Näytetään tekstit, joissa on tunniste paino. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paino. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. lokakuuta 2013

Lihaton lokakuu

Elän kasvissyöjien ympäröimänä. Yhä useampi lähelläni on siirtynyt kasvisruokavalioon ja osa läheisistäni ollut jo vuosikymmenen/t sillä linjalla. Niinpä minäkin sitten yllytyshulluna tartuin Lihaton lokakuu-haasteeseen. Ensimmäinen päivä lokakuuta menin Stokkalle ja ostin itämaista kanasalaattia, kun se on niin mahdottoman hyvää (inkivääri!), mutta eihän sitä koko ajan voi muistaa kaikkea!

Mutta siis periaatteessa kyllä. Ei minusta ihan kokonaan kasvissyöjää taida koskaan tulla, mutta enemmän ja enemmän se kiehtoo. Olen rakastunut papuihin ja linsseihin (ja kyllä vatsani kestää niitä ihan hyvin - multa on nyt kysytty tätä useamman kerran lähiaikoina - näytänkö jotenkin siltä, että... ilmavalta tai jotain?). Hyvin tehty kasvisruoka on todella hyvää. Kasvikset ovat kuitenkin maukkaampia/vivahteikkaampia kuin liha jo olemassa. Tykkään.




Mähän olen moneen kertaan todennut, että en mittaa itseäni tai elämääni numeroilla, mutta nyt kun paino taas alkaa vitosella niin olen alkanut mitata. Että se nyt sitten tässä sivulauseessa, vaikka sillä ei oikeasti niin paljon merkitystä ole. Mutta onhan kevyempänä helpompi olla, juosta ja mahtua jakkuun...

Juoksu on suunnitteilla. Suunnitelmaa pidemmälle ei valitettavasti olla nyt päästy, mutta onhan suunnitelmakin jo jotain. Nyt vaan on ollut liian väsynyt. Liikaa kaikkea. Kotiasioita ja työasioita. Vaikkakin mielekkäitä ja on ollut ihana tehdä työtä, jonka kokee arvokkaaksi ja tuntee saavansa aikaan. On hyvä ollut työstää asioita kotonakin ja kai nekin arvokkaita ovat. Kotihommelit.

Viikonloppu tulee kesken töiden. Vaikka tykkäänkin työstäni tosi paljon, on vapaa vielä hienompi asia! Väsyneenä (ihan unen tarpeessa) sitä on vähän henkisempi, herkempi kuin muuten, tehokkaimmillaan. Aina välillä palaan tähän kuvaan tai sen viestiin. Tykkään.

Rentouttavaa, voimaannuttavaa viikonloppua!




tAamu

maanantai 9. syyskuuta 2013

Lähden lentoon

Hiukka kiire. En ole teitä unohtanut. Monta asiaa työn alla ja työn ulkopuolella. Monta asiaa, josta haluaisin kertoa, jos ehtisin. Jos en olisi jo puoliksi ilmassa. 

Juoksusta. On juostu. Kivaa on ollut. Mieluummin päivän valossa kuin illalla välkkyvissä. Metsässä valtava kyy.

Uusi dieetti. Ihan tosi tehokas! Muutamassa päivässä pari kiloa lähti. Paikattiin nimittäin hammas. Enemmän kuin tämä operaatio laihdutti tehokas hysteria ja sen myötä nestemäinen ruokavalio. Mistä sais uudet hermot? Tai rauhaa perusluonteeseensa?  

Maisema vaihtuu iha just. Huomenna. Ja sitten se on tämä:




Aurinkoa ihmiset! Palataan asiaan, kun olen palannut ja jolkotellaan taas. Juoksukengät lähtee mukaan. Katsotaan haluaako ne juostakin!

edit: Ja ai niin! Pakko tulla vielä kertomaan se, että yksi korkkaripäivä seisottu ja kantapää on hiljaa! Wohoo! Mä selätin sen typerän plantaarifaskiitin! Kyllä meni aikaa, hermoja ja kinesioteippiä, mutta nyt näyttää hyvältä!

tAamu

tiistai 14. toukokuuta 2013

Tässä on hyvä nyt

Olen jälleen kerran vähän sitä mieltä, että valtavaa pientä löystymistä on tapahtunut. Niin elämäntavoissa kuin vatsanahkassakin. Kyllä se vaan tosi asia on, että hyvä kunto pitää ansaita, se ei lahjaksi tule. No, mitä sitten? Tehdään töitä. Ja onkohan tuo löystyminen sitten kuitenkaan sellaisissa mittasuhteissa, että itkemään kannattaisi rueta...

Katselin heiaheia-dataani ja noin niin kuin tilastojen valossa näyttäytyykin talven hyvän treenaamisen jälkeen löysistelyä ja haaveilua, että niinku syykin on nähtävissä. Koiran kanssa käveleskelyä (ei ole urheilua) ja hyötypyöräilyä. Molemmat ihan ok, mutta ei riittäviä. Välissä jokunen juoksulenkki. Tänään lähden hakemaan vauhtia salilta. Huomiseksi onneksi sovittu jo juoksutreffit. 

En kadu esimerkiksi stressinpoisto-lomaani. Joo, elämäntavat auringossa hirveesti vähän heikkenivät, mutta en kadu sitäkään. Oli ihanaa. Hyvä loma. Loistavia ihmisiä. Sen sijaan paluu arkeen olisi voinut tapahtua nopeammin ja suunnitelmallisemmin. Mutta mikäs kiire meillä tässä? Valmiissa maailmassa. 

Tänään selkäni kannalta pitäisi valita pilates... Taidan valita kuntosalin ja päälle lempiohjaajan spinun. Sori selkä. Nyt mennään näin ja saadaan vähän vauhtia tähän rankaan! Kiität mua vielä. Lopputulos tulee olemaan hyvä meille molemmille!






Tänään 14.5. vietetään Pyörällä töihin-päivää. Pyöräilitkö? Pyöräilithän? Minulla työmatkat tekee päivässä vaatimattomat 12 km, joten on syytäkin pyöräillä. Ei ole kauhea rasitus, mutta tekee hyvää ja on luontoystävällistä. Vapaat pyörätiet pääsee ajamaan varsin rivakasti. Mäkiin tulee nopeasti rutiini. Ruuhka-aikaan luulen, että pyörällä matkan taittaa ainakin samassa ajassa kuin autolla jonottaessa.

En ole ihan satavarma, että olenko oikeasti kovinkaan harmistunut tästä tilanteestani juuri nyt. Joo voisin olla timmimpi ja kahden tunnin puolimaraton-kunnossa, mutta koska en ole kummallekaan mitään kovin suunnitelmallista tehnyt niin en varmaan niitä tarpeeksi kovasti haluakaan. Silloin on ihan hyvä tässä juuri nyt. Mitään ei ole menetetty ja hyviä valintoja on mahdollisuus tehdä myös tänään.

Näillä mennään!

tAamu

lauantai 11. toukokuuta 2013

Keveästi keikkuen

Eilen kävin kertomassa, miten rento ja stressitön olen. Noo, kyllä mä olen vieläkin, mutta vähän tässä välissä ehti oma saamattomuus ja (kirjaimellinen) löysyys ärsyttämään. Periaatteista lipsuminen. 

Ehkä tämä mun elämä nyt vaan on tällaista. Ailahtelua ja nykivää etenemistä. Koska itse kaiken keskellä muuten olen "periaatteessa onnellinen" (niin kuin yhdessä suomalaisessa masennusseulassa vaihtoehdoksi tarjotaan :)))). Joo siis oikeasti olen. Enemmän olen itseeni tyytyväinen ja vähemmän kriittinen kuin vuosia sitten. 

Taina opetti esimerkillään jo aikaa sitten, kuinka itsensä hyväksymisellä pääsee paljon pidemmälle kuin itseään soimaamalla. Kuinka hyvä ihan oikeesti voittaa pahan. Positiivinen on negatiivista vahvempi. En varsinaisesti allekirjoita, mitään keskity-ajattelemaan-mitä-haluat-ja-se-toteutuu-tekniikkaa. Pelkkä ajattelu ei riitä. Siihen en usko, mutta positiiviseen asenteeseen taas uskon täysin. 





Jos ei muuta, on itsensä helpompi olla. Useimmat asiat, joita murehditaan, ovat faktoja, joille ei mitään voi. Menetykset ja suru on asia erikseen. Ne toki on surtava pois, mutta etenkin älytön elämän/tulevaisuuden pelko on ihan turhaa. Mun mielestä. Tulevaisuus tulee sieltä huokaillaan me kuinka paljon tahansa.

Jospa mä nyt keskittyisin keveyteen ja muuttuisin keveäksi itsekin? Aamupala pöytään ilmestyi suklaata. Kysyin neuvoa siskolta, joka kertoi opettavan esimerkin (johon liittyi pizza ja langennut nainen sekä vaa'an kosto). Jätin suklaat väliin. Nyt odotan ystistä tulevaksi juoksemaan kanssani. Olen siinä mielessä siunattu ihminen, että mulla on toi merenranta, jota voin juosta vaikka kuinka pitkään. Satutaan asumaan sellaisessa kohtaa, että rantaa tästä eteenpäin riittää. Tai rantaahan riittää, mutta lisäksi juoksuun soveltuvaa kevyenliikenteen pehmeäpohjaista väylää.





Voi keveys sentään! Kaukana se on, mutta haaveillahan saa!

tAamu

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Life is short. Go run.

Eilinen spinnningmaraton (no mun mielestä puolikas) tuntuu ihmeen vähän jaloissa. Heti jälkeenpäin tuntui kyllä ja varmasti en venytellyt tarpeeksi, mutta silti fiilis jaloissa aamusella ihan normaali. Niin kuin sade yksi päivä esti juoksun, samalla tavalla aurinko kutsuu nyt juoksemaan. Sovin juoksutreffit (mun treffikaverit on tosi helppoja), koska tekee mieli niin paljon juoksemaan. Aurinko paistaa, taivas on sininen ja rantareitti sula. Mitä muuta ihminen voisi toivoa?




Elämässä yksinkertaiset ilot on parhaita. Näitä onnen hippusiahan riittää, jos niihin haluaa tarttua. Aamu, lenkki ja ystävä <3

Ruokailun totaalisen tasapainottomuuden takia en ole painotavoitteissani,  mutta olo sinänsä on hyvä. Tällä hetkellä en vello hirveässä kehohäpeässä. Ehkä jossain vaiheessa tajuan, miten hukkaan heitettyä energiaa sekin on. Tai sitten pitäisi olla vielä suurempi häpeä, että oikeasti tarttuisi toimeen niin, että tavoittaisi sen, minkä tahtoisi.




Just nyt on hyvä näin. Aurinko paistaa ja olen lähdössä lenkille. Sunnuntainautintoja!

tAamu

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Vähän flunssaa

Viikon vaan. Vieläkin yskää, mutta vihdoin aamulla sellainen olo, että olen paranemassa. Välittömästi kone auki ja liikuntakeskuksen ohjelma esiin. Suunnitelmaa tekemään. Olen nimittäin ollut sen verran tukkoinen ja kerrankin fiksu, että ainoa harrastamani liikunta on ollut hitaita kävelylenkkejä koiran kanssa. Wuhuu! Näin vältytään jälkitaudeilta! (No ehkä en sitten kehu tällä yhtään enempää :))




Kevät jatkuu, vaikkei lämmintä vielä tullutkaan. Tänään paistaa aurinko, eilen satoi lunta... Mutta näillä mennään. Ei kai se enää toukokuussa voi lunta sataa. Eihän?

En ole käynyt vaa'alla, koska kaikista lupauksistani huolimatta sairastaessa annan itselleni kerta toisensa jälkeen luvan syödä herkkuja. Miksi? En tiedä. Miten sairastaessa muka olisi järkevää syödä epäterveellisesti? Ihan järjetöntä. Silloin nimenomaan pitää syödä vitamiineja ja voimistua, että toipuu. No näin minä kuitenkin ajattelen ja näin on aina meillä toimittu. Pyrin toimimaan omien lasteni kanssa paremmin eli tarjoamaan sairaalle mehuja, marjoja, hedelmiä, yms. terveellisiä herkkuja. Ja samaan aikaan aivopestä itseäni tästä epäterveellisestä tavasta toimia. Huomenna tai ylihuomenna voi jo huoletta mennä vaa'alle.

Mutta en sen kummemmin stressaa asiasta enkä pidä toimintaani mitenkään repsahduksena kunhan nyt vaan jälleen kerran haettiin järkevän toiminnan rajoja. Terveellinen syöminen ja siihen palaaminen on taas ollut itsellekin helpotus. Tämä vaan on mulle paras tapa syödä. Käsittämätöntä, miten hyvältä herkut voivat maistua suussa, mutta miten paljon parempi olo on ilman turhaa hiilarilastia.

Tänään lähden salille ja huomenna katsotaan sitten joko olisi aika hölkötellä varovasti. Paitsi juoksemista on jo ikävä juoksukavereita! Jos kerta se mihin keskittyy, lisääntyy, keskityn siihen juoksemiseen. Ja hyvään oloon näin yleensäkin.

Aurinkoa!

tAamu

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kiloja ja kilometrejä

(sisältää ruman sanan - etukäteen anteeksi siitä)

Edellisessä elämässä kirjoittelin teille vaa'asta, joka heittäytyi näyttämään vääränlaisia lukuja. Siis voi elämä, kuinka tyhmä ihminen voi olla ja sitten vielä tulee sen virtuaalisesti kertomaan... No joo. Mitäs näistä! Se samainen (ongelma) vaaka näyttää nimittäin nyt ihan hyviä lukemia. Että olisko se sitten itsellään korjaantunut tai kyllästynyt säikyttelemään mua kohtuuttoman korkeilla luvuilla ja palannut vaan niihin lukuihin, mitä siltä alunperinkin odotettiin? 

Vai olisiko mahdollista, että mä painoin silloin enemmän kuin olisin toivonut? 

Eilen juoksin pitkästä aikaa yksin. Juoksukaverit ovat sekä riemu että risti. On ihanaa juosta jonkun kanssa ja samalla parantaa maailmaa. Juostessa puhua auki kaikki ne mieltä painavat asiat ja pienen elämänsä ilot. Samalla ylittää itsensä, jaksaa vähän enemmän eikä malta lopettaa. Toisaalta ei oikeastaan koskaan juokse täysin omaan tahtiin, ei musiikkia korvilla eikä omien ajatuksien vapaata rullausta. Oikeastaan sitä mitä juoksemisessa rakastan. Mun juoksukaverit on niin aktiivisia, että helposti saan heidän kanssaan sen kolme juoksulenkkiä viikossa sovittua niin halutessani, joten aikatauluihin ei todellakaan enää sovi yksin juostuja lenkkejä, kun haluaa tehdä niin paljon muutakin.

Eilen sitten juoksijaystäväni olivat estyneitä lähtemästä kanssani lenkille, joten menin yksin. Aurinko oli laskemassa ja meren yllä taas upeat värit. Jäälle en oikein enää uskalla, eikä siellä eilen illalla näkynyt muitakaan. Minulla ei ole minkäänlaista jään tuntemusta. Ei niin mitään. 

Se juoksurauha on ihan uskomaton. Vielä kun sulkee kuulokkeilla ja musiikilla ulkomaailman itseltään, on yksinäisessä letkeässä etenemisessä ihan uskomaton fiilis. Täysin omaan tahtiin ja kahdestaan P!nkin kanssa mentiin eilen (rehellisyyden nimissä mulla kyllä oli terrieripoika mukana ja se ei todellakaan lisännyt mun lenkin sujuvuutta tai miellyttävyyttä - olipahan viimeinen kerta vähään aikaan yhteinen juoksulenkki!, mutta itse juokseminen oli ihanaa!). 

Niin se vaan on, että tuli elämässä eteen mitä tahansa, ei kannata jäädä paikalleen tai vastoinkäymisten edessä heittäytyä maahan itkemään. Juoksu (tai mikä se sun laji sitten onkin) helpottaa aina. Juu, pitää huoltaa kehoa ja levätäkin välillä, mutta en ole koskaan yhtään lenkkiä, spinningiä, jumppaa, zumbaa katunut! Tai en ainakaan muista sellaista kertaa. Jälkeenpäin on hyvä fiilis ollut joka kerta. 




Muutaman kilon kiristykselläkin on merkityksensä ja eilen oli muka niin kevyt olo juostakin. Enemmän tuntu varmaan on korvien välissä, mutta onhan tämän vuoden puolella tehty korjausliike useamman kilon luokkaa kuitenkin, joten ehkä siinä fiiliksessä on myös perää.

Kohta kuivaa lenkkipolut (eilen itse asiassa oli paikoin liukasta, vetistä sohjoa tai ihan sopivan rouheaa lumipintaa) ja sitä odotellessa juostaan näitä rapalenkkejä. Mukavaa lähestyvää viikonloppua. Mä lähden Siskon luo juoksemaan viikonlopun pitkän lenkkini.

tAamu

Edit: Huomasittehan iiven fit-lehtiarvonnan! Kannattaa osallistua ja ennen kaikkea lukea iiven tarinaa, mikäli se ei ole teille jo tuttu (ja vaikka olis tuttukin). Myötätuulta edelleen iivelle toivoen <3

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Fiilis kuin maailman katolla

Takana muutama niin kertakaikkisen tyhjentävä ja kaikki mehut imaissut treeni, etten juuri muuta jaksa kuin hymyillä! Ah ihanuutta. Just nyt voisin istua maailman katolla - ihan rauhassa ja se on kuulkaa multa paljon. 

Minulla oli pitkästä aikaa päivä, johon ei ollut sovittu mitään. Sunnuntai. Ja katso, heti ensimmäiseksi aamusella askartelin itselleni minuuttiaikataulun. Kai se sitten on niin, että jos kaipaisin paikallaan oloa, en viitsisi soitella aamutuimaan ihmisille ja sopia itselleni menoja. Ehkä se vaan on sellainen päivä jonka haluan viettää. Hyvä päivä olikin!




Näköjään tuollainen, nykyinen ainakin nopeista hiilareista riisuttu ruokavalio sopii juuri minulle (en missään nimessä väitä, että sopisi kaikille). Olen energisempi ja treeneissäkin on löytynyt ihan uusi vaihde. Tai sitten mun kuntoni on kohonnut. Saattaahan tuota tapahtua sellainenkin ihme. Painokin alkaa taas vitosella ja sitä myöden rauha maassa (hitto mun kanssani kun numeroita tulee kuitenkin tuijotettua).

Valo on mun juttu ja tämä valon lisääntyminen on ollut tänäkin keväänä suuri helpotus. Hei, me ei jäätykään sinne pimeään ja kylmään (tänään tosin sataa jäistä hyhmää, joka sai hiukset huovuttumaan jäisiksi rastoiksi hetkessä, mutta periaatteessa kuitenkin). Taas me selvittiin. Valo lisääntyy, sitten lämpö ja kohta on kesä, meri, Kauppatori, saaristo ja piiiitkät lenkit (kävellen, juosten, pyöräillen, miten vain) rantaa pitkin.

Mutta ensin nautitaan tästä keväästä. Eletään hetkessä ja nautitaan jokaisesta! Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Niin se vaan on. Huonoimpanakin päivänä tapahtuu jotain hyvääkin. Se on tullut testattua elämässä jonkun kerran ja ihan viime aikoinakin.

Muistetaan tämä totuus ja porskutetaan eteenpäin:




Huikeen hyviä treenejä!

tAamu

tiistai 12. helmikuuta 2013

Ratkaisu(ko?)

Olipas peruutusten viikonloppu. Ei tullut suunniteltua reissua (oma vika), ei lapsen treenejä (lapsen vika), jne. Monta ihan kivaa asiaa kuitenkin tuli, että ei siinä mitään. Tuli liikuttua hyvin, siivoiltua ja käytyä niin asuntonäyttelyssä kuin kahvikonenäyttelyssäkin. Että turhaan ei aika mennyt siltikään.






Liikkuminen sujuu mukavasti. Uusi saliohjelma haastaa ja innostaa! Ihan huippua. Kyllä kokeillaan rajoja ja hiki lentää. Todella tietää tehneensä!

Mutta silti paino on junnannut suunnilleen paikoillaan ja siten muodostunut ajatteluni ytimeksi. Juuri kun kerroin, että se on numero, eikä määritä minua mitenkään. Että tärkeämpää on se mihin sitä pystyy (ja niin se onkin). Mutta mutta... Tässä se taas nähtiin. Pinnallinen mikä pinnallinen.

Kerta kaikkiaan en enää osannut sanoa, syönkö liikaa vai liian vähän! Ja mitä on liikaa ja mitä liian vähän... Painon kanssa tasapainottelu on tähän asti ollut varsin helppoa, mutta nyt tilanne tuntui umpikujalta ja eteenpäin pääsy vaikealta. Tuli paniikki ja halusin, että joku kertoisi, mitä mä syön ja milloin ja minkä verran. Millään ei voimat riittänyt siihen, että olisin lähtenyt laskemaan itse ravintosisältöjä, kaloreja, jne. ja miettimään, miten edetä... Tiesin vain, että muutosta on turha odottaa, jos jatkaa koko ajan samalla tavalla.

Loppui vaan usko. Toinen vaihtoehto olisi ollut pysähtyä, hengittää syvään ja ajatella. Koska tämä ei koskaan ole ollut vahvuuteni, reagoin eritavalla.

Tilasin/ostin Superdieetin ja katson nyt elämää niiden pdf:ien läpi. Näin äkkiseltään ruuan määrä tuntuu valtavalta (toki ymmärrän myös sisällöllisen eron aikaisempaan, vaikka ihan järistyttäviä muutoksia ei ruokavalioon ole kuitenkaan tarvinnutkaan tehdä, mutta kokonaisuus muuttuu kuitenkin) ja välillä tuntuu, että taidan olla huonoin Superdieettiläinen ikinä, kun en vaan pysty syömään kaikkea listattua. No, määrät kuulemma laskee siitä kyllä. Ja kyllä mä pyrin tekemään juuri niin kuin ohjeissa sanotaan. Ihan äärettömän harmillista olisi, jos olisin syönyt tähän asti liian vähän, että paino olisi junnannut sen takia. Todennäköisesti olen kuitenkin syönyt vain väärin...

Liikuntamäärät tai aikataulut ei tunnu missään. Mulle ei ole ongelma nousta aikaisin ja lähteä liikkeelle. Sitähän mä teen muutenkin. Liikuntamäärät ja sisällötkin ovat ennestään ihan riittäviä ja oikeita. Toki tulen nyt sitten tilaisuuden näin tarjoutuessa myös Bullin tekemät treenit :) Wuhuu!

Että kyllä minä ihan oikealla tiellä olin, mutta vähän vain polun reunoja astelin rennommin. Ihan mukavaa, että hetken aikaa joku ajattelee puolestani ja katsotaan, miten tämä etenee. Tähän asti ei mitään kummempia mielitekoja (takana siis kolme päivää, koska tietysti otin varaslähdön, kun materiaali oli saatavilla) ole ehtinyt syntymään. Annetaanhan ajan kulua.

Tottakai hahmotan, että tämä on eräänlainen oikotie (mutta mä haluan nyt oikeesti ne konkreettiset tulokset, joihin en näköjään omin neuvoin kykene) ja tiedostan, että tämä on dieetti, ei elämäntapa, mutta toisaalta painonhallinta on toiminut viime aikoina hyvin, joten siitä on hyvä jatkaa tämän kuuden viikon matkan jälkeen. Mielenkiinnolla odotan tuloksia. En osaa hahmottaa sitä, miten tämä toimii. Luonnollisestikaan, mitään lukuja ei tarjota. Onhan paljolti kyse siitä, minkä verran pudotettavaa on ja miten paljon tämä uusi tapa ruokailla muuttuu aikaisemmasta. Mullahan ei montaa kiloa tarvitse lähteä, mutta muuta työtä riittää kyllä :) En ihan oikeasti tiedä, olenko oikealla tiellä nyt, mutta ainakin olen liikkeellä - johonkin.

Että kyllä on haparoivaa taas meikäläisen taaperus. Toisaalta olen tyytyväinen siihen, että liikunnan suhteen ei muutoksia tarvitse tehdä, koska olen ne tehnyt silloin pari vuotta sitten! Katellaan nyt, mitkä fiilikset on jonkin ajan päästä, mutta nyt mennään näin enemmän uteliaana kuin mitään muuta. Toivottavasti arki ei heitä hirveesti esteitä tielleni (tai en ala käyttämään arkea tekosyynä jollekin...).

Iloa ja valoa! Ihanaa kun päivä pitenee - ja tänään ei vielä sada edes lunta niin kuin on noin viikon verran tehnyt!

tAamu

maanantai 4. helmikuuta 2013

Laiskuus on nimeni

Vetelehdin koko viikonlopun. Lauantaina olin lapseni tanssikisoissa melkeistä koko päivän ja pelkästään se energisten, kieppuvien lasten (ja aikuisten) katseleminen sai ilmeisesti kaikki voimat valumaan kehostani, koska sunnuntaille ei riittänyt pientä koiralenkkiä lukuunottamatta minkään vertaa energiaa. 

No joo. Tein ruokaa ja leivoin, pesin pyykkiä ja astioita, mutta esimerkiksi kovasti uhoamani imurointi vaihtui kirjan lukemiseen ja tyhjänpäiväiseen möllöttämiseen. Ei käynyt edes mielessä, että olisin kuntoillut. Söin laskiaispullia. 




Ohuesti harmittaa, mutta ei kunnolla. Nyt on kuvan mukainen venkula olo. Pitäis päästä tekemään jotain. No kai nyt pitäis just nyt, kun on oikeesti pakko rientää töihin ja painia pelkästään aivoilla seuraavat tunnit. Kieltäydyn kokemasta asennevammaa arkea kohtaan, koska olen kantapään kautta oppinut, että tavallinen arki on just se ystävä, mitä elämässä oikeasti kaipaa.

Illalla vielä lasten harrastusvelvotteita ja mahdollisuus on oikeastaan vain juoksulenkkiin iltamyöhällä (tai vastaavasti johonkin muuhun kotijumppaan...). Pitää yrittää laittaa asiat oikeasti tärkeysjärjestykseen (pakottaa Teiniprinsessa imuroimaan kynsien lakkaukseltaan ja käydä itse juoksemassa edes rivakka vitonen, joka irrottaisi hien ja saisi minut taas ruotuun ja keskittymään asian ytimeen - luojan kiitos tuli tehtyä lapsia! :)).

Ensi viikonlopun suunnitelmissa onkin juosta Siskon kanssa <3

tAamu

torstai 31. tammikuuta 2013

Epävarmuutta ja hämmennystä

Vaa'alla pudotettuja kiloja tässä kuussa on pudonnut lähes neljä. Mikä on tietysti hyvä, mikäli on ylipainoa ja siitä kärsii ja haluaa eroon, mikä tietysti tilanne kohdallani olikin. 

Samaan aikaan tiedän, että kyseessä on ne helpot hötökilot, jotka nyt lähtee, kun jättää sokerin, juo vihreää teetä ja liikkuu säännöllisesti (olen jo vuosia juonut vihreää teetä ja liikkunut säännöllisesti). Vasta tämän jälkeen aletaan ottamaan erää ja tekemään todellista työtä. 

Edelleen painotan, että olemiseni ydintä ei määritä vaakalukemat. Ei sillä oikeasti minulle ole kauhean suurta merkitystä, paljonko vaaka näyttää (kunhan se on normaalipainon raameissa :) eli vähän vielä). Paljon paljon suuremmat kiksit saan siitä, mihin pystyn! Mutta jokainen mukana raahattava tuhra kilo kuitenkin joutaa jättää pois, kun ajatellaan esimerkiksi juoksemista, joten olen halukas viimeisistäkin luopumaan. 

Mutta yhtäkkiä tämän hyvän tuloksen äärellä syntyi epävarmuus. En ole nyt ollenkaan varma, että onko kaikkea sopivasti. Liikuntaa on ainakin riittävästi sen tiedän, mutta syömisen kanssa tunnen levottomuutta. Minulla ei ole mitään eroahdistusta sokerista ja valkoisesta viljasta enkä ole nälkäinen vaan koen epävarmuutta siitä, että mikä ruoka tai vaikka ruisleivän pala on ehdottomasti tarpeen ja mikä ihan varmasti ylimääräistä. En tiedä. 

Olen alkanut tutkia erilaisia (super)dieettejä (vaikka vastustan vahvasti jo pelkkää dieetti-sanaakin!) ja personal treinereitä. Tiedän ruuasta itsekin yhtä ja toista (koska olen opiskellut sitä omaehtoisesti ties mistä netistä, lehdistä, kirjoista jne. alemman korkeakoulututkinnon verran), mutta pitkäjännitteisyyteni ei riitä siihen, että perehtyisin riittävästi laskeakseni (joo kalorit vielä menis) sisällöt kohdilleen (montako grammaa proteiiniä mahdoin saada tänään... ei aavistustakaan! jokusen!). 

Eli olen alkanut epäillä, että tarvitsen jonkun joka laskee minulle niitä valmiiksi. Joku sanoo minulle, että paljonko ja mitä mun pitää syödä... Ei sen takia, että saisin optimaalisen tuloksen (no tietty vähän senkin takia) vaan sen vuoksi, että saisin tietää teenkö tämän oikein! Oikein elimistöni ja itsein kannalta. Että jospa ruokailua muuttamalla saisinkin elimistöni voimaan vielä paremmin. 

Sitten on vielä kaikki se, mitä olen mieltä ruuasta. Missä ja miten se on tuotettu, mitä se sisältää kaikkinensa. Joutuisin ehkä muuttamaan asennettani lihaan (sallivammaksi)... ja tekemään kompromisseja, jos joku muu kertoisi, mitä minun pitää syödä.  

En etsi niistä ruokaohjeista kuitenkaan ensisijaisesti nopeaa painonpudotusta vaan enemmän sitä terveellisen ruuan mallia, jonka uskon (luulen) hallitsevani. Ei minua harmita, jos huomaan, että en ole ollut oikeassa, koska haluan tietää sen oikean. En myöskään koe, että rahani menisivät hukkaan, jos huomaisin toisen opastuksella olleeni oikeassa. 




Menen nyt näin eteenpäin ja jossain vaiheessa haen apua. Jostakin. Tänään ja nyt juuri kuitenkin hyvä ja kevyt olo! Aamulla tunnin vesijuoksu ja nyt melkein harmittaa, että päivän liikunta on jo suoritettu. Onneksi on koira, joka reippasti etenee vaikka kuinka kauan. Kunnolla liikkumaankin pääsee, mikäli into kasvaa tässä illan mittaan vielä suuremmaksi.

tAamu mietintämyssy päässä

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Jyvä vai akana?

Tänä aamuna vaaka teki odotetun notkahduksen alaspäin ja suhtaudun toivorikkaasti matkantekooni, vaikkakin töitä tämä vaatii ja tiivistämistä riittää!

Sain keskiviikkona uuden saliohjelman, joka todella erottelee jyvät akanoista, mutta en ole aivan varma, kumpi olen. Toivottavasti jonkin ajan päästä jyvä, mutta vielä hetkittäin taidan olla enemmän akana. 

Ohjelmani rakentuu neljästä suuresta, monipuolisesta liikkeestä Kinesis-salin turvallisessa hämärässä ja neljästä jyvät-ja-akanat-tyyppisestä lihaskuntoliikkeestä. Tänään kiirehdin heti aamupäivästä salille, että saan kolmannen salikerran tälle viikolle. Kaikkea sitä vapaaehtoisesti tekeekin. 

Hiki virtasi ja vaikken itselleni huimia lepotaukoja suonutkaan, välillä oli otsaa matossa lepuutettava. Mahtavan palkitsevaa ja todella hyvä fiilis jälkeenpäin! Tunsin tehneeni ja itseni sankariksi. Ei ole muuten enää salilla ruuhkaa. Ei ainakaan sunnuntaiaamuna. Toivottavasti tänä vuonna treenin keskeyttäviä ja luovuttajia on kuun vaihteessa ennätysvähän. Onhan?





Illalla käytiin kahvittelemassa ystävien luona. Pientä haahuilua ruokailussa, mutta ei mitään katastrofaalista. Katse tulevassa tiukasti edelleen, mutta vahvasti tästä hetkestä nauttien. Töitä riittää, mutta fiilis on hyvä. Juoksemaan tekee mieli ja kunnon lenkin tempaisen, kun aikataulu periksi antaa. Huomenna se ei vielä periksi anna, mutta onneksi on nämä aamun anivarhaiset spinning-tunnit. Huomenna seiskalta nähdään pyörän päällä. Ilta menee muissa velvollisuuksissa. Ehkä tiistaina jo.

Tulee väkisinkin ystiksen PT:n kommentti (kun treenataan jo hyvinkin tavoitteellisesti ja kovaa), että lepää mieluummin liian paljon kuin liian vähän. Että yritetäänpä muistaa sekin!






Aurinkoa ja virtaa tulevaan arkiviikkoon! Rentoutta ja hyvää mieltä! Arki on ystävä.

tAamu

perjantai 25. tammikuuta 2013

Voi harmi

Olen ollut sokeriton, järkevä ja kohtuullinen koko tämän vuoden. Liikkunut hyvin (voi olla vähän paljonlaisesti) ja monipuolisesti.

Ja sitten yhtäkkiä eilen. 24. päivä... En tiedä, mitä tapahtui. Oltiin todella hyvässä työpalaverissa. Ihan niinku leijuttiin ulos tohkeissamme yhteistyöstä, substanssista, asiantuntemuksesta (niiden toisten), jne... ja sitten huomaan seisovani mäkkärin tiskillä ja kuulen tilaavani hampurilaisen. Oikea mega-släp päin pläsiä. 

Mitä tapahtu? Paitsi että palaveri venyi, oli hirvee nälkä ja aikaa tapettavaksi. Tilannetta pahentaa sekin, että mulla oli protskujuoma repussa. 

Masentavaa. Lyijypallon laskelman mukaan se h****tin hampurilainen on mun matkassa (lähinnä vatsassa ja reisissä) vielä päiväkausia... Ei muuten paranna fiilistä yhtään. Enkä vinkuis tippaakaan, jos olisin lipsahtanut ihan normiruuan puitteissa, mutta että hampurilainen. Terveellisen elämän vihollinen numero 1. 

Ja eihän tämä tähän loppunut. Illalla teen kanssa söin pari (viis) piparia... Minä sokeriton ihminen. Wuhuu! 

Opettavainen kokemus sinänsä. Yhtään ei voi jättää vahtimatta.

Mutta ei se mitään. Ennen vanhaan suositeltiin tankkauspäiviä, joten tuo oli nyt sellainen. Tänään vuorossa pilates ja syvävenyttely (rautakanki seikkailee jälleen). Pari tuntia reipasta kehonhuoltoa. Aina tarpeen.





Huomiselle suunniteltu uuden saliohjelman vetäisy. Ensimmäisen PT-tapaamisen tuloksena oli neljä monipuolista, hyvää ja tehokasta liikettä. Mähän kävin täälläkin kehuskelemassa, että olisin jaksanut tehdä enemmänkin... Toisen tapaamisen saldona on väliin lisätyt lihaskuntoliikkeet, jotka irrottavat hien (holtittomiksi puroiksi), salpaavat hengityksen ja tekevät tajunnan tasosta vaihtelevan... Siis voi elämä. Ei olis kolmatta kierrosta irronut mitenkään... Että se huomisen tavoitteeksi! Ja juostakin tekisi mieli... (saliohjelman ensimmäisen version tehtyäni juoksin 50 min viime lauantaina, ihan samaa ei taida irrota tällä uudemmalla versiolla...)





Ottakaa opiksenne! Mä aion.

tAamu
murjottava, mutta liikunnallinen

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Personal trainerini ja minä

Ensimmäinen PT-tapaaminen takana. Kaikkinensa noin puolen tunnin treeni tehtiin yhdessä - olisin melkein toivonut enemmän, pidempää treeniä, mutta siis ihan joo ja saa sitten huomenna nähdä, mitkä lihakset on (eniten) kipeänä. 

Menin tapaamiseen tietysti vähän epäluuloisena, koska se kuuluu luonteeseeni, että vähän sillee "ans kattoo ny"-asenteella. PT, joka minulle lankesi suuresta kuntokeskuksen personal trainerien arvontakoneesta, on meidän salin nuorimpia PT-miehiä, mikä tietysti aiheutti minussa vielä enemmän jaaha-asennetta. (Tiedättehän vanhat mummot nuoren lääkärin vastaanotolla: "Ei taida tulla mitään. Tuollainen koulupoika vielä" - no en mä vielä ihan niin vanha kuitenkaan ole...) mutta mutta täytyy sanoa, että olin melkein myyty. 

Nopeasti taustan tarkistus ja sitten jo mentiin. Oli kyllä todella kivaa, vaikkei hän todellakaan mehuja minusta vienyt niin, että olisi kauheasti tarvinnut irvistellä. Toivottavasti seuraavalla kerralla enemmän sillä asenteella. Tai sitten tämä on ihan hyvä. 

Ohjelmassa on nyt keskitytty minun haluamiini kohtiin eli ikuiseen keskikehon hallintaan vanhan selkävamman takia ja käsiin, koska juoksen ja käyn spinningissä useamman kerran viikossa, käsivarsien mukana roikottaminen ei oikein treenistä käy. Viikon päästä jatketaan ja jalkojahan nimen omaan on juoksun takia treenattava, mutta kunhan tässä nyt alkuun päästään.

Minua ei millään muotoa haittaa, jos joku tarkkailee mun treenaamista ja korjaa tekemisiäni. Päin vastoin minusta se on loistavaa palvelua. Olen niin juoksukoulussa kuin esimerkiksi yhden Pilates-ohjaajan käsittelyssä tottunut varsin henkilöön käypään ja konkreettiseen tekemisen korjaamiseen ja samalla nähnyt, miten paljon se vie lajin harrastamista eteenpäin ja lisää lajin nautittavuutta. Nytkään ei minua siis vaivannut, että PT kiertää ympärillä tsekkaamassa liikkeitä. Bring it on! 

Enemmänkin minusta olisi voinut kiskoa irti, mutta nyt sentään vähän pyrittiiin siihen jaksaa-jaksaa- ja vielä-molemmin-puolin-kaksi-tunnelmaan - kiitos siitä! Jälkikäteen ajatellen melkein suurempi anti oli se liikkeiden ja linjojen tarkistus. Tiettyihin asioihin osaan kiinnittää huomiota (selän linjaan ja hartioiden alhaalla pitämiseen), mutta vielä löytyi hiottavaa roimasti. Lähinnä nyt kyynärpäiden yliojennuksen välttäminen. 




Olen niin pitkään haaveillut siitä kevyemmästä olosta, että tänään tajusin, että nyt loppui haaveilu. En halua olla tässä kohti matkaani jumissa vuosikausia - loppuelämän, joten nyt lähden tavoitteellisesti pudottaman viisi kiloa painoa pois tästä painosta. Lopetan urputtamisen ja olen loppuelämäni 5 kg kevyempi ja onnellinen. Piste!

Onnellinen olen tosin nytkin, mutta kevyempi ja onnellinen jatkossa. Kuka lähtee messiin? Kilomäärällä ei ole merkitystä. Matkalla ja hyvällä seuralla on!

Tässä sitä nähdään nuoren personal trainerin vaikutus - ha!

tAamu

torstai 10. tammikuuta 2013

Pakkopulla

Menin eilen kylään vanhemman rouvashenkilön luo. Matkalla soitin, että olen tulossa, jolloin rouvashenkilö kysyi, juonko kahvia. (No ni, tiedän, että tässä kohti lähdettiin menemään metsään. Harkinta petti minullakin.) Vastasin, että kyllä minä voisin kupin ottaa. Kahviriippuvaisen kiintiö ei vielä siltä päivältä ollut täynnä. Mutta koska olen päättänyt pitää pientä välimatkaa sokeriin (ainakin jonkin aikaa) sanoin heti, että kuppi kahvia riittää enkä ota mitään sen kanssa, kun olen juuri syönyt. 

Saavuin kyläpaikkaan ja tarvittavien kaartelujen jälkeen rouvashenkilö siirtyy keittiöön ja huikkaa sieltä laittavansa kahvin ja:

Kai sinä nyt jotain kahvin kanssa.

Ei kiitos! Kahvi riittää hyvin. 

Hetki leppoisaa rupattelua ja sitten minut kutsutaan pöytään. Rouvashenkilö kaataa kahvia jo minulle (sormustimen kokoiseen) kuppiin ja sitten:

No, minä nyt laitoin sinulle kahta laatua, että kai sinä nyt jompaa kumpaa!




No, hyvänen aika. Tottakai.

Kiitos!

Siis miten näiden tyrkyttäjien kanssa pitäisi menetellä? Opetinko minä nyt hänelle antamalla periksi, että kannattaa tyrkyttää? Olisiko minun pitänyt pysyä lujana ja toisella varmana ei-sanaa? Niin sitten se olisi oppinut? Lasten unikoulut on niin last season! Nyt tulee vanhusten tyrkyttäjä-koulut...

Jokainen on  oman aikansa tuote. Hänelle olisi maailman töykeintä tarjota pelkästään kahvia. Minä en voinut olla niin töykeä, että olisi juonut pelkän kahvin. Kompromissi väsytysrintamalla: söin toisen. Paremman vai pahemman - en tiedä!




Elämä on! Välillä haastetta. Välillä helpompaa. Ihan mukavaa joka tapauksessa!

Iloa Sinun päivääsi!

tAamu

tiistai 8. tammikuuta 2013

Synty

Kirjoitin pitkään ja hartaasti edellistä blogia. Tein matkaa enemmän irti kaikesta siitä painolastista, jonka olin kerännyt ihan itse, kenenkään sitä minulle kokoamatta ja lähemmäs sitä, mikä tunsin kuitenkin olevani. Painolastia oli monenlaista: oli asennevammaa itseäni kohtaan, kohtuuttomia vaatimuksia ja kilogrammoja. Painolla oli iso rooli tuolla matkalla. 

Ja yhtenä päivänä koin, etten enää ole tuo henkilö, jonka olin blogiin rakentanut. Tai toki siis olin tai ainakin olin ollut, mutta kuitenkin muutos oli ollut sellainen, etten halunnut enää olla tuo virtuaalihenkilö. Ihan vaan yhtenä päivänä lopetin kirjoittamisen. Eipä se asiaa olisi muuttanut, vaikka olisin ehtinyt varottamaan ennen hyvästejä. Ihan minua. Just tyypillistä. Näin minä toimin. Tein viime vuonna monia muitakin todella nopeita isoja päätöksiä (kyllä bloginkin lopettaminen voi olla iso päätös). 



Vähitellen kaipaus takaisin virtuaalimaailmaan syntyi, mutta en saanut aloitettua tarinaani uudestaan. Kirjoitin hetken blogia, jota en koskaan avannut, koska ei se vaan lähtenyt lentoon. Yritin nimittäin uutta lähestymistapaa - ei toiminut. Kävin kirjoittamassa vielä yhden enemmän päämäärättömän mölähdyksen kuin jäsennetyn tekstin vanhaan blogiini. Ei toiminut.

Ja tänään tajusin yhtäkkiä kirjalistaa lukiessani, mikä blogini nimi pitää olla ja tässä ollaan taas. Löysin paikkani. Olen palannut.

En pystynyt olemaan hiljaa. Oli palattava. Ihan yhtä urheiluhulluna kuin ennenkin, mutta ehkä aavistuksen viisastuneena. Ainakin hetkeksi. Olen tajunnut, ettei numerot ihan oikeasti minua määritä. Voi olla ja melko varmasti onkin, että niistä vielä tämän blogin elämän kaaressa puhutaan, mutta toivottavasti enemmän kilometreistä kuin kilogrammoista.

Tavoitteenani on katsoa elämääni vähän suopeammin. Olla armollisempi niin itselleni kuin muillekin. Löytää ilo liikkumisesta. Nauttia onnistumisista täysillä. Muistaa kehonhuolto. Pysähtyä enemmän nauttimaan pienistä hetkistä kuin kiriä tavoitteita kiinni aikataulussa.



Mennään kohti kevättä ja valoa, vaikka juuri nyt pyryttääkin! Uusi loistava treenivuosi edessä!

t. Aamu