa työsähköpostin - kyllä niin voi käydä). 

Eilen ohjelmassa oli kansallispuistovaellusta. Niin kuin hyvin tiedätte, ei ole nämä luontohässäkät mun juttu. Liikunta-areenana metsä on ihan loistava ja noin 8 km epätasaisessa maastossa tuntui kintereissä ja muissa. Että sikäli oli ihanaa, mutta tietysti klassisesti puolet ajasta satoi kaatamalla ja kallioilla ja savisissa rinteissä liukastellessa kieltämättä suustani pääsi muutakin kuin ilon kiljahduksia. 

Lisäksi iltapäivästä hujahti tunti nukkuen sohvalla, kun piti toipua mokomasta raitisilmamyrkytyksestä! Että siihen luontohommaan menee sitten ihan koko päivä. 

Tänään päätin sitten ottaa varman päälle ja pysyä asfaltoiduilla reiteillä. Heti aamusella kohti salia. Tempaisin meidän salin sunnuntain perussetin easy aerobic + shape (keskikehon treeni siis) + venyttely. Joka lajia puoli tuntia eli hyvä kun vauhtiin pääsee ja jo vaihtuu. Levottomalle ihmiselle ihan sopiva tahti.

Aerobiciä en ole harrastanut sitten... jaa-a. 80-luvun? No en oikeasti tiedä. Olenhan mä joskus käynyt jollakin aerobic-tunnilla, mutta jo lukioikäisenä me käytiin salilla. Jäi noi aerobicit vähemmälle. Mutta nyt aika oli kypsä ja oli ihan hauskaakin. Hiki tuli, mutta ei mitään kovemmalle koordinaatio kuitenkin joutui kuin kunto. Hyvin rakennettu shape siihen päälle niin johan oli kivaa.

Edellisen kerran olin venyttelyssä perjantaina, mutta kylläpä löytyi rutkasti kireyttä kehosta vieläkin. Ajatella, ettei tullut perjantain puolen tunnin venyttelyllä valmiiksi tämä kiree ranka. Nyt on sitten liikuteltu lisää.

Ruoka odotti valmiina kotona, mistä kotiväelle plussapisteitä. Päiväunet, rahkaa ja bloggaamista. Päivä alkais olla koiralenkkejä vaille valmis!

Energiaa alkavaan viikkoon jokaikiselle!

tAamu

Lihaton lokakuu

Elän kasvissyöjien ympäröimänä. Yhä useampi lähelläni on siirtynyt kasvisruokavalioon ja osa läheisistäni ollut jo vuosikymmenen/t sillä linjalla. Niinpä minäkin sitten yllytyshulluna tartuin Lihaton lokakuu-haasteeseen. Ensimmäinen päivä lokakuuta menin Stokkalle ja ostin itämaista kanasalaattia, kun se on niin mahdottoman hyvää (inkivääri!), mutta eihän sitä koko ajan voi muistaa kaikkea!

Mutta siis periaatteessa kyllä. Ei minusta ihan kokonaan kasvissyöjää taida koskaan tulla, mutta enemmän ja enemmän se kiehtoo. Olen rakastunut papuihin ja linsseihin (ja kyllä vatsani kestää niitä ihan hyvin - multa on nyt kysytty tätä useamman kerran lähiaikoina - näytänkö jotenkin siltä, että... ilmavalta tai jotain?). Hyvin tehty kasvisruoka on todella hyvää. Kasvikset ovat kuitenkin maukkaampia/vivahteikkaampia kuin liha jo olemassa. Tykkään.

Mähän olen moneen kertaan todennut, että en mittaa itseäni tai elämääni numeroilla, mutta nyt kun paino taas alkaa vitosella niin olen alkanut mitata. Että se nyt sitten tässä sivulauseessa, vaikka sillä ei oikeasti niin paljon merkitystä ole. Mutta onhan kevyempänä helpompi olla, juosta ja mahtua jakkuun...

Juoksu on suunnitteilla. Suunnitelmaa pidemmälle ei valitettavasti olla nyt päästy, mutta onhan suunnitelmakin jo jotain. Nyt vaan on ollut liian väsynyt. Liikaa kaikkea. Kotiasioita ja työasioita. Vaikkakin mielekkäitä ja on ollut ihana tehdä työtä, jonka kokee arvokkaaksi ja tuntee saavansa aikaan. On hyvä ollut työstää asioita kotonakin ja kai nekin arvokkaita ovat. Kotihommelit.

Viikonloppu tulee kesken töiden. Vaikka tykkäänkin työstäni tosi paljon, on vapaa vielä hienompi asia! Väsyneenä (ihan unen tarpeessa) sitä on vähän henkisempi, herkempi kuin muuten, tehokkaimmillaan. Aina välillä palaan tähän kuvaan tai sen viestiin. Tykkään.

Rentouttavaa, voimaannuttavaa viikonloppua!

tAamu

Metsässä

Olen varmasti kertonut moneen kertaan, etten erityisesti tykkää metsästä, mutta tykkään ihan tosi paljon juosta metsässä. Hankalaa. Metsästä en tykkää sen takia, että siellä voi olla vaikka mitä. En tarkemmin osaa sanoa, että mitä, mutta villieläimiä nyt esimerkiksi. Siellä luonto tulee vähän liikaa iholle. Joka puolella rasahtelee ja kahahtelee. Eikö nyt voi olla sitten hiljaa, jos ei millään tavalla vaani! (Itse liikun kuin norsu siellä)

En tiedä, mistä tuo johtuu. Olen asunut metsän keskellä (no en ehkä ihan sillä tavalla metsän keskellä, että oikeassa korvessa, mutta kuitenkin) ja oikaissut kouluun, kavereille ja mihin vaan pilkkopimeälläkin metsän läpi enkä pelännyt yhtään mitään. Mutta silloin olinkin ymmärtämätön lapsi!

Nyt olen paljon fiksumpi, opiskellut asioita ja tiedän, mitä kaikkea pelättävää sitä onkin olemassa! Metsässä ja muualla.

Tänään juostiin metsässä. Minulla oli ystävä mukana. Ihan yhtä pelokas, jos ei vielä pelokkaampi, (kun luonnon lisäksi pelkää luonnottomiakin kuten psykopaatteja - mä tietysti pelkään niitäkin, mutta en usko niiden päivystävän umpimetsässä) mutta yhdessä me ollaan vahvoja! Siellä me juosta hölköteltiin ihan umpimetsässä yli kallioiden ja juurakoiden, rinteitä ylös ja taas alas. Ihanaa! Ei siitä muuta voi sanoa. Luonnon intervalleja parhaimmillaan. Talven jäljiltä kaatuneet puut poikki polkujen ja kevään kosteus vielä kerääntyneenä valtaviksi lammikoiksi. 

Olen käynyt liukastelemassa metsässä talvellakin, mutta nyt se parhaimmillaan juosta. Kohta tietysti vielä kuivempi, mutta kun ei ole kiire, on aikaa kiertää isotkin lammikot. Ainakin Etelä-Suomessa oli tosi lämmin päivä. Ihkaoikeaa hellettä. Oli ihan hyvä odottaa iltaa (no ei oltais päästy aikataulullisista syistäkään aikaisemmin muutenkaan) ja juosta sään jo viiletessä (mittari näytti 22 kun lähdettiin liikkeelle, mikä lie ollut ihan todellinen luku ja mitä sillä on väliä). Lämmintä oli. Ajatella, että ollaan tultu siihen vaiheeseen, että illalla lähempänä yhdeksää voi juosta lyhyissä housuissa ja lyhythihaisella paidalla! Huippua. Hyvä juoksu. Hyvä mieli. 

En tykkää metsistä, kun siellä asuu ties mitä. Mutta mukavaa, että voin silti käydä siellä juoksemassa. Mustikat on muuten jo tulossa. Niistä piti juoksun lomassa napata kuva. Mutta ei kiirehditä asioiden edelle. Mustikka-aikaan menee vielä hetki. Monta ihanaa aurinkoista hetkeä.

Ihana kesä!

tAamu

Lomaterveisin

Lensin tunteja. Annoin auringon paistaa ja tuulen tuivertaa. Istuin ja kuuntelin. Jos nauru pidentää ikää, se piteni rutkasti. Jos elämääni tulisi luuppi, jota se pysähtyisi kiertämään, toivoisin kovasti, että se osuisi noihin hetkiin. Päivällä huikaisevan kirkas aurinko. Ne tärkeimmät ystävät ja ystävälliset muukalaiset. Pitkät illat, jotka täyttyvät kaikesta ja ei mistään. Yö jossa voi kävellä paitahihasillaan. Ehkä ilotulitus. Vanhat talot ja pitkä historia ympärillä. 

Tässä on hyvä nyt. 

Tänään olen kiitollinen maanantaista. Puhtaasta hanavedestä. Siitä ryhdistä, jonka arki tuo elämään. Tänään nukutaan yöhön naurettuja univelkatunteja kiinni ja huomenna alkaa treenit entiseen malliin. Heiaheiaan merkittävää ei ehkä viikonloppuna kertynyt, mutta kävelty on tennarin pohjat sileiksi arvokkaita kilometrejä, jotka mitataan muulla kuin mittanauhalla. 

Olen kiitollinen minilomasta, kodinturvajoukoista, vapaudesta. Kesästä joka tulee vielä tännekin!

Rentoutunut ja stressitön, mutta väsynyt,

Aamu