Mitä jäljelle jää

Olen lomalla ja se on ihanaa. Univelkaa nukuin pois mökillä ikkuna auki kesäyöhön. Auttoi.

Kantapäätä olen tietoisesti lepuuttanut. Joogannut, venytellyt ja pyöräillyt. Hierotuttanut kantakalvoa, jalkoja, selkää. On auttanut. 

Blogihiljaisuutta suurempi on ollut hiljaisuus sen ulkopuolella. Joskus sitä vaan on sanaton, vaikka sanomista olisi enemmän kuin koskaan.

Yksi ihana nuori ihminen on liian lähellä sairastunut (kuoleman) vakavasti. Siitä, miten tässä käy, ei ole mitään tietoa. Ei vielä pitkään aikaan. Nämä nyt on näitä, joita toimitetaan, vaikkei tilaakaan. Tänä vuonna vain (mun mielestä) liian monta. Tai eihän tässä vaihtoehtoja ole. Näillä mennään.

Kun on vähän peloissaan ja pikkuisen surullinen, saa paljon aikaiseksi (vaatekaappi on raivattu ja karsittu, seiniä, mattoja ja koira pesty, valokuvia lajiteltu). Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin? 

Sillä tavalla ihmismieli on hassu, että vaikka luulisi, että helpoiten sitä heittäytyisi maahan itkemään, parkumaan ja pelkäämään, sitä huomaakin yhtäkkiä olevansa kiitollinen. Ei tietenkään siitä surkeasta s-alkuisesta mörrimöykystä vaan tästä kaikesta muusta!

Kaikesta siitä, mitä on kaikesta huolimatta. Siitä mille ei mikään sairauskaan mitään mahda. Kesä on kauneimmillaan. Aurinko, valo, meri, ihania ihmisiä ympärillä, ystäviä, naurua kesäyöhön, pavuiksi ruskettuneita lapsia (melkein nuoria) surffitukissaan, siskonpeti aitassa, valoisat kesäyöt ja mansikat. Kesäkommuunit, jotka siirtyvät kesämökiltä toiselle. Talven kurin ja järjestyksen jälkeen kesän vapaus ja matkalaukkuelämä sopivat hyvin. En minä mihinkään haluakaan kiinnittyä! En juuri nyt.

Olen tässä nyt ja näin on hyvä.

Että hyvinhän tässä pärjätään itse asiassa. Kesähän on ihan kaikilla. Ja kaikki on mahdollista!

t Kesä-Aamu

Cold case

Onkohan tämä nyt kolmas vai neljäs tällainen megalomaaninen (asiantuntijatermi...) lumitalvi pk-seudulla. Niinku oikeesti. Olen joka syksy revetä riemusta, kun lunta alkaa sataa. Pimeyden keskelle tulee valoa, lumikengät voi kaivaa naftaliinista, hiekan sisälle kuskaaminen loppuu... Kaikki näyttää paljon siistimmältä lumipaketissa. 

Olen kestänyt mielestäni ihan hyvin nämä lumiset talvet. Osannut iloita. Nyt vaan huumorintaju rakoilee. Onko se niin vaikea käsittää, että tänne ei enää mahdu lunta!!! Ärsyttävää. Autot, raitiovaunut ja junat on jumissa. Ainakin hetkittäin. Yleensä silloin kun olisi kiire. Luulisi, että tähän turtuisi. Juuri nyt en kuitenkaan pysty ajattelemaan muuta kuin kevättä ja auringon kostoa tuolle typerälle valkoiselle elementille! Siitäpähän saa, kun kevät koittaa!

Vaikka eipä tuo lumi vaikuttanut tippaakaan tämän aamun vesijuoksuun, eikä se tule vaikuttamaan myöskään illan sovittuihin salitreffehinkään, joten mitä ihmettä minä valitan! Taidan käydä viikonloppuna hiihtämässä, jos vaikka pääsisi paremmin sinuiksi lumen kanssa taas.

Pitkää pinnaa kasvattaen,

Aamu

Laiskuus on nimeni

Vetelehdin koko viikonlopun. Lauantaina olin lapseni tanssikisoissa melkeistä koko päivän ja pelkästään se energisten, kieppuvien lasten (ja aikuisten) katseleminen sai ilmeisesti kaikki voimat valumaan kehostani, koska sunnuntaille ei riittänyt pientä koiralenkkiä lukuunottamatta minkään vertaa energiaa. 

No joo. Tein ruokaa ja leivoin, pesin pyykkiä ja astioita, mutta esimerkiksi kovasti uhoamani imurointi vaihtui kirjan lukemiseen ja tyhjänpäiväiseen möllöttämiseen. Ei käynyt edes mielessä, että olisin kuntoillut. Söin laskiaispullia. 

Ohuesti harmittaa, mutta ei kunnolla. Nyt on kuvan mukainen venkula olo. Pitäis päästä tekemään jotain. No kai nyt pitäis just nyt, kun on oikeesti pakko rientää töihin ja painia pelkästään aivoilla seuraavat tunnit. Kieltäydyn kokemasta asennevammaa arkea kohtaan, koska olen kantapään kautta oppinut, että tavallinen arki on just se ystävä, mitä elämässä oikeasti kaipaa.

Illalla vielä lasten harrastusvelvotteita ja mahdollisuus on oikeastaan vain juoksulenkkiin iltamyöhällä (tai vastaavasti johonkin muuhun kotijumppaan...). Pitää yrittää laittaa asiat oikeasti tärkeysjärjestykseen (pakottaa Teiniprinsessa imuroimaan kynsien lakkaukseltaan ja käydä itse juoksemassa edes rivakka vitonen, joka irrottaisi hien ja saisi minut taas ruotuun ja keskittymään asian ytimeen - luojan kiitos tuli tehtyä lapsia! :)).

Ensi viikonlopun suunnitelmissa onkin juosta Siskon kanssa <3

tAamu

Epävarmuutta ja hämmennystä

Vaa'alla pudotettuja kiloja tässä kuussa on pudonnut lähes neljä. Mikä on tietysti hyvä, mikäli on ylipainoa ja siitä kärsii ja haluaa eroon, mikä tietysti tilanne kohdallani olikin. 

Samaan aikaan tiedän, että kyseessä on ne helpot hötökilot, jotka nyt lähtee, kun jättää sokerin, juo vihreää teetä ja liikkuu säännöllisesti (olen jo vuosia juonut vihreää teetä ja liikkunut säännöllisesti). Vasta tämän jälkeen aletaan ottamaan erää ja tekemään todellista työtä. 

Edelleen painotan, että olemiseni ydintä ei määritä vaakalukemat. Ei sillä oikeasti minulle ole kauhean suurta merkitystä, paljonko vaaka näyttää (kunhan se on normaalipainon raameissa :) eli vähän vielä). Paljon paljon suuremmat kiksit saan siitä, mihin pystyn! Mutta jokainen mukana raahattava tuhra kilo kuitenkin joutaa jättää pois, kun ajatellaan esimerkiksi juoksemista, joten olen halukas viimeisistäkin luopumaan. 

Mutta yhtäkkiä tämän hyvän tuloksen äärellä syntyi epävarmuus. En ole nyt ollenkaan varma, että onko kaikkea sopivasti. Liikuntaa on ainakin riittävästi sen tiedän, mutta syömisen kanssa tunnen levottomuutta. Minulla ei ole mitään eroahdistusta sokerista ja valkoisesta viljasta enkä ole nälkäinen vaan koen epävarmuutta siitä, että mikä ruoka tai vaikka ruisleivän pala on ehdottomasti tarpeen ja mikä ihan varmasti ylimääräistä. En tiedä. 

Olen alkanut tutkia erilaisia (super)dieettejä (vaikka vastustan vahvasti jo pelkkää dieetti-sanaakin!) ja personal treinereitä. Tiedän ruuasta itsekin yhtä ja toista (koska olen opiskellut sitä omaehtoisesti ties mistä netistä, lehdistä, kirjoista jne. alemman korkeakoulututkinnon verran), mutta pitkäjännitteisyyteni ei riitä siihen, että perehtyisin riittävästi laskeakseni (joo kalorit vielä menis) sisällöt kohdilleen (montako grammaa proteiiniä mahdoin saada tänään... ei aavistustakaan! jokusen!). 

Eli olen alkanut epäillä, että tarvitsen jonkun joka laskee minulle niitä valmiiksi. Joku sanoo minulle, että paljonko ja mitä mun pitää syödä... Ei sen takia, että saisin optimaalisen tuloksen (no tietty vähän senkin takia) vaan sen vuoksi, että saisin tietää teenkö tämän oikein! Oikein elimistöni ja itsein kannalta. Että jospa ruokailua muuttamalla saisinkin elimistöni voimaan vielä paremmin. 

Sitten on vielä kaikki se, mitä olen mieltä ruuasta. Missä ja miten se on tuotettu, mitä se sisältää kaikkinensa. Joutuisin ehkä muuttamaan asennettani lihaan (sallivammaksi)... ja tekemään kompromisseja, jos joku muu kertoisi, mitä minun pitää syödä.  

En etsi niistä ruokaohjeista kuitenkaan ensisijaisesti nopeaa painonpudotusta vaan enemmän sitä terveellisen ruuan mallia, jonka uskon (luulen) hallitsevani. Ei minua harmita, jos huomaan, että en ole ollut oikeassa, koska haluan tietää sen oikean. En myöskään koe, että rahani menisivät hukkaan, jos huomaisin toisen opastuksella olleeni oikeassa. 

Menen nyt näin eteenpäin ja jossain vaiheessa haen apua. Jostakin. Tänään ja nyt juuri kuitenkin hyvä ja kevyt olo! Aamulla tunnin vesijuoksu ja nyt melkein harmittaa, että päivän liikunta on jo suoritettu. Onneksi on koira, joka reippasti etenee vaikka kuinka kauan. Kunnolla liikkumaankin pääsee, mikäli into kasvaa tässä illan mittaan vielä suuremmaksi.

tAamu mietintämyssy päässä

Jyvä vai akana?

Tänä aamuna vaaka teki odotetun notkahduksen alaspäin ja suhtaudun toivorikkaasti matkantekooni, vaikkakin töitä tämä vaatii ja tiivistämistä riittää!

Sain keskiviikkona uuden saliohjelman, joka todella erottelee jyvät akanoista, mutta en ole aivan varma, kumpi olen. Toivottavasti jonkin ajan päästä jyvä, mutta vielä hetkittäin taidan olla enemmän akana. 

Ohjelmani rakentuu neljästä suuresta, monipuolisesta liikkeestä Kinesis-salin turvallisessa hämärässä ja neljästä jyvät-ja-akanat-tyyppisestä lihaskuntoliikkeestä. Tänään kiirehdin heti aamupäivästä salille, että saan kolmannen salikerran tälle viikolle. Kaikkea sitä vapaaehtoisesti tekeekin. 

Hiki virtasi ja vaikken itselleni huimia lepotaukoja suonutkaan, välillä oli otsaa matossa lepuutettava. Mahtavan palkitsevaa ja todella hyvä fiilis jälkeenpäin! Tunsin tehneeni ja itseni sankariksi. Ei ole muuten enää salilla ruuhkaa. Ei ainakaan sunnuntaiaamuna. Toivottavasti tänä vuonna treenin keskeyttäviä ja luovuttajia on kuun vaihteessa ennätysvähän. Onhan?

Illalla käytiin kahvittelemassa ystävien luona. Pientä haahuilua ruokailussa, mutta ei mitään katastrofaalista. Katse tulevassa tiukasti edelleen, mutta vahvasti tästä hetkestä nauttien. Töitä riittää, mutta fiilis on hyvä. Juoksemaan tekee mieli ja kunnon lenkin tempaisen, kun aikataulu periksi antaa. Huomenna se ei vielä periksi anna, mutta onneksi on nämä aamun anivarhaiset spinning-tunnit. Huomenna seiskalta nähdään pyörän päällä. Ilta menee muissa velvollisuuksissa. Ehkä tiistaina jo.

Tulee väkisinkin ystiksen PT:n kommentti (kun treenataan jo hyvinkin tavoitteellisesti ja kovaa), että lepää mieluummin liian paljon kuin liian vähän. Että yritetäänpä muistaa sekin!

Aurinkoa ja virtaa tulevaan arkiviikkoon! Rentoutta ja hyvää mieltä! Arki on ystävä.

tAamu

Kiireen viemää

Takana hyvä, mutta täyteläinen vapaapäivä. 

Aamulla heräsin tuntia, kahta ennen perhettä. Sain viettää laatuaikaa kahdestaan iPadin kanssa. Keitettiin hyvät kahvit, asennettiin sähköposti, ladattiin pari jooga- ja pilates-appsiä (joista avattiin ensimmäinen ja todettiin, että tutustutaan niihin kaikkiin tarkemmin myöhemmin eli avaamatta ovat edelleen) ja sitten iPad tulppaanimaljakkoa vasten viritettynä katselin Areenasta yhden ohjelman loppuun, jonka olin nukkunut sohvalla sen varsinaiseen lähetysaikaan (sohvalle nukahtaminen on yksi monista vahvuuksistani tai voidaan sanoa, että nukahtaminen yleensäkin ihan missä vaan). 

Siinä vaiheessa kun muu perhe heräili, minä painuin jo ulos ensimmäiselle lenkille herra Parsosen kanssa. Kierrettiin auringossa tunti rantoja. Kävin valmiiksi tarkistamassa päivän juoksulenkkiä varten, että koko rantapätkä oli aurattu (aikaisempina vuosina yksi pätkä oli polun varassa eikä sitä ollut ilo juosta). Ja olihan se! Hyvä uutinen. 

Lenkkiseuraani (varsinainen päivän juoksulenkki) kuuluneiden aikataulu osui jonkin verran harhaan omastani, joten teimme mielenkiintoisen ratkaisun sovittaa lenkkimme yhteen eli minä lähdin juoksemaan noin vartin ennen heitä ja sitten juoksin heidän kanssaan toisen vartin, jolloin ehdin näkemään heitä ja sain edes jonkinmoisen juoksun (4 km...), mutta ehdin kuitenkin perheen yhteiseen ruokailuhetkeen. Kieltämättä olin hieman kade, kun toiset kaarsivat eteenpäin pitkin rantaa ja itse käännyin kotia kohti. Mur! Mutta välillä on pakko kotona näyttäytyä ja Pikkuvelikin kunnioitti meitä läsnäolollaan yhteisessä ruokapöydässä (oikeasti välimatkamme ei ole kummoinen, mutta kovin usein ei nähdä, kun kumpikin on kovasti aktiivinen omassa elämässään). 

Olipa ihana juosta, mutta kieltämättä harmitti heiaheian tilastot, kun loppuporukka oli juossut tuplat ajassa ja matkassa. Olisi ollut mukavaa olla mukana! Mutta toisen kerran sitten. 

Sitten alkoikin normilauantain normirumba eli perheen kuljetuspalveluna toimiminen. Yksi treeneihin, toisen haku yökylästä, seuraava treeneihin ja sen ykkösen haku treeneistä (missä yhteydessä kauppa-asioiden hoitoa). Seuraava tulee itse treeneistä, joten kotiin kurvaus hyvissä ajoin ennen Putousta. Treeneistä kotiutuneille tankkausta ja itselle smoothie. Ansaitsen paikkani sohvalta!

Poikkeuksellisesti listattuna tämän päivän syömisiäni. Melko tavallisella linjalla mennään tänään. Tosin normipäivänä (arkena) yleensä kaksi "lämmintä" ruokaa (joista lounas kyllä voi olla salaatti), mutta harvemmin kyllä leipää illalla... Etenkin lauantain tahti yleensä sellainen, ettei ehdi kahta ruokaa tekemään/syömään, mutta näinkin menee ihan hyvin (mutta siis iltahan on nuori :) katsotaan joudunko editoimaan seuraavan listan jälkeenpäin...)

• Aamupalana luonnonjugurttia, banaani + 1 rkl pellava-puolukkarouhetta ja kaksi kuppia kahvia. Berocca ja D-vitamiinia.
• Koiralenkin jälkeen kaksi ruisleipää (päällä rasva, juusto, salaatti, tomaatti) ja  rasvatonta maitoa.
• Juoksulenkin jälkeen palautusjuoma.
• Lämmin ruoka iltapäivällä hyvässä seurassa Chilikanapataa, täysjyväriisiä, parsaa, porkkanaa, kukkakaalia.
• Jälkiruuaksi latte rasvattomaan maitoon.
• Iltapalaksi pari lasia smoothieta (piimää, tilkka appelsiinimehua, mustaherukkaa, mansikkaa, vadelmaa, banaania, pellava-puolukkarouhetta, vehnän leseitä) ja ruisleipä, rasva, kalkkunaleike, tomaatti, salaatti.
• Vihreä tee.

Vettä pyrin juomaan runsaasti. Työpäivänä se on helpompaa, kun pöydällä on vesipullo. Vihreää teetä menee usein iltaisin joskus parikin isoa kuppia (nam!).

Nyt eikun rentoutumaan ja samalla vähän mietiskelemään huomisen liikkumisia. Salille oikeastaan mentävä, että saan tälle viikolle kolmannen saliohjelman läpikäynnin. Edellisellä kerralla teki todella tiukkaa... joten sitä on tehtävä reilusti lisää. Se ei muutu helpommaksi, mutta minä muutun vahvemmaksi! Ja sitten jotain aerobista. Niin ja onhan minulla uskollinen lenkkikumppanini herra Parsonen 3-vuotias terrieripoika, jonka rotukuvauksesta löytyy lause "jaksaa juosta hevosten mukana koko päivän". Enkä muuten epäile sitä hetkeäkään!

Itse en samaan pysty, mutta jos vaikka 10 kilometriä! Tai 22,1.

Mukavaa ja rentoa lauantai-iltaa jokaiseen kotiin!

tAamu

Voi harmi

Olen ollut sokeriton, järkevä ja kohtuullinen koko tämän vuoden. Liikkunut hyvin (voi olla vähän paljonlaisesti) ja monipuolisesti.

Ja sitten yhtäkkiä eilen. 24. päivä... En tiedä, mitä tapahtui. Oltiin todella hyvässä työpalaverissa. Ihan niinku leijuttiin ulos tohkeissamme yhteistyöstä, substanssista, asiantuntemuksesta (niiden toisten), jne... ja sitten huomaan seisovani mäkkärin tiskillä ja kuulen tilaavani hampurilaisen. Oikea mega-släp päin pläsiä. 

Mitä tapahtu? Paitsi että palaveri venyi, oli hirvee nälkä ja aikaa tapettavaksi. Tilannetta pahentaa sekin, että mulla oli protskujuoma repussa. 

Masentavaa. Lyijypallon laskelman mukaan se h****tin hampurilainen on mun matkassa (lähinnä vatsassa ja reisissä) vielä päiväkausia... Ei muuten paranna fiilistä yhtään. Enkä vinkuis tippaakaan, jos olisin lipsahtanut ihan normiruuan puitteissa, mutta että hampurilainen. Terveellisen elämän vihollinen numero 1. 

Ja eihän tämä tähän loppunut. Illalla teen kanssa söin pari (viis) piparia... Minä sokeriton ihminen. Wuhuu! 

Opettavainen kokemus sinänsä. Yhtään ei voi jättää vahtimatta.

Mutta ei se mitään. Ennen vanhaan suositeltiin tankkauspäiviä, joten tuo oli nyt sellainen. Tänään vuorossa pilates ja syvävenyttely (rautakanki seikkailee jälleen). Pari tuntia reipasta kehonhuoltoa. Aina tarpeen.

Huomiselle suunniteltu uuden saliohjelman vetäisy. Ensimmäisen PT-tapaamisen tuloksena oli neljä monipuolista, hyvää ja tehokasta liikettä. Mähän kävin täälläkin kehuskelemassa, että olisin jaksanut tehdä enemmänkin... Toisen tapaamisen saldona on väliin lisätyt lihaskuntoliikkeet, jotka irrottavat hien (holtittomiksi puroiksi), salpaavat hengityksen ja tekevät tajunnan tasosta vaihtelevan... Siis voi elämä. Ei olis kolmatta kierrosta irronut mitenkään... Että se huomisen tavoitteeksi! Ja juostakin tekisi mieli... (saliohjelman ensimmäisen version tehtyäni juoksin 50 min viime lauantaina, ihan samaa ei taida irrota tällä uudemmalla versiolla...)

Ottakaa opiksenne! Mä aion.

tAamu
murjottava, mutta liikunnallinen