Pelastus

Mukava pakomatka aurinkoon takana. Nyt laukkujen purkamista, pyykkäämistä ja uusiin asioihin valmistautumista. Taas on voimia ja niitä totisesti tarvitaankin. Työntäyteinen loppuviikko ja viikonloppu edessä.

Lomalla tuli käveltyä tosi paljon. Mielestäni niin näkee paljon. No ei tietysti yhtä isolta alueelta kuin näkisi vaikkapa autolla, mutta tarkemmin, lähempää.

Sitten joskus jotkut (oon kuullu) vaikka niillä olis selkä ollut muinoin kipeä ja plantaarifaskiitistakin toipumisesta vain hetki, ne saattaa turhamaisina kävellä ihan muissa kuin terveysjalkineissa tai edes kävelyyn suunnatuissa lenkkareissa... ja sitten kun ne jotkut vielä nukkuvat matkalla vieraissa sängyissä niin lopputulosta tuskin tarvitsee teille tavata.

Puolen viikon jälkeen selkä alkoi olla niinku oikeesti aika tosi jäykkä. Mietin aamulla jäykkänä ympäriinsä kävellessäni, että mikä toisi kaikkein parhaan avun asiaan, kun tajusin, että aina joogan jälkeen selkäni on heti parempi. Joten eikun ensin joogaten (lähipiirini iloksi) ihan ulkomuistista ja sitten vähän googletellen (tai youtubeillen) muita variaatioita etsimään. Ja heti auttoi.

Oikeesti.

Samantien parempi olo ja siitä sitten homma seuraavana aamuna rutiiniksi niin johan rupes homma toimimaan. Olo oli taasen kuin uudesti syntyneellä. Pitääkin käydä noutamassa mun joogakortti, joka roikkuu varauksessa uudella joogastudiollani (siis studio ei todellakaan ole mun vaan uusi minulle).

Iloa ja valoa syksyn hämärään!

tAamu

Minullekin kävi niin

Ei säästänyt kohtalo minuakaan. Loma loppui. Arki alkoi. Kirosanoilta ei säästytty, ei ahdistukselta eikä paniikinomaiselta kalenterin pläräämiseltä, että mihin sitä seuraavan loman sijoittaisi. 

Loma ohi. Elämä ohi. Ihan hirveetä!

Onneksi joukkoon mahtuu myös positiivisia asioita: mulla on mukava työ ja ihan hervottomat, herttaiset, kannustavat työkaverit. Vapaus on villinnyt kaikki, joten meillä menee nyt runsaasti työaikaa tyhjän nauramiseen. Ihmiset on ihan villeinä ja huumorin lähteeksi kelpaa vaikka Hesari... 

Toinen arjesta koitunut hyvä asia on rytmi koheneminen. Kun vääntäytyy töihin heti seiskan jälkeeen (tämä tästä hyytyy kyllä! Lähempänä joulua tekee tiukkaa, että selviää ysiksi työmaalle), lähtee salin kautta kotiin niin on kotona sekä työt että liikunnat suorittaneena viiden maissa (samaan aikaan lomalla oli juuri aamupala syöty, kirja luettu ja pohdittiin lämpimän ruuan tarpeellisuutta sekä saunan lämmitysaikataulua...). Että onhan se arki tehokkaampaa!

Yleisfiilis ok. Olis voinut kesällä elää järkevämmin niin ei olisi näitä lomahötöjä tässä hävitettävänä, mutta ei tää mua masenna eikä tilanne ole niin paha kuin joitakin vuosia aikaisemmin. Lomalla tuli kuitenkin liikuttua ihan hyvin ja tasaisesti, vaikkei arjen vauhtiin päästykään. Kantapää ei vieläkään ole ihan oireeton, mutta parempi kuitenkin ja olen käynyt nyt salaa pari lenkkiä heittämässä ja kyllä vain juokseminen on niin parasta. Ei mistään tule sitä samaa flowta ja hyvää mieltä kuin siitä! Mulle. Mun juttu!

Toivotaan, että teidän arkeen laskeutumiskulmanne oli loivempi ja työintonne tulee pikkuhiljaa työpaikallenne (mun taitaa vieläkin oleilla jossain joen rannalla silmät sirrillään auringossa ja varpaat vedessä...)

tAamu

32

Pyöräilin tänään palaveriin (koukkasin aamusuihkuun oman ketjun salille) ja sain lähityöihmiseltä hemmotteluaamiaisen keskustan ehdottomassa ykkösaamiaispaikassa. No varmaan on muitakin, mutta en ole sellaisessa koskaan käynyt. Niin luksusta. Tultuani työkaverin hemmottelemaksi (ja sitä myöden tosi onnelliseksi) pyöräilin takaisin kotiin. 

32 km. 1 tunti 45 minuuttia. Vauhtia hidastaa liikenne. Kun joutuu väistelemään muita ihmisiä, pyöriä, autoja, julkista liikennettä, tavaroita purkavia kuorma-autoja, jalkakäytävälle nousevia takseja, jne. Pyöräilykausi on niin alussa, että edes pyörätiellä hortoilevat jalankulkijat eivät saaneet minkäänlaista ärtymystä aikaiseksi, kunhan pujottelin välistä. Polkupyörä tuntuu silti vapaudelta! Pääsen taas rullaamaan ohi autojonojen. 

Säätiedotuksen mukaan huomenna sataa. Eiku coretexiä pintaan ja menoksi. Vielä pyörän kutsu on kovempi kuin ärsytys kypärän sisään valuvasta vedestä, joten valitsen fillarin. Talven aikana juossut lenkit ja poljetut spinningtunnit ovat valmistaneet tähän ja pyörä on kevyt tapa liikkua. Tuntuu kuin ei olisi pyörän selästä talvea poissa ollutkaan. Mäet tuo vaan mukavaa vaihtelua! Niin ja siis varsinaisen työmatkan ajamiseen menee sellaiset 20 minuuttia, joten kyse ei ole mistään pitkästä matkasta edes sateessa.

Nooo, katsotaan nyt sitten taas syssymmällä, kun rengas on puhjennut reissun päällä jonkun kerran ja on kastunut ja kuraantunut riittävän monta kertaa, että muuttuuko ääni kellossa. Tällä hetkellä on sellainen olo, että pääsispä taas ajamaan.

tAamu

Valinnan paikka

Ihanaa huoletonta ja vapaata loman tapaista muutama päivä. Sitten hirviä työkiri. Sunnuntaina istuin koneella 12 tuntia... Järjetöntä! Mutta oli hurja flow päällä ja olin onnellinen, vaikka ulkona taisi olla kevään kaunein päivä. Tyypillistä minua. 

Mummoni sanoi aina, että sunnuntaityöllä ei ole siunausta (todennäköisesti boheemi mummoni käytti sanontaa  vain perusteluna sille, että ainakin sunnuntaina tehtiin ihan mitä haluttiin - ehkä rakkauteni sunnuntaipäiviin liittyy niihin sunnuntaihin, jotka olen saanut viettää mummoni kanssa). Minä kuitenkin sain todella paljon aikaiseksi tärkeää työtä. Nukkumaan rauhoittuminen oli vähän työlästä, kun aivot rutisi ylikierroksilla. 

Tänään tyypillinen loman jälkeinen maanantai. Homma on viittä vaille luisumasta käsistä. Selvitteleviä, selitteleviä puheluita ympäriinsä, raipan heilutusta, hysteeristä hihitystä ja loistava, täysin päätön keskustelu keskellä kaikkea sisäisestä kokemusmaailmasta, jonka vuoksi olen syvästi kiitollinen työyhteisöstä, jossa oudot, erilaiset persoonat tekevät kokonaisuudesta ja työn tuloksesta uskomattoman hyvän. Parhaan mahdollisen.

Työpäivän jälkeen totesin, että töitä on jäljellä vaikka kuinka paljon ja aurinko lähtee ihan kohta laskuun, joten valitsin koneen ääressä istumisen sijaan meren jään ja kävelylenkin. Puolitoista tuntia meren jäällä auringon laskiessa upeiden värien säestyksellä (punaista, pinkkiä, turkoosia, hentoa sinistä...) on niin voimaannuttava kokemus, että rannalle rämpiessä tuntui, että kaikki se energia, minkä olin kadottanut päivän aikana, sain tuossa reissussa takaisin. 

Tein valinnan ja lenkin. Se oli oikein. Tiesin sen jo etukäteen, mutta asia varmistui jälkeenpäin. Onnellisuus. Helppoa, yksinkertaista, halpaa. 

Voi, Aurinko! Minulla on ollut niin ikävä sinua!

monin terveisin auringosta sekaisin, Aamu

(muuten jos Aamun kirjoittaa nopeasti väärin siitä voi tulla myös Ammu... ?)