Keveästi keikkuen

Eilen kävin kertomassa, miten rento ja stressitön olen. Noo, kyllä mä olen vieläkin, mutta vähän tässä välissä ehti oma saamattomuus ja (kirjaimellinen) löysyys ärsyttämään. Periaatteista lipsuminen. 

Ehkä tämä mun elämä nyt vaan on tällaista. Ailahtelua ja nykivää etenemistä. Koska itse kaiken keskellä muuten olen "periaatteessa onnellinen" (niin kuin yhdessä suomalaisessa masennusseulassa vaihtoehdoksi tarjotaan :)))). Joo siis oikeasti olen. Enemmän olen itseeni tyytyväinen ja vähemmän kriittinen kuin vuosia sitten. 

Taina opetti esimerkillään jo aikaa sitten, kuinka itsensä hyväksymisellä pääsee paljon pidemmälle kuin itseään soimaamalla. Kuinka hyvä ihan oikeesti voittaa pahan. Positiivinen on negatiivista vahvempi. En varsinaisesti allekirjoita, mitään keskity-ajattelemaan-mitä-haluat-ja-se-toteutuu-tekniikkaa. Pelkkä ajattelu ei riitä. Siihen en usko, mutta positiiviseen asenteeseen taas uskon täysin. 

Jos ei muuta, on itsensä helpompi olla. Useimmat asiat, joita murehditaan, ovat faktoja, joille ei mitään voi. Menetykset ja suru on asia erikseen. Ne toki on surtava pois, mutta etenkin älytön elämän/tulevaisuuden pelko on ihan turhaa. Mun mielestä. Tulevaisuus tulee sieltä huokaillaan me kuinka paljon tahansa.

Jospa mä nyt keskittyisin keveyteen ja muuttuisin keveäksi itsekin? Aamupala pöytään ilmestyi suklaata. Kysyin neuvoa siskolta, joka kertoi opettavan esimerkin (johon liittyi pizza ja langennut nainen sekä vaa'an kosto). Jätin suklaat väliin. Nyt odotan ystistä tulevaksi juoksemaan kanssani. Olen siinä mielessä siunattu ihminen, että mulla on toi merenranta, jota voin juosta vaikka kuinka pitkään. Satutaan asumaan sellaisessa kohtaa, että rantaa tästä eteenpäin riittää. Tai rantaahan riittää, mutta lisäksi juoksuun soveltuvaa kevyenliikenteen pehmeäpohjaista väylää.

Voi keveys sentään! Kaukana se on, mutta haaveillahan saa!

tAamu

Perjantain uusi tuleminen

Huikeen kätevää! Toissapäivänä oli perjantai ja tänään taas. Huimia nämä arkipyhät. 

Kaikki tuntuvat olevan vapailla. Toimistokäytävät kolisevat tyhjyyttään. Olen saanut levittää työpapereita. Kaikkialle! Edes ilma ei liiku. Mikäs tässä. Mulle sopii. Pitääkö kaiken aina liikkuakaan. Taas on perjantai ja edessä tällä kertaa kahden päivän viikonloppu! Wuhuu!

Olen pyöräillyt työmatkat aina kun se töiden puitteissa on mahdollista. Siis tänään paitahihasillaan! Kuvitelkaa. Mikä kevät? Tämä alkaa olla kesä. Tiistaiaamuna Helsingin keskustassa aikaisin oli sellainen tuoksu kuin koululaisena oli kesätöihin mennessä. Lämmin asfaltti, viileän yön henkäys, aukeavat kaupat, liikenne. Ihanuutta!

Eilisellä rantalenkillä juostessa oli tuskaisen kuuma. Siis oikeasti. Merikään ei jaksa enää kovin kylmästi henkiä. Ja juoksin lyhyissä housuissa ja ohuessa juoksupaidassa (sen pistin typeryyttäni pitkähihaisen). Lenkki oli raskas (= minä olen), mutta juostuja kilometrejä yhtäkaikki. Sama tuo. Kesä tulee ja juoksu jatkuu. Raskasta tai kevyttä.

Olen ollut loman jälkeen niin rentotuneessa ja stressittömässä tilassa että itseänikin hämmästyttää. Stressin jääminen johonkin (ehkä hotellihuoneeseen) on auttanut myös siinä, että unta on riittänyt. Lähes joka päivä tällä viikolla olen nukkunut jonkinmoiset päiväunet. Ei syytä huoleen. Koko sukuni on armoitettua päiväunien nukkujaa täynnä. Meillä on päiväunien nukkumisesta pitkät perinteet, monessa polvessa. Normaalivauhtisessa elämässä, normivelvollisuuksilla siihen ei vaan oikein ole aikaa. Enkä minäkään niitä joka päivä kaipaisi. Välillä vaan. Nyt on rentous sitä luokkaa, että uni tulee heti kun pysähtyy.

Saisinpa pidettyä tästä rentoudesta kiinni siihen saakka, kun loma alkaa. Joskus juhannuksen jälkeen.

Oikein rennon letkeää viikonloppua teille kaikille! Liikutaan hyvällä innolla, mutta rentoudutaan kans. Lepo on ihmiselle välttämätöntä ja rentous opeteltavissa. Ainakin hetkittäin. Ainakin just nyt. Ihan rentona viikonlopun viettoon lähtee hän!

tAamu

And we have a jumper...

Eilen kaupassa toista kertaa (ensimmäisellä kerralla tavarat kerättyäni huomasin, että olin jättänyt lompakon duuniin, mikä tarkoitti sitä, että purin ostokseni ja ajoin 5 km päähän hakemaan lompakon ja palasin kauppaan kasaamaan ostokset uudelleen - rahkan unohdin kakkoskierroksella) päätin kommellusten jälkeen palkita itseni tummalla suklaalla (WTF???). Kasasin ostokset varsin lyhyelle ja kapealle lähikaupan kassalle ja koko komeuden päälle palkintosuklaani. 

Hihna nytkähti liikkeelle ja korkeampi voima puuttui peliin. Säälittävän pieni suklaapatukkani loikkasi vapauteen kassan taakse, josta kassaneiti ei sitä onnistunut paikallistamaan, vaan kehoitti minua hakemaan uuden. 

No ymmärsinhän minä siinä vaiheessa jo kohtalon viestin, joka yksinkertaisuudessaan kuului jotenkin näin: "Näpit irti niistä suklaista, pullero!" Eipä siinä mitä. En hakenut uutta vaan totesin, että se oli kuule näin tarkoitettu. Piste.

Marssin ulos kaupasta ja käpsyttelin auringonlaskuun.

tänään taas varsin päättäväinen Aamu

Tunnustus

Ne jotka tuntevat minut entiseltä Takaisin Minuksi-ajalta, tietävät miten huono olen vastaamaan haasteisiin. Se ei suinkaan tarkoita, etteikö ne mieltä lämmittäisi! Ihan valtavan paljon lämmittävät. Tuollainenkin kaunis tasapainoinen sydän. Punainenkin vielä! Tottakai. 

Olen nyt saanut kauniin sydämen Lappikselta, Lyijypallolta ja Mintulta. Kiitos jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä - tasapuolisesti. (Tasapuolisuus on tärkeä asia ja sydäntäni lähellä). Haasteen ensimmäinen kohta kiitos suoritettu.

Toisena tehtävänä oli valita viisi (uutta) blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja suositella niitä teille. No tässä tulee:

1. Ninan tarinaa olen lukenut pitkään, mutta tämä blogi on uusi: Nina Nuolioja
2. Kanelin uusi tuleminen: Sopivasti ja tarpeeksi

No ni! Tähän tämä tyssääkin. Kaikki uudet blogit, joihin olen ehtinyt tutustua on jo tämän tunnustuksen saaneet. Siispä buffaan niitä blogeja, jotka itselleni ovat tärkeitä ikään katsomatta ja monet niistä olleet tärkeitä jo vuosia:

1. Quantinan uusi tuleminen (ja se vanhakin lienee vielä auki - aina lukemisen arvoisia ajatuksia, hyvää tekstiä - sitä omaa kirjaa odotellen...): Matkalla Onnessa
2. Sisukkaan iiven blogissa paljon hyödyllistä ja ajatuksia, jotka saavat minutkin pohtimaan: Voimaa
3. Tosielämän lähi-ihminen, sielun sisko ja vähän muutakin: Lyijypallon matka kohti Parempaa Elämää
4. Innostavaa treenipäiväkirjaa: Liikuntapäiväkirja
5. Upea muodonmuutos: Fit to be me

Kahdella viimeisellä menee lukijatkin reippaasti yli 100 eli tässä on jo hyvä syy olla vastaamatta haasteisiin, kun sisäinen anarkisti ei suostu tekemään edes tehtävää niin kuin pitäisi. Eli siis listasin seitsemän blogia, joista kaksi oli tehtävän annon mukaisia... 

Kolmatta kohtaa tehtävässä - haasteiden jakamista ja siihen vastaamiseen kannustamista, en aio suorittaa ollenkaan. Jos joku tänne eksyy ja vaikken olisi sinua listannutkaan, saat vapaasti viedä punaisen sydämen mennessäsi ja suositella meille blogeja! Ainakin minä ehdin varsin harvoin etsimällä etsimään uusia blogeja, joten vinkatkaa ohikulkiessanne omasta tai lempiblogistanne. Kyllä minä aina joskus ehdin lukemaan!  

En tiedä liittyikö haasteeseen viiden satunnaisen asian listaaminen (osa sen on näköjään tehnyt), mutta luonnollisesti sen minä haluan tehdä:

Viisi asiaa jotka olen oppinut viimeisen kahden vuoden aikana:

1. Ihminen pystyy paljon enempään kuin luulee. Suurimmat esteet onnistumiselle on korvien välissä.
2. Paras palkinto rankan päivän jälkeen on liikunta. Siitä on hyvä mieli jälkeenkin päin.
3. Ajan puute on tekosyy. (Tämän sisäistämisellä on mm se seuraus, että en katso juurikaan televisiota - en jaksa enkä ehdi -, enkä siis tiedä, mistä ihmiset puhuu kahvitunnilla, jos tv:stä puhutaan)
4. Liikunta antaa itseluottamukselle välttämättömiä onnistumisen kokemuksia (liittyy kohtaan yksi). Samanlaista tyytyväisyyttä ei voi syömällä saavuttaa. 
5. Samalla tavalla kuin elimistö oli ennen tottunut lisäaineisiin ja sokeriin, se tottuu terveelliseen ruokavalioon ja kaipaa sitä. Ilman sokeria on mahdollista elää.

Viisi asiaa, joiden vuoksi tämä projekti on edelleen ajankohtainen:

1. Mä en ole valmis. Koskaan en voi lyödä hanskoja pöytään ja todeta: valmis! Koska tämä on elämää. Voin saavuttaa suuriakin välitavoitteita, mutta uusia tavoitteita pystyy asettamaan loputtomasti ja se on tämän elämäntapamuutoksen suurin anti!
2. Tästä tulee niin hyvä olo. Haluan voida hyvin. Haluan jaksaa osallistua. 
3. Mulla on vielä saavuttamattomia tavoitteita. Haluan asettaa uusia tavoitteita. Juuri nyt se viitisen kiloa vielä pois mukana raahattavista, juoksukunnon nostaminen, lihaskunnon lisääminen (hartialinjan terästäminen - ei mitään pullonkaulahartioita! + syvät lihakset huippukuntoon), venyttelyn kautta kehon toimivuuden lisääminen - näitähän riittää!
4. Onnistumiset ruokkii uteliaisuutta. Kun on jo tehnyt asioita, joita ei uskonut koskaan tekevänsä (vaikka juossut 10 km helposti, kevyesti ja ilolla), herää uteliaisuus siihen, mitä kaikkea sitä pystyykään ja se minun on nähtävä!
5. Tästä, minkä alunperin piti olla projekti, on tullut mun elämä. Ja olen onnellinen eläessäni juuri näin.

Viisi minulle tärkeää asiaa

1. Terveys
2. Perhe
3. Ystävät
4. Työ
5. Liikunta

Ei välttämättä tärkeysjärjestyksessä. Alan tykätä listoista! Tekisin näitä enemmänkin, mutta nyt on keskityttävä jo muihin asioihin. Iloa ja valoa päivääsi!

Tässä muutama ajatus aamusella. Lunta pyryttää taas taivaan täydeltä. Lienee sisäliikunnan paikka. Onneksi tekemistä riittää sisälläkin!

tAamu

Laiskuus on nimeni

Vetelehdin koko viikonlopun. Lauantaina olin lapseni tanssikisoissa melkeistä koko päivän ja pelkästään se energisten, kieppuvien lasten (ja aikuisten) katseleminen sai ilmeisesti kaikki voimat valumaan kehostani, koska sunnuntaille ei riittänyt pientä koiralenkkiä lukuunottamatta minkään vertaa energiaa. 

No joo. Tein ruokaa ja leivoin, pesin pyykkiä ja astioita, mutta esimerkiksi kovasti uhoamani imurointi vaihtui kirjan lukemiseen ja tyhjänpäiväiseen möllöttämiseen. Ei käynyt edes mielessä, että olisin kuntoillut. Söin laskiaispullia. 

Ohuesti harmittaa, mutta ei kunnolla. Nyt on kuvan mukainen venkula olo. Pitäis päästä tekemään jotain. No kai nyt pitäis just nyt, kun on oikeesti pakko rientää töihin ja painia pelkästään aivoilla seuraavat tunnit. Kieltäydyn kokemasta asennevammaa arkea kohtaan, koska olen kantapään kautta oppinut, että tavallinen arki on just se ystävä, mitä elämässä oikeasti kaipaa.

Illalla vielä lasten harrastusvelvotteita ja mahdollisuus on oikeastaan vain juoksulenkkiin iltamyöhällä (tai vastaavasti johonkin muuhun kotijumppaan...). Pitää yrittää laittaa asiat oikeasti tärkeysjärjestykseen (pakottaa Teiniprinsessa imuroimaan kynsien lakkaukseltaan ja käydä itse juoksemassa edes rivakka vitonen, joka irrottaisi hien ja saisi minut taas ruotuun ja keskittymään asian ytimeen - luojan kiitos tuli tehtyä lapsia! :)).

Ensi viikonlopun suunnitelmissa onkin juosta Siskon kanssa <3

tAamu

Voi harmi

Olen ollut sokeriton, järkevä ja kohtuullinen koko tämän vuoden. Liikkunut hyvin (voi olla vähän paljonlaisesti) ja monipuolisesti.

Ja sitten yhtäkkiä eilen. 24. päivä... En tiedä, mitä tapahtui. Oltiin todella hyvässä työpalaverissa. Ihan niinku leijuttiin ulos tohkeissamme yhteistyöstä, substanssista, asiantuntemuksesta (niiden toisten), jne... ja sitten huomaan seisovani mäkkärin tiskillä ja kuulen tilaavani hampurilaisen. Oikea mega-släp päin pläsiä. 

Mitä tapahtu? Paitsi että palaveri venyi, oli hirvee nälkä ja aikaa tapettavaksi. Tilannetta pahentaa sekin, että mulla oli protskujuoma repussa. 

Masentavaa. Lyijypallon laskelman mukaan se h****tin hampurilainen on mun matkassa (lähinnä vatsassa ja reisissä) vielä päiväkausia... Ei muuten paranna fiilistä yhtään. Enkä vinkuis tippaakaan, jos olisin lipsahtanut ihan normiruuan puitteissa, mutta että hampurilainen. Terveellisen elämän vihollinen numero 1. 

Ja eihän tämä tähän loppunut. Illalla teen kanssa söin pari (viis) piparia... Minä sokeriton ihminen. Wuhuu! 

Opettavainen kokemus sinänsä. Yhtään ei voi jättää vahtimatta.

Mutta ei se mitään. Ennen vanhaan suositeltiin tankkauspäiviä, joten tuo oli nyt sellainen. Tänään vuorossa pilates ja syvävenyttely (rautakanki seikkailee jälleen). Pari tuntia reipasta kehonhuoltoa. Aina tarpeen.

Huomiselle suunniteltu uuden saliohjelman vetäisy. Ensimmäisen PT-tapaamisen tuloksena oli neljä monipuolista, hyvää ja tehokasta liikettä. Mähän kävin täälläkin kehuskelemassa, että olisin jaksanut tehdä enemmänkin... Toisen tapaamisen saldona on väliin lisätyt lihaskuntoliikkeet, jotka irrottavat hien (holtittomiksi puroiksi), salpaavat hengityksen ja tekevät tajunnan tasosta vaihtelevan... Siis voi elämä. Ei olis kolmatta kierrosta irronut mitenkään... Että se huomisen tavoitteeksi! Ja juostakin tekisi mieli... (saliohjelman ensimmäisen version tehtyäni juoksin 50 min viime lauantaina, ihan samaa ei taida irrota tällä uudemmalla versiolla...)

Ottakaa opiksenne! Mä aion.

tAamu
murjottava, mutta liikunnallinen

Pakkopulla

Menin eilen kylään vanhemman rouvashenkilön luo. Matkalla soitin, että olen tulossa, jolloin rouvashenkilö kysyi, juonko kahvia. (No ni, tiedän, että tässä kohti lähdettiin menemään metsään. Harkinta petti minullakin.) Vastasin, että kyllä minä voisin kupin ottaa. Kahviriippuvaisen kiintiö ei vielä siltä päivältä ollut täynnä. Mutta koska olen päättänyt pitää pientä välimatkaa sokeriin (ainakin jonkin aikaa) sanoin heti, että kuppi kahvia riittää enkä ota mitään sen kanssa, kun olen juuri syönyt. 

Saavuin kyläpaikkaan ja tarvittavien kaartelujen jälkeen rouvashenkilö siirtyy keittiöön ja huikkaa sieltä laittavansa kahvin ja:

Kai sinä nyt jotain kahvin kanssa.

Ei kiitos! Kahvi riittää hyvin. 

Hetki leppoisaa rupattelua ja sitten minut kutsutaan pöytään. Rouvashenkilö kaataa kahvia jo minulle (sormustimen kokoiseen) kuppiin ja sitten:

No, minä nyt laitoin sinulle kahta laatua, että kai sinä nyt jompaa kumpaa!

No, hyvänen aika. Tottakai.

Kiitos!

Siis miten näiden tyrkyttäjien kanssa pitäisi menetellä? Opetinko minä nyt hänelle antamalla periksi, että kannattaa tyrkyttää? Olisiko minun pitänyt pysyä lujana ja toisella varmana ei-sanaa? Niin sitten se olisi oppinut? Lasten unikoulut on niin last season! Nyt tulee vanhusten tyrkyttäjä-koulut...

Jokainen on  oman aikansa tuote. Hänelle olisi maailman töykeintä tarjota pelkästään kahvia. Minä en voinut olla niin töykeä, että olisi juonut pelkän kahvin. Kompromissi väsytysrintamalla: söin toisen. Paremman vai pahemman - en tiedä!

Elämä on! Välillä haastetta. Välillä helpompaa. Ihan mukavaa joka tapauksessa!

Iloa Sinun päivääsi!

tAamu