Vauvaperheen arkea

Meillä on koiranpentu. 

Tiedän. Tosi huono idea. Sen nimi vois olla Bad Idea. 

Se on söötti kuin nappi ja se heiluttaa vimmatusti häntää aina, kun se näkee ihmisen. Kenet tahansa.

Se siitä leimautumisesta. 

Ollaan kaikki ihan kypsiä. Ollaan kaikki ihastuksesta soikeita. 

Olisin muuten saanut iloksenne ehkä yhden hauskimmista videoklipeistä vähään aikaan tänään, kun ihana Esikoinen astui vauvakoiran pissalammikkoon. En tiennyt, kuinka paljon rumia sanoja hän hallitseekaan, vaikkakin ensi reaktio oli: "anna sen olla vettä, onhan se vettä"... Koska en ole kaksinen äiti ja empatian kykynikin on varsin rajallinen, sain hyvät naurut. 

Niin kuin aina kun perheemme on kasvanut, on se vaikuttanut suoraan liikuntoihini. Joo, kyllähän minä ravaan pentu kainalossa pihalle ja takaisin ja vaellamme Ykköskoiran eli Terrieripojan kanssa lenkkeilemässä (päästämässä höyryjä - sekään ei ole kauhean ilahtunut energisestä leikkikaverista, joka kotiin yhtäkkiä ilmaantui).

Mutta Kaunotar ei moisesta piittaa. Se tuli meille, asettui taloksi ja touhaa loputtomalla energialla. Paitsi silloin kun se nukkuu. Silloin voi maailma sortua ympäriltä, mutta sepä ei sitä haittaa. 

On se vaan evoluutio ihmeellinen asia. Kaikki pennut (niin ihmis- kuin eläinkin) ovat niin suloisia, että raivostuttavuudestaan huolimatta, ne vaan pyritään pitämään hengissä keinolla millä hyvänsä (lähinnä nyt tämän tason raivostuttavuutta tavataan terrierin pennuissa - ei ihmispennuissa!!!). 

Huomenna ajattelin aloittaa aamun pumpilla ja juoksemaankin ajattelin mennä - jos vaan molemmat saan mahdutettua ohjelmaan.

Kyllä tää tästä. Kyllä me selvitään. Tästäkin. Mutta tämä on ehdottomasti viimeinen koira, joka mun talouteeni tulee! Ehdottomasti. (Muistuttakaa mua tästä)

tAamu

Pelastus

Mukava pakomatka aurinkoon takana. Nyt laukkujen purkamista, pyykkäämistä ja uusiin asioihin valmistautumista. Taas on voimia ja niitä totisesti tarvitaankin. Työntäyteinen loppuviikko ja viikonloppu edessä.

Lomalla tuli käveltyä tosi paljon. Mielestäni niin näkee paljon. No ei tietysti yhtä isolta alueelta kuin näkisi vaikkapa autolla, mutta tarkemmin, lähempää.

Sitten joskus jotkut (oon kuullu) vaikka niillä olis selkä ollut muinoin kipeä ja plantaarifaskiitistakin toipumisesta vain hetki, ne saattaa turhamaisina kävellä ihan muissa kuin terveysjalkineissa tai edes kävelyyn suunnatuissa lenkkareissa... ja sitten kun ne jotkut vielä nukkuvat matkalla vieraissa sängyissä niin lopputulosta tuskin tarvitsee teille tavata.

Puolen viikon jälkeen selkä alkoi olla niinku oikeesti aika tosi jäykkä. Mietin aamulla jäykkänä ympäriinsä kävellessäni, että mikä toisi kaikkein parhaan avun asiaan, kun tajusin, että aina joogan jälkeen selkäni on heti parempi. Joten eikun ensin joogaten (lähipiirini iloksi) ihan ulkomuistista ja sitten vähän googletellen (tai youtubeillen) muita variaatioita etsimään. Ja heti auttoi.

Oikeesti.

Samantien parempi olo ja siitä sitten homma seuraavana aamuna rutiiniksi niin johan rupes homma toimimaan. Olo oli taasen kuin uudesti syntyneellä. Pitääkin käydä noutamassa mun joogakortti, joka roikkuu varauksessa uudella joogastudiollani (siis studio ei todellakaan ole mun vaan uusi minulle).

Iloa ja valoa syksyn hämärään!

tAamu

Lähden lentoon

Hiukka kiire. En ole teitä unohtanut. Monta asiaa työn alla ja työn ulkopuolella. Monta asiaa, josta haluaisin kertoa, jos ehtisin. Jos en olisi jo puoliksi ilmassa. 

Juoksusta. On juostu. Kivaa on ollut. Mieluummin päivän valossa kuin illalla välkkyvissä. Metsässä valtava kyy.

Uusi dieetti. Ihan tosi tehokas! Muutamassa päivässä pari kiloa lähti. Paikattiin nimittäin hammas. Enemmän kuin tämä operaatio laihdutti tehokas hysteria ja sen myötä nestemäinen ruokavalio. Mistä sais uudet hermot? Tai rauhaa perusluonteeseensa?  

Maisema vaihtuu iha just. Huomenna. Ja sitten se on tämä:

Aurinkoa ihmiset! Palataan asiaan, kun olen palannut ja jolkotellaan taas. Juoksukengät lähtee mukaan. Katsotaan haluaako ne juostakin!

edit: Ja ai niin! Pakko tulla vielä kertomaan se, että yksi korkkaripäivä seisottu ja kantapää on hiljaa! Wohoo! Mä selätin sen typerän plantaarifaskiitin! Kyllä meni aikaa, hermoja ja kinesioteippiä, mutta nyt näyttää hyvältä!

tAamu

Mainoksen uhri

Aamulla luin useamman facebook-päivityksen tai blogimerkinnän, miten ihmiset olivat juosseet hyvän/kepeän/reippaan aamulenkin. Onneksi olin niin aikaisin ylhäällä, että jutut luettuani kello oli vasta puoli yhdeksän, kun pinkaisin Terrieripojan kanssa rantalenkkiä kiertämään. Voi ihanuutta. Vielä oli niin aamun raikasta, että oli miellyttävän viileää - vasta rannassa aurinko pääsi porottamaan olkapäihin. Siellä oli syksyn aavistus, mutta kuitenkin vielä ihan kesä!

Kyllä juoksu on lahja. Midnight run lähestyy ja ainakin tämänpäiväisen juoksun valossa voi huoletta lähteä liikkeelle. Toivottavasti en onnistu taas keksimään jotain ihan älytöntä ennen juoksua niin, että olisin turkasen jumissa tai sairastuisin. Mutta mikäli kaikki menee näin kuin nyt on niin ihan mukava juoksu on edessä. Saa nähdä sen sitten.

En tiedä sitten tuosta ihmisille kivana olemisesta. Olishan se hyvä. Jos vaikka lähimmille ensin. Siitä on hyvä lähteä.

Sujuvia juoksuja, pyöräilyjä, spinutunteja, mitä ikinä sitten haluatkin tehdä! Huomenna ajattelin aloittaa Power-tunnilla (elixialainen kun olen eli perus pumpista on kyse). Mitä kivaa sulla on tiedossa huomenna? Ai niin melkein unohtu: mullahan on kampaajakin huomenna! Vihdoinkin.

tAamu

Mitä jäljelle jää

Olen lomalla ja se on ihanaa. Univelkaa nukuin pois mökillä ikkuna auki kesäyöhön. Auttoi.

Kantapäätä olen tietoisesti lepuuttanut. Joogannut, venytellyt ja pyöräillyt. Hierotuttanut kantakalvoa, jalkoja, selkää. On auttanut. 

Blogihiljaisuutta suurempi on ollut hiljaisuus sen ulkopuolella. Joskus sitä vaan on sanaton, vaikka sanomista olisi enemmän kuin koskaan.

Yksi ihana nuori ihminen on liian lähellä sairastunut (kuoleman) vakavasti. Siitä, miten tässä käy, ei ole mitään tietoa. Ei vielä pitkään aikaan. Nämä nyt on näitä, joita toimitetaan, vaikkei tilaakaan. Tänä vuonna vain (mun mielestä) liian monta. Tai eihän tässä vaihtoehtoja ole. Näillä mennään.

Kun on vähän peloissaan ja pikkuisen surullinen, saa paljon aikaiseksi (vaatekaappi on raivattu ja karsittu, seiniä, mattoja ja koira pesty, valokuvia lajiteltu). Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin? 

Sillä tavalla ihmismieli on hassu, että vaikka luulisi, että helpoiten sitä heittäytyisi maahan itkemään, parkumaan ja pelkäämään, sitä huomaakin yhtäkkiä olevansa kiitollinen. Ei tietenkään siitä surkeasta s-alkuisesta mörrimöykystä vaan tästä kaikesta muusta!

Kaikesta siitä, mitä on kaikesta huolimatta. Siitä mille ei mikään sairauskaan mitään mahda. Kesä on kauneimmillaan. Aurinko, valo, meri, ihania ihmisiä ympärillä, ystäviä, naurua kesäyöhön, pavuiksi ruskettuneita lapsia (melkein nuoria) surffitukissaan, siskonpeti aitassa, valoisat kesäyöt ja mansikat. Kesäkommuunit, jotka siirtyvät kesämökiltä toiselle. Talven kurin ja järjestyksen jälkeen kesän vapaus ja matkalaukkuelämä sopivat hyvin. En minä mihinkään haluakaan kiinnittyä! En juuri nyt.

Olen tässä nyt ja näin on hyvä.

Että hyvinhän tässä pärjätään itse asiassa. Kesähän on ihan kaikilla. Ja kaikki on mahdollista!

t Kesä-Aamu

@Hanko

Työn merkeissä tänään Hangossa. Rannan kioskista Suomen suurin jäätelö (paikallisen antama täysin puolueellinen vaikkakin todellisuutta vastaava mielipide). Hetkeksi varpaat hiekkaan ja merituulen tuoksua. 

                        (kuva oma)

Sitten paluu ilmastoituun autoon ja tien päälle. Tältä päivältä liikunnaksi kirjataan metsäkävelyä saappaissa ja vartin ratsastus kangasmaisemassa. 

Näitä päiviä lisää <3

tKesä-Aamu

Uusia asioita

Uusia asioita tapahtuu, jos niitä antaa tapahtua! Ihan huippua muuten. Kyllä ihmisellä on valtaa. Uutta ja ihmeellistä kohti vain.

Menin blogimiittiin. Tapasin ihmisiä blogien takana. Hassua ja hauskaa. Virtuaali-ihmisten muuttuminen oikeaksi ihmiseksi on mielenkiintoinen metamorfoosi. Moni siitä jo kirjoittikin. Aurinkoa, hyvää ruokaa ja samanhenkistä seuraa. Mitäpä sitä ihminen muuta kesäisenä sunnuntaina tarvitsee.

Muista uusista asioista ehdottoman suurena positiivisuusasiana mainittakoon Baana. Joo, onhan se ollut jo vaikka ja kuinka olemassa, mutta kylläpä Helsinki pieneni, kun sitä kautta ensimmäistä kertaa hurautti. Postin kulmalta hetkessä Ruoholahteen. Yksin ei tarvinnut mennä. Seuraa riitti, mutta yllättävän hyvin ihmiset kulki omilla kaistoillaan... Melkein olisin vielä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väliin toivonut jotain kaistaletta, mutta olis varmaan mennyt jo liian vaikeaksi. Hyvä näinkin. Muutenkin keskusta veti kohtuullisesti näin pyöräilijän näkökulmasta.

Kamala juoksutapahtuman ikävä ollut, kun en sinne naisten kympillekään päässyt (missä kaikki muut oli), joten se on sitten NiceRun Espoo tänään. Mennään duuniporukalla ja juostaan sitten vähän reippaammin, kun matkana on 5 km. Ruuhkaan ei kauheita aikatavoitteita auta laittaa (no ihan varmasti on olemassa aikatavoite), mutta mennään siihen tahtiin, kun tie vetää. Kesän ensimmäinen juoksutapahtuma ja elämän ensimmäinen NiceRun. Vesisadetta on luvattu, mutta kesähän kastelemansa kuivaa. Eikö niin?

Kesän paras uutuus on ollut Merijooga, joka rantautui kotipaikastaan Hangosta Espooseenkin. Suosittelen. Eilen tuli ripaus vettä, mutta eipä tuo menoa haitannut. Katsotaan miten käy torstaina.

Iloa ja valoa!

tAamu

Älä kokeile tätä kotona

Ajoin tänään helteessä polkupyörällä 24 km. Aamusella ensin 12 ja saman verran iltapäivästä takaisin. 

Aamuinen pyöräily oli oikeastaan aika kiva. Pientä hakemista reitissä, mutta pyöräilyssä sinällään ei erikoista. Poikkesin samaan ketjuun kuuluvalle salille kuin omani käväisemään suihkussa ennen duunipäivää. 

Mutta hyvänen aika kuinka kuumaa oli pyöräillä takaisin kotiin. Jokainen mäki tuntui nostavan pulssin taivaisiin, jalat hapotti aivan olemattomasta ponnistelusta ja aurinko porotti taivaan täydeltä. Pyöräilin lämpömittarin ohi, joka näytti 31 plussa-astetta ja mä vähän luulen, että mittari oli varjossa...

No, en tiedä. Saattaa olla voimat vähissä toki muistakin syistä kuin helteestä johtuen, mutta syytän kuitenkin hellettä. Ihan järkyttävää.

Eli liikkukaa hyvät ihmiset muuten kuin pyörällä tai jalan tuolla helteessä. Jos kuitenkin syystä tai toisesta haluatte siirtyä kyseisillä tavoilla paikasta toiseen niin malttakaa liikkua rauhallisesti, unohtakaa kilpailuhenkisyys ja varatkaa mukaan pidemmälle matkalle juotavaa.

Älytön minä. Toivunkohan koskaan? Huomenna menen pyörällä töihin tästä järkytyksestä huolimatta (onneksi normaalityömatka on puolta lyhyempi)!

tAamu

Aamujooga meren rannalla

Hangosta kotoisin oleva Merijooga toi joogan myös espoolaiselle rantahiekalle kesän kunniaksi. Muutama hurja oli uskaltautunut ja minä tietysti heidän muassaan. Kun osui käytännöllisesti katsoen työmatkalle. Lähestulkoon.

Aurinko paahtoi täysillä, nahka kärysi ja vanuimme yin-joogan piiiiitkissä asanoissa tuskasta huokaillen aamuisen tunnin. Olipa ihanaa. Suosittelen, jos jotain tällaista teidän työmatkallenne tai vähän kauemmaskin sattuu.

Rannalla näillä säillä toki hälinää on, mutta aaltojen loiskinta on mitä täydellisin taustaääni joogalle. Ihan pakko mennä uudestaankin!

Onnellisena,

tAamu

Jalan tasapaino ja minun väsy

Mun jalassa on tasapaino. Varpaat ei tunne mitään ja kantapää on tulessa. Keskiarvoksi tulee siis ihan ok tunto. Ehkä kantakalvon tulehdus (sopii paremmin kuin plantaari faskiitti). Ei, tyylilleni uskollisena, en ole käynyt lääkärissä. Venyttelen, hieron ja liikun vain converseilla hyvin vaimennetuilla kengillä. 

Ihan hirviän kiiretahtiset viikot takana. Sais edes jälkikasvun lomalle niin helpottaisi. Eli ihan kohta. Tämä viikko vielä sinnitellään. Univelkaa kertynyt. Tosin en kaihda käydä päiväunille, jos tilaisuus tarjoutuu, joten sen sorttisia korjausliikkeitä luvassa. Heti kun ehdin.

Onneksi on aurinko ja ihan yhtäkkiä alkanut kesä. Kantapään takia yritän painottaa pyöräilyyn, vesijuoksuun ja muuhun sellaiseen liikuntaan, jossa ei paino tule kantapäälle. Tänään menen kyllä juoksemaan, mutta metsään, jolloin tulee niin paljon ylämäkiä, että tulee juostua etupainotteisesti. Sillä tavallahan tämä on hassu vaiva, ettei se liikkuessa haittaa. Rasituksen ja etenkin seisoskelun jälkeen vaivaa. Aamulla herätessä myös.

Ei tämä jalka nyt niin menoa haittaa. On vaan haaste liikkua eri tavalla kuin haluaisi. Väsymys akuutimpi ongelma. Täytynee hoitaa pois. Lomaan tänään tasan kolme viikkoa. Se on lyhyempi aika kuin se, mitä lomaa on edessä. Aika loistavaa.

Loma, mä kaipaan sua niin!

Hyviin asioihin keskittyen,

Aamu

Ei se olekaan niin

Mä olen tosi paljon juossut merenrantaa. Talven läpi oikeastaan. Kesällä meidän juoksuseuralla (siis kaksi ystävääni ja minä, joita yhdistää into juosta, olematon suunnistuskyky ja kohtalaisen usein yllättävä vessahätä) on tapana juosta suurten korkeuserojen pururadalla ja metsässä, mutta talvella helposti valitsemme auratun rantareitin. Koska se on helppoa ja tuota... helppoa. Metsässä juoksemisen edellytys ainakin edellisten talvien lumitilanne huomioon ottaen, että joku muu on kulkenut siellä ennen meitä... Meidän mittaisista ihmisistä ei polun tekijöiksi ole.

Kesä tuli, sulatti lumen ja avasi meille taas metsät juosta. Miten sitä talvessa unohtaakaan muun tavan kuin sen yhden tavan. Pidin rantajuoksua just hyvänä ja hyvähän se onkin pitkään rauhalliseen jolkotteluun. Ajatella, että luulin rantajuoksun olevan se paras tapa. Ajatella. Kun en muuta taas muistanut. 

Mutta voi metsä! Pari metsäjuoksua tehneenä olen taas ihan onnesta soikeana. Persuksissa totisesti tuntuu pystysuorien kallioiden nouseminen. Peruslenkkimme ensimmäinen puolikas nousee kokoajan ylemmäs. Kalliolle päästessä tuntuu, että tää oli nyt tässä (siis lenkki ja elämä), mutta sitten alkaa paikoitellen jyrkkäkin lasku takaisin lähtöä kohti ja loppusuoralla tajuaa, että kyllä tästä selvitään ja toinen kierros on paikallaan. Tällä hetkellä ollaan vasta haaveiltu kolmannesta kierroksesta... Ensimmäisellä kerralla sen esti lenkkikaverin heikottava nälkä (älä ota nälkäistä ihmistä metsään mukaan) ja toisella kerralla lähestyvä yö ja mukavuuden halu. Todettiin, että seuraavalla kerralla kolmas kierros on jo tosiasia, mutta ei vielä tänään.

Väliin olisi varmasti paikallaan tasamaa hölköttely, mutta nuo pikaiset pyrähdykset umpimetsään, valopallot, verenmaku suussa ja kalliolle käden varaan tärähtäminen on pitkästä aikaa vaan niin ihanaa. Puolessa tunnissa saa hartiat ja pakarat tunnottomiksi väistellessä juurakoita ja riuhtoessa itseään hartiavoimin ylös liukasta kalliota.

Voi kun olisi se suunnistustaito ja uskaltaisi juosta metsässä yksin, haluaisin oppia suunnistamaan. Kaipaan naamalleen turpeeseen tuiskahtamisia! Vaikka näyttää tuo onnistuvan ilman karttaa ja kompassiakin!

tAamu

Metsässä

Olen varmasti kertonut moneen kertaan, etten erityisesti tykkää metsästä, mutta tykkään ihan tosi paljon juosta metsässä. Hankalaa. Metsästä en tykkää sen takia, että siellä voi olla vaikka mitä. En tarkemmin osaa sanoa, että mitä, mutta villieläimiä nyt esimerkiksi. Siellä luonto tulee vähän liikaa iholle. Joka puolella rasahtelee ja kahahtelee. Eikö nyt voi olla sitten hiljaa, jos ei millään tavalla vaani! (Itse liikun kuin norsu siellä)

En tiedä, mistä tuo johtuu. Olen asunut metsän keskellä (no en ehkä ihan sillä tavalla metsän keskellä, että oikeassa korvessa, mutta kuitenkin) ja oikaissut kouluun, kavereille ja mihin vaan pilkkopimeälläkin metsän läpi enkä pelännyt yhtään mitään. Mutta silloin olinkin ymmärtämätön lapsi!

Nyt olen paljon fiksumpi, opiskellut asioita ja tiedän, mitä kaikkea pelättävää sitä onkin olemassa! Metsässä ja muualla.

Tänään juostiin metsässä. Minulla oli ystävä mukana. Ihan yhtä pelokas, jos ei vielä pelokkaampi, (kun luonnon lisäksi pelkää luonnottomiakin kuten psykopaatteja - mä tietysti pelkään niitäkin, mutta en usko niiden päivystävän umpimetsässä) mutta yhdessä me ollaan vahvoja! Siellä me juosta hölköteltiin ihan umpimetsässä yli kallioiden ja juurakoiden, rinteitä ylös ja taas alas. Ihanaa! Ei siitä muuta voi sanoa. Luonnon intervalleja parhaimmillaan. Talven jäljiltä kaatuneet puut poikki polkujen ja kevään kosteus vielä kerääntyneenä valtaviksi lammikoiksi. 

Olen käynyt liukastelemassa metsässä talvellakin, mutta nyt se parhaimmillaan juosta. Kohta tietysti vielä kuivempi, mutta kun ei ole kiire, on aikaa kiertää isotkin lammikot. Ainakin Etelä-Suomessa oli tosi lämmin päivä. Ihkaoikeaa hellettä. Oli ihan hyvä odottaa iltaa (no ei oltais päästy aikataulullisista syistäkään aikaisemmin muutenkaan) ja juosta sään jo viiletessä (mittari näytti 22 kun lähdettiin liikkeelle, mikä lie ollut ihan todellinen luku ja mitä sillä on väliä). Lämmintä oli. Ajatella, että ollaan tultu siihen vaiheeseen, että illalla lähempänä yhdeksää voi juosta lyhyissä housuissa ja lyhythihaisella paidalla! Huippua. Hyvä juoksu. Hyvä mieli. 

En tykkää metsistä, kun siellä asuu ties mitä. Mutta mukavaa, että voin silti käydä siellä juoksemassa. Mustikat on muuten jo tulossa. Niistä piti juoksun lomassa napata kuva. Mutta ei kiirehditä asioiden edelle. Mustikka-aikaan menee vielä hetki. Monta ihanaa aurinkoista hetkeä.

Ihana kesä!

tAamu

Hartiavoimin

Sain hartiani juntturaan. En oikein taaskaan tiedä, mikä iski, mutta hiuksia pöyhiessä (tämä on muuten toinen kerta, kun hiusten kanssa hartiat jämähtää mun elämäni aikana... paljon niitä on, mutta ei kuitenkaan sellaisia määriä, mikä tämän selittäisi) yhtäkkiä hillitön kipu lapojen välissä keskellä. Tietysti, koska olen käynyt läpi välilevyn pyllistyksen, ajattelin ensimmäiseksi, että tsiisus! nyt mulla on välilevytyrä niskassa. No, ei ollu. Lihasrelaksantit ja koneesta irrottautuminen auttoivat parissa päivässä merkittävästi. (Hahahaaa! Siis tietokoneesta - en noin muuten ole kytkettynä yhtään mihinkään koneeseen :D)

Mutta päähänhän se otti tämäkin. Sehän on selvä. Kun ei ole tuota kärsivällisyyttä eikä muutenkaan luonne ole jalostunut vastoinkäymissä (joita kyllä on riittänyt, siinä ongelma ei ole). Ensimmäisenä jymähdyspäivänä pystyi vain kävelemään hiljaksiin, joten tänään olen ottanu niin sanotusti vahingon takaisin. 

Salillekin menin, koska mun logiikalla lapoja saa liikutettua salilla just hyvin. Kävin jopa pelaamassa soutulaitteessa hermoja repivää kalapeliä. Mustavalkoinen grafiikka on jostain ennen ajanlaskumme alkua ja ideakin niin typerä ettei mitään rajaa, mutta eikun pulssi 200 (tämä on vain arvio, koska ei mulla ollut mittaria) joka kerta, kun iso kala tulee näytölle... ja niitähän tulee. Niin siis idea oli se, että saisin yläselälle liikettä soutamalla, mutta päädyin panikoimaan kaloja. En tykkää kaloista livenäkään - paitsi fileenä lautasella. Mutta salikeikka oli niin hyvä! Mä olen huomenna niin kipeä. 

Päivän paras hetki oli kuitenkin ennen salia, kun istuin rannalla auringonpaisteessa shortseissa ja t-paidassa lukemassa kirjaa melkein kaksi tuntia. (Kyllä, äiti, minulla oli aurinkorasvaa! Ja kyllä, todennäköisesti paloin silti.) Venesatamasta lähti äänettömästi, kiireettömästi purjeveneitä merelle. Se on niin mun sielunmaisema! Voisin istua päiväkaudet vaan rannassa ja katsella merta ja kuunnella lokkien huutelua. Join kahvia, luin loppuun Olssonin Kaikki hyvä sinussa-kirjan ja haistelin merta. Se tuoksuu jo ihan itseltään. Suurelta seikkailulta.

Nyt on lihakset hellinä. Venytellä pitäisi. Jos sitten vaikka huomenna... Taistelen parhaillaan itseni kanssa. Haluaisin pyöräillä huomenna palaveriin ja takaisin (reilut 30 km), mutta se ei taitaisi tehdä hyvää näille hartioille. Katsotaan aamulla. Jospa ehdin liikkeelle ennen kuin sisäinen isoveli herää ja ehtii pysäyttää minut.

Aurinkoa ihmiset! On tätä odotettukin. Koko pitkä talvi.

tAamu

Tässä on hyvä nyt

Olen jälleen kerran vähän sitä mieltä, että valtavaa pientä löystymistä on tapahtunut. Niin elämäntavoissa kuin vatsanahkassakin. Kyllä se vaan tosi asia on, että hyvä kunto pitää ansaita, se ei lahjaksi tule. No, mitä sitten? Tehdään töitä. Ja onkohan tuo löystyminen sitten kuitenkaan sellaisissa mittasuhteissa, että itkemään kannattaisi rueta...

Katselin heiaheia-dataani ja noin niin kuin tilastojen valossa näyttäytyykin talven hyvän treenaamisen jälkeen löysistelyä ja haaveilua, että niinku syykin on nähtävissä. Koiran kanssa käveleskelyä (ei ole urheilua) ja hyötypyöräilyä. Molemmat ihan ok, mutta ei riittäviä. Välissä jokunen juoksulenkki. Tänään lähden hakemaan vauhtia salilta. Huomiseksi onneksi sovittu jo juoksutreffit. 

En kadu esimerkiksi stressinpoisto-lomaani. Joo, elämäntavat auringossa hirveesti vähän heikkenivät, mutta en kadu sitäkään. Oli ihanaa. Hyvä loma. Loistavia ihmisiä. Sen sijaan paluu arkeen olisi voinut tapahtua nopeammin ja suunnitelmallisemmin. Mutta mikäs kiire meillä tässä? Valmiissa maailmassa. 

Tänään selkäni kannalta pitäisi valita pilates... Taidan valita kuntosalin ja päälle lempiohjaajan spinun. Sori selkä. Nyt mennään näin ja saadaan vähän vauhtia tähän rankaan! Kiität mua vielä. Lopputulos tulee olemaan hyvä meille molemmille!

Tänään 14.5. vietetään Pyörällä töihin-päivää. Pyöräilitkö? Pyöräilithän? Minulla työmatkat tekee päivässä vaatimattomat 12 km, joten on syytäkin pyöräillä. Ei ole kauhea rasitus, mutta tekee hyvää ja on luontoystävällistä. Vapaat pyörätiet pääsee ajamaan varsin rivakasti. Mäkiin tulee nopeasti rutiini. Ruuhka-aikaan luulen, että pyörällä matkan taittaa ainakin samassa ajassa kuin autolla jonottaessa.

En ole ihan satavarma, että olenko oikeasti kovinkaan harmistunut tästä tilanteestani juuri nyt. Joo voisin olla timmimpi ja kahden tunnin puolimaraton-kunnossa, mutta koska en ole kummallekaan mitään kovin suunnitelmallista tehnyt niin en varmaan niitä tarpeeksi kovasti haluakaan. Silloin on ihan hyvä tässä juuri nyt. Mitään ei ole menetetty ja hyviä valintoja on mahdollisuus tehdä myös tänään.

Näillä mennään!

tAamu

Keveästi keikkuen

Eilen kävin kertomassa, miten rento ja stressitön olen. Noo, kyllä mä olen vieläkin, mutta vähän tässä välissä ehti oma saamattomuus ja (kirjaimellinen) löysyys ärsyttämään. Periaatteista lipsuminen. 

Ehkä tämä mun elämä nyt vaan on tällaista. Ailahtelua ja nykivää etenemistä. Koska itse kaiken keskellä muuten olen "periaatteessa onnellinen" (niin kuin yhdessä suomalaisessa masennusseulassa vaihtoehdoksi tarjotaan :)))). Joo siis oikeasti olen. Enemmän olen itseeni tyytyväinen ja vähemmän kriittinen kuin vuosia sitten. 

Taina opetti esimerkillään jo aikaa sitten, kuinka itsensä hyväksymisellä pääsee paljon pidemmälle kuin itseään soimaamalla. Kuinka hyvä ihan oikeesti voittaa pahan. Positiivinen on negatiivista vahvempi. En varsinaisesti allekirjoita, mitään keskity-ajattelemaan-mitä-haluat-ja-se-toteutuu-tekniikkaa. Pelkkä ajattelu ei riitä. Siihen en usko, mutta positiiviseen asenteeseen taas uskon täysin. 

Jos ei muuta, on itsensä helpompi olla. Useimmat asiat, joita murehditaan, ovat faktoja, joille ei mitään voi. Menetykset ja suru on asia erikseen. Ne toki on surtava pois, mutta etenkin älytön elämän/tulevaisuuden pelko on ihan turhaa. Mun mielestä. Tulevaisuus tulee sieltä huokaillaan me kuinka paljon tahansa.

Jospa mä nyt keskittyisin keveyteen ja muuttuisin keveäksi itsekin? Aamupala pöytään ilmestyi suklaata. Kysyin neuvoa siskolta, joka kertoi opettavan esimerkin (johon liittyi pizza ja langennut nainen sekä vaa'an kosto). Jätin suklaat väliin. Nyt odotan ystistä tulevaksi juoksemaan kanssani. Olen siinä mielessä siunattu ihminen, että mulla on toi merenranta, jota voin juosta vaikka kuinka pitkään. Satutaan asumaan sellaisessa kohtaa, että rantaa tästä eteenpäin riittää. Tai rantaahan riittää, mutta lisäksi juoksuun soveltuvaa kevyenliikenteen pehmeäpohjaista väylää.

Voi keveys sentään! Kaukana se on, mutta haaveillahan saa!

tAamu

Perjantain uusi tuleminen

Huikeen kätevää! Toissapäivänä oli perjantai ja tänään taas. Huimia nämä arkipyhät. 

Kaikki tuntuvat olevan vapailla. Toimistokäytävät kolisevat tyhjyyttään. Olen saanut levittää työpapereita. Kaikkialle! Edes ilma ei liiku. Mikäs tässä. Mulle sopii. Pitääkö kaiken aina liikkuakaan. Taas on perjantai ja edessä tällä kertaa kahden päivän viikonloppu! Wuhuu!

Olen pyöräillyt työmatkat aina kun se töiden puitteissa on mahdollista. Siis tänään paitahihasillaan! Kuvitelkaa. Mikä kevät? Tämä alkaa olla kesä. Tiistaiaamuna Helsingin keskustassa aikaisin oli sellainen tuoksu kuin koululaisena oli kesätöihin mennessä. Lämmin asfaltti, viileän yön henkäys, aukeavat kaupat, liikenne. Ihanuutta!

Eilisellä rantalenkillä juostessa oli tuskaisen kuuma. Siis oikeasti. Merikään ei jaksa enää kovin kylmästi henkiä. Ja juoksin lyhyissä housuissa ja ohuessa juoksupaidassa (sen pistin typeryyttäni pitkähihaisen). Lenkki oli raskas (= minä olen), mutta juostuja kilometrejä yhtäkaikki. Sama tuo. Kesä tulee ja juoksu jatkuu. Raskasta tai kevyttä.

Olen ollut loman jälkeen niin rentotuneessa ja stressittömässä tilassa että itseänikin hämmästyttää. Stressin jääminen johonkin (ehkä hotellihuoneeseen) on auttanut myös siinä, että unta on riittänyt. Lähes joka päivä tällä viikolla olen nukkunut jonkinmoiset päiväunet. Ei syytä huoleen. Koko sukuni on armoitettua päiväunien nukkujaa täynnä. Meillä on päiväunien nukkumisesta pitkät perinteet, monessa polvessa. Normaalivauhtisessa elämässä, normivelvollisuuksilla siihen ei vaan oikein ole aikaa. Enkä minäkään niitä joka päivä kaipaisi. Välillä vaan. Nyt on rentous sitä luokkaa, että uni tulee heti kun pysähtyy.

Saisinpa pidettyä tästä rentoudesta kiinni siihen saakka, kun loma alkaa. Joskus juhannuksen jälkeen.

Oikein rennon letkeää viikonloppua teille kaikille! Liikutaan hyvällä innolla, mutta rentoudutaan kans. Lepo on ihmiselle välttämätöntä ja rentous opeteltavissa. Ainakin hetkittäin. Ainakin just nyt. Ihan rentona viikonlopun viettoon lähtee hän!

tAamu

Life is short. Go run.

Eilinen spinnningmaraton (no mun mielestä puolikas) tuntuu ihmeen vähän jaloissa. Heti jälkeenpäin tuntui kyllä ja varmasti en venytellyt tarpeeksi, mutta silti fiilis jaloissa aamusella ihan normaali. Niin kuin sade yksi päivä esti juoksun, samalla tavalla aurinko kutsuu nyt juoksemaan. Sovin juoksutreffit (mun treffikaverit on tosi helppoja), koska tekee mieli niin paljon juoksemaan. Aurinko paistaa, taivas on sininen ja rantareitti sula. Mitä muuta ihminen voisi toivoa?

Elämässä yksinkertaiset ilot on parhaita. Näitä onnen hippusiahan riittää, jos niihin haluaa tarttua. Aamu, lenkki ja ystävä <3

Ruokailun totaalisen tasapainottomuuden takia en ole painotavoitteissani,  mutta olo sinänsä on hyvä. Tällä hetkellä en vello hirveässä kehohäpeässä. Ehkä jossain vaiheessa tajuan, miten hukkaan heitettyä energiaa sekin on. Tai sitten pitäisi olla vielä suurempi häpeä, että oikeasti tarttuisi toimeen niin, että tavoittaisi sen, minkä tahtoisi.

Just nyt on hyvä näin. Aurinko paistaa ja olen lähdössä lenkille. Sunnuntainautintoja!

tAamu

spinningmaraton

Aikana ennen juoksusta innostumista innostuin spinningistä. Spinu oli ihan ykköslaji mun mielestä. On hyvä laji edelleen. Jos musiikki vielä on kohdillaan tunnilla, kokemus on vähintäänkin nautinnollinen! Hiki irtoo ja tuntuu, että alkaa saavuttaa edellä ajavia. Olen TM:nä puhunut varmaan useammankin kerran biker's high:sta. Ainakin minä pystyn helposti saavuttamaan runner's high:n eli sen liikunnan tuoman flow:n myös spinning-tunnilla. 

Musiikilla on suuri merkitys mielestäni etenkin spinningissä, koska lajihan on samalla tavalla monotoninen kuin juoksukin. Tiedän ihmisen, joka kouluttautui spinning-ohjaajaksi, koska ihastui lajiin, mutta ohjaajien soittama musiikki oli niin huonoa. Ja hänen soittolistansa on kyllä parhaita, mitä olen tunneilla kuullut. Musiikki on ihan yhtä tärkeä osa tunnin onnistumista kuin ohjelman rakennekin. 

Tänään suuntana spinningmaraton. Hirveitä odotuksia musiikin suhteen ei ole. Onko spinning-ohjaaja hyvä, jos hänen tekemät tunnit ovat rakenteeltaan hyviä, mutta musiikkin suunnitteluun ei nähdä vaivaa? En tarkoita sitä, että nyt ei soiteta minun lempimusiikkiani. Ei tarvitsekaan. Vaan että työbiisit on riittävän raskaita, kevyet rullaukset sopivan kevyitä ja loppulämpässä myös musiikki tukee sitä, että hyvin tehty, hyvin selvitty. Mulle tämä tärkeä asia.

Mutta ihanaa päästä polkemaan vähän pidemmäksi aikaa. Tehdä hyvä, vähän pidempi treeni. Tulla voittajana maaliin. Ja onhan ihan mahdollista, että tänään tulee positiivinen yllätys musiikin muodossa. Mut hei, pessimisti ei pety :)

Mukavaa liikunnallista lauantaita teille kaikille ja jos ette ole ohjatulla tunnilla, kuunnelkaa niin lempimusiikkianne että! Tai ainakin lajiin sopivaa (on se laji sitten viikkosiivous, juoksulenkki tai sohvalla meditointi).

tAamu

Vähän flunssaa

Viikon vaan. Vieläkin yskää, mutta vihdoin aamulla sellainen olo, että olen paranemassa. Välittömästi kone auki ja liikuntakeskuksen ohjelma esiin. Suunnitelmaa tekemään. Olen nimittäin ollut sen verran tukkoinen ja kerrankin fiksu, että ainoa harrastamani liikunta on ollut hitaita kävelylenkkejä koiran kanssa. Wuhuu! Näin vältytään jälkitaudeilta! (No ehkä en sitten kehu tällä yhtään enempää :))

Kevät jatkuu, vaikkei lämmintä vielä tullutkaan. Tänään paistaa aurinko, eilen satoi lunta... Mutta näillä mennään. Ei kai se enää toukokuussa voi lunta sataa. Eihän?

En ole käynyt vaa'alla, koska kaikista lupauksistani huolimatta sairastaessa annan itselleni kerta toisensa jälkeen luvan syödä herkkuja. Miksi? En tiedä. Miten sairastaessa muka olisi järkevää syödä epäterveellisesti? Ihan järjetöntä. Silloin nimenomaan pitää syödä vitamiineja ja voimistua, että toipuu. No näin minä kuitenkin ajattelen ja näin on aina meillä toimittu. Pyrin toimimaan omien lasteni kanssa paremmin eli tarjoamaan sairaalle mehuja, marjoja, hedelmiä, yms. terveellisiä herkkuja. Ja samaan aikaan aivopestä itseäni tästä epäterveellisestä tavasta toimia. Huomenna tai ylihuomenna voi jo huoletta mennä vaa'alle.

Mutta en sen kummemmin stressaa asiasta enkä pidä toimintaani mitenkään repsahduksena kunhan nyt vaan jälleen kerran haettiin järkevän toiminnan rajoja. Terveellinen syöminen ja siihen palaaminen on taas ollut itsellekin helpotus. Tämä vaan on mulle paras tapa syödä. Käsittämätöntä, miten hyvältä herkut voivat maistua suussa, mutta miten paljon parempi olo on ilman turhaa hiilarilastia.

Tänään lähden salille ja huomenna katsotaan sitten joko olisi aika hölkötellä varovasti. Paitsi juoksemista on jo ikävä juoksukavereita! Jos kerta se mihin keskittyy, lisääntyy, keskityn siihen juoksemiseen. Ja hyvään oloon näin yleensäkin.

Aurinkoa!

tAamu

Ja voittaja on...

Tauti alkaa taipua ja minä selvitä voittajana. Reilun viikon allergialääkityksellä saattaa myös olla osansa tässä sopassa. Suhtauduin hieman ylimielisesti kevään tuloon taasen ja sehän yleensä kostautuu. Oireet kuitenkin hyvin vaatimattomalla tasolla. 

Eli taidan selvitä taudista voittajana. Eipä tässä kyllä mitään muita vaihtoehtoja olla ajateltukaan.

Juoksemaan mieli tekee jo kovasti. Olen saanut useammalta taholta kiellon moiseen vielä vähään aikaan. Muun muassa sellaisilta tahoilta, joita ei ikinä saisi itseään komennella! Mutta otan huolenpidon ystävällisesti hymyillen vastaan ja murisen vai mielessäni. Ja maltan hetken. 

Samaan aikaan olen lukenut blogistaniasta ja saanut useita henkilökohtaisia viestejä erilaisista juoksuonnistumisista. Useampi on juossut niitä kymppejä solkenaan ja yksi on juossut ennätyksensä matkassa tunnissa... Mä olen istunut sohvalla, katsonut ensimmäisen tuotantokauden Solsidania, lukenut kaksi hyvää kirjaa ja neulonut muutamat sukat... Hyviä, mukavia asioita kaikki, mutta kun mä olisin halunnut juosta...

Eipä siinä mitä. Niillä mennään mitä on ja viimeistään lauantaina on juoksulenkin vuoro. Siinä välissä aloitus kävelylenkeillä, pilateksella ja syvävenyttelyllä. Ihanaa alkaa suunnittelemaan taas liikkumisia digiboxin tallenteiden selailun sijaan! 

Ja kymmenen päivän sääennuste näyttää hyvältä! 

Ei tässä ole meinattukaan periksi antaa, mutta kuva on niin ihanan värinen, että jo siksi...

Iloa ja valoa! Kevät on täällä.

tAamu