Joo. Kaikenlaista on haparointia ja hapuilua. Suunnan kadottamista (tahallaan) ja takaisin löytämistä. Ei mitään vakavaa.
Aika monta hyvää hetkeä. Ihania ihmisiä. Inhimillisiä ihmisiä. Liian kiire ja hyvää aikaa. Valmistuneita asioita ja keskeneräisiä.
Niin kai se pitääkin olla. Ja mikäs tässä. Kesää odotellessa.
Mistä tulikin mieleeni, että olen julmetun kyllästynyt tähän talveen. Olen kaikki mediat ja live-elämäni valittanut ja marissut tästä talvesta ja kylmästä (ja jos joku sanoo, ettei säästä saa valittaa, sille syötetään mun lapaset - ne huonot! hyviä mä tarviin vielä). En vaan enää jaksais. Mulla on niitä kavereita, jotka väsymättä jaksaa väittää vastaan ja hehkuttaa talven hyviä puolia. Ja onhan niitä. En mä sitä kiellä. En vaan enää jaksa talvee. Haluan kesän tai edes kunnon kevään. Onko se nyt niin paljon pyydetty tässä kohti vuotta?
No sama se mitä mä haluan. Sää jatkuu sellaisena kuin jatkuu ja kesä tulee sitten, kun tulee. Siihen asti mä lenkkeilen, käyn salilla ja jumpissa. Yritän syödä ihmisiksi. Iloitsen valosta ja auringosta, jota on onneksi riittänyt.
Että skarppaamista riittää edelleen. Hyviä hetkiä kuitenkin paljon. Pieni flunssan tapainen - tai sitten se oli vaan allegiaa, tiedä hänestään. Huomenna sovittu juoksulenkki. Sitäkin odotan. Mun omaa solsidania!
Letkeää pääsiäisen aikaa teille kaikille! Pysytään liikkeellä ja nautitaan elämästä! Puss!
tAamu
