Onneksi on viikonloppu

Viikonloppu kääntyy loppuunsa ja uusi viikko melkeinpä kirjaimellisesti kolkuttelee ovella (avasin vahingossa työsähköpostin - kyllä niin voi käydä). 

Eilen ohjelmassa oli kansallispuistovaellusta. Niin kuin hyvin tiedätte, ei ole nämä luontohässäkät mun juttu. Liikunta-areenana metsä on ihan loistava ja noin 8 km epätasaisessa maastossa tuntui kintereissä ja muissa. Että sikäli oli ihanaa, mutta tietysti klassisesti puolet ajasta satoi kaatamalla ja kallioilla ja savisissa rinteissä liukastellessa kieltämättä suustani pääsi muutakin kuin ilon kiljahduksia. 

Lisäksi iltapäivästä hujahti tunti nukkuen sohvalla, kun piti toipua mokomasta raitisilmamyrkytyksestä! Että siihen luontohommaan menee sitten ihan koko päivä. 

Tänään päätin sitten ottaa varman päälle ja pysyä asfaltoiduilla reiteillä. Heti aamusella kohti salia. Tempaisin meidän salin sunnuntain perussetin easy aerobic + shape (keskikehon treeni siis) + venyttely. Joka lajia puoli tuntia eli hyvä kun vauhtiin pääsee ja jo vaihtuu. Levottomalle ihmiselle ihan sopiva tahti.

Aerobiciä en ole harrastanut sitten... jaa-a. 80-luvun? No en oikeasti tiedä. Olenhan mä joskus käynyt jollakin aerobic-tunnilla, mutta jo lukioikäisenä me käytiin salilla. Jäi noi aerobicit vähemmälle. Mutta nyt aika oli kypsä ja oli ihan hauskaakin. Hiki tuli, mutta ei mitään kovemmalle koordinaatio kuitenkin joutui kuin kunto. Hyvin rakennettu shape siihen päälle niin johan oli kivaa.

Edellisen kerran olin venyttelyssä perjantaina, mutta kylläpä löytyi rutkasti kireyttä kehosta vieläkin. Ajatella, ettei tullut perjantain puolen tunnin venyttelyllä valmiiksi tämä kiree ranka. Nyt on sitten liikuteltu lisää.

Ruoka odotti valmiina kotona, mistä kotiväelle plussapisteitä. Päiväunet, rahkaa ja bloggaamista. Päivä alkais olla koiralenkkejä vaille valmis!

Energiaa alkavaan viikkoon jokaikiselle!

tAamu

Vauvaperheen arkea

Meillä on koiranpentu. 

Tiedän. Tosi huono idea. Sen nimi vois olla Bad Idea. 

Se on söötti kuin nappi ja se heiluttaa vimmatusti häntää aina, kun se näkee ihmisen. Kenet tahansa.

Se siitä leimautumisesta. 

Ollaan kaikki ihan kypsiä. Ollaan kaikki ihastuksesta soikeita. 

Olisin muuten saanut iloksenne ehkä yhden hauskimmista videoklipeistä vähään aikaan tänään, kun ihana Esikoinen astui vauvakoiran pissalammikkoon. En tiennyt, kuinka paljon rumia sanoja hän hallitseekaan, vaikkakin ensi reaktio oli: "anna sen olla vettä, onhan se vettä"... Koska en ole kaksinen äiti ja empatian kykynikin on varsin rajallinen, sain hyvät naurut. 

Niin kuin aina kun perheemme on kasvanut, on se vaikuttanut suoraan liikuntoihini. Joo, kyllähän minä ravaan pentu kainalossa pihalle ja takaisin ja vaellamme Ykköskoiran eli Terrieripojan kanssa lenkkeilemässä (päästämässä höyryjä - sekään ei ole kauhean ilahtunut energisestä leikkikaverista, joka kotiin yhtäkkiä ilmaantui).

Mutta Kaunotar ei moisesta piittaa. Se tuli meille, asettui taloksi ja touhaa loputtomalla energialla. Paitsi silloin kun se nukkuu. Silloin voi maailma sortua ympäriltä, mutta sepä ei sitä haittaa. 

On se vaan evoluutio ihmeellinen asia. Kaikki pennut (niin ihmis- kuin eläinkin) ovat niin suloisia, että raivostuttavuudestaan huolimatta, ne vaan pyritään pitämään hengissä keinolla millä hyvänsä (lähinnä nyt tämän tason raivostuttavuutta tavataan terrierin pennuissa - ei ihmispennuissa!!!). 

Huomenna ajattelin aloittaa aamun pumpilla ja juoksemaankin ajattelin mennä - jos vaan molemmat saan mahdutettua ohjelmaan.

Kyllä tää tästä. Kyllä me selvitään. Tästäkin. Mutta tämä on ehdottomasti viimeinen koira, joka mun talouteeni tulee! Ehdottomasti. (Muistuttakaa mua tästä)

tAamu

Mainoksen uhri

Aamulla luin useamman facebook-päivityksen tai blogimerkinnän, miten ihmiset olivat juosseet hyvän/kepeän/reippaan aamulenkin. Onneksi olin niin aikaisin ylhäällä, että jutut luettuani kello oli vasta puoli yhdeksän, kun pinkaisin Terrieripojan kanssa rantalenkkiä kiertämään. Voi ihanuutta. Vielä oli niin aamun raikasta, että oli miellyttävän viileää - vasta rannassa aurinko pääsi porottamaan olkapäihin. Siellä oli syksyn aavistus, mutta kuitenkin vielä ihan kesä!

Kyllä juoksu on lahja. Midnight run lähestyy ja ainakin tämänpäiväisen juoksun valossa voi huoletta lähteä liikkeelle. Toivottavasti en onnistu taas keksimään jotain ihan älytöntä ennen juoksua niin, että olisin turkasen jumissa tai sairastuisin. Mutta mikäli kaikki menee näin kuin nyt on niin ihan mukava juoksu on edessä. Saa nähdä sen sitten.

En tiedä sitten tuosta ihmisille kivana olemisesta. Olishan se hyvä. Jos vaikka lähimmille ensin. Siitä on hyvä lähteä.

Sujuvia juoksuja, pyöräilyjä, spinutunteja, mitä ikinä sitten haluatkin tehdä! Huomenna ajattelin aloittaa Power-tunnilla (elixialainen kun olen eli perus pumpista on kyse). Mitä kivaa sulla on tiedossa huomenna? Ai niin melkein unohtu: mullahan on kampaajakin huomenna! Vihdoinkin.

tAamu

Yöjuoksu

Tuli postissa lähtötodistus, lähtönumero ja ohjeet paidan hakuun.

Aha! Olen varmaan sitten ilmoittautunut tuonne. Jaa. Kiva.

No eihän siinä mitä. Haen paidan ja juoksen. Yöllä. Aamuihminen.

tAamu

Minullekin kävi niin

Ei säästänyt kohtalo minuakaan. Loma loppui. Arki alkoi. Kirosanoilta ei säästytty, ei ahdistukselta eikä paniikinomaiselta kalenterin pläräämiseltä, että mihin sitä seuraavan loman sijoittaisi. 

Loma ohi. Elämä ohi. Ihan hirveetä!

Onneksi joukkoon mahtuu myös positiivisia asioita: mulla on mukava työ ja ihan hervottomat, herttaiset, kannustavat työkaverit. Vapaus on villinnyt kaikki, joten meillä menee nyt runsaasti työaikaa tyhjän nauramiseen. Ihmiset on ihan villeinä ja huumorin lähteeksi kelpaa vaikka Hesari... 

Toinen arjesta koitunut hyvä asia on rytmi koheneminen. Kun vääntäytyy töihin heti seiskan jälkeeen (tämä tästä hyytyy kyllä! Lähempänä joulua tekee tiukkaa, että selviää ysiksi työmaalle), lähtee salin kautta kotiin niin on kotona sekä työt että liikunnat suorittaneena viiden maissa (samaan aikaan lomalla oli juuri aamupala syöty, kirja luettu ja pohdittiin lämpimän ruuan tarpeellisuutta sekä saunan lämmitysaikataulua...). Että onhan se arki tehokkaampaa!

Yleisfiilis ok. Olis voinut kesällä elää järkevämmin niin ei olisi näitä lomahötöjä tässä hävitettävänä, mutta ei tää mua masenna eikä tilanne ole niin paha kuin joitakin vuosia aikaisemmin. Lomalla tuli kuitenkin liikuttua ihan hyvin ja tasaisesti, vaikkei arjen vauhtiin päästykään. Kantapää ei vieläkään ole ihan oireeton, mutta parempi kuitenkin ja olen käynyt nyt salaa pari lenkkiä heittämässä ja kyllä vain juokseminen on niin parasta. Ei mistään tule sitä samaa flowta ja hyvää mieltä kuin siitä! Mulle. Mun juttu!

Toivotaan, että teidän arkeen laskeutumiskulmanne oli loivempi ja työintonne tulee pikkuhiljaa työpaikallenne (mun taitaa vieläkin oleilla jossain joen rannalla silmät sirrillään auringossa ja varpaat vedessä...)

tAamu

Juoksukielto napsahti

Yli kuukauden kipuiltuani (lähes kaksi) otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja kävin lääkärissä kipeän kantapääni kanssa. Plantaari faskiitilla mennään ja viikko napsahti juoksu- ja kävelykieltoa... Hymph! 

No onneksi on vuodenaika, jolloin pystyy liikkumaan paljon muutakin kuin juoksemalla. Itse asiassahan minulle jää pyöräily, uinti, kuntosali, jooga ja muutama muu, joten ei pitäisi tulla ihan tuskainen viikko kuitenkaan! Ei pääse kuntokaan romahtamaan :)

Näillä nyt mennään eikä muuta voi. Lasken päiviä juoksemaan pääsemiseen eikä niitä nyt niin tavattoman monta ole. Nappailen kipulääkkeitä ja puuhastelen muuta.

Typerä kantapää!

tAamu

Uusia asioita

Uusia asioita tapahtuu, jos niitä antaa tapahtua! Ihan huippua muuten. Kyllä ihmisellä on valtaa. Uutta ja ihmeellistä kohti vain.

Menin blogimiittiin. Tapasin ihmisiä blogien takana. Hassua ja hauskaa. Virtuaali-ihmisten muuttuminen oikeaksi ihmiseksi on mielenkiintoinen metamorfoosi. Moni siitä jo kirjoittikin. Aurinkoa, hyvää ruokaa ja samanhenkistä seuraa. Mitäpä sitä ihminen muuta kesäisenä sunnuntaina tarvitsee.

Muista uusista asioista ehdottoman suurena positiivisuusasiana mainittakoon Baana. Joo, onhan se ollut jo vaikka ja kuinka olemassa, mutta kylläpä Helsinki pieneni, kun sitä kautta ensimmäistä kertaa hurautti. Postin kulmalta hetkessä Ruoholahteen. Yksin ei tarvinnut mennä. Seuraa riitti, mutta yllättävän hyvin ihmiset kulki omilla kaistoillaan... Melkein olisin vielä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väliin toivonut jotain kaistaletta, mutta olis varmaan mennyt jo liian vaikeaksi. Hyvä näinkin. Muutenkin keskusta veti kohtuullisesti näin pyöräilijän näkökulmasta.

Kamala juoksutapahtuman ikävä ollut, kun en sinne naisten kympillekään päässyt (missä kaikki muut oli), joten se on sitten NiceRun Espoo tänään. Mennään duuniporukalla ja juostaan sitten vähän reippaammin, kun matkana on 5 km. Ruuhkaan ei kauheita aikatavoitteita auta laittaa (no ihan varmasti on olemassa aikatavoite), mutta mennään siihen tahtiin, kun tie vetää. Kesän ensimmäinen juoksutapahtuma ja elämän ensimmäinen NiceRun. Vesisadetta on luvattu, mutta kesähän kastelemansa kuivaa. Eikö niin?

Kesän paras uutuus on ollut Merijooga, joka rantautui kotipaikastaan Hangosta Espooseenkin. Suosittelen. Eilen tuli ripaus vettä, mutta eipä tuo menoa haitannut. Katsotaan miten käy torstaina.

Iloa ja valoa!

tAamu

Ei se olekaan niin

Mä olen tosi paljon juossut merenrantaa. Talven läpi oikeastaan. Kesällä meidän juoksuseuralla (siis kaksi ystävääni ja minä, joita yhdistää into juosta, olematon suunnistuskyky ja kohtalaisen usein yllättävä vessahätä) on tapana juosta suurten korkeuserojen pururadalla ja metsässä, mutta talvella helposti valitsemme auratun rantareitin. Koska se on helppoa ja tuota... helppoa. Metsässä juoksemisen edellytys ainakin edellisten talvien lumitilanne huomioon ottaen, että joku muu on kulkenut siellä ennen meitä... Meidän mittaisista ihmisistä ei polun tekijöiksi ole.

Kesä tuli, sulatti lumen ja avasi meille taas metsät juosta. Miten sitä talvessa unohtaakaan muun tavan kuin sen yhden tavan. Pidin rantajuoksua just hyvänä ja hyvähän se onkin pitkään rauhalliseen jolkotteluun. Ajatella, että luulin rantajuoksun olevan se paras tapa. Ajatella. Kun en muuta taas muistanut. 

Mutta voi metsä! Pari metsäjuoksua tehneenä olen taas ihan onnesta soikeana. Persuksissa totisesti tuntuu pystysuorien kallioiden nouseminen. Peruslenkkimme ensimmäinen puolikas nousee kokoajan ylemmäs. Kalliolle päästessä tuntuu, että tää oli nyt tässä (siis lenkki ja elämä), mutta sitten alkaa paikoitellen jyrkkäkin lasku takaisin lähtöä kohti ja loppusuoralla tajuaa, että kyllä tästä selvitään ja toinen kierros on paikallaan. Tällä hetkellä ollaan vasta haaveiltu kolmannesta kierroksesta... Ensimmäisellä kerralla sen esti lenkkikaverin heikottava nälkä (älä ota nälkäistä ihmistä metsään mukaan) ja toisella kerralla lähestyvä yö ja mukavuuden halu. Todettiin, että seuraavalla kerralla kolmas kierros on jo tosiasia, mutta ei vielä tänään.

Väliin olisi varmasti paikallaan tasamaa hölköttely, mutta nuo pikaiset pyrähdykset umpimetsään, valopallot, verenmaku suussa ja kalliolle käden varaan tärähtäminen on pitkästä aikaa vaan niin ihanaa. Puolessa tunnissa saa hartiat ja pakarat tunnottomiksi väistellessä juurakoita ja riuhtoessa itseään hartiavoimin ylös liukasta kalliota.

Voi kun olisi se suunnistustaito ja uskaltaisi juosta metsässä yksin, haluaisin oppia suunnistamaan. Kaipaan naamalleen turpeeseen tuiskahtamisia! Vaikka näyttää tuo onnistuvan ilman karttaa ja kompassiakin!

tAamu

Metsässä

Olen varmasti kertonut moneen kertaan, etten erityisesti tykkää metsästä, mutta tykkään ihan tosi paljon juosta metsässä. Hankalaa. Metsästä en tykkää sen takia, että siellä voi olla vaikka mitä. En tarkemmin osaa sanoa, että mitä, mutta villieläimiä nyt esimerkiksi. Siellä luonto tulee vähän liikaa iholle. Joka puolella rasahtelee ja kahahtelee. Eikö nyt voi olla sitten hiljaa, jos ei millään tavalla vaani! (Itse liikun kuin norsu siellä)

En tiedä, mistä tuo johtuu. Olen asunut metsän keskellä (no en ehkä ihan sillä tavalla metsän keskellä, että oikeassa korvessa, mutta kuitenkin) ja oikaissut kouluun, kavereille ja mihin vaan pilkkopimeälläkin metsän läpi enkä pelännyt yhtään mitään. Mutta silloin olinkin ymmärtämätön lapsi!

Nyt olen paljon fiksumpi, opiskellut asioita ja tiedän, mitä kaikkea pelättävää sitä onkin olemassa! Metsässä ja muualla.

Tänään juostiin metsässä. Minulla oli ystävä mukana. Ihan yhtä pelokas, jos ei vielä pelokkaampi, (kun luonnon lisäksi pelkää luonnottomiakin kuten psykopaatteja - mä tietysti pelkään niitäkin, mutta en usko niiden päivystävän umpimetsässä) mutta yhdessä me ollaan vahvoja! Siellä me juosta hölköteltiin ihan umpimetsässä yli kallioiden ja juurakoiden, rinteitä ylös ja taas alas. Ihanaa! Ei siitä muuta voi sanoa. Luonnon intervalleja parhaimmillaan. Talven jäljiltä kaatuneet puut poikki polkujen ja kevään kosteus vielä kerääntyneenä valtaviksi lammikoiksi. 

Olen käynyt liukastelemassa metsässä talvellakin, mutta nyt se parhaimmillaan juosta. Kohta tietysti vielä kuivempi, mutta kun ei ole kiire, on aikaa kiertää isotkin lammikot. Ainakin Etelä-Suomessa oli tosi lämmin päivä. Ihkaoikeaa hellettä. Oli ihan hyvä odottaa iltaa (no ei oltais päästy aikataulullisista syistäkään aikaisemmin muutenkaan) ja juosta sään jo viiletessä (mittari näytti 22 kun lähdettiin liikkeelle, mikä lie ollut ihan todellinen luku ja mitä sillä on väliä). Lämmintä oli. Ajatella, että ollaan tultu siihen vaiheeseen, että illalla lähempänä yhdeksää voi juosta lyhyissä housuissa ja lyhythihaisella paidalla! Huippua. Hyvä juoksu. Hyvä mieli. 

En tykkää metsistä, kun siellä asuu ties mitä. Mutta mukavaa, että voin silti käydä siellä juoksemassa. Mustikat on muuten jo tulossa. Niistä piti juoksun lomassa napata kuva. Mutta ei kiirehditä asioiden edelle. Mustikka-aikaan menee vielä hetki. Monta ihanaa aurinkoista hetkeä.

Ihana kesä!

tAamu

32

Pyöräilin tänään palaveriin (koukkasin aamusuihkuun oman ketjun salille) ja sain lähityöihmiseltä hemmotteluaamiaisen keskustan ehdottomassa ykkösaamiaispaikassa. No varmaan on muitakin, mutta en ole sellaisessa koskaan käynyt. Niin luksusta. Tultuani työkaverin hemmottelemaksi (ja sitä myöden tosi onnelliseksi) pyöräilin takaisin kotiin. 

32 km. 1 tunti 45 minuuttia. Vauhtia hidastaa liikenne. Kun joutuu väistelemään muita ihmisiä, pyöriä, autoja, julkista liikennettä, tavaroita purkavia kuorma-autoja, jalkakäytävälle nousevia takseja, jne. Pyöräilykausi on niin alussa, että edes pyörätiellä hortoilevat jalankulkijat eivät saaneet minkäänlaista ärtymystä aikaiseksi, kunhan pujottelin välistä. Polkupyörä tuntuu silti vapaudelta! Pääsen taas rullaamaan ohi autojonojen. 

Säätiedotuksen mukaan huomenna sataa. Eiku coretexiä pintaan ja menoksi. Vielä pyörän kutsu on kovempi kuin ärsytys kypärän sisään valuvasta vedestä, joten valitsen fillarin. Talven aikana juossut lenkit ja poljetut spinningtunnit ovat valmistaneet tähän ja pyörä on kevyt tapa liikkua. Tuntuu kuin ei olisi pyörän selästä talvea poissa ollutkaan. Mäet tuo vaan mukavaa vaihtelua! Niin ja siis varsinaisen työmatkan ajamiseen menee sellaiset 20 minuuttia, joten kyse ei ole mistään pitkästä matkasta edes sateessa.

Nooo, katsotaan nyt sitten taas syssymmällä, kun rengas on puhjennut reissun päällä jonkun kerran ja on kastunut ja kuraantunut riittävän monta kertaa, että muuttuuko ääni kellossa. Tällä hetkellä on sellainen olo, että pääsispä taas ajamaan.

tAamu

Life is short. Go run.

Eilinen spinnningmaraton (no mun mielestä puolikas) tuntuu ihmeen vähän jaloissa. Heti jälkeenpäin tuntui kyllä ja varmasti en venytellyt tarpeeksi, mutta silti fiilis jaloissa aamusella ihan normaali. Niin kuin sade yksi päivä esti juoksun, samalla tavalla aurinko kutsuu nyt juoksemaan. Sovin juoksutreffit (mun treffikaverit on tosi helppoja), koska tekee mieli niin paljon juoksemaan. Aurinko paistaa, taivas on sininen ja rantareitti sula. Mitä muuta ihminen voisi toivoa?

Elämässä yksinkertaiset ilot on parhaita. Näitä onnen hippusiahan riittää, jos niihin haluaa tarttua. Aamu, lenkki ja ystävä <3

Ruokailun totaalisen tasapainottomuuden takia en ole painotavoitteissani,  mutta olo sinänsä on hyvä. Tällä hetkellä en vello hirveässä kehohäpeässä. Ehkä jossain vaiheessa tajuan, miten hukkaan heitettyä energiaa sekin on. Tai sitten pitäisi olla vielä suurempi häpeä, että oikeasti tarttuisi toimeen niin, että tavoittaisi sen, minkä tahtoisi.

Just nyt on hyvä näin. Aurinko paistaa ja olen lähdössä lenkille. Sunnuntainautintoja!

tAamu

spinningmaraton

Aikana ennen juoksusta innostumista innostuin spinningistä. Spinu oli ihan ykköslaji mun mielestä. On hyvä laji edelleen. Jos musiikki vielä on kohdillaan tunnilla, kokemus on vähintäänkin nautinnollinen! Hiki irtoo ja tuntuu, että alkaa saavuttaa edellä ajavia. Olen TM:nä puhunut varmaan useammankin kerran biker's high:sta. Ainakin minä pystyn helposti saavuttamaan runner's high:n eli sen liikunnan tuoman flow:n myös spinning-tunnilla. 

Musiikilla on suuri merkitys mielestäni etenkin spinningissä, koska lajihan on samalla tavalla monotoninen kuin juoksukin. Tiedän ihmisen, joka kouluttautui spinning-ohjaajaksi, koska ihastui lajiin, mutta ohjaajien soittama musiikki oli niin huonoa. Ja hänen soittolistansa on kyllä parhaita, mitä olen tunneilla kuullut. Musiikki on ihan yhtä tärkeä osa tunnin onnistumista kuin ohjelman rakennekin. 

Tänään suuntana spinningmaraton. Hirveitä odotuksia musiikin suhteen ei ole. Onko spinning-ohjaaja hyvä, jos hänen tekemät tunnit ovat rakenteeltaan hyviä, mutta musiikkin suunnitteluun ei nähdä vaivaa? En tarkoita sitä, että nyt ei soiteta minun lempimusiikkiani. Ei tarvitsekaan. Vaan että työbiisit on riittävän raskaita, kevyet rullaukset sopivan kevyitä ja loppulämpässä myös musiikki tukee sitä, että hyvin tehty, hyvin selvitty. Mulle tämä tärkeä asia.

Mutta ihanaa päästä polkemaan vähän pidemmäksi aikaa. Tehdä hyvä, vähän pidempi treeni. Tulla voittajana maaliin. Ja onhan ihan mahdollista, että tänään tulee positiivinen yllätys musiikin muodossa. Mut hei, pessimisti ei pety :)

Mukavaa liikunnallista lauantaita teille kaikille ja jos ette ole ohjatulla tunnilla, kuunnelkaa niin lempimusiikkianne että! Tai ainakin lajiin sopivaa (on se laji sitten viikkosiivous, juoksulenkki tai sohvalla meditointi).

tAamu

Pyöräilykausi avattu!

Päätin pitää tänään pyöräilykauden avajaiset. Ensimmäiseksi pakotin kannustin Miehen pumppaamaan talven aikana tyhjentyneet kumit viime yönä eilen illalla ja aamulla anivarhain kutsuin Kultaisen pyöräni kanssani pyöräilykauden avajaisiin. 

Kylläpä olimme molemmat onnellisia! Joo, soraa on ihan silmittömästi vielä, vaikka lyhyitä pätkiä onkin jo harjattu. Pari kuolemaa uhmaavaa jäätikön ylitystäkin matkalle mahtui, mutta jouhevasti kului noin 6 km mittainen työmatka ja kurvasin työpaikan pihaan voittajana! 

Hyvästi bussit, jotka ei koskaan ole aikataulussa (tai mun aikatauluni ei ole synkassa niiden aikataulujen kanssa) ja omalla autolla ruuhkassa jonottaminen. Tänä aamunakin ajoin motarin laitaa melkein autojonojen tahdissa (no ei siellä oikeasti ennen kahdeksaa vielä kauheita jonoja ole) ja kurvasin autojonon yli ylikulkusillan kautta. Voi Vapaus!

Olen siirtynyt murjottavasta jonottajasta onnelliseksi pyöräilijäksi! Suosittelen. Tekee mielialalle ihmeitä :)

tAamu

ps. Jos vain suinkin ehdin, pinkaisen fitness fusioniin tänäänkin! Pain is so close to pleasure!

Tankilla käyty

Tällä hetkellä tuntuu, että elämässä on aika paljon kaikkee (tai hirveesti kaikkee). Kun haetaan kirjainneliöstä  asioita, joita elämässä eniten haluaa... Löydän vaivatta sanan vapaus (ja onnellisuus, rehellisyys). Kertonee jotain. Mutta nämähän on valintoja. Henkilö, joka haalii elämäänsä paljon asioita, on ajoittain kiireinen. Minä olen. 

Tänään tuli tankkauspäivä (vahingossa), eikä siinä mitään. Huomenna ohjelma on toisenlainen. Pienet päikkäritkin vetäisin. Olen ihan ässä nukkumaan. Nukun ihan missä vain! Olen nukkunut tunnin unet mökillä samalla sängyllä, jossa nuoriso katsoi (tähän katsomiseen kuuluu huutamista, ääneen nauramista ja sängyllä pomppimista) wipeoutia... Kun väsyttää, uni auttaa. Joten nyt on tulevaa tiukkaa viikkoa varten kerätty niin ravintoa kuin untakin! Antaa tulla, arki! Valmiina ollaan. 

Kiireen keskelle on mahtunut treeniäkin, joka kulkee hyvin nyt kun flunssa on kauas taaksejäänyttä elämää. Kävin tsekkaamassa Elixian fitness fusionin - wow! Suosittelen. Kuulemma ohjaajissa saattaa olla isojakin eroja, mutta meillä oli sijainen, joka kertoi ohjelmansa perustuvan voima joogaan - no tiiä hänestään, en ole koskaan voimajoogassa ollut, mutta ristus mikä reissu! Hiki virtasi ja olin sen jälkeen niin kipeä, ettei tosikaan. Pitkästä aikaa se loistava tunne, kun aamulla ei meinaa päästä vessan pöntöltä ylös (anteeksi mielikuva, mutta kaikki tietää sen tunteen... jos ette tiedä, niin eikun alavartalotreeni kehiin!). 

Loppuviikkoon on perinteisesti kuulunut myös pilates ja syvävenyttely. Fitness fusionin jälkeen oli todella tuskaa molemmat. Pilateksessa vatsalihakset kirkuivat vastaan ja venyttely sattui silmittömästi (mm sisäreidet), mutta meidän venyttelyohjaaja kyllä aina sanoo, että "tämän kuuluukin sattua" ja "ei tämän kuulukaan olla kivaa". Ilohan tästä hommasta tuleekin jälkeenpäin. Pilateksen jälkeen ruoto suoristuu jo ihan tunnin aikana, mutta etenkin syvävenyttelyn tulos tuntuu vasta pidemmällä aikavälillä. Parin päivän päästä yleensä havahtuu, että todella mulla kiertää veri hartioissa. Kyllä toki lihasten venyminen tuntuu heti, mutta ainakin mulla sellainen hyvä tunne vie päivän, kaksi.

Sairastamisen jälkeen en ole kunnon juoksulenkkiä tehnyt oikeastaan aikataulullisista seikoista johtuen - joo no olisin voinut nousta aikaisemmin ja juosta sen lenkin aamutuimaan, mutta sitä nyt en ole tehnyt. Yhtenä aamuna kävin kyllä vesijuoksemassa työkaverin kanssa (itseasiassa käymme lähes joka viikko). Siinä mun aamuaerobiset. Iltaisin on ollut niin paljon hyviä jumppia, ettei ole juoksemaan ehtinyt, mutta ensi viikko antaa varmasti mahdollisuuden siihenkin.

Jalkakäytävät ja rantatiet alkaa olla lähes sulat, mutta suurin osa talven hiekoituksista on vielä lakaisematta. Minun juoksuani tuo ei haittaa, kun juoksen lähes yksinomaan hiekkapohjaisilla reiteillä, mutta pyörän vieminen sepelin sekaan arveluttaa. Niin monena keväänä on rengas hajonnut... Ja kyllä mulla on sepelin kestävät vahvistetut ties-mitkä-renkaat - ei muuten kestä sepelillä ajoa. Ei vaan kestä. Eli hopihopi harjausmiehet ja -naiset! Päästään baanalle koko porukka!

Helposti rullaavaa arkea!

tAamu

Vähän flunssaa

Viikon vaan. Vieläkin yskää, mutta vihdoin aamulla sellainen olo, että olen paranemassa. Välittömästi kone auki ja liikuntakeskuksen ohjelma esiin. Suunnitelmaa tekemään. Olen nimittäin ollut sen verran tukkoinen ja kerrankin fiksu, että ainoa harrastamani liikunta on ollut hitaita kävelylenkkejä koiran kanssa. Wuhuu! Näin vältytään jälkitaudeilta! (No ehkä en sitten kehu tällä yhtään enempää :))

Kevät jatkuu, vaikkei lämmintä vielä tullutkaan. Tänään paistaa aurinko, eilen satoi lunta... Mutta näillä mennään. Ei kai se enää toukokuussa voi lunta sataa. Eihän?

En ole käynyt vaa'alla, koska kaikista lupauksistani huolimatta sairastaessa annan itselleni kerta toisensa jälkeen luvan syödä herkkuja. Miksi? En tiedä. Miten sairastaessa muka olisi järkevää syödä epäterveellisesti? Ihan järjetöntä. Silloin nimenomaan pitää syödä vitamiineja ja voimistua, että toipuu. No näin minä kuitenkin ajattelen ja näin on aina meillä toimittu. Pyrin toimimaan omien lasteni kanssa paremmin eli tarjoamaan sairaalle mehuja, marjoja, hedelmiä, yms. terveellisiä herkkuja. Ja samaan aikaan aivopestä itseäni tästä epäterveellisestä tavasta toimia. Huomenna tai ylihuomenna voi jo huoletta mennä vaa'alle.

Mutta en sen kummemmin stressaa asiasta enkä pidä toimintaani mitenkään repsahduksena kunhan nyt vaan jälleen kerran haettiin järkevän toiminnan rajoja. Terveellinen syöminen ja siihen palaaminen on taas ollut itsellekin helpotus. Tämä vaan on mulle paras tapa syödä. Käsittämätöntä, miten hyvältä herkut voivat maistua suussa, mutta miten paljon parempi olo on ilman turhaa hiilarilastia.

Tänään lähden salille ja huomenna katsotaan sitten joko olisi aika hölkötellä varovasti. Paitsi juoksemista on jo ikävä juoksukavereita! Jos kerta se mihin keskittyy, lisääntyy, keskityn siihen juoksemiseen. Ja hyvään oloon näin yleensäkin.

Aurinkoa!

tAamu

Ja voittaja on...

Tauti alkaa taipua ja minä selvitä voittajana. Reilun viikon allergialääkityksellä saattaa myös olla osansa tässä sopassa. Suhtauduin hieman ylimielisesti kevään tuloon taasen ja sehän yleensä kostautuu. Oireet kuitenkin hyvin vaatimattomalla tasolla. 

Eli taidan selvitä taudista voittajana. Eipä tässä kyllä mitään muita vaihtoehtoja olla ajateltukaan.

Juoksemaan mieli tekee jo kovasti. Olen saanut useammalta taholta kiellon moiseen vielä vähään aikaan. Muun muassa sellaisilta tahoilta, joita ei ikinä saisi itseään komennella! Mutta otan huolenpidon ystävällisesti hymyillen vastaan ja murisen vai mielessäni. Ja maltan hetken. 

Samaan aikaan olen lukenut blogistaniasta ja saanut useita henkilökohtaisia viestejä erilaisista juoksuonnistumisista. Useampi on juossut niitä kymppejä solkenaan ja yksi on juossut ennätyksensä matkassa tunnissa... Mä olen istunut sohvalla, katsonut ensimmäisen tuotantokauden Solsidania, lukenut kaksi hyvää kirjaa ja neulonut muutamat sukat... Hyviä, mukavia asioita kaikki, mutta kun mä olisin halunnut juosta...

Eipä siinä mitä. Niillä mennään mitä on ja viimeistään lauantaina on juoksulenkin vuoro. Siinä välissä aloitus kävelylenkeillä, pilateksella ja syvävenyttelyllä. Ihanaa alkaa suunnittelemaan taas liikkumisia digiboxin tallenteiden selailun sijaan! 

Ja kymmenen päivän sääennuste näyttää hyvältä! 

Ei tässä ole meinattukaan periksi antaa, mutta kuva on niin ihanan värinen, että jo siksi...

Iloa ja valoa! Kevät on täällä.

tAamu

Tervepä terve

Olen viimeksi ollut kipeänä syyskuussa. Siis sillä tavalla kipeänä, että piti jättää treenejä väliin ja jäädä pois töistä. Silloinkin vointi vaati yhden päivän poissaolon. 

Luterilaiseen/suomalaiseen/whatever tapaan nyt kaduttaa, että sanoin sen ääneen. Typerästi pelkään ajattelen, että minua rangaistaan siitä, että sanon tuon ääneen. Että heti nousee kuume, jos menen kehumaan (?) asialla. Itse asia on minulle suunnilleen mysteeri...

Entisessä elämässä olin flunssassa kaksi kertaa vuodessa. Influenssaan sairastuin, jos luin lehdestä, että epidemia on alkanut. Mitä sitten on tapahtunut? No kasvisten ja marjojen määrä ruokavaliossa on ihan oikeasti kasvanut (p**kan roskan, lähinnä sokerin, syönti vähentynyt). Ulkoilu ja liikkuminen yleensä lisääntynyt. Koiran myötä myös rauhallinen liikunta (kuten ihan kävelylenkit) saaneet osansa arkisessa elämässäni ja pysyneet. Koiran ulkoilutusta kun ei voi lopettaa, vaikka olis kuinka hyviä tekosyitä ja jos on tarpeeksi aktiivinen koira, pelkkä kulmilla pyörähtäminen ei riitä. Lapset on kasvaneet. Yhtenäiset yöunet lisääntyneet. 

En tiedä, onko näillä asioilla merkitystä lopputuloksen kanssa. Kerroin vain mitä elämässäni on muuttunut. 

Jaa. Johtuu sitten mistä johtuu niin olen onnellinen. Eipä mulla oikein olis ollutkaan aikaa sairastaa.

Tänään salille - tai ehkä spinningiin. Vois olla kiva. Vointi vahva. Ruokavalio kohdallaan (pientä nälkää tosin viime päivinä on ollut, mutta liikuntamäärätkin melkoiset - tosin eilen pidin lupailemani välipäivän - wohoo!).

Hyvää treeniviikkoa ja terveyttä kaikille tasaisesti!

tAamu

Kevät

Kyllä se nyt on täällä. Kevät. 

Lauantaina juostiin tyttöporukalla ja oli niin täydellisen ihana juoksu, että se jäi kahertamaan takaraivoon ja yltyi levottomuutta aiheuttavaksi jyskytykseksi sunnuntai-aamun aikana. Kun perhe häipyi omiin menoihinsa, vedin narulta edellispäivän juoksutrikoot ja lenkkari jalkaan rynnäten uudelleen rantapolulle. Lisäsinpä lenkkiin vielä pari kilometriä lisää ja P!nkiä kuunnellen hölköttelin rantaa pitkin onnesta soikeana. Ihan yksin. Omaan tahtiin.

Rannat näyttävät nyt huikeilta täällä pääkaupunkiseudulla. Kaupunkilaiset kun ei jäätä pelkää vaan koko rannan leveydeltä ihmiset marssivat kohti aurinkoa ja ulappaa :) Näyttää siltä kuin pääkaupunkiseutua oltaisiin evakuoimassa. Lähisaariin hiihtäneet sukulaiset kertoivat, että saarten eteläpuolella on jo sula... Että kohta joku näistä jäällä viikonloput eläjistä pulahtaa, se on varma. Mutta huikean kaunista siellä kyllä on ja jäätynytkin aava houkuttaa. Olen minäkin siellä kuljeskellut viime päivinä, mutta nyt lenkki kulki kuivalla (jäisellä) maalla ja hyvin kulkikin!

Vointi, jaksaminen vähähiilarisella on hyvä. Viikonlopun ruokailut eteni erittäin hyvin. Ihan "inan verran" lisäsin hiilaria, kun olen ollut niin paljon liikkeellä, mutta tein liikkeen suunnitellusti ja perustellusti. Uskon sen myös olleen oikea. Liike on sitäpaitsi niin pieni, ettei sillä varmaan kokonaisuuden kanssa ole mitään merkitystä. Jaksanpahan liikkua. Mulle tämä linja näyttää sopivan. Kenestäkään muusta en osaa sanoa.

Huomenna saattaakin tulla välipäivä liikunnasta työvelvollisuuksien vuoksi, mutta ei se mitään. Onhan tässä mentykin lujaa. Välipäiväkin on ihan hyvä.

Ostin muuten Fastin puddingin makuna valkosuklaa... Ristus miten makeaa. Olisko ehdotusta sellaiseksi makuvaihtoehdoksi, joka ei sokerista jkv vierottunutta puistattaisi? Mielipiteelläsi olisi nyt todella käyttöä!

Iloa, valoa ja energiaa uuteen viikkoon!

tAamu

Vanha rakkaus

Kotikotona käymässä. Ruokailun kanssa menty kompromissien kautta tavoitteena olla tekemättä tästä nyt tämän suurempaa numeroa. Kotona kukaan ei sormella osoittelisi minun keittiövaakaani tai ruokani sisältöä enemmän ajattelen lapsiani (sekä äitini ruuan laittotaitoa). 

Kotikodin vierestä lähtee isoja, ajettuja latuja kilometritolkulla. Laduilla on ruuhka-Suomeen verrattuna ihanasti tilaa ja suksetkin oli kotoa lähtiessä huollettu, joten mikäs on mennessä. 

En ole hiihtänyt tänä talvena vielä ollenkaan. En osaa edes oikein syytä sanoa. Ruuhkaiset ladut ei houkuttele, mutta olikohan se oikea syy...

Pakkasta piisaa, mutta ladulla tarkenee. Ensimmäisen päivän saldoksi kertyi 14 km. Piti testata kahdet eri sukset, mutta en malttanut edes suksia vaihtaa. Tänään sitten vuorossa suksipari nro2. Kyljissä ja reisissä tuntuu eilinen hiihto, mutta "sillä se varmaan lähtee millä tulikin". Ainakin tuota reseptiä aion koettaa. Heti kun pakkanen laskee tuohon 10 asteen tuntumaan, toivottavasti vähän allekin.

Näin on lämmitetty vanha rakkaus ja tulen hiihtämään kotonakin kun sinne takaisin palataan. Mulla ei ollut inhokkeja edes koululiikunnassa. Olen aina tykännyt liikunnasta. Minulla on kaveri, joka on käynyt kanssani kaikki liikuntatunnit alaluokilta lukion loppuun asti ja hänellä on "hirveät traumat koululiikunnasta"... Hän on normaalipainoinen ja nähdäkseni pärjäsi liikuntatunneilla siinä missä muutkin, mutta niin hän kuitenkin näkee koululiikunnan (vaikka on liikkunut koulun jälkeenkin, mutta ehkä sitten täysin omilla ehdoillaan).

Hassua, mutta sehän kertoo vain sen, että jokainen tulkitsee maailmaa omasta näkökulmastaan ja omalla asenteellaan ja muistot ovat kummallekin yhtä oikeita. Minä olin kai niin energinen lapsi, että minulle oli pelkästään helpotus purkaa energiaa oppituntien välillä millon minkäkin liikunnan parissa.

Ja nyt olen kohtalaisen energinen aikuinen ja lähden kohta ladulle hakemaan sitä hyvää fiilistä, joka tulee raikkaasta talvi-ilmasta ja hyvästä ladusta. Suosittelen!

tAamu

No ni!

Yksi näkökulma tähänkin keskusteluun lisää. Liika on liikaa. On kyse sitten ihan mistä vain.

Mutta tämähän on nähtävä.

Ja muuten vain ajatuksena:

tAamu