Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyöräily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyöräily. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Onneksi on viikonloppu

Viikonloppu kääntyy loppuunsa ja uusi viikko melkeinpä kirjaimellisesti kolkuttelee ovella (avasin vahingossa työsähköpostin - kyllä niin voi käydä). 

Eilen ohjelmassa oli kansallispuistovaellusta. Niin kuin hyvin tiedätte, ei ole nämä luontohässäkät mun juttu. Liikunta-areenana metsä on ihan loistava ja noin 8 km epätasaisessa maastossa tuntui kintereissä ja muissa. Että sikäli oli ihanaa, mutta tietysti klassisesti puolet ajasta satoi kaatamalla ja kallioilla ja savisissa rinteissä liukastellessa kieltämättä suustani pääsi muutakin kuin ilon kiljahduksia. 

Lisäksi iltapäivästä hujahti tunti nukkuen sohvalla, kun piti toipua mokomasta raitisilmamyrkytyksestä! Että siihen luontohommaan menee sitten ihan koko päivä. 




Tänään päätin sitten ottaa varman päälle ja pysyä asfaltoiduilla reiteillä. Heti aamusella kohti salia. Tempaisin meidän salin sunnuntain perussetin easy aerobic + shape (keskikehon treeni siis) + venyttely. Joka lajia puoli tuntia eli hyvä kun vauhtiin pääsee ja jo vaihtuu. Levottomalle ihmiselle ihan sopiva tahti.

Aerobiciä en ole harrastanut sitten... jaa-a. 80-luvun? No en oikeasti tiedä. Olenhan mä joskus käynyt jollakin aerobic-tunnilla, mutta jo lukioikäisenä me käytiin salilla. Jäi noi aerobicit vähemmälle. Mutta nyt aika oli kypsä ja oli ihan hauskaakin. Hiki tuli, mutta ei mitään kovemmalle koordinaatio kuitenkin joutui kuin kunto. Hyvin rakennettu shape siihen päälle niin johan oli kivaa.

Edellisen kerran olin venyttelyssä perjantaina, mutta kylläpä löytyi rutkasti kireyttä kehosta vieläkin. Ajatella, ettei tullut perjantain puolen tunnin venyttelyllä valmiiksi tämä kiree ranka. Nyt on sitten liikuteltu lisää.

Ruoka odotti valmiina kotona, mistä kotiväelle plussapisteitä. Päiväunet, rahkaa ja bloggaamista. Päivä alkais olla koiralenkkejä vaille valmis!

Energiaa alkavaan viikkoon jokaikiselle!

tAamu

perjantai 4. lokakuuta 2013

Lihaton lokakuu

Elän kasvissyöjien ympäröimänä. Yhä useampi lähelläni on siirtynyt kasvisruokavalioon ja osa läheisistäni ollut jo vuosikymmenen/t sillä linjalla. Niinpä minäkin sitten yllytyshulluna tartuin Lihaton lokakuu-haasteeseen. Ensimmäinen päivä lokakuuta menin Stokkalle ja ostin itämaista kanasalaattia, kun se on niin mahdottoman hyvää (inkivääri!), mutta eihän sitä koko ajan voi muistaa kaikkea!

Mutta siis periaatteessa kyllä. Ei minusta ihan kokonaan kasvissyöjää taida koskaan tulla, mutta enemmän ja enemmän se kiehtoo. Olen rakastunut papuihin ja linsseihin (ja kyllä vatsani kestää niitä ihan hyvin - multa on nyt kysytty tätä useamman kerran lähiaikoina - näytänkö jotenkin siltä, että... ilmavalta tai jotain?). Hyvin tehty kasvisruoka on todella hyvää. Kasvikset ovat kuitenkin maukkaampia/vivahteikkaampia kuin liha jo olemassa. Tykkään.




Mähän olen moneen kertaan todennut, että en mittaa itseäni tai elämääni numeroilla, mutta nyt kun paino taas alkaa vitosella niin olen alkanut mitata. Että se nyt sitten tässä sivulauseessa, vaikka sillä ei oikeasti niin paljon merkitystä ole. Mutta onhan kevyempänä helpompi olla, juosta ja mahtua jakkuun...

Juoksu on suunnitteilla. Suunnitelmaa pidemmälle ei valitettavasti olla nyt päästy, mutta onhan suunnitelmakin jo jotain. Nyt vaan on ollut liian väsynyt. Liikaa kaikkea. Kotiasioita ja työasioita. Vaikkakin mielekkäitä ja on ollut ihana tehdä työtä, jonka kokee arvokkaaksi ja tuntee saavansa aikaan. On hyvä ollut työstää asioita kotonakin ja kai nekin arvokkaita ovat. Kotihommelit.

Viikonloppu tulee kesken töiden. Vaikka tykkäänkin työstäni tosi paljon, on vapaa vielä hienompi asia! Väsyneenä (ihan unen tarpeessa) sitä on vähän henkisempi, herkempi kuin muuten, tehokkaimmillaan. Aina välillä palaan tähän kuvaan tai sen viestiin. Tykkään.

Rentouttavaa, voimaannuttavaa viikonloppua!




tAamu

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Juoksukielto napsahti

Yli kuukauden kipuiltuani (lähes kaksi) otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja kävin lääkärissä kipeän kantapääni kanssa. Plantaari faskiitilla mennään ja viikko napsahti juoksu- ja kävelykieltoa... Hymph! 




No onneksi on vuodenaika, jolloin pystyy liikkumaan paljon muutakin kuin juoksemalla. Itse asiassahan minulle jää pyöräily, uinti, kuntosali, jooga ja muutama muu, joten ei pitäisi tulla ihan tuskainen viikko kuitenkaan! Ei pääse kuntokaan romahtamaan :)

Näillä nyt mennään eikä muuta voi. Lasken päiviä juoksemaan pääsemiseen eikä niitä nyt niin tavattoman monta ole. Nappailen kipulääkkeitä ja puuhastelen muuta.

Typerä kantapää!

tAamu

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Uusia asioita

Uusia asioita tapahtuu, jos niitä antaa tapahtua! Ihan huippua muuten. Kyllä ihmisellä on valtaa. Uutta ja ihmeellistä kohti vain.

Menin blogimiittiin. Tapasin ihmisiä blogien takana. Hassua ja hauskaa. Virtuaali-ihmisten muuttuminen oikeaksi ihmiseksi on mielenkiintoinen metamorfoosi. Moni siitä jo kirjoittikin. Aurinkoa, hyvää ruokaa ja samanhenkistä seuraa. Mitäpä sitä ihminen muuta kesäisenä sunnuntaina tarvitsee.




Muista uusista asioista ehdottoman suurena positiivisuusasiana mainittakoon Baana. Joo, onhan se ollut jo vaikka ja kuinka olemassa, mutta kylläpä Helsinki pieneni, kun sitä kautta ensimmäistä kertaa hurautti. Postin kulmalta hetkessä Ruoholahteen. Yksin ei tarvinnut mennä. Seuraa riitti, mutta yllättävän hyvin ihmiset kulki omilla kaistoillaan... Melkein olisin vielä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väliin toivonut jotain kaistaletta, mutta olis varmaan mennyt jo liian vaikeaksi. Hyvä näinkin. Muutenkin keskusta veti kohtuullisesti näin pyöräilijän näkökulmasta.

Kamala juoksutapahtuman ikävä ollut, kun en sinne naisten kympillekään päässyt (missä kaikki muut oli), joten se on sitten NiceRun Espoo tänään. Mennään duuniporukalla ja juostaan sitten vähän reippaammin, kun matkana on 5 km. Ruuhkaan ei kauheita aikatavoitteita auta laittaa (no ihan varmasti on olemassa aikatavoite), mutta mennään siihen tahtiin, kun tie vetää. Kesän ensimmäinen juoksutapahtuma ja elämän ensimmäinen NiceRun. Vesisadetta on luvattu, mutta kesähän kastelemansa kuivaa. Eikö niin?

Kesän paras uutuus on ollut Merijooga, joka rantautui kotipaikastaan Hangosta Espooseenkin. Suosittelen. Eilen tuli ripaus vettä, mutta eipä tuo menoa haitannut. Katsotaan miten käy torstaina.

Iloa ja valoa!

tAamu

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Älä kokeile tätä kotona

Ajoin tänään helteessä polkupyörällä 24 km. Aamusella ensin 12 ja saman verran iltapäivästä takaisin. 

Aamuinen pyöräily oli oikeastaan aika kiva. Pientä hakemista reitissä, mutta pyöräilyssä sinällään ei erikoista. Poikkesin samaan ketjuun kuuluvalle salille kuin omani käväisemään suihkussa ennen duunipäivää. 




Mutta hyvänen aika kuinka kuumaa oli pyöräillä takaisin kotiin. Jokainen mäki tuntui nostavan pulssin taivaisiin, jalat hapotti aivan olemattomasta ponnistelusta ja aurinko porotti taivaan täydeltä. Pyöräilin lämpömittarin ohi, joka näytti 31 plussa-astetta ja mä vähän luulen, että mittari oli varjossa...

No, en tiedä. Saattaa olla voimat vähissä toki muistakin syistä kuin helteestä johtuen, mutta syytän kuitenkin hellettä. Ihan järkyttävää.

Eli liikkukaa hyvät ihmiset muuten kuin pyörällä tai jalan tuolla helteessä. Jos kuitenkin syystä tai toisesta haluatte siirtyä kyseisillä tavoilla paikasta toiseen niin malttakaa liikkua rauhallisesti, unohtakaa kilpailuhenkisyys ja varatkaa mukaan pidemmälle matkalle juotavaa.

Älytön minä. Toivunkohan koskaan? Huomenna menen pyörällä töihin tästä järkytyksestä huolimatta (onneksi normaalityömatka on puolta lyhyempi)!

tAamu

torstai 30. toukokuuta 2013

Jalan tasapaino ja minun väsy

Mun jalassa on tasapaino. Varpaat ei tunne mitään ja kantapää on tulessa. Keskiarvoksi tulee siis ihan ok tunto. Ehkä kantakalvon tulehdus (sopii paremmin kuin plantaari faskiitti). Ei, tyylilleni uskollisena, en ole käynyt lääkärissä. Venyttelen, hieron ja liikun vain converseilla hyvin vaimennetuilla kengillä. 

Ihan hirviän kiiretahtiset viikot takana. Sais edes jälkikasvun lomalle niin helpottaisi. Eli ihan kohta. Tämä viikko vielä sinnitellään. Univelkaa kertynyt. Tosin en kaihda käydä päiväunille, jos tilaisuus tarjoutuu, joten sen sorttisia korjausliikkeitä luvassa. Heti kun ehdin.






Onneksi on aurinko ja ihan yhtäkkiä alkanut kesä. Kantapään takia yritän painottaa pyöräilyyn, vesijuoksuun ja muuhun sellaiseen liikuntaan, jossa ei paino tule kantapäälle. Tänään menen kyllä juoksemaan, mutta metsään, jolloin tulee niin paljon ylämäkiä, että tulee juostua etupainotteisesti. Sillä tavallahan tämä on hassu vaiva, ettei se liikkuessa haittaa. Rasituksen ja etenkin seisoskelun jälkeen vaivaa. Aamulla herätessä myös.

Ei tämä jalka nyt niin menoa haittaa. On vaan haaste liikkua eri tavalla kuin haluaisi. Väsymys akuutimpi ongelma. Täytynee hoitaa pois. Lomaan tänään tasan kolme viikkoa. Se on lyhyempi aika kuin se, mitä lomaa on edessä. Aika loistavaa.

Loma, mä kaipaan sua niin!

Hyviin asioihin keskittyen,

Aamu

maanantai 20. toukokuuta 2013

Niinku oikeesti

Elän parisuhteessa henkilön kanssa, joka on vähintään yhtä aktiivinen kuin minä. Hän liikkuu vähintään yhtä paljon kuin minä (joo, todennäköisesti enemmän), tekee paljon töitä ja kummallakin on omat kaverinsa, joita tulee kuitenkin nähtyä viikottain. Meistä kummallakaan ei koskaan ole viikkoa, ettei ketään kaveria näkisi. Tämän lisäksi on tuo alaikäisten joukkio, joka meillä asustaa. Heidän tiimoiltaan on riittää kummallekin sekä kouluun että harrastuksiin liittyvää vapaaehtoisuutta (miksi sitä muuten kutsutaan vapaaehtoisuudeksi, kun se on kaikkea muuta?). Kaikesta tästä johtuen yhteistä aikaa on varsin vähän. Viimeksi varmaan vuosituhannen alussa...

Yleensä asia ei häiritse minua yhtään ja kiemurtelen Miehen yhteisen tekemisen ehdotuksista (ymmärrätte kohta miksi) omiin harrastuksiini hyväksi koetulla tekniikalla. Mutta kun meillä meni vissiin kolmas hääpäivä putkeen niin, ettei ehditty yhdessä yhtään minnekään, valitin Miehelle, että me ei tehdä ikinä mitään yhdessä.




Voi elämä! Tänään sain puhelun kesken päivän töihin, joka alkoi: "Kun sä sanoit, ettei me tehdä ikinä mitään yhdessä niin..."

Näin mielessäni kahdenkeskisen loman Pariisissa tai vaikkapa kylpyläviikonlopun...

Mies vei minut julkiseen uimahalliin ja sinnekin mentiin tietysti pyörällä. Kiertotietä. Ei mulla mitään liikuntaa vastaan ole, mutta vähemmän varovasti totesin, että tää ei nyt ihan ollut sitä yhteistä tekemistä mitä mä tarkoitin...

Mutta nyt siis on tehty yhdessä niin voi taas rauhassa keskittyä omiin harrastuksiin ja kavereihin. Huomenna onkin luvassa juoksulenkki hyvässä ellei parhaassa seurassa! Sitä odotellessa.

tAamu

lauantai 18. toukokuuta 2013

Huono ratkaisu

Joo. Ei toiminut sali sitten niin yhtään. Salilla tehdessä tuntui ihan tosi hyvältä, mutta seuraavasta aamusta kärvistelinkin niin kipeänä, etten varmaan koskaan. Hartiat veti niin rajusti jumiin, että kaikki asennot ja joka askel sattui. Meinasi irrota muutakin kuin kiukun kyyneleitä. Ärsytti kuin pientä eläintä.

Vihdoin tänään dropit kohdallaan. Särkylääkkeen vaihtaminen ja kävelylenkit sai vihdoin sen verran kivuttomaksi tilanteen, että olen päässyt puuhastelemaan ja toivoa toipumisesta taas on. 

Saattoiko hartioitteni jymähtämiseen vaikuttaa avoimen ikkunan ääressä nukkuminen? Me nukutaan joka kesä ikkuna auki ja näitä aikoja on muinakin vuosina ikkunat avattu... Tiedä häntä. Eikös se ole enempi niinkuin vanhojen ihmisten ongelma sellainen? Että vedosta hartiat jähmettyy. Olenko mä niin vanha? En tykkää. 

Viime yönä ikkuna oli kiinni, mutta tänä aamuna vielä sairaan kipeät hartiat, mutta siis lääkevarannoista löytyi oikea särkylääke, joten tämä vaihe on siis jo ohi (siksi olen taas koneella). Eli mun logiikalla ikkuna on taas ensi yönä auki... Saa nähdä miten tämä rumba jatkuu. Säiden lämpenemistä odotellessa. 




Että nyt on vaan hengailtu (salille armoton ikävä), kävelty lenkkejä koiralla ja ilman ja siinäpä se sitten melkein onkin. Nyt en hartioiden takia ole edes pyöräillyt. Tämän koneellakin roikkumisen lopetan tähän, että toipuminen jatkuu. Että pääsen huomenna juoksemaan.

tAamu

ottaa opikseen. Vai ottaako?

torstai 16. toukokuuta 2013

Hartiavoimin

Sain hartiani juntturaan. En oikein taaskaan tiedä, mikä iski, mutta hiuksia pöyhiessä (tämä on muuten toinen kerta, kun hiusten kanssa hartiat jämähtää mun elämäni aikana... paljon niitä on, mutta ei kuitenkaan sellaisia määriä, mikä tämän selittäisi) yhtäkkiä hillitön kipu lapojen välissä keskellä. Tietysti, koska olen käynyt läpi välilevyn pyllistyksen, ajattelin ensimmäiseksi, että tsiisus! nyt mulla on välilevytyrä niskassa. No, ei ollu. Lihasrelaksantit ja koneesta irrottautuminen auttoivat parissa päivässä merkittävästi. (Hahahaaa! Siis tietokoneesta - en noin muuten ole kytkettynä yhtään mihinkään koneeseen :D)

Mutta päähänhän se otti tämäkin. Sehän on selvä. Kun ei ole tuota kärsivällisyyttä eikä muutenkaan luonne ole jalostunut vastoinkäymissä (joita kyllä on riittänyt, siinä ongelma ei ole). Ensimmäisenä jymähdyspäivänä pystyi vain kävelemään hiljaksiin, joten tänään olen ottanu niin sanotusti vahingon takaisin. 

Salillekin menin, koska mun logiikalla lapoja saa liikutettua salilla just hyvin. Kävin jopa pelaamassa soutulaitteessa hermoja repivää kalapeliä. Mustavalkoinen grafiikka on jostain ennen ajanlaskumme alkua ja ideakin niin typerä ettei mitään rajaa, mutta eikun pulssi 200 (tämä on vain arvio, koska ei mulla ollut mittaria) joka kerta, kun iso kala tulee näytölle... ja niitähän tulee. Niin siis idea oli se, että saisin yläselälle liikettä soutamalla, mutta päädyin panikoimaan kaloja. En tykkää kaloista livenäkään - paitsi fileenä lautasella. Mutta salikeikka oli niin hyvä! Mä olen huomenna niin kipeä. 




Päivän paras hetki oli kuitenkin ennen salia, kun istuin rannalla auringonpaisteessa shortseissa ja t-paidassa lukemassa kirjaa melkein kaksi tuntia. (Kyllä, äiti, minulla oli aurinkorasvaa! Ja kyllä, todennäköisesti paloin silti.) Venesatamasta lähti äänettömästi, kiireettömästi purjeveneitä merelle. Se on niin mun sielunmaisema! Voisin istua päiväkaudet vaan rannassa ja katsella merta ja kuunnella lokkien huutelua. Join kahvia, luin loppuun Olssonin Kaikki hyvä sinussa-kirjan ja haistelin merta. Se tuoksuu jo ihan itseltään. Suurelta seikkailulta.

Nyt on lihakset hellinä. Venytellä pitäisi. Jos sitten vaikka huomenna... Taistelen parhaillaan itseni kanssa. Haluaisin pyöräillä huomenna palaveriin ja takaisin (reilut 30 km), mutta se ei taitaisi tehdä hyvää näille hartioille. Katsotaan aamulla. Jospa ehdin liikkeelle ennen kuin sisäinen isoveli herää ja ehtii pysäyttää minut.

Aurinkoa ihmiset! On tätä odotettukin. Koko pitkä talvi.

tAamu


tiistai 14. toukokuuta 2013

Tässä on hyvä nyt

Olen jälleen kerran vähän sitä mieltä, että valtavaa pientä löystymistä on tapahtunut. Niin elämäntavoissa kuin vatsanahkassakin. Kyllä se vaan tosi asia on, että hyvä kunto pitää ansaita, se ei lahjaksi tule. No, mitä sitten? Tehdään töitä. Ja onkohan tuo löystyminen sitten kuitenkaan sellaisissa mittasuhteissa, että itkemään kannattaisi rueta...

Katselin heiaheia-dataani ja noin niin kuin tilastojen valossa näyttäytyykin talven hyvän treenaamisen jälkeen löysistelyä ja haaveilua, että niinku syykin on nähtävissä. Koiran kanssa käveleskelyä (ei ole urheilua) ja hyötypyöräilyä. Molemmat ihan ok, mutta ei riittäviä. Välissä jokunen juoksulenkki. Tänään lähden hakemaan vauhtia salilta. Huomiseksi onneksi sovittu jo juoksutreffit. 

En kadu esimerkiksi stressinpoisto-lomaani. Joo, elämäntavat auringossa hirveesti vähän heikkenivät, mutta en kadu sitäkään. Oli ihanaa. Hyvä loma. Loistavia ihmisiä. Sen sijaan paluu arkeen olisi voinut tapahtua nopeammin ja suunnitelmallisemmin. Mutta mikäs kiire meillä tässä? Valmiissa maailmassa. 

Tänään selkäni kannalta pitäisi valita pilates... Taidan valita kuntosalin ja päälle lempiohjaajan spinun. Sori selkä. Nyt mennään näin ja saadaan vähän vauhtia tähän rankaan! Kiität mua vielä. Lopputulos tulee olemaan hyvä meille molemmille!






Tänään 14.5. vietetään Pyörällä töihin-päivää. Pyöräilitkö? Pyöräilithän? Minulla työmatkat tekee päivässä vaatimattomat 12 km, joten on syytäkin pyöräillä. Ei ole kauhea rasitus, mutta tekee hyvää ja on luontoystävällistä. Vapaat pyörätiet pääsee ajamaan varsin rivakasti. Mäkiin tulee nopeasti rutiini. Ruuhka-aikaan luulen, että pyörällä matkan taittaa ainakin samassa ajassa kuin autolla jonottaessa.

En ole ihan satavarma, että olenko oikeasti kovinkaan harmistunut tästä tilanteestani juuri nyt. Joo voisin olla timmimpi ja kahden tunnin puolimaraton-kunnossa, mutta koska en ole kummallekaan mitään kovin suunnitelmallista tehnyt niin en varmaan niitä tarpeeksi kovasti haluakaan. Silloin on ihan hyvä tässä juuri nyt. Mitään ei ole menetetty ja hyviä valintoja on mahdollisuus tehdä myös tänään.

Näillä mennään!

tAamu

lauantai 11. toukokuuta 2013

Keveästi keikkuen

Eilen kävin kertomassa, miten rento ja stressitön olen. Noo, kyllä mä olen vieläkin, mutta vähän tässä välissä ehti oma saamattomuus ja (kirjaimellinen) löysyys ärsyttämään. Periaatteista lipsuminen. 

Ehkä tämä mun elämä nyt vaan on tällaista. Ailahtelua ja nykivää etenemistä. Koska itse kaiken keskellä muuten olen "periaatteessa onnellinen" (niin kuin yhdessä suomalaisessa masennusseulassa vaihtoehdoksi tarjotaan :)))). Joo siis oikeasti olen. Enemmän olen itseeni tyytyväinen ja vähemmän kriittinen kuin vuosia sitten. 

Taina opetti esimerkillään jo aikaa sitten, kuinka itsensä hyväksymisellä pääsee paljon pidemmälle kuin itseään soimaamalla. Kuinka hyvä ihan oikeesti voittaa pahan. Positiivinen on negatiivista vahvempi. En varsinaisesti allekirjoita, mitään keskity-ajattelemaan-mitä-haluat-ja-se-toteutuu-tekniikkaa. Pelkkä ajattelu ei riitä. Siihen en usko, mutta positiiviseen asenteeseen taas uskon täysin. 





Jos ei muuta, on itsensä helpompi olla. Useimmat asiat, joita murehditaan, ovat faktoja, joille ei mitään voi. Menetykset ja suru on asia erikseen. Ne toki on surtava pois, mutta etenkin älytön elämän/tulevaisuuden pelko on ihan turhaa. Mun mielestä. Tulevaisuus tulee sieltä huokaillaan me kuinka paljon tahansa.

Jospa mä nyt keskittyisin keveyteen ja muuttuisin keveäksi itsekin? Aamupala pöytään ilmestyi suklaata. Kysyin neuvoa siskolta, joka kertoi opettavan esimerkin (johon liittyi pizza ja langennut nainen sekä vaa'an kosto). Jätin suklaat väliin. Nyt odotan ystistä tulevaksi juoksemaan kanssani. Olen siinä mielessä siunattu ihminen, että mulla on toi merenranta, jota voin juosta vaikka kuinka pitkään. Satutaan asumaan sellaisessa kohtaa, että rantaa tästä eteenpäin riittää. Tai rantaahan riittää, mutta lisäksi juoksuun soveltuvaa kevyenliikenteen pehmeäpohjaista väylää.





Voi keveys sentään! Kaukana se on, mutta haaveillahan saa!

tAamu

perjantai 10. toukokuuta 2013

Perjantain uusi tuleminen

Huikeen kätevää! Toissapäivänä oli perjantai ja tänään taas. Huimia nämä arkipyhät. 

Kaikki tuntuvat olevan vapailla. Toimistokäytävät kolisevat tyhjyyttään. Olen saanut levittää työpapereita. Kaikkialle! Edes ilma ei liiku. Mikäs tässä. Mulle sopii. Pitääkö kaiken aina liikkuakaan. Taas on perjantai ja edessä tällä kertaa kahden päivän viikonloppu! Wuhuu!




Olen pyöräillyt työmatkat aina kun se töiden puitteissa on mahdollista. Siis tänään paitahihasillaan! Kuvitelkaa. Mikä kevät? Tämä alkaa olla kesä. Tiistaiaamuna Helsingin keskustassa aikaisin oli sellainen tuoksu kuin koululaisena oli kesätöihin mennessä. Lämmin asfaltti, viileän yön henkäys, aukeavat kaupat, liikenne. Ihanuutta!

Eilisellä rantalenkillä juostessa oli tuskaisen kuuma. Siis oikeasti. Merikään ei jaksa enää kovin kylmästi henkiä. Ja juoksin lyhyissä housuissa ja ohuessa juoksupaidassa (sen pistin typeryyttäni pitkähihaisen). Lenkki oli raskas (= minä olen), mutta juostuja kilometrejä yhtäkaikki. Sama tuo. Kesä tulee ja juoksu jatkuu. Raskasta tai kevyttä.

Olen ollut loman jälkeen niin rentotuneessa ja stressittömässä tilassa että itseänikin hämmästyttää. Stressin jääminen johonkin (ehkä hotellihuoneeseen) on auttanut myös siinä, että unta on riittänyt. Lähes joka päivä tällä viikolla olen nukkunut jonkinmoiset päiväunet. Ei syytä huoleen. Koko sukuni on armoitettua päiväunien nukkujaa täynnä. Meillä on päiväunien nukkumisesta pitkät perinteet, monessa polvessa. Normaalivauhtisessa elämässä, normivelvollisuuksilla siihen ei vaan oikein ole aikaa. Enkä minäkään niitä joka päivä kaipaisi. Välillä vaan. Nyt on rentous sitä luokkaa, että uni tulee heti kun pysähtyy.

Saisinpa pidettyä tästä rentoudesta kiinni siihen saakka, kun loma alkaa. Joskus juhannuksen jälkeen.




Oikein rennon letkeää viikonloppua teille kaikille! Liikutaan hyvällä innolla, mutta rentoudutaan kans. Lepo on ihmiselle välttämätöntä ja rentous opeteltavissa. Ainakin hetkittäin. Ainakin just nyt. Ihan rentona viikonlopun viettoon lähtee hän!

tAamu

maanantai 22. huhtikuuta 2013

32

Pyöräilin tänään palaveriin (koukkasin aamusuihkuun oman ketjun salille) ja sain lähityöihmiseltä hemmotteluaamiaisen keskustan ehdottomassa ykkösaamiaispaikassa. No varmaan on muitakin, mutta en ole sellaisessa koskaan käynyt. Niin luksusta. Tultuani työkaverin hemmottelemaksi (ja sitä myöden tosi onnelliseksi) pyöräilin takaisin kotiin. 

32 km. 1 tunti 45 minuuttia. Vauhtia hidastaa liikenne. Kun joutuu väistelemään muita ihmisiä, pyöriä, autoja, julkista liikennettä, tavaroita purkavia kuorma-autoja, jalkakäytävälle nousevia takseja, jne. Pyöräilykausi on niin alussa, että edes pyörätiellä hortoilevat jalankulkijat eivät saaneet minkäänlaista ärtymystä aikaiseksi, kunhan pujottelin välistä. Polkupyörä tuntuu silti vapaudelta! Pääsen taas rullaamaan ohi autojonojen. 




Säätiedotuksen mukaan huomenna sataa. Eiku coretexiä pintaan ja menoksi. Vielä pyörän kutsu on kovempi kuin ärsytys kypärän sisään valuvasta vedestä, joten valitsen fillarin. Talven aikana juossut lenkit ja poljetut spinningtunnit ovat valmistaneet tähän ja pyörä on kevyt tapa liikkua. Tuntuu kuin ei olisi pyörän selästä talvea poissa ollutkaan. Mäet tuo vaan mukavaa vaihtelua! Niin ja siis varsinaisen työmatkan ajamiseen menee sellaiset 20 minuuttia, joten kyse ei ole mistään pitkästä matkasta edes sateessa.

Nooo, katsotaan nyt sitten taas syssymmällä, kun rengas on puhjennut reissun päällä jonkun kerran ja on kastunut ja kuraantunut riittävän monta kertaa, että muuttuuko ääni kellossa. Tällä hetkellä on sellainen olo, että pääsispä taas ajamaan.

tAamu

lauantai 20. huhtikuuta 2013

spinningmaraton

Aikana ennen juoksusta innostumista innostuin spinningistä. Spinu oli ihan ykköslaji mun mielestä. On hyvä laji edelleen. Jos musiikki vielä on kohdillaan tunnilla, kokemus on vähintäänkin nautinnollinen! Hiki irtoo ja tuntuu, että alkaa saavuttaa edellä ajavia. Olen TM:nä puhunut varmaan useammankin kerran biker's high:sta. Ainakin minä pystyn helposti saavuttamaan runner's high:n eli sen liikunnan tuoman flow:n myös spinning-tunnilla. 

Musiikilla on suuri merkitys mielestäni etenkin spinningissä, koska lajihan on samalla tavalla monotoninen kuin juoksukin. Tiedän ihmisen, joka kouluttautui spinning-ohjaajaksi, koska ihastui lajiin, mutta ohjaajien soittama musiikki oli niin huonoa. Ja hänen soittolistansa on kyllä parhaita, mitä olen tunneilla kuullut. Musiikki on ihan yhtä tärkeä osa tunnin onnistumista kuin ohjelman rakennekin. 




Tänään suuntana spinningmaraton. Hirveitä odotuksia musiikin suhteen ei ole. Onko spinning-ohjaaja hyvä, jos hänen tekemät tunnit ovat rakenteeltaan hyviä, mutta musiikkin suunnitteluun ei nähdä vaivaa? En tarkoita sitä, että nyt ei soiteta minun lempimusiikkiani. Ei tarvitsekaan. Vaan että työbiisit on riittävän raskaita, kevyet rullaukset sopivan kevyitä ja loppulämpässä myös musiikki tukee sitä, että hyvin tehty, hyvin selvitty. Mulle tämä tärkeä asia.

Mutta ihanaa päästä polkemaan vähän pidemmäksi aikaa. Tehdä hyvä, vähän pidempi treeni. Tulla voittajana maaliin. Ja onhan ihan mahdollista, että tänään tulee positiivinen yllätys musiikin muodossa. Mut hei, pessimisti ei pety :)

Mukavaa liikunnallista lauantaita teille kaikille ja jos ette ole ohjatulla tunnilla, kuunnelkaa niin lempimusiikkianne että! Tai ainakin lajiin sopivaa (on se laji sitten viikkosiivous, juoksulenkki tai sohvalla meditointi).

tAamu

torstai 18. huhtikuuta 2013

Sataa, sataa ropisee

Harvoin sataa niin paljon, että lenkki on sen takia jätettävä välistä ja kesäsadekin olisi ollut eri asia. Tänään sateen raakuus yllätti. Kengät kastui kahdessa minuutissa, vedenpitävä vaatetus hiosti (liikaa) ja juoksutakista taas olisi tullut hetkessä jäiset vesipisarat läpi. Ärsytys. 

Mutta olin ärsyyntymättä. Elämä on. Ihan tarpeeksi haastetta ilmankin, että tällaista jäisi harmittelemaan. Ruuhkavuosia en osaa ajatella, mutta oli ruuhkatorstai. Huomenna aamulla vesijuoksua, illalla pilatesta ja syvävenyttelyä. Tänään voi siis olla enemmän kuin hyvin juoksematta. 

Etenkin kun työmatkat tuli taitettua pyörällä. Aamulla auringon paisteessa, iltapäivällä vesisateessa. Ei silloin kuitenkaan vielä siinä, joka yllätti iltasella. 




Tällaisina päivinä soi päässä tämä:




Parempia lenkkisäitä odotellessa. Kaikessa rauhassa.

tAamu

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Pyöräilykausi avattu!

Päätin pitää tänään pyöräilykauden avajaiset. Ensimmäiseksi pakotin kannustin Miehen pumppaamaan talven aikana tyhjentyneet kumit viime yönä eilen illalla ja aamulla anivarhain kutsuin Kultaisen pyöräni kanssani pyöräilykauden avajaisiin. 

Kylläpä olimme molemmat onnellisia! Joo, soraa on ihan silmittömästi vielä, vaikka lyhyitä pätkiä onkin jo harjattu. Pari kuolemaa uhmaavaa jäätikön ylitystäkin matkalle mahtui, mutta jouhevasti kului noin 6 km mittainen työmatka ja kurvasin työpaikan pihaan voittajana! 




Hyvästi bussit, jotka ei koskaan ole aikataulussa (tai mun aikatauluni ei ole synkassa niiden aikataulujen kanssa) ja omalla autolla ruuhkassa jonottaminen. Tänä aamunakin ajoin motarin laitaa melkein autojonojen tahdissa (no ei siellä oikeasti ennen kahdeksaa vielä kauheita jonoja ole) ja kurvasin autojonon yli ylikulkusillan kautta. Voi Vapaus!

Olen siirtynyt murjottavasta jonottajasta onnelliseksi pyöräilijäksi! Suosittelen. Tekee mielialalle ihmeitä :)

tAamu

ps. Jos vain suinkin ehdin, pinkaisen fitness fusioniin tänäänkin! Pain is so close to pleasure!