Kotikotona käymässä. Ruokailun kanssa menty kompromissien kautta tavoitteena olla tekemättä tästä nyt tämän suurempaa numeroa. Kotona kukaan ei sormella osoittelisi minun keittiövaakaani tai ruokani sisältöä enemmän ajattelen lapsiani (sekä äitini ruuan laittotaitoa).
Kotikodin vierestä lähtee isoja, ajettuja latuja kilometritolkulla. Laduilla on ruuhka-Suomeen verrattuna ihanasti tilaa ja suksetkin oli kotoa lähtiessä huollettu, joten mikäs on mennessä.
En ole hiihtänyt tänä talvena vielä ollenkaan. En osaa edes oikein syytä sanoa. Ruuhkaiset ladut ei houkuttele, mutta olikohan se oikea syy...
Pakkasta piisaa, mutta ladulla tarkenee. Ensimmäisen päivän saldoksi kertyi 14 km. Piti testata kahdet eri sukset, mutta en malttanut edes suksia vaihtaa. Tänään sitten vuorossa suksipari nro2. Kyljissä ja reisissä tuntuu eilinen hiihto, mutta "sillä se varmaan lähtee millä tulikin". Ainakin tuota reseptiä aion koettaa. Heti kun pakkanen laskee tuohon 10 asteen tuntumaan, toivottavasti vähän allekin.
Näin on lämmitetty vanha rakkaus ja tulen hiihtämään kotonakin kun sinne takaisin palataan. Mulla ei ollut inhokkeja edes koululiikunnassa. Olen aina tykännyt liikunnasta. Minulla on kaveri, joka on käynyt kanssani kaikki liikuntatunnit alaluokilta lukion loppuun asti ja hänellä on "hirveät traumat koululiikunnasta"... Hän on normaalipainoinen ja nähdäkseni pärjäsi liikuntatunneilla siinä missä muutkin, mutta niin hän kuitenkin näkee koululiikunnan (vaikka on liikkunut koulun jälkeenkin, mutta ehkä sitten täysin omilla ehdoillaan).
Hassua, mutta sehän kertoo vain sen, että jokainen tulkitsee maailmaa omasta näkökulmastaan ja omalla asenteellaan ja muistot ovat kummallekin yhtä oikeita. Minä olin kai niin energinen lapsi, että minulle oli pelkästään helpotus purkaa energiaa oppituntien välillä millon minkäkin liikunnan parissa.
Ja nyt olen kohtalaisen energinen aikuinen ja lähden kohta ladulle hakemaan sitä hyvää fiilistä, joka tulee raikkaasta talvi-ilmasta ja hyvästä ladusta. Suosittelen!
tAamu
