Aamujooga meren rannalla

Hangosta kotoisin oleva Merijooga toi joogan myös espoolaiselle rantahiekalle kesän kunniaksi. Muutama hurja oli uskaltautunut ja minä tietysti heidän muassaan. Kun osui käytännöllisesti katsoen työmatkalle. Lähestulkoon.

Aurinko paahtoi täysillä, nahka kärysi ja vanuimme yin-joogan piiiiitkissä asanoissa tuskasta huokaillen aamuisen tunnin. Olipa ihanaa. Suosittelen, jos jotain tällaista teidän työmatkallenne tai vähän kauemmaskin sattuu.

Rannalla näillä säillä toki hälinää on, mutta aaltojen loiskinta on mitä täydellisin taustaääni joogalle. Ihan pakko mennä uudestaankin!

Onnellisena,

tAamu

spinningmaraton

Aikana ennen juoksusta innostumista innostuin spinningistä. Spinu oli ihan ykköslaji mun mielestä. On hyvä laji edelleen. Jos musiikki vielä on kohdillaan tunnilla, kokemus on vähintäänkin nautinnollinen! Hiki irtoo ja tuntuu, että alkaa saavuttaa edellä ajavia. Olen TM:nä puhunut varmaan useammankin kerran biker's high:sta. Ainakin minä pystyn helposti saavuttamaan runner's high:n eli sen liikunnan tuoman flow:n myös spinning-tunnilla. 

Musiikilla on suuri merkitys mielestäni etenkin spinningissä, koska lajihan on samalla tavalla monotoninen kuin juoksukin. Tiedän ihmisen, joka kouluttautui spinning-ohjaajaksi, koska ihastui lajiin, mutta ohjaajien soittama musiikki oli niin huonoa. Ja hänen soittolistansa on kyllä parhaita, mitä olen tunneilla kuullut. Musiikki on ihan yhtä tärkeä osa tunnin onnistumista kuin ohjelman rakennekin. 

Tänään suuntana spinningmaraton. Hirveitä odotuksia musiikin suhteen ei ole. Onko spinning-ohjaaja hyvä, jos hänen tekemät tunnit ovat rakenteeltaan hyviä, mutta musiikkin suunnitteluun ei nähdä vaivaa? En tarkoita sitä, että nyt ei soiteta minun lempimusiikkiani. Ei tarvitsekaan. Vaan että työbiisit on riittävän raskaita, kevyet rullaukset sopivan kevyitä ja loppulämpässä myös musiikki tukee sitä, että hyvin tehty, hyvin selvitty. Mulle tämä tärkeä asia.

Mutta ihanaa päästä polkemaan vähän pidemmäksi aikaa. Tehdä hyvä, vähän pidempi treeni. Tulla voittajana maaliin. Ja onhan ihan mahdollista, että tänään tulee positiivinen yllätys musiikin muodossa. Mut hei, pessimisti ei pety :)

Mukavaa liikunnallista lauantaita teille kaikille ja jos ette ole ohjatulla tunnilla, kuunnelkaa niin lempimusiikkianne että! Tai ainakin lajiin sopivaa (on se laji sitten viikkosiivous, juoksulenkki tai sohvalla meditointi).

tAamu

Pyöräilykausi avattu!

Päätin pitää tänään pyöräilykauden avajaiset. Ensimmäiseksi pakotin kannustin Miehen pumppaamaan talven aikana tyhjentyneet kumit viime yönä eilen illalla ja aamulla anivarhain kutsuin Kultaisen pyöräni kanssani pyöräilykauden avajaisiin. 

Kylläpä olimme molemmat onnellisia! Joo, soraa on ihan silmittömästi vielä, vaikka lyhyitä pätkiä onkin jo harjattu. Pari kuolemaa uhmaavaa jäätikön ylitystäkin matkalle mahtui, mutta jouhevasti kului noin 6 km mittainen työmatka ja kurvasin työpaikan pihaan voittajana! 

Hyvästi bussit, jotka ei koskaan ole aikataulussa (tai mun aikatauluni ei ole synkassa niiden aikataulujen kanssa) ja omalla autolla ruuhkassa jonottaminen. Tänä aamunakin ajoin motarin laitaa melkein autojonojen tahdissa (no ei siellä oikeasti ennen kahdeksaa vielä kauheita jonoja ole) ja kurvasin autojonon yli ylikulkusillan kautta. Voi Vapaus!

Olen siirtynyt murjottavasta jonottajasta onnelliseksi pyöräilijäksi! Suosittelen. Tekee mielialalle ihmeitä :)

tAamu

ps. Jos vain suinkin ehdin, pinkaisen fitness fusioniin tänäänkin! Pain is so close to pleasure!

Tervepä terve

Olen viimeksi ollut kipeänä syyskuussa. Siis sillä tavalla kipeänä, että piti jättää treenejä väliin ja jäädä pois töistä. Silloinkin vointi vaati yhden päivän poissaolon. 

Luterilaiseen/suomalaiseen/whatever tapaan nyt kaduttaa, että sanoin sen ääneen. Typerästi pelkään ajattelen, että minua rangaistaan siitä, että sanon tuon ääneen. Että heti nousee kuume, jos menen kehumaan (?) asialla. Itse asia on minulle suunnilleen mysteeri...

Entisessä elämässä olin flunssassa kaksi kertaa vuodessa. Influenssaan sairastuin, jos luin lehdestä, että epidemia on alkanut. Mitä sitten on tapahtunut? No kasvisten ja marjojen määrä ruokavaliossa on ihan oikeasti kasvanut (p**kan roskan, lähinnä sokerin, syönti vähentynyt). Ulkoilu ja liikkuminen yleensä lisääntynyt. Koiran myötä myös rauhallinen liikunta (kuten ihan kävelylenkit) saaneet osansa arkisessa elämässäni ja pysyneet. Koiran ulkoilutusta kun ei voi lopettaa, vaikka olis kuinka hyviä tekosyitä ja jos on tarpeeksi aktiivinen koira, pelkkä kulmilla pyörähtäminen ei riitä. Lapset on kasvaneet. Yhtenäiset yöunet lisääntyneet. 

En tiedä, onko näillä asioilla merkitystä lopputuloksen kanssa. Kerroin vain mitä elämässäni on muuttunut. 

Jaa. Johtuu sitten mistä johtuu niin olen onnellinen. Eipä mulla oikein olis ollutkaan aikaa sairastaa.

Tänään salille - tai ehkä spinningiin. Vois olla kiva. Vointi vahva. Ruokavalio kohdallaan (pientä nälkää tosin viime päivinä on ollut, mutta liikuntamäärätkin melkoiset - tosin eilen pidin lupailemani välipäivän - wohoo!).

Hyvää treeniviikkoa ja terveyttä kaikille tasaisesti!

tAamu

Kevät

Kyllä se nyt on täällä. Kevät. 

Lauantaina juostiin tyttöporukalla ja oli niin täydellisen ihana juoksu, että se jäi kahertamaan takaraivoon ja yltyi levottomuutta aiheuttavaksi jyskytykseksi sunnuntai-aamun aikana. Kun perhe häipyi omiin menoihinsa, vedin narulta edellispäivän juoksutrikoot ja lenkkari jalkaan rynnäten uudelleen rantapolulle. Lisäsinpä lenkkiin vielä pari kilometriä lisää ja P!nkiä kuunnellen hölköttelin rantaa pitkin onnesta soikeana. Ihan yksin. Omaan tahtiin.

Rannat näyttävät nyt huikeilta täällä pääkaupunkiseudulla. Kaupunkilaiset kun ei jäätä pelkää vaan koko rannan leveydeltä ihmiset marssivat kohti aurinkoa ja ulappaa :) Näyttää siltä kuin pääkaupunkiseutua oltaisiin evakuoimassa. Lähisaariin hiihtäneet sukulaiset kertoivat, että saarten eteläpuolella on jo sula... Että kohta joku näistä jäällä viikonloput eläjistä pulahtaa, se on varma. Mutta huikean kaunista siellä kyllä on ja jäätynytkin aava houkuttaa. Olen minäkin siellä kuljeskellut viime päivinä, mutta nyt lenkki kulki kuivalla (jäisellä) maalla ja hyvin kulkikin!

Vointi, jaksaminen vähähiilarisella on hyvä. Viikonlopun ruokailut eteni erittäin hyvin. Ihan "inan verran" lisäsin hiilaria, kun olen ollut niin paljon liikkeellä, mutta tein liikkeen suunnitellusti ja perustellusti. Uskon sen myös olleen oikea. Liike on sitäpaitsi niin pieni, ettei sillä varmaan kokonaisuuden kanssa ole mitään merkitystä. Jaksanpahan liikkua. Mulle tämä linja näyttää sopivan. Kenestäkään muusta en osaa sanoa.

Huomenna saattaakin tulla välipäivä liikunnasta työvelvollisuuksien vuoksi, mutta ei se mitään. Onhan tässä mentykin lujaa. Välipäiväkin on ihan hyvä.

Ostin muuten Fastin puddingin makuna valkosuklaa... Ristus miten makeaa. Olisko ehdotusta sellaiseksi makuvaihtoehdoksi, joka ei sokerista jkv vierottunutta puistattaisi? Mielipiteelläsi olisi nyt todella käyttöä!

Iloa, valoa ja energiaa uuteen viikkoon!

tAamu

Stairs to success?

Viikonloppu siskolassa. Joogaa lyhyet 1,5 tuntia. Aika meni kuin siivillä. Ihanaa venyvää ja vanuvaa. Asanassa pönöttämistä, kunnes hikikarpalo valuu kylkeä pitkin. Että teki hyvää. Rakastaisin joogaa, kun nyt vaan löytäisin kodin läheltä kohtuuhintaisen joogan sopivaan aikaan! Ei oo muuten ihan helppoa, vaikka joogakouluja joka puolella. Haluaisin huomauttaa, että jos mainostat aamujoogaa, se ei voi alkaa yhdeksältä aamulla!!!! 

Selkä ja hartiaseudun hieronta, jossa parasta oikeastaan oli se, että hieroja totesi, että nyt on tehty muutakin kuin puhuttu kehon huollosta! Wuhuu! Se vaan kannattaa. Pilates. Syvävenyttely. Jokaikinen pienikin venyttely. Paitsi tietysti saatu kiitos, ei oo muuten hartiatkaan ollut niin kipeät kuin yleensä :)

Tänä aamuna odoteltiin pakkasen lauhtuvan (lähemmäs kymmentä kuin 20) ja teinistön heräävän vaahtosammuttimen kokoisten ikiliikkujien vahdiksi, mutta haasteista huolimatta oltiin paikallisen harjun rappusten alapäässä kymmenen seutuun. Oltiin nimittäin päätetty (minä päätin) vetäistä muutaman kerran tunteella rappuset ylös tuollaisen kotitekoisen sähäkämmän intervalliharjoituksen aikaan saamiseksi... 

Voi elämä! Ensimmäinen spurtti vedettiin suunnilleen sen verran kun lähti. Eli portaiden yläpäässä näkyi valopalloja, pakkasilma oli polttanut keuhkot puoleen väliin ja räkä sinkoili ohikulkijoita kohden joka henkäyksellä. Juosta lönköteltiin pieni lenkki takaisin portaiden alapäähän pulssin tasaamiseksi (ja toipuaksemme järkytyksestä). 

Seuraavaan nousuun lähdettiin jo vähän maltillisemmin. Ymmärsin, että ilman sydäriä tai aivoverenvuotoa ensimmäisen vedon tahti ei voi toistua. Viisi kertaa rappuset ylös ja se hölkätty kierros siihen väliin joka kerta. 40 minuutta (noin koska iPhone hyytyi pakkasessa). Erittäin hyvä intervalli. Seuraavan kerran luonnollisesti aloitamme maltillisemmin ja harjoituksesta tulee tasapainoisempi ja järkytyksestä pienempi. 

Mutta sitä ei käy kieltäminen, etteikö se tehokasta treeniä olisi ollut. Tuota kerran 1-2 viikossa ja jo nousee juoksunopeus, hapenottokyky ja ties mikä!

Nyt jo takaisin kotisohvalla. Ihanat jäi kauas. Ihan liian kauas. Jatkan toivomista, että joku päivä muuttavat tänne!

Uutta treeniviikkoa odotellessa,
Aamu

Valinnan paikka

Ihanaa huoletonta ja vapaata loman tapaista muutama päivä. Sitten hirviä työkiri. Sunnuntaina istuin koneella 12 tuntia... Järjetöntä! Mutta oli hurja flow päällä ja olin onnellinen, vaikka ulkona taisi olla kevään kaunein päivä. Tyypillistä minua. 

Mummoni sanoi aina, että sunnuntaityöllä ei ole siunausta (todennäköisesti boheemi mummoni käytti sanontaa  vain perusteluna sille, että ainakin sunnuntaina tehtiin ihan mitä haluttiin - ehkä rakkauteni sunnuntaipäiviin liittyy niihin sunnuntaihin, jotka olen saanut viettää mummoni kanssa). Minä kuitenkin sain todella paljon aikaiseksi tärkeää työtä. Nukkumaan rauhoittuminen oli vähän työlästä, kun aivot rutisi ylikierroksilla. 

Tänään tyypillinen loman jälkeinen maanantai. Homma on viittä vaille luisumasta käsistä. Selvitteleviä, selitteleviä puheluita ympäriinsä, raipan heilutusta, hysteeristä hihitystä ja loistava, täysin päätön keskustelu keskellä kaikkea sisäisestä kokemusmaailmasta, jonka vuoksi olen syvästi kiitollinen työyhteisöstä, jossa oudot, erilaiset persoonat tekevät kokonaisuudesta ja työn tuloksesta uskomattoman hyvän. Parhaan mahdollisen.

Työpäivän jälkeen totesin, että töitä on jäljellä vaikka kuinka paljon ja aurinko lähtee ihan kohta laskuun, joten valitsin koneen ääressä istumisen sijaan meren jään ja kävelylenkin. Puolitoista tuntia meren jäällä auringon laskiessa upeiden värien säestyksellä (punaista, pinkkiä, turkoosia, hentoa sinistä...) on niin voimaannuttava kokemus, että rannalle rämpiessä tuntui, että kaikki se energia, minkä olin kadottanut päivän aikana, sain tuossa reissussa takaisin. 

Tein valinnan ja lenkin. Se oli oikein. Tiesin sen jo etukäteen, mutta asia varmistui jälkeenpäin. Onnellisuus. Helppoa, yksinkertaista, halpaa. 

Voi, Aurinko! Minulla on ollut niin ikävä sinua!

monin terveisin auringosta sekaisin, Aamu

(muuten jos Aamun kirjoittaa nopeasti väärin siitä voi tulla myös Ammu... ?)

Voi harmi

Olen ollut sokeriton, järkevä ja kohtuullinen koko tämän vuoden. Liikkunut hyvin (voi olla vähän paljonlaisesti) ja monipuolisesti.

Ja sitten yhtäkkiä eilen. 24. päivä... En tiedä, mitä tapahtui. Oltiin todella hyvässä työpalaverissa. Ihan niinku leijuttiin ulos tohkeissamme yhteistyöstä, substanssista, asiantuntemuksesta (niiden toisten), jne... ja sitten huomaan seisovani mäkkärin tiskillä ja kuulen tilaavani hampurilaisen. Oikea mega-släp päin pläsiä. 

Mitä tapahtu? Paitsi että palaveri venyi, oli hirvee nälkä ja aikaa tapettavaksi. Tilannetta pahentaa sekin, että mulla oli protskujuoma repussa. 

Masentavaa. Lyijypallon laskelman mukaan se h****tin hampurilainen on mun matkassa (lähinnä vatsassa ja reisissä) vielä päiväkausia... Ei muuten paranna fiilistä yhtään. Enkä vinkuis tippaakaan, jos olisin lipsahtanut ihan normiruuan puitteissa, mutta että hampurilainen. Terveellisen elämän vihollinen numero 1. 

Ja eihän tämä tähän loppunut. Illalla teen kanssa söin pari (viis) piparia... Minä sokeriton ihminen. Wuhuu! 

Opettavainen kokemus sinänsä. Yhtään ei voi jättää vahtimatta.

Mutta ei se mitään. Ennen vanhaan suositeltiin tankkauspäiviä, joten tuo oli nyt sellainen. Tänään vuorossa pilates ja syvävenyttely (rautakanki seikkailee jälleen). Pari tuntia reipasta kehonhuoltoa. Aina tarpeen.

Huomiselle suunniteltu uuden saliohjelman vetäisy. Ensimmäisen PT-tapaamisen tuloksena oli neljä monipuolista, hyvää ja tehokasta liikettä. Mähän kävin täälläkin kehuskelemassa, että olisin jaksanut tehdä enemmänkin... Toisen tapaamisen saldona on väliin lisätyt lihaskuntoliikkeet, jotka irrottavat hien (holtittomiksi puroiksi), salpaavat hengityksen ja tekevät tajunnan tasosta vaihtelevan... Siis voi elämä. Ei olis kolmatta kierrosta irronut mitenkään... Että se huomisen tavoitteeksi! Ja juostakin tekisi mieli... (saliohjelman ensimmäisen version tehtyäni juoksin 50 min viime lauantaina, ihan samaa ei taida irrota tällä uudemmalla versiolla...)

Ottakaa opiksenne! Mä aion.

tAamu
murjottava, mutta liikunnallinen

Positiivisesti varautunut

Pääasiassa. Suurimman osan aikaa. Olen erittäin positiivinen ihminen. 

Pystyn löytämään melkein mistä vaan hyviä asioita (tai ainakin naurettavia). En tiedä, olenko syntynyt positiivisuudella kyllästettynä, mutta sen tiedän, että osin se on opeteltu taito. Tein yhdessä välissä töitä kahdestaan henkilön kanssa, joka joka päivä jaksoi muistuttaa, kuinka paljon helpompaa elämä on, kun siihen suhtautuu positiivisesti (tiedän, ihan sairaaan ärsyttävää). Tämän aivopesun tulos oli tehokas. Minusta on osin tullut juuri tuollainen ärsyttävä "nyt vähän positiivisempi asenne peliin"-ihminen. Jos en sano sitä ääneen, ainakin ajattelen.

Kyllä minä sen tiedän, että kaikissa tilanteissa ei positiivisuutta voi esiin kaivaa. Kaikki ei edes naurata. Ei edes jälkeenpäin. Elämässäni on toki tullut tilanteita, joissa on ihan tyhjä, poikki ja kaiken lohdun ulottumattomissa. Mutta olen myös nähnyt sen, että sen kaikkein kamalimmankin jälkeen elämä jatkuu. Tuskan takaa nousee myös ne hyvät ja onnelliset muistot. Haudalla voi nauraa, mutta se vie aikaa. Ja on asioita, jotka nostavat kyyneleet silmiin heti, kun niitä ajattelee. Ajattelee niitä missä vain. Ikävä voi olla ja on päättymätön. 

Yritän siis sanoa, että ihan kokonaan en ole irti todellisuudesta tämän positiivisuus hapatukseni kanssa, mutta täytyy sanoa, että oikeasti! Elämä on helpompaa, kun siihen suhtautuu enemmän sillä asenteella, että onpahan kokemus! Negatiivisuus paitsi tekee omasta elämästä raskasta vahingoittaa myös ympäristöä. Linkitin tämän artikkelin yksi päivä facebookiin... Olisin toki voinut siihen suoraan tägätä muutaman kaverin, mutta sehän ei olisi ollut kovin positiivista minulta ja varmasti olisi ollut vahingollista sekä heille että minulle... (Että kyllä multa onnistuu myös tällainen syvä negatiivinen vire myös :)). 

Aina yhtä hyvä viesti on myös sanonnassa: Viha on kuin joisi myrkkyä, jonka on tarkoittanut toiselle.

Sen verran itsekkääksi olen tullut iän myötä (lisäksi olen jo oppinut, että toista ihmistä ei voi muuttaa ulkoapäin - muutos lähtee aina sisältä), että olen yksinkertaisesti karsinut elämästäni niitä ihmisiä, jotka vievät enemmän kuin tuovat. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia, ihania ihmisiä, joiden kanssa aika lentää ja tapaamiset voimaannuttaa vaikka tapaamisen sisältö olisi raskas. Näiden ihanien kanssa on eletty todella syvän mustiakin aikoja, mutta selvitty voittajina. Ensin sitä jaksaa tunnin eteenpäin, sitten päivän ja vähitellen huomaa suunnittelevansa seuraavaa kesää, seuraavaa vuotta. Onneksi.

Nyt lähden energisellä positiivisuudella kohti viikonloppua ja sen treenejä. Tänään pilatesta ja syvävenyttelyä (Rautakanki seikkailee jälleen) ja huomenna (pienellä pakkasvarauksella) lumikenkäilyä, 7-vee synttärit, ystäviä, rakkautta. Mitäpä sitä muuta tarvitsisi?

tAamu

Intopiukkana (nyt en oo kyllä satavarma, onko tämä yhdyssana)

Tai sana ollenkaan...

Liityin tosiaan puolen vuoden (täysin järjettömän) irtioton jälkeen uudelleen jäseneksi yhteen Suomen suurimmista kuntokeskuksista (siis tämä tieto on heidän omilta nettisivuiltaan eikä minulla ole tälle minkäänlaista kokemuksellista saati tieteellistä perustetta). Irtiotto oli järkevä sikäli, että tarvitsin sen. Järjetön siksi, että palasin, hävisin hinnassa ja onnistuin todistamaan itselleni suunnilleen sen, että kyllä impulssikontrollin kanssa on ongelmaa.

Viime vuoden heinäkuussa olin ihan kypsä ja vakuuttunut, että elämä ilman kuntokeskusta on paljon arvokkaampaa kuin sen kanssa. 

No, elämä ilman sitä oli ihan hyvää. Ei siinä mitään, mutta olin yllättävän usein kateellinen, etenkin kun otetaan huomioon, että ennen sitä olin tuskin koskaan kateellinen kenellekään (en usko kateellisuuteen - se on vähintään yhtä hukkaan heitettyä energiaa kuin etukäteen murehtiminen). Olin kateellinen aina, kun joku kertoi käyneensä pilateksessa, spinningissä, joogassa, jatka-vapaasti-itse. Vaikken liikkumatta ollutkaan.

Ymmärsin, että ollakseni kokonainen tarvitsen sen vihreän kortin, jossa on naisihminen ilmassa. 1.1. kävelin sisään siihen täsmälleen samaan keskukseen, josta lähdin heinäkuussa. Voi, onni ja autuus. 

Avaan keskuksen lukujärjestyksen monta kertaa päivässä (en sunkaan monta kertaa, pari vaan!). Välillä suunnittelen itselleni lähipäivien liikuntoja. Välillä ihailen muuten vain värikoodien kirjoa. Hullua, myönnän. Mutta pääasia, että pysyn liikeellä. Kuukausimaksu on pieni raha motivaatiosta. Voisi mennä huonompaankin (etenkin minulla, jolla on hetkittäin impulssikontrollin heikkoutta myös ostoksilla).

Älkää hyvät ihmiset jättäkö korttia liikuntakeskuksiin käyttämättä! Siellä nimittäin onni asuu!

Kyljet on kipeät ja takareidet jumittaa. Ihana elämä!

Huomenna pitäisi pitää välipäivä. Keskiviikkona eka PT tapaaminen (siis ensimmäinen ja toinen niistä liittymisen mukana tulleista ilmaisista). Huomenna harmaa jakkupukupäivä (älkää ymmärtäkö väärin, tykkään työstäni kovasti), mutta haaveilen lycrasta ja kirkkaista väreistä.

Toivottavasti sinulla on huomenna hyvä treenipäivä tai ansaittu välipäivä!

Intoillen, teidän
Aamu

Synty

Kirjoitin pitkään ja hartaasti edellistä blogia. Tein matkaa enemmän irti kaikesta siitä painolastista, jonka olin kerännyt ihan itse, kenenkään sitä minulle kokoamatta ja lähemmäs sitä, mikä tunsin kuitenkin olevani. Painolastia oli monenlaista: oli asennevammaa itseäni kohtaan, kohtuuttomia vaatimuksia ja kilogrammoja. Painolla oli iso rooli tuolla matkalla. 

Ja yhtenä päivänä koin, etten enää ole tuo henkilö, jonka olin blogiin rakentanut. Tai toki siis olin tai ainakin olin ollut, mutta kuitenkin muutos oli ollut sellainen, etten halunnut enää olla tuo virtuaalihenkilö. Ihan vaan yhtenä päivänä lopetin kirjoittamisen. Eipä se asiaa olisi muuttanut, vaikka olisin ehtinyt varottamaan ennen hyvästejä. Ihan minua. Just tyypillistä. Näin minä toimin. Tein viime vuonna monia muitakin todella nopeita isoja päätöksiä (kyllä bloginkin lopettaminen voi olla iso päätös). 

Vähitellen kaipaus takaisin virtuaalimaailmaan syntyi, mutta en saanut aloitettua tarinaani uudestaan. Kirjoitin hetken blogia, jota en koskaan avannut, koska ei se vaan lähtenyt lentoon. Yritin nimittäin uutta lähestymistapaa - ei toiminut. Kävin kirjoittamassa vielä yhden enemmän päämäärättömän mölähdyksen kuin jäsennetyn tekstin vanhaan blogiini. Ei toiminut.

Ja tänään tajusin yhtäkkiä kirjalistaa lukiessani, mikä blogini nimi pitää olla ja tässä ollaan taas. Löysin paikkani. Olen palannut.

En pystynyt olemaan hiljaa. Oli palattava. Ihan yhtä urheiluhulluna kuin ennenkin, mutta ehkä aavistuksen viisastuneena. Ainakin hetkeksi. Olen tajunnut, ettei numerot ihan oikeasti minua määritä. Voi olla ja melko varmasti onkin, että niistä vielä tämän blogin elämän kaaressa puhutaan, mutta toivottavasti enemmän kilometreistä kuin kilogrammoista.

Tavoitteenani on katsoa elämääni vähän suopeammin. Olla armollisempi niin itselleni kuin muillekin. Löytää ilo liikkumisesta. Nauttia onnistumisista täysillä. Muistaa kehonhuolto. Pysähtyä enemmän nauttimaan pienistä hetkistä kuin kiriä tavoitteita kiinni aikataulussa.

Mennään kohti kevättä ja valoa, vaikka juuri nyt pyryttääkin! Uusi loistava treenivuosi edessä!

t. Aamu