Loma tulee, olen valmis

Pienoinen flunssa sai kiinni ja koska hiihtoloma on suorastaan käsillä niin pelaan varman päälle enkä lähde joogaan repimään. Jos ei olisi lomalle lähtö käsillä jo huomenissa niin varmasti menisin. Kaukana on ne päivät, kun käytin huomattavan osan työpäivästäni uhkaavasti lähestyvän jumppatuokion välttelemiseen erinäisin tekosyin. Nyt oikeesti harmittaa, ettei pääse. Mutta vielä enemmän harmittaisi, jos ei pääsisi lomalle! Ni!

Aika rientää, kun on tekemistä. Tuntuu ihan käsittämättömältä, miten nopeasti aika kului joulusta hiihtolomaan. En ymmärrä. Samapa tuo. Loma kelpaa aina. Ja tulee tarpeeseen. 

Huomenissa muutama pakollinen työasia ja sitten kohti mökkiä, joka on keskellä ei mitään. Tiedossa mäkiä, jotka odottaa laskijaa, lumipesuja, lumilyhtyjä, kiireettömiä iltoja hyvässä seurassa, hitaita aamuja ja retkiä tuntemattomaan. 

Ohje matkalle voisi olla vaikka:

Hyvää lomaa kaikille, joita se koskettaa. Rentoa ja ressitöntä menoa kaikille!

tAamu

Ei ihan Strömsö, mutta Solsidan kuitenkin!

Joo. Kaikenlaista on haparointia ja hapuilua. Suunnan kadottamista (tahallaan) ja takaisin löytämistä. Ei mitään vakavaa. 

Aika monta hyvää hetkeä. Ihania ihmisiä. Inhimillisiä ihmisiä. Liian kiire ja hyvää aikaa. Valmistuneita asioita ja keskeneräisiä.

Niin kai se pitääkin olla. Ja mikäs tässä. Kesää odotellessa.

Mistä tulikin mieleeni, että olen julmetun kyllästynyt tähän talveen. Olen kaikki mediat ja live-elämäni valittanut ja marissut tästä talvesta ja kylmästä (ja jos joku sanoo, ettei säästä saa valittaa, sille syötetään mun lapaset - ne huonot! hyviä mä tarviin vielä). En vaan enää jaksais. Mulla on niitä kavereita, jotka väsymättä jaksaa väittää vastaan ja hehkuttaa talven hyviä puolia. Ja onhan niitä. En mä sitä kiellä. En vaan enää jaksa talvee. Haluan kesän tai edes kunnon kevään. Onko se nyt niin paljon pyydetty tässä kohti vuotta?

No sama se mitä mä haluan. Sää jatkuu sellaisena kuin jatkuu ja kesä tulee sitten, kun tulee. Siihen asti mä lenkkeilen, käyn salilla ja jumpissa. Yritän syödä ihmisiksi. Iloitsen valosta ja auringosta, jota on onneksi riittänyt.

Että skarppaamista riittää edelleen. Hyviä hetkiä kuitenkin paljon. Pieni flunssan tapainen - tai sitten se oli vaan allegiaa, tiedä hänestään. Huomenna sovittu juoksulenkki. Sitäkin odotan. Mun omaa solsidania!

Letkeää pääsiäisen aikaa teille kaikille! Pysytään liikkeellä ja nautitaan elämästä! Puss!

tAamu

Kevät

Kyllä se nyt on täällä. Kevät. 

Lauantaina juostiin tyttöporukalla ja oli niin täydellisen ihana juoksu, että se jäi kahertamaan takaraivoon ja yltyi levottomuutta aiheuttavaksi jyskytykseksi sunnuntai-aamun aikana. Kun perhe häipyi omiin menoihinsa, vedin narulta edellispäivän juoksutrikoot ja lenkkari jalkaan rynnäten uudelleen rantapolulle. Lisäsinpä lenkkiin vielä pari kilometriä lisää ja P!nkiä kuunnellen hölköttelin rantaa pitkin onnesta soikeana. Ihan yksin. Omaan tahtiin.

Rannat näyttävät nyt huikeilta täällä pääkaupunkiseudulla. Kaupunkilaiset kun ei jäätä pelkää vaan koko rannan leveydeltä ihmiset marssivat kohti aurinkoa ja ulappaa :) Näyttää siltä kuin pääkaupunkiseutua oltaisiin evakuoimassa. Lähisaariin hiihtäneet sukulaiset kertoivat, että saarten eteläpuolella on jo sula... Että kohta joku näistä jäällä viikonloput eläjistä pulahtaa, se on varma. Mutta huikean kaunista siellä kyllä on ja jäätynytkin aava houkuttaa. Olen minäkin siellä kuljeskellut viime päivinä, mutta nyt lenkki kulki kuivalla (jäisellä) maalla ja hyvin kulkikin!

Vointi, jaksaminen vähähiilarisella on hyvä. Viikonlopun ruokailut eteni erittäin hyvin. Ihan "inan verran" lisäsin hiilaria, kun olen ollut niin paljon liikkeellä, mutta tein liikkeen suunnitellusti ja perustellusti. Uskon sen myös olleen oikea. Liike on sitäpaitsi niin pieni, ettei sillä varmaan kokonaisuuden kanssa ole mitään merkitystä. Jaksanpahan liikkua. Mulle tämä linja näyttää sopivan. Kenestäkään muusta en osaa sanoa.

Huomenna saattaakin tulla välipäivä liikunnasta työvelvollisuuksien vuoksi, mutta ei se mitään. Onhan tässä mentykin lujaa. Välipäiväkin on ihan hyvä.

Ostin muuten Fastin puddingin makuna valkosuklaa... Ristus miten makeaa. Olisko ehdotusta sellaiseksi makuvaihtoehdoksi, joka ei sokerista jkv vierottunutta puistattaisi? Mielipiteelläsi olisi nyt todella käyttöä!

Iloa, valoa ja energiaa uuteen viikkoon!

tAamu

Kiloja ja kilometrejä

(sisältää ruman sanan - etukäteen anteeksi siitä)

Edellisessä elämässä kirjoittelin teille vaa'asta, joka heittäytyi näyttämään vääränlaisia lukuja. Siis voi elämä, kuinka tyhmä ihminen voi olla ja sitten vielä tulee sen virtuaalisesti kertomaan... No joo. Mitäs näistä! Se samainen (ongelma) vaaka näyttää nimittäin nyt ihan hyviä lukemia. Että olisko se sitten itsellään korjaantunut tai kyllästynyt säikyttelemään mua kohtuuttoman korkeilla luvuilla ja palannut vaan niihin lukuihin, mitä siltä alunperinkin odotettiin? 

Vai olisiko mahdollista, että mä painoin silloin enemmän kuin olisin toivonut? 

Eilen juoksin pitkästä aikaa yksin. Juoksukaverit ovat sekä riemu että risti. On ihanaa juosta jonkun kanssa ja samalla parantaa maailmaa. Juostessa puhua auki kaikki ne mieltä painavat asiat ja pienen elämänsä ilot. Samalla ylittää itsensä, jaksaa vähän enemmän eikä malta lopettaa. Toisaalta ei oikeastaan koskaan juokse täysin omaan tahtiin, ei musiikkia korvilla eikä omien ajatuksien vapaata rullausta. Oikeastaan sitä mitä juoksemisessa rakastan. Mun juoksukaverit on niin aktiivisia, että helposti saan heidän kanssaan sen kolme juoksulenkkiä viikossa sovittua niin halutessani, joten aikatauluihin ei todellakaan enää sovi yksin juostuja lenkkejä, kun haluaa tehdä niin paljon muutakin.

Eilen sitten juoksijaystäväni olivat estyneitä lähtemästä kanssani lenkille, joten menin yksin. Aurinko oli laskemassa ja meren yllä taas upeat värit. Jäälle en oikein enää uskalla, eikä siellä eilen illalla näkynyt muitakaan. Minulla ei ole minkäänlaista jään tuntemusta. Ei niin mitään. 

Se juoksurauha on ihan uskomaton. Vielä kun sulkee kuulokkeilla ja musiikilla ulkomaailman itseltään, on yksinäisessä letkeässä etenemisessä ihan uskomaton fiilis. Täysin omaan tahtiin ja kahdestaan P!nkin kanssa mentiin eilen (rehellisyyden nimissä mulla kyllä oli terrieripoika mukana ja se ei todellakaan lisännyt mun lenkin sujuvuutta tai miellyttävyyttä - olipahan viimeinen kerta vähään aikaan yhteinen juoksulenkki!, mutta itse juokseminen oli ihanaa!). 

Niin se vaan on, että tuli elämässä eteen mitä tahansa, ei kannata jäädä paikalleen tai vastoinkäymisten edessä heittäytyä maahan itkemään. Juoksu (tai mikä se sun laji sitten onkin) helpottaa aina. Juu, pitää huoltaa kehoa ja levätäkin välillä, mutta en ole koskaan yhtään lenkkiä, spinningiä, jumppaa, zumbaa katunut! Tai en ainakaan muista sellaista kertaa. Jälkeenpäin on hyvä fiilis ollut joka kerta. 

Muutaman kilon kiristykselläkin on merkityksensä ja eilen oli muka niin kevyt olo juostakin. Enemmän tuntu varmaan on korvien välissä, mutta onhan tämän vuoden puolella tehty korjausliike useamman kilon luokkaa kuitenkin, joten ehkä siinä fiiliksessä on myös perää.

Kohta kuivaa lenkkipolut (eilen itse asiassa oli paikoin liukasta, vetistä sohjoa tai ihan sopivan rouheaa lumipintaa) ja sitä odotellessa juostaan näitä rapalenkkejä. Mukavaa lähestyvää viikonloppua. Mä lähden Siskon luo juoksemaan viikonlopun pitkän lenkkini.

tAamu

Edit: Huomasittehan iiven fit-lehtiarvonnan! Kannattaa osallistua ja ennen kaikkea lukea iiven tarinaa, mikäli se ei ole teille jo tuttu (ja vaikka olis tuttukin). Myötätuulta edelleen iivelle toivoen <3

Cold case

Onkohan tämä nyt kolmas vai neljäs tällainen megalomaaninen (asiantuntijatermi...) lumitalvi pk-seudulla. Niinku oikeesti. Olen joka syksy revetä riemusta, kun lunta alkaa sataa. Pimeyden keskelle tulee valoa, lumikengät voi kaivaa naftaliinista, hiekan sisälle kuskaaminen loppuu... Kaikki näyttää paljon siistimmältä lumipaketissa. 

Olen kestänyt mielestäni ihan hyvin nämä lumiset talvet. Osannut iloita. Nyt vaan huumorintaju rakoilee. Onko se niin vaikea käsittää, että tänne ei enää mahdu lunta!!! Ärsyttävää. Autot, raitiovaunut ja junat on jumissa. Ainakin hetkittäin. Yleensä silloin kun olisi kiire. Luulisi, että tähän turtuisi. Juuri nyt en kuitenkaan pysty ajattelemaan muuta kuin kevättä ja auringon kostoa tuolle typerälle valkoiselle elementille! Siitäpähän saa, kun kevät koittaa!

Vaikka eipä tuo lumi vaikuttanut tippaakaan tämän aamun vesijuoksuun, eikä se tule vaikuttamaan myöskään illan sovittuihin salitreffehinkään, joten mitä ihmettä minä valitan! Taidan käydä viikonloppuna hiihtämässä, jos vaikka pääsisi paremmin sinuiksi lumen kanssa taas.

Pitkää pinnaa kasvattaen,

Aamu