Mitähän sitten tekis?

Joo, ei ole tuota ongelmaa. Haastetta riittää niin työssä kuin kotonakin. Ja tekemistä. Ei ole hidastamisesta tietoakaan. No, en ole sitä kaivannutkaan. Tämä nyt vaan on tämä tyyli. Täysillä. Aina. Mitä sitä hyväksi havaittua muuttamaan!

Koiranpentu kotiutuu. Ei ehditä sen kummemmin kotouttamaan. Siinäpähän asettuu osaksi laumaa. Sitten kun ei muuta hommaa ole niin narun perässä saa kulkea ihan niin paljon kun haluaa. Onneksi. Raitista ilmaa ei tässä pimeydessä voi liikaa saada. Salilla ja jumpissa on tullut käytyä ja onpa taas huippua saada se rutiini päälle. Niin kuin facebookissa: tykkään!

Paits nyt kun iski flunssa ja tiukassa on ollutkin. Vaikka ihan aavistuksen kyllä hidastin! Huilasin hetken. Ehdin kehua, ettei ole yskää. Nyt on sekin, mutta kuitenkin vaan flunssa. Joten löysätään edelleen vähän ja odotetaan, että flunssa hellittää ja elämä jatkuu. Tai ihan täyttä elämää tämäkin on, mutta jatkuu esimerkiksi liikunnallinen elämä. 

Elämässä riittää hyviä asioita. Hauskoja. Tai ainakin huvittavia. On tullut taas naurettua. Enimäkseen itselleen. Ja hyvä niin. Materiaalia riittää. Lempeästi tietysti täytyy itseäänkin käsitellä, mutta huvia ei voi kieltää.

Kaikesta tohottamisesta huolimatta myös välillä tulee valmista ja palikoita kolahtelee paikalleen. Sellaiset onnellisen raukeat hetket on vaan nyt olleet harvassa. Täytynee sellainen ihan asioikseen järjestää. Jos hakisi viikonloppuna joogakortin.

Eheää viikonloppua <3

tAamu

Juoksukielto napsahti

Yli kuukauden kipuiltuani (lähes kaksi) otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja kävin lääkärissä kipeän kantapääni kanssa. Plantaari faskiitilla mennään ja viikko napsahti juoksu- ja kävelykieltoa... Hymph! 

No onneksi on vuodenaika, jolloin pystyy liikkumaan paljon muutakin kuin juoksemalla. Itse asiassahan minulle jää pyöräily, uinti, kuntosali, jooga ja muutama muu, joten ei pitäisi tulla ihan tuskainen viikko kuitenkaan! Ei pääse kuntokaan romahtamaan :)

Näillä nyt mennään eikä muuta voi. Lasken päiviä juoksemaan pääsemiseen eikä niitä nyt niin tavattoman monta ole. Nappailen kipulääkkeitä ja puuhastelen muuta.

Typerä kantapää!

tAamu

Tässä on hyvä nyt

Olen jälleen kerran vähän sitä mieltä, että valtavaa pientä löystymistä on tapahtunut. Niin elämäntavoissa kuin vatsanahkassakin. Kyllä se vaan tosi asia on, että hyvä kunto pitää ansaita, se ei lahjaksi tule. No, mitä sitten? Tehdään töitä. Ja onkohan tuo löystyminen sitten kuitenkaan sellaisissa mittasuhteissa, että itkemään kannattaisi rueta...

Katselin heiaheia-dataani ja noin niin kuin tilastojen valossa näyttäytyykin talven hyvän treenaamisen jälkeen löysistelyä ja haaveilua, että niinku syykin on nähtävissä. Koiran kanssa käveleskelyä (ei ole urheilua) ja hyötypyöräilyä. Molemmat ihan ok, mutta ei riittäviä. Välissä jokunen juoksulenkki. Tänään lähden hakemaan vauhtia salilta. Huomiseksi onneksi sovittu jo juoksutreffit. 

En kadu esimerkiksi stressinpoisto-lomaani. Joo, elämäntavat auringossa hirveesti vähän heikkenivät, mutta en kadu sitäkään. Oli ihanaa. Hyvä loma. Loistavia ihmisiä. Sen sijaan paluu arkeen olisi voinut tapahtua nopeammin ja suunnitelmallisemmin. Mutta mikäs kiire meillä tässä? Valmiissa maailmassa. 

Tänään selkäni kannalta pitäisi valita pilates... Taidan valita kuntosalin ja päälle lempiohjaajan spinun. Sori selkä. Nyt mennään näin ja saadaan vähän vauhtia tähän rankaan! Kiität mua vielä. Lopputulos tulee olemaan hyvä meille molemmille!

Tänään 14.5. vietetään Pyörällä töihin-päivää. Pyöräilitkö? Pyöräilithän? Minulla työmatkat tekee päivässä vaatimattomat 12 km, joten on syytäkin pyöräillä. Ei ole kauhea rasitus, mutta tekee hyvää ja on luontoystävällistä. Vapaat pyörätiet pääsee ajamaan varsin rivakasti. Mäkiin tulee nopeasti rutiini. Ruuhka-aikaan luulen, että pyörällä matkan taittaa ainakin samassa ajassa kuin autolla jonottaessa.

En ole ihan satavarma, että olenko oikeasti kovinkaan harmistunut tästä tilanteestani juuri nyt. Joo voisin olla timmimpi ja kahden tunnin puolimaraton-kunnossa, mutta koska en ole kummallekaan mitään kovin suunnitelmallista tehnyt niin en varmaan niitä tarpeeksi kovasti haluakaan. Silloin on ihan hyvä tässä juuri nyt. Mitään ei ole menetetty ja hyviä valintoja on mahdollisuus tehdä myös tänään.

Näillä mennään!

tAamu

Keveästi keikkuen

Eilen kävin kertomassa, miten rento ja stressitön olen. Noo, kyllä mä olen vieläkin, mutta vähän tässä välissä ehti oma saamattomuus ja (kirjaimellinen) löysyys ärsyttämään. Periaatteista lipsuminen. 

Ehkä tämä mun elämä nyt vaan on tällaista. Ailahtelua ja nykivää etenemistä. Koska itse kaiken keskellä muuten olen "periaatteessa onnellinen" (niin kuin yhdessä suomalaisessa masennusseulassa vaihtoehdoksi tarjotaan :)))). Joo siis oikeasti olen. Enemmän olen itseeni tyytyväinen ja vähemmän kriittinen kuin vuosia sitten. 

Taina opetti esimerkillään jo aikaa sitten, kuinka itsensä hyväksymisellä pääsee paljon pidemmälle kuin itseään soimaamalla. Kuinka hyvä ihan oikeesti voittaa pahan. Positiivinen on negatiivista vahvempi. En varsinaisesti allekirjoita, mitään keskity-ajattelemaan-mitä-haluat-ja-se-toteutuu-tekniikkaa. Pelkkä ajattelu ei riitä. Siihen en usko, mutta positiiviseen asenteeseen taas uskon täysin. 

Jos ei muuta, on itsensä helpompi olla. Useimmat asiat, joita murehditaan, ovat faktoja, joille ei mitään voi. Menetykset ja suru on asia erikseen. Ne toki on surtava pois, mutta etenkin älytön elämän/tulevaisuuden pelko on ihan turhaa. Mun mielestä. Tulevaisuus tulee sieltä huokaillaan me kuinka paljon tahansa.

Jospa mä nyt keskittyisin keveyteen ja muuttuisin keveäksi itsekin? Aamupala pöytään ilmestyi suklaata. Kysyin neuvoa siskolta, joka kertoi opettavan esimerkin (johon liittyi pizza ja langennut nainen sekä vaa'an kosto). Jätin suklaat väliin. Nyt odotan ystistä tulevaksi juoksemaan kanssani. Olen siinä mielessä siunattu ihminen, että mulla on toi merenranta, jota voin juosta vaikka kuinka pitkään. Satutaan asumaan sellaisessa kohtaa, että rantaa tästä eteenpäin riittää. Tai rantaahan riittää, mutta lisäksi juoksuun soveltuvaa kevyenliikenteen pehmeäpohjaista väylää.

Voi keveys sentään! Kaukana se on, mutta haaveillahan saa!

tAamu

Sataa, sataa ropisee

Harvoin sataa niin paljon, että lenkki on sen takia jätettävä välistä ja kesäsadekin olisi ollut eri asia. Tänään sateen raakuus yllätti. Kengät kastui kahdessa minuutissa, vedenpitävä vaatetus hiosti (liikaa) ja juoksutakista taas olisi tullut hetkessä jäiset vesipisarat läpi. Ärsytys. 

Mutta olin ärsyyntymättä. Elämä on. Ihan tarpeeksi haastetta ilmankin, että tällaista jäisi harmittelemaan. Ruuhkavuosia en osaa ajatella, mutta oli ruuhkatorstai. Huomenna aamulla vesijuoksua, illalla pilatesta ja syvävenyttelyä. Tänään voi siis olla enemmän kuin hyvin juoksematta. 

Etenkin kun työmatkat tuli taitettua pyörällä. Aamulla auringon paisteessa, iltapäivällä vesisateessa. Ei silloin kuitenkaan vielä siinä, joka yllätti iltasella. 

Tällaisina päivinä soi päässä tämä:

Parempia lenkkisäitä odotellessa. Kaikessa rauhassa.

tAamu