Mitähän sitten tekis?

Joo, ei ole tuota ongelmaa. Haastetta riittää niin työssä kuin kotonakin. Ja tekemistä. Ei ole hidastamisesta tietoakaan. No, en ole sitä kaivannutkaan. Tämä nyt vaan on tämä tyyli. Täysillä. Aina. Mitä sitä hyväksi havaittua muuttamaan!

Koiranpentu kotiutuu. Ei ehditä sen kummemmin kotouttamaan. Siinäpähän asettuu osaksi laumaa. Sitten kun ei muuta hommaa ole niin narun perässä saa kulkea ihan niin paljon kun haluaa. Onneksi. Raitista ilmaa ei tässä pimeydessä voi liikaa saada. Salilla ja jumpissa on tullut käytyä ja onpa taas huippua saada se rutiini päälle. Niin kuin facebookissa: tykkään!

Paits nyt kun iski flunssa ja tiukassa on ollutkin. Vaikka ihan aavistuksen kyllä hidastin! Huilasin hetken. Ehdin kehua, ettei ole yskää. Nyt on sekin, mutta kuitenkin vaan flunssa. Joten löysätään edelleen vähän ja odotetaan, että flunssa hellittää ja elämä jatkuu. Tai ihan täyttä elämää tämäkin on, mutta jatkuu esimerkiksi liikunnallinen elämä. 

Elämässä riittää hyviä asioita. Hauskoja. Tai ainakin huvittavia. On tullut taas naurettua. Enimäkseen itselleen. Ja hyvä niin. Materiaalia riittää. Lempeästi tietysti täytyy itseäänkin käsitellä, mutta huvia ei voi kieltää.

Kaikesta tohottamisesta huolimatta myös välillä tulee valmista ja palikoita kolahtelee paikalleen. Sellaiset onnellisen raukeat hetket on vaan nyt olleet harvassa. Täytynee sellainen ihan asioikseen järjestää. Jos hakisi viikonloppuna joogakortin.

Eheää viikonloppua <3

tAamu

Lomaterveiset Auringosta

Helteiset terveiset! Oikeastaan pitäisi olla muualla. Arjessa. Jos oikein tunnollisesti ajattelisi. En vaan jaksa ajatella niin. 

Aurinko paistaa, ihmiset hymyilee ja hoitaa asiansa kaikessa rauhassa. Se tarttuu. Suorittajakin hiljentyy jonottamaan. Odottamaan, että tulee vuoro, kun hänen asiansa hoidetaan samalla kiireettömällä keskittymisellä. Hyväntuulinen tervehdys, kiitokset, poskisuudelmat, hyvästit ja hyvät päivän jatkot. Voisin jäädä. 

Tämä oli hyvä kesä. Tuli silti ehkä raskain vierestä elettävä kokemus ja ehkä juuri siitä syystä myös kiitollisuus kaikesta siitä, mitä on ja kyky nähdä onni juuri näissä ohikiitävissä hetkissä. 

Ja ehkä juuri siksi en halua nähdä, mitä marraskuulla on tarjottavana. Tulevaisuus tuo vastauksia, joita en ehkä halua kuulla. Ehkä siksi olen juuri nyt äärettömän onnellinen tästä kesän jatkopalasta. Tästä arjesta irrallaan olevasta vapaudesta. 

Auringosta. Polttavan kuumasta terassista. Turkoosista merestä. Ystävällisistä ihmisistä, joiden kielestä ymmärrän vain sanoja. On helppoa vaan heittäytyä hetkeen. 

Ja hetkeen on helppo jäädä. Vielä muutama päivä tätä ajelehtimista ja kesää. Sitten alkaakin tosi tiukka puristus arjessa. No kyllä tällä valon ja energian latauksella taas jaksaa! 

Iloa ja valoa jokaiselle! Hyviä pieniä hetkiä! Ne on juuri niitä, jotka myöhemmin ova suuria. 

tAamu

Mainoksen uhri

Aamulla luin useamman facebook-päivityksen tai blogimerkinnän, miten ihmiset olivat juosseet hyvän/kepeän/reippaan aamulenkin. Onneksi olin niin aikaisin ylhäällä, että jutut luettuani kello oli vasta puoli yhdeksän, kun pinkaisin Terrieripojan kanssa rantalenkkiä kiertämään. Voi ihanuutta. Vielä oli niin aamun raikasta, että oli miellyttävän viileää - vasta rannassa aurinko pääsi porottamaan olkapäihin. Siellä oli syksyn aavistus, mutta kuitenkin vielä ihan kesä!

Kyllä juoksu on lahja. Midnight run lähestyy ja ainakin tämänpäiväisen juoksun valossa voi huoletta lähteä liikkeelle. Toivottavasti en onnistu taas keksimään jotain ihan älytöntä ennen juoksua niin, että olisin turkasen jumissa tai sairastuisin. Mutta mikäli kaikki menee näin kuin nyt on niin ihan mukava juoksu on edessä. Saa nähdä sen sitten.

En tiedä sitten tuosta ihmisille kivana olemisesta. Olishan se hyvä. Jos vaikka lähimmille ensin. Siitä on hyvä lähteä.

Sujuvia juoksuja, pyöräilyjä, spinutunteja, mitä ikinä sitten haluatkin tehdä! Huomenna ajattelin aloittaa Power-tunnilla (elixialainen kun olen eli perus pumpista on kyse). Mitä kivaa sulla on tiedossa huomenna? Ai niin melkein unohtu: mullahan on kampaajakin huomenna! Vihdoinkin.

tAamu

@Hanko

Työn merkeissä tänään Hangossa. Rannan kioskista Suomen suurin jäätelö (paikallisen antama täysin puolueellinen vaikkakin todellisuutta vastaava mielipide). Hetkeksi varpaat hiekkaan ja merituulen tuoksua. 

                        (kuva oma)

Sitten paluu ilmastoituun autoon ja tien päälle. Tältä päivältä liikunnaksi kirjataan metsäkävelyä saappaissa ja vartin ratsastus kangasmaisemassa. 

Näitä päiviä lisää <3

tKesä-Aamu

Aamujooga meren rannalla

Hangosta kotoisin oleva Merijooga toi joogan myös espoolaiselle rantahiekalle kesän kunniaksi. Muutama hurja oli uskaltautunut ja minä tietysti heidän muassaan. Kun osui käytännöllisesti katsoen työmatkalle. Lähestulkoon.

Aurinko paahtoi täysillä, nahka kärysi ja vanuimme yin-joogan piiiiitkissä asanoissa tuskasta huokaillen aamuisen tunnin. Olipa ihanaa. Suosittelen, jos jotain tällaista teidän työmatkallenne tai vähän kauemmaskin sattuu.

Rannalla näillä säillä toki hälinää on, mutta aaltojen loiskinta on mitä täydellisin taustaääni joogalle. Ihan pakko mennä uudestaankin!

Onnellisena,

tAamu

Ei se olekaan niin

Mä olen tosi paljon juossut merenrantaa. Talven läpi oikeastaan. Kesällä meidän juoksuseuralla (siis kaksi ystävääni ja minä, joita yhdistää into juosta, olematon suunnistuskyky ja kohtalaisen usein yllättävä vessahätä) on tapana juosta suurten korkeuserojen pururadalla ja metsässä, mutta talvella helposti valitsemme auratun rantareitin. Koska se on helppoa ja tuota... helppoa. Metsässä juoksemisen edellytys ainakin edellisten talvien lumitilanne huomioon ottaen, että joku muu on kulkenut siellä ennen meitä... Meidän mittaisista ihmisistä ei polun tekijöiksi ole.

Kesä tuli, sulatti lumen ja avasi meille taas metsät juosta. Miten sitä talvessa unohtaakaan muun tavan kuin sen yhden tavan. Pidin rantajuoksua just hyvänä ja hyvähän se onkin pitkään rauhalliseen jolkotteluun. Ajatella, että luulin rantajuoksun olevan se paras tapa. Ajatella. Kun en muuta taas muistanut. 

Mutta voi metsä! Pari metsäjuoksua tehneenä olen taas ihan onnesta soikeana. Persuksissa totisesti tuntuu pystysuorien kallioiden nouseminen. Peruslenkkimme ensimmäinen puolikas nousee kokoajan ylemmäs. Kalliolle päästessä tuntuu, että tää oli nyt tässä (siis lenkki ja elämä), mutta sitten alkaa paikoitellen jyrkkäkin lasku takaisin lähtöä kohti ja loppusuoralla tajuaa, että kyllä tästä selvitään ja toinen kierros on paikallaan. Tällä hetkellä ollaan vasta haaveiltu kolmannesta kierroksesta... Ensimmäisellä kerralla sen esti lenkkikaverin heikottava nälkä (älä ota nälkäistä ihmistä metsään mukaan) ja toisella kerralla lähestyvä yö ja mukavuuden halu. Todettiin, että seuraavalla kerralla kolmas kierros on jo tosiasia, mutta ei vielä tänään.

Väliin olisi varmasti paikallaan tasamaa hölköttely, mutta nuo pikaiset pyrähdykset umpimetsään, valopallot, verenmaku suussa ja kalliolle käden varaan tärähtäminen on pitkästä aikaa vaan niin ihanaa. Puolessa tunnissa saa hartiat ja pakarat tunnottomiksi väistellessä juurakoita ja riuhtoessa itseään hartiavoimin ylös liukasta kalliota.

Voi kun olisi se suunnistustaito ja uskaltaisi juosta metsässä yksin, haluaisin oppia suunnistamaan. Kaipaan naamalleen turpeeseen tuiskahtamisia! Vaikka näyttää tuo onnistuvan ilman karttaa ja kompassiakin!

tAamu

Niinku oikeesti

Elän parisuhteessa henkilön kanssa, joka on vähintään yhtä aktiivinen kuin minä. Hän liikkuu vähintään yhtä paljon kuin minä (joo, todennäköisesti enemmän), tekee paljon töitä ja kummallakin on omat kaverinsa, joita tulee kuitenkin nähtyä viikottain. Meistä kummallakaan ei koskaan ole viikkoa, ettei ketään kaveria näkisi. Tämän lisäksi on tuo alaikäisten joukkio, joka meillä asustaa. Heidän tiimoiltaan on riittää kummallekin sekä kouluun että harrastuksiin liittyvää vapaaehtoisuutta (miksi sitä muuten kutsutaan vapaaehtoisuudeksi, kun se on kaikkea muuta?). Kaikesta tästä johtuen yhteistä aikaa on varsin vähän. Viimeksi varmaan vuosituhannen alussa...

Yleensä asia ei häiritse minua yhtään ja kiemurtelen Miehen yhteisen tekemisen ehdotuksista (ymmärrätte kohta miksi) omiin harrastuksiini hyväksi koetulla tekniikalla. Mutta kun meillä meni vissiin kolmas hääpäivä putkeen niin, ettei ehditty yhdessä yhtään minnekään, valitin Miehelle, että me ei tehdä ikinä mitään yhdessä.

Voi elämä! Tänään sain puhelun kesken päivän töihin, joka alkoi: "Kun sä sanoit, ettei me tehdä ikinä mitään yhdessä niin..."

Näin mielessäni kahdenkeskisen loman Pariisissa tai vaikkapa kylpyläviikonlopun...

Mies vei minut julkiseen uimahalliin ja sinnekin mentiin tietysti pyörällä. Kiertotietä. Ei mulla mitään liikuntaa vastaan ole, mutta vähemmän varovasti totesin, että tää ei nyt ihan ollut sitä yhteistä tekemistä mitä mä tarkoitin...

Mutta nyt siis on tehty yhdessä niin voi taas rauhassa keskittyä omiin harrastuksiin ja kavereihin. Huomenna onkin luvassa juoksulenkki hyvässä ellei parhaassa seurassa! Sitä odotellessa.

tAamu

Metsässä

Olen varmasti kertonut moneen kertaan, etten erityisesti tykkää metsästä, mutta tykkään ihan tosi paljon juosta metsässä. Hankalaa. Metsästä en tykkää sen takia, että siellä voi olla vaikka mitä. En tarkemmin osaa sanoa, että mitä, mutta villieläimiä nyt esimerkiksi. Siellä luonto tulee vähän liikaa iholle. Joka puolella rasahtelee ja kahahtelee. Eikö nyt voi olla sitten hiljaa, jos ei millään tavalla vaani! (Itse liikun kuin norsu siellä)

En tiedä, mistä tuo johtuu. Olen asunut metsän keskellä (no en ehkä ihan sillä tavalla metsän keskellä, että oikeassa korvessa, mutta kuitenkin) ja oikaissut kouluun, kavereille ja mihin vaan pilkkopimeälläkin metsän läpi enkä pelännyt yhtään mitään. Mutta silloin olinkin ymmärtämätön lapsi!

Nyt olen paljon fiksumpi, opiskellut asioita ja tiedän, mitä kaikkea pelättävää sitä onkin olemassa! Metsässä ja muualla.

Tänään juostiin metsässä. Minulla oli ystävä mukana. Ihan yhtä pelokas, jos ei vielä pelokkaampi, (kun luonnon lisäksi pelkää luonnottomiakin kuten psykopaatteja - mä tietysti pelkään niitäkin, mutta en usko niiden päivystävän umpimetsässä) mutta yhdessä me ollaan vahvoja! Siellä me juosta hölköteltiin ihan umpimetsässä yli kallioiden ja juurakoiden, rinteitä ylös ja taas alas. Ihanaa! Ei siitä muuta voi sanoa. Luonnon intervalleja parhaimmillaan. Talven jäljiltä kaatuneet puut poikki polkujen ja kevään kosteus vielä kerääntyneenä valtaviksi lammikoiksi. 

Olen käynyt liukastelemassa metsässä talvellakin, mutta nyt se parhaimmillaan juosta. Kohta tietysti vielä kuivempi, mutta kun ei ole kiire, on aikaa kiertää isotkin lammikot. Ainakin Etelä-Suomessa oli tosi lämmin päivä. Ihkaoikeaa hellettä. Oli ihan hyvä odottaa iltaa (no ei oltais päästy aikataulullisista syistäkään aikaisemmin muutenkaan) ja juosta sään jo viiletessä (mittari näytti 22 kun lähdettiin liikkeelle, mikä lie ollut ihan todellinen luku ja mitä sillä on väliä). Lämmintä oli. Ajatella, että ollaan tultu siihen vaiheeseen, että illalla lähempänä yhdeksää voi juosta lyhyissä housuissa ja lyhythihaisella paidalla! Huippua. Hyvä juoksu. Hyvä mieli. 

En tykkää metsistä, kun siellä asuu ties mitä. Mutta mukavaa, että voin silti käydä siellä juoksemassa. Mustikat on muuten jo tulossa. Niistä piti juoksun lomassa napata kuva. Mutta ei kiirehditä asioiden edelle. Mustikka-aikaan menee vielä hetki. Monta ihanaa aurinkoista hetkeä.

Ihana kesä!

tAamu

Hartiavoimin

Sain hartiani juntturaan. En oikein taaskaan tiedä, mikä iski, mutta hiuksia pöyhiessä (tämä on muuten toinen kerta, kun hiusten kanssa hartiat jämähtää mun elämäni aikana... paljon niitä on, mutta ei kuitenkaan sellaisia määriä, mikä tämän selittäisi) yhtäkkiä hillitön kipu lapojen välissä keskellä. Tietysti, koska olen käynyt läpi välilevyn pyllistyksen, ajattelin ensimmäiseksi, että tsiisus! nyt mulla on välilevytyrä niskassa. No, ei ollu. Lihasrelaksantit ja koneesta irrottautuminen auttoivat parissa päivässä merkittävästi. (Hahahaaa! Siis tietokoneesta - en noin muuten ole kytkettynä yhtään mihinkään koneeseen :D)

Mutta päähänhän se otti tämäkin. Sehän on selvä. Kun ei ole tuota kärsivällisyyttä eikä muutenkaan luonne ole jalostunut vastoinkäymissä (joita kyllä on riittänyt, siinä ongelma ei ole). Ensimmäisenä jymähdyspäivänä pystyi vain kävelemään hiljaksiin, joten tänään olen ottanu niin sanotusti vahingon takaisin. 

Salillekin menin, koska mun logiikalla lapoja saa liikutettua salilla just hyvin. Kävin jopa pelaamassa soutulaitteessa hermoja repivää kalapeliä. Mustavalkoinen grafiikka on jostain ennen ajanlaskumme alkua ja ideakin niin typerä ettei mitään rajaa, mutta eikun pulssi 200 (tämä on vain arvio, koska ei mulla ollut mittaria) joka kerta, kun iso kala tulee näytölle... ja niitähän tulee. Niin siis idea oli se, että saisin yläselälle liikettä soutamalla, mutta päädyin panikoimaan kaloja. En tykkää kaloista livenäkään - paitsi fileenä lautasella. Mutta salikeikka oli niin hyvä! Mä olen huomenna niin kipeä. 

Päivän paras hetki oli kuitenkin ennen salia, kun istuin rannalla auringonpaisteessa shortseissa ja t-paidassa lukemassa kirjaa melkein kaksi tuntia. (Kyllä, äiti, minulla oli aurinkorasvaa! Ja kyllä, todennäköisesti paloin silti.) Venesatamasta lähti äänettömästi, kiireettömästi purjeveneitä merelle. Se on niin mun sielunmaisema! Voisin istua päiväkaudet vaan rannassa ja katsella merta ja kuunnella lokkien huutelua. Join kahvia, luin loppuun Olssonin Kaikki hyvä sinussa-kirjan ja haistelin merta. Se tuoksuu jo ihan itseltään. Suurelta seikkailulta.

Nyt on lihakset hellinä. Venytellä pitäisi. Jos sitten vaikka huomenna... Taistelen parhaillaan itseni kanssa. Haluaisin pyöräillä huomenna palaveriin ja takaisin (reilut 30 km), mutta se ei taitaisi tehdä hyvää näille hartioille. Katsotaan aamulla. Jospa ehdin liikkeelle ennen kuin sisäinen isoveli herää ja ehtii pysäyttää minut.

Aurinkoa ihmiset! On tätä odotettukin. Koko pitkä talvi.

tAamu

Perjantain uusi tuleminen

Huikeen kätevää! Toissapäivänä oli perjantai ja tänään taas. Huimia nämä arkipyhät. 

Kaikki tuntuvat olevan vapailla. Toimistokäytävät kolisevat tyhjyyttään. Olen saanut levittää työpapereita. Kaikkialle! Edes ilma ei liiku. Mikäs tässä. Mulle sopii. Pitääkö kaiken aina liikkuakaan. Taas on perjantai ja edessä tällä kertaa kahden päivän viikonloppu! Wuhuu!

Olen pyöräillyt työmatkat aina kun se töiden puitteissa on mahdollista. Siis tänään paitahihasillaan! Kuvitelkaa. Mikä kevät? Tämä alkaa olla kesä. Tiistaiaamuna Helsingin keskustassa aikaisin oli sellainen tuoksu kuin koululaisena oli kesätöihin mennessä. Lämmin asfaltti, viileän yön henkäys, aukeavat kaupat, liikenne. Ihanuutta!

Eilisellä rantalenkillä juostessa oli tuskaisen kuuma. Siis oikeasti. Merikään ei jaksa enää kovin kylmästi henkiä. Ja juoksin lyhyissä housuissa ja ohuessa juoksupaidassa (sen pistin typeryyttäni pitkähihaisen). Lenkki oli raskas (= minä olen), mutta juostuja kilometrejä yhtäkaikki. Sama tuo. Kesä tulee ja juoksu jatkuu. Raskasta tai kevyttä.

Olen ollut loman jälkeen niin rentotuneessa ja stressittömässä tilassa että itseänikin hämmästyttää. Stressin jääminen johonkin (ehkä hotellihuoneeseen) on auttanut myös siinä, että unta on riittänyt. Lähes joka päivä tällä viikolla olen nukkunut jonkinmoiset päiväunet. Ei syytä huoleen. Koko sukuni on armoitettua päiväunien nukkujaa täynnä. Meillä on päiväunien nukkumisesta pitkät perinteet, monessa polvessa. Normaalivauhtisessa elämässä, normivelvollisuuksilla siihen ei vaan oikein ole aikaa. Enkä minäkään niitä joka päivä kaipaisi. Välillä vaan. Nyt on rentous sitä luokkaa, että uni tulee heti kun pysähtyy.

Saisinpa pidettyä tästä rentoudesta kiinni siihen saakka, kun loma alkaa. Joskus juhannuksen jälkeen.

Oikein rennon letkeää viikonloppua teille kaikille! Liikutaan hyvällä innolla, mutta rentoudutaan kans. Lepo on ihmiselle välttämätöntä ja rentous opeteltavissa. Ainakin hetkittäin. Ainakin just nyt. Ihan rentona viikonlopun viettoon lähtee hän!

tAamu

Life is short. Go run.

Eilinen spinnningmaraton (no mun mielestä puolikas) tuntuu ihmeen vähän jaloissa. Heti jälkeenpäin tuntui kyllä ja varmasti en venytellyt tarpeeksi, mutta silti fiilis jaloissa aamusella ihan normaali. Niin kuin sade yksi päivä esti juoksun, samalla tavalla aurinko kutsuu nyt juoksemaan. Sovin juoksutreffit (mun treffikaverit on tosi helppoja), koska tekee mieli niin paljon juoksemaan. Aurinko paistaa, taivas on sininen ja rantareitti sula. Mitä muuta ihminen voisi toivoa?

Elämässä yksinkertaiset ilot on parhaita. Näitä onnen hippusiahan riittää, jos niihin haluaa tarttua. Aamu, lenkki ja ystävä <3

Ruokailun totaalisen tasapainottomuuden takia en ole painotavoitteissani,  mutta olo sinänsä on hyvä. Tällä hetkellä en vello hirveässä kehohäpeässä. Ehkä jossain vaiheessa tajuan, miten hukkaan heitettyä energiaa sekin on. Tai sitten pitäisi olla vielä suurempi häpeä, että oikeasti tarttuisi toimeen niin, että tavoittaisi sen, minkä tahtoisi.

Just nyt on hyvä näin. Aurinko paistaa ja olen lähdössä lenkille. Sunnuntainautintoja!

tAamu

spinningmaraton

Aikana ennen juoksusta innostumista innostuin spinningistä. Spinu oli ihan ykköslaji mun mielestä. On hyvä laji edelleen. Jos musiikki vielä on kohdillaan tunnilla, kokemus on vähintäänkin nautinnollinen! Hiki irtoo ja tuntuu, että alkaa saavuttaa edellä ajavia. Olen TM:nä puhunut varmaan useammankin kerran biker's high:sta. Ainakin minä pystyn helposti saavuttamaan runner's high:n eli sen liikunnan tuoman flow:n myös spinning-tunnilla. 

Musiikilla on suuri merkitys mielestäni etenkin spinningissä, koska lajihan on samalla tavalla monotoninen kuin juoksukin. Tiedän ihmisen, joka kouluttautui spinning-ohjaajaksi, koska ihastui lajiin, mutta ohjaajien soittama musiikki oli niin huonoa. Ja hänen soittolistansa on kyllä parhaita, mitä olen tunneilla kuullut. Musiikki on ihan yhtä tärkeä osa tunnin onnistumista kuin ohjelman rakennekin. 

Tänään suuntana spinningmaraton. Hirveitä odotuksia musiikin suhteen ei ole. Onko spinning-ohjaaja hyvä, jos hänen tekemät tunnit ovat rakenteeltaan hyviä, mutta musiikkin suunnitteluun ei nähdä vaivaa? En tarkoita sitä, että nyt ei soiteta minun lempimusiikkiani. Ei tarvitsekaan. Vaan että työbiisit on riittävän raskaita, kevyet rullaukset sopivan kevyitä ja loppulämpässä myös musiikki tukee sitä, että hyvin tehty, hyvin selvitty. Mulle tämä tärkeä asia.

Mutta ihanaa päästä polkemaan vähän pidemmäksi aikaa. Tehdä hyvä, vähän pidempi treeni. Tulla voittajana maaliin. Ja onhan ihan mahdollista, että tänään tulee positiivinen yllätys musiikin muodossa. Mut hei, pessimisti ei pety :)

Mukavaa liikunnallista lauantaita teille kaikille ja jos ette ole ohjatulla tunnilla, kuunnelkaa niin lempimusiikkianne että! Tai ainakin lajiin sopivaa (on se laji sitten viikkosiivous, juoksulenkki tai sohvalla meditointi).

tAamu

Pyöräilykausi avattu!

Päätin pitää tänään pyöräilykauden avajaiset. Ensimmäiseksi pakotin kannustin Miehen pumppaamaan talven aikana tyhjentyneet kumit viime yönä eilen illalla ja aamulla anivarhain kutsuin Kultaisen pyöräni kanssani pyöräilykauden avajaisiin. 

Kylläpä olimme molemmat onnellisia! Joo, soraa on ihan silmittömästi vielä, vaikka lyhyitä pätkiä onkin jo harjattu. Pari kuolemaa uhmaavaa jäätikön ylitystäkin matkalle mahtui, mutta jouhevasti kului noin 6 km mittainen työmatka ja kurvasin työpaikan pihaan voittajana! 

Hyvästi bussit, jotka ei koskaan ole aikataulussa (tai mun aikatauluni ei ole synkassa niiden aikataulujen kanssa) ja omalla autolla ruuhkassa jonottaminen. Tänä aamunakin ajoin motarin laitaa melkein autojonojen tahdissa (no ei siellä oikeasti ennen kahdeksaa vielä kauheita jonoja ole) ja kurvasin autojonon yli ylikulkusillan kautta. Voi Vapaus!

Olen siirtynyt murjottavasta jonottajasta onnelliseksi pyöräilijäksi! Suosittelen. Tekee mielialalle ihmeitä :)

tAamu

ps. Jos vain suinkin ehdin, pinkaisen fitness fusioniin tänäänkin! Pain is so close to pleasure!

Ei ihan Strömsö, mutta Solsidan kuitenkin!

Joo. Kaikenlaista on haparointia ja hapuilua. Suunnan kadottamista (tahallaan) ja takaisin löytämistä. Ei mitään vakavaa. 

Aika monta hyvää hetkeä. Ihania ihmisiä. Inhimillisiä ihmisiä. Liian kiire ja hyvää aikaa. Valmistuneita asioita ja keskeneräisiä.

Niin kai se pitääkin olla. Ja mikäs tässä. Kesää odotellessa.

Mistä tulikin mieleeni, että olen julmetun kyllästynyt tähän talveen. Olen kaikki mediat ja live-elämäni valittanut ja marissut tästä talvesta ja kylmästä (ja jos joku sanoo, ettei säästä saa valittaa, sille syötetään mun lapaset - ne huonot! hyviä mä tarviin vielä). En vaan enää jaksais. Mulla on niitä kavereita, jotka väsymättä jaksaa väittää vastaan ja hehkuttaa talven hyviä puolia. Ja onhan niitä. En mä sitä kiellä. En vaan enää jaksa talvee. Haluan kesän tai edes kunnon kevään. Onko se nyt niin paljon pyydetty tässä kohti vuotta?

No sama se mitä mä haluan. Sää jatkuu sellaisena kuin jatkuu ja kesä tulee sitten, kun tulee. Siihen asti mä lenkkeilen, käyn salilla ja jumpissa. Yritän syödä ihmisiksi. Iloitsen valosta ja auringosta, jota on onneksi riittänyt.

Että skarppaamista riittää edelleen. Hyviä hetkiä kuitenkin paljon. Pieni flunssan tapainen - tai sitten se oli vaan allegiaa, tiedä hänestään. Huomenna sovittu juoksulenkki. Sitäkin odotan. Mun omaa solsidania!

Letkeää pääsiäisen aikaa teille kaikille! Pysytään liikkeellä ja nautitaan elämästä! Puss!

tAamu

Tervepä terve

Olen viimeksi ollut kipeänä syyskuussa. Siis sillä tavalla kipeänä, että piti jättää treenejä väliin ja jäädä pois töistä. Silloinkin vointi vaati yhden päivän poissaolon. 

Luterilaiseen/suomalaiseen/whatever tapaan nyt kaduttaa, että sanoin sen ääneen. Typerästi pelkään ajattelen, että minua rangaistaan siitä, että sanon tuon ääneen. Että heti nousee kuume, jos menen kehumaan (?) asialla. Itse asia on minulle suunnilleen mysteeri...

Entisessä elämässä olin flunssassa kaksi kertaa vuodessa. Influenssaan sairastuin, jos luin lehdestä, että epidemia on alkanut. Mitä sitten on tapahtunut? No kasvisten ja marjojen määrä ruokavaliossa on ihan oikeasti kasvanut (p**kan roskan, lähinnä sokerin, syönti vähentynyt). Ulkoilu ja liikkuminen yleensä lisääntynyt. Koiran myötä myös rauhallinen liikunta (kuten ihan kävelylenkit) saaneet osansa arkisessa elämässäni ja pysyneet. Koiran ulkoilutusta kun ei voi lopettaa, vaikka olis kuinka hyviä tekosyitä ja jos on tarpeeksi aktiivinen koira, pelkkä kulmilla pyörähtäminen ei riitä. Lapset on kasvaneet. Yhtenäiset yöunet lisääntyneet. 

En tiedä, onko näillä asioilla merkitystä lopputuloksen kanssa. Kerroin vain mitä elämässäni on muuttunut. 

Jaa. Johtuu sitten mistä johtuu niin olen onnellinen. Eipä mulla oikein olis ollutkaan aikaa sairastaa.

Tänään salille - tai ehkä spinningiin. Vois olla kiva. Vointi vahva. Ruokavalio kohdallaan (pientä nälkää tosin viime päivinä on ollut, mutta liikuntamäärätkin melkoiset - tosin eilen pidin lupailemani välipäivän - wohoo!).

Hyvää treeniviikkoa ja terveyttä kaikille tasaisesti!

tAamu

Kevät

Kyllä se nyt on täällä. Kevät. 

Lauantaina juostiin tyttöporukalla ja oli niin täydellisen ihana juoksu, että se jäi kahertamaan takaraivoon ja yltyi levottomuutta aiheuttavaksi jyskytykseksi sunnuntai-aamun aikana. Kun perhe häipyi omiin menoihinsa, vedin narulta edellispäivän juoksutrikoot ja lenkkari jalkaan rynnäten uudelleen rantapolulle. Lisäsinpä lenkkiin vielä pari kilometriä lisää ja P!nkiä kuunnellen hölköttelin rantaa pitkin onnesta soikeana. Ihan yksin. Omaan tahtiin.

Rannat näyttävät nyt huikeilta täällä pääkaupunkiseudulla. Kaupunkilaiset kun ei jäätä pelkää vaan koko rannan leveydeltä ihmiset marssivat kohti aurinkoa ja ulappaa :) Näyttää siltä kuin pääkaupunkiseutua oltaisiin evakuoimassa. Lähisaariin hiihtäneet sukulaiset kertoivat, että saarten eteläpuolella on jo sula... Että kohta joku näistä jäällä viikonloput eläjistä pulahtaa, se on varma. Mutta huikean kaunista siellä kyllä on ja jäätynytkin aava houkuttaa. Olen minäkin siellä kuljeskellut viime päivinä, mutta nyt lenkki kulki kuivalla (jäisellä) maalla ja hyvin kulkikin!

Vointi, jaksaminen vähähiilarisella on hyvä. Viikonlopun ruokailut eteni erittäin hyvin. Ihan "inan verran" lisäsin hiilaria, kun olen ollut niin paljon liikkeellä, mutta tein liikkeen suunnitellusti ja perustellusti. Uskon sen myös olleen oikea. Liike on sitäpaitsi niin pieni, ettei sillä varmaan kokonaisuuden kanssa ole mitään merkitystä. Jaksanpahan liikkua. Mulle tämä linja näyttää sopivan. Kenestäkään muusta en osaa sanoa.

Huomenna saattaakin tulla välipäivä liikunnasta työvelvollisuuksien vuoksi, mutta ei se mitään. Onhan tässä mentykin lujaa. Välipäiväkin on ihan hyvä.

Ostin muuten Fastin puddingin makuna valkosuklaa... Ristus miten makeaa. Olisko ehdotusta sellaiseksi makuvaihtoehdoksi, joka ei sokerista jkv vierottunutta puistattaisi? Mielipiteelläsi olisi nyt todella käyttöä!

Iloa, valoa ja energiaa uuteen viikkoon!

tAamu

Stairs to success?

Viikonloppu siskolassa. Joogaa lyhyet 1,5 tuntia. Aika meni kuin siivillä. Ihanaa venyvää ja vanuvaa. Asanassa pönöttämistä, kunnes hikikarpalo valuu kylkeä pitkin. Että teki hyvää. Rakastaisin joogaa, kun nyt vaan löytäisin kodin läheltä kohtuuhintaisen joogan sopivaan aikaan! Ei oo muuten ihan helppoa, vaikka joogakouluja joka puolella. Haluaisin huomauttaa, että jos mainostat aamujoogaa, se ei voi alkaa yhdeksältä aamulla!!!! 

Selkä ja hartiaseudun hieronta, jossa parasta oikeastaan oli se, että hieroja totesi, että nyt on tehty muutakin kuin puhuttu kehon huollosta! Wuhuu! Se vaan kannattaa. Pilates. Syvävenyttely. Jokaikinen pienikin venyttely. Paitsi tietysti saatu kiitos, ei oo muuten hartiatkaan ollut niin kipeät kuin yleensä :)

Tänä aamuna odoteltiin pakkasen lauhtuvan (lähemmäs kymmentä kuin 20) ja teinistön heräävän vaahtosammuttimen kokoisten ikiliikkujien vahdiksi, mutta haasteista huolimatta oltiin paikallisen harjun rappusten alapäässä kymmenen seutuun. Oltiin nimittäin päätetty (minä päätin) vetäistä muutaman kerran tunteella rappuset ylös tuollaisen kotitekoisen sähäkämmän intervalliharjoituksen aikaan saamiseksi... 

Voi elämä! Ensimmäinen spurtti vedettiin suunnilleen sen verran kun lähti. Eli portaiden yläpäässä näkyi valopalloja, pakkasilma oli polttanut keuhkot puoleen väliin ja räkä sinkoili ohikulkijoita kohden joka henkäyksellä. Juosta lönköteltiin pieni lenkki takaisin portaiden alapäähän pulssin tasaamiseksi (ja toipuaksemme järkytyksestä). 

Seuraavaan nousuun lähdettiin jo vähän maltillisemmin. Ymmärsin, että ilman sydäriä tai aivoverenvuotoa ensimmäisen vedon tahti ei voi toistua. Viisi kertaa rappuset ylös ja se hölkätty kierros siihen väliin joka kerta. 40 minuutta (noin koska iPhone hyytyi pakkasessa). Erittäin hyvä intervalli. Seuraavan kerran luonnollisesti aloitamme maltillisemmin ja harjoituksesta tulee tasapainoisempi ja järkytyksestä pienempi. 

Mutta sitä ei käy kieltäminen, etteikö se tehokasta treeniä olisi ollut. Tuota kerran 1-2 viikossa ja jo nousee juoksunopeus, hapenottokyky ja ties mikä!

Nyt jo takaisin kotisohvalla. Ihanat jäi kauas. Ihan liian kauas. Jatkan toivomista, että joku päivä muuttavat tänne!

Uutta treeniviikkoa odotellessa,
Aamu

Kiloja ja kilometrejä

(sisältää ruman sanan - etukäteen anteeksi siitä)

Edellisessä elämässä kirjoittelin teille vaa'asta, joka heittäytyi näyttämään vääränlaisia lukuja. Siis voi elämä, kuinka tyhmä ihminen voi olla ja sitten vielä tulee sen virtuaalisesti kertomaan... No joo. Mitäs näistä! Se samainen (ongelma) vaaka näyttää nimittäin nyt ihan hyviä lukemia. Että olisko se sitten itsellään korjaantunut tai kyllästynyt säikyttelemään mua kohtuuttoman korkeilla luvuilla ja palannut vaan niihin lukuihin, mitä siltä alunperinkin odotettiin? 

Vai olisiko mahdollista, että mä painoin silloin enemmän kuin olisin toivonut? 

Eilen juoksin pitkästä aikaa yksin. Juoksukaverit ovat sekä riemu että risti. On ihanaa juosta jonkun kanssa ja samalla parantaa maailmaa. Juostessa puhua auki kaikki ne mieltä painavat asiat ja pienen elämänsä ilot. Samalla ylittää itsensä, jaksaa vähän enemmän eikä malta lopettaa. Toisaalta ei oikeastaan koskaan juokse täysin omaan tahtiin, ei musiikkia korvilla eikä omien ajatuksien vapaata rullausta. Oikeastaan sitä mitä juoksemisessa rakastan. Mun juoksukaverit on niin aktiivisia, että helposti saan heidän kanssaan sen kolme juoksulenkkiä viikossa sovittua niin halutessani, joten aikatauluihin ei todellakaan enää sovi yksin juostuja lenkkejä, kun haluaa tehdä niin paljon muutakin.

Eilen sitten juoksijaystäväni olivat estyneitä lähtemästä kanssani lenkille, joten menin yksin. Aurinko oli laskemassa ja meren yllä taas upeat värit. Jäälle en oikein enää uskalla, eikä siellä eilen illalla näkynyt muitakaan. Minulla ei ole minkäänlaista jään tuntemusta. Ei niin mitään. 

Se juoksurauha on ihan uskomaton. Vielä kun sulkee kuulokkeilla ja musiikilla ulkomaailman itseltään, on yksinäisessä letkeässä etenemisessä ihan uskomaton fiilis. Täysin omaan tahtiin ja kahdestaan P!nkin kanssa mentiin eilen (rehellisyyden nimissä mulla kyllä oli terrieripoika mukana ja se ei todellakaan lisännyt mun lenkin sujuvuutta tai miellyttävyyttä - olipahan viimeinen kerta vähään aikaan yhteinen juoksulenkki!, mutta itse juokseminen oli ihanaa!). 

Niin se vaan on, että tuli elämässä eteen mitä tahansa, ei kannata jäädä paikalleen tai vastoinkäymisten edessä heittäytyä maahan itkemään. Juoksu (tai mikä se sun laji sitten onkin) helpottaa aina. Juu, pitää huoltaa kehoa ja levätäkin välillä, mutta en ole koskaan yhtään lenkkiä, spinningiä, jumppaa, zumbaa katunut! Tai en ainakaan muista sellaista kertaa. Jälkeenpäin on hyvä fiilis ollut joka kerta. 

Muutaman kilon kiristykselläkin on merkityksensä ja eilen oli muka niin kevyt olo juostakin. Enemmän tuntu varmaan on korvien välissä, mutta onhan tämän vuoden puolella tehty korjausliike useamman kilon luokkaa kuitenkin, joten ehkä siinä fiiliksessä on myös perää.

Kohta kuivaa lenkkipolut (eilen itse asiassa oli paikoin liukasta, vetistä sohjoa tai ihan sopivan rouheaa lumipintaa) ja sitä odotellessa juostaan näitä rapalenkkejä. Mukavaa lähestyvää viikonloppua. Mä lähden Siskon luo juoksemaan viikonlopun pitkän lenkkini.

tAamu

Edit: Huomasittehan iiven fit-lehtiarvonnan! Kannattaa osallistua ja ennen kaikkea lukea iiven tarinaa, mikäli se ei ole teille jo tuttu (ja vaikka olis tuttukin). Myötätuulta edelleen iivelle toivoen <3

Fiilis kuin maailman katolla

Takana muutama niin kertakaikkisen tyhjentävä ja kaikki mehut imaissut treeni, etten juuri muuta jaksa kuin hymyillä! Ah ihanuutta. Just nyt voisin istua maailman katolla - ihan rauhassa ja se on kuulkaa multa paljon. 

Minulla oli pitkästä aikaa päivä, johon ei ollut sovittu mitään. Sunnuntai. Ja katso, heti ensimmäiseksi aamusella askartelin itselleni minuuttiaikataulun. Kai se sitten on niin, että jos kaipaisin paikallaan oloa, en viitsisi soitella aamutuimaan ihmisille ja sopia itselleni menoja. Ehkä se vaan on sellainen päivä jonka haluan viettää. Hyvä päivä olikin!

Näköjään tuollainen, nykyinen ainakin nopeista hiilareista riisuttu ruokavalio sopii juuri minulle (en missään nimessä väitä, että sopisi kaikille). Olen energisempi ja treeneissäkin on löytynyt ihan uusi vaihde. Tai sitten mun kuntoni on kohonnut. Saattaahan tuota tapahtua sellainenkin ihme. Painokin alkaa taas vitosella ja sitä myöden rauha maassa (hitto mun kanssani kun numeroita tulee kuitenkin tuijotettua).

Valo on mun juttu ja tämä valon lisääntyminen on ollut tänäkin keväänä suuri helpotus. Hei, me ei jäätykään sinne pimeään ja kylmään (tänään tosin sataa jäistä hyhmää, joka sai hiukset huovuttumaan jäisiksi rastoiksi hetkessä, mutta periaatteessa kuitenkin). Taas me selvittiin. Valo lisääntyy, sitten lämpö ja kohta on kesä, meri, Kauppatori, saaristo ja piiiitkät lenkit (kävellen, juosten, pyöräillen, miten vain) rantaa pitkin.

Mutta ensin nautitaan tästä keväästä. Eletään hetkessä ja nautitaan jokaisesta! Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Niin se vaan on. Huonoimpanakin päivänä tapahtuu jotain hyvääkin. Se on tullut testattua elämässä jonkun kerran ja ihan viime aikoinakin.

Muistetaan tämä totuus ja porskutetaan eteenpäin:

Huikeen hyviä treenejä!

tAamu

Valinnan paikka

Ihanaa huoletonta ja vapaata loman tapaista muutama päivä. Sitten hirviä työkiri. Sunnuntaina istuin koneella 12 tuntia... Järjetöntä! Mutta oli hurja flow päällä ja olin onnellinen, vaikka ulkona taisi olla kevään kaunein päivä. Tyypillistä minua. 

Mummoni sanoi aina, että sunnuntaityöllä ei ole siunausta (todennäköisesti boheemi mummoni käytti sanontaa  vain perusteluna sille, että ainakin sunnuntaina tehtiin ihan mitä haluttiin - ehkä rakkauteni sunnuntaipäiviin liittyy niihin sunnuntaihin, jotka olen saanut viettää mummoni kanssa). Minä kuitenkin sain todella paljon aikaiseksi tärkeää työtä. Nukkumaan rauhoittuminen oli vähän työlästä, kun aivot rutisi ylikierroksilla. 

Tänään tyypillinen loman jälkeinen maanantai. Homma on viittä vaille luisumasta käsistä. Selvitteleviä, selitteleviä puheluita ympäriinsä, raipan heilutusta, hysteeristä hihitystä ja loistava, täysin päätön keskustelu keskellä kaikkea sisäisestä kokemusmaailmasta, jonka vuoksi olen syvästi kiitollinen työyhteisöstä, jossa oudot, erilaiset persoonat tekevät kokonaisuudesta ja työn tuloksesta uskomattoman hyvän. Parhaan mahdollisen.

Työpäivän jälkeen totesin, että töitä on jäljellä vaikka kuinka paljon ja aurinko lähtee ihan kohta laskuun, joten valitsin koneen ääressä istumisen sijaan meren jään ja kävelylenkin. Puolitoista tuntia meren jäällä auringon laskiessa upeiden värien säestyksellä (punaista, pinkkiä, turkoosia, hentoa sinistä...) on niin voimaannuttava kokemus, että rannalle rämpiessä tuntui, että kaikki se energia, minkä olin kadottanut päivän aikana, sain tuossa reissussa takaisin. 

Tein valinnan ja lenkin. Se oli oikein. Tiesin sen jo etukäteen, mutta asia varmistui jälkeenpäin. Onnellisuus. Helppoa, yksinkertaista, halpaa. 

Voi, Aurinko! Minulla on ollut niin ikävä sinua!

monin terveisin auringosta sekaisin, Aamu

(muuten jos Aamun kirjoittaa nopeasti väärin siitä voi tulla myös Ammu... ?)