Mitähän sitten tekis?

Joo, ei ole tuota ongelmaa. Haastetta riittää niin työssä kuin kotonakin. Ja tekemistä. Ei ole hidastamisesta tietoakaan. No, en ole sitä kaivannutkaan. Tämä nyt vaan on tämä tyyli. Täysillä. Aina. Mitä sitä hyväksi havaittua muuttamaan!

Koiranpentu kotiutuu. Ei ehditä sen kummemmin kotouttamaan. Siinäpähän asettuu osaksi laumaa. Sitten kun ei muuta hommaa ole niin narun perässä saa kulkea ihan niin paljon kun haluaa. Onneksi. Raitista ilmaa ei tässä pimeydessä voi liikaa saada. Salilla ja jumpissa on tullut käytyä ja onpa taas huippua saada se rutiini päälle. Niin kuin facebookissa: tykkään!

Paits nyt kun iski flunssa ja tiukassa on ollutkin. Vaikka ihan aavistuksen kyllä hidastin! Huilasin hetken. Ehdin kehua, ettei ole yskää. Nyt on sekin, mutta kuitenkin vaan flunssa. Joten löysätään edelleen vähän ja odotetaan, että flunssa hellittää ja elämä jatkuu. Tai ihan täyttä elämää tämäkin on, mutta jatkuu esimerkiksi liikunnallinen elämä. 

Elämässä riittää hyviä asioita. Hauskoja. Tai ainakin huvittavia. On tullut taas naurettua. Enimäkseen itselleen. Ja hyvä niin. Materiaalia riittää. Lempeästi tietysti täytyy itseäänkin käsitellä, mutta huvia ei voi kieltää.

Kaikesta tohottamisesta huolimatta myös välillä tulee valmista ja palikoita kolahtelee paikalleen. Sellaiset onnellisen raukeat hetket on vaan nyt olleet harvassa. Täytynee sellainen ihan asioikseen järjestää. Jos hakisi viikonloppuna joogakortin.

Eheää viikonloppua <3

tAamu

Vauvaperheen arkea

Meillä on koiranpentu. 

Tiedän. Tosi huono idea. Sen nimi vois olla Bad Idea. 

Se on söötti kuin nappi ja se heiluttaa vimmatusti häntää aina, kun se näkee ihmisen. Kenet tahansa.

Se siitä leimautumisesta. 

Ollaan kaikki ihan kypsiä. Ollaan kaikki ihastuksesta soikeita. 

Olisin muuten saanut iloksenne ehkä yhden hauskimmista videoklipeistä vähään aikaan tänään, kun ihana Esikoinen astui vauvakoiran pissalammikkoon. En tiennyt, kuinka paljon rumia sanoja hän hallitseekaan, vaikkakin ensi reaktio oli: "anna sen olla vettä, onhan se vettä"... Koska en ole kaksinen äiti ja empatian kykynikin on varsin rajallinen, sain hyvät naurut. 

Niin kuin aina kun perheemme on kasvanut, on se vaikuttanut suoraan liikuntoihini. Joo, kyllähän minä ravaan pentu kainalossa pihalle ja takaisin ja vaellamme Ykköskoiran eli Terrieripojan kanssa lenkkeilemässä (päästämässä höyryjä - sekään ei ole kauhean ilahtunut energisestä leikkikaverista, joka kotiin yhtäkkiä ilmaantui).

Mutta Kaunotar ei moisesta piittaa. Se tuli meille, asettui taloksi ja touhaa loputtomalla energialla. Paitsi silloin kun se nukkuu. Silloin voi maailma sortua ympäriltä, mutta sepä ei sitä haittaa. 

On se vaan evoluutio ihmeellinen asia. Kaikki pennut (niin ihmis- kuin eläinkin) ovat niin suloisia, että raivostuttavuudestaan huolimatta, ne vaan pyritään pitämään hengissä keinolla millä hyvänsä (lähinnä nyt tämän tason raivostuttavuutta tavataan terrierin pennuissa - ei ihmispennuissa!!!). 

Huomenna ajattelin aloittaa aamun pumpilla ja juoksemaankin ajattelin mennä - jos vaan molemmat saan mahdutettua ohjelmaan.

Kyllä tää tästä. Kyllä me selvitään. Tästäkin. Mutta tämä on ehdottomasti viimeinen koira, joka mun talouteeni tulee! Ehdottomasti. (Muistuttakaa mua tästä)

tAamu

Lomaterveiset Auringosta

Helteiset terveiset! Oikeastaan pitäisi olla muualla. Arjessa. Jos oikein tunnollisesti ajattelisi. En vaan jaksa ajatella niin. 

Aurinko paistaa, ihmiset hymyilee ja hoitaa asiansa kaikessa rauhassa. Se tarttuu. Suorittajakin hiljentyy jonottamaan. Odottamaan, että tulee vuoro, kun hänen asiansa hoidetaan samalla kiireettömällä keskittymisellä. Hyväntuulinen tervehdys, kiitokset, poskisuudelmat, hyvästit ja hyvät päivän jatkot. Voisin jäädä. 

Tämä oli hyvä kesä. Tuli silti ehkä raskain vierestä elettävä kokemus ja ehkä juuri siitä syystä myös kiitollisuus kaikesta siitä, mitä on ja kyky nähdä onni juuri näissä ohikiitävissä hetkissä. 

Ja ehkä juuri siksi en halua nähdä, mitä marraskuulla on tarjottavana. Tulevaisuus tuo vastauksia, joita en ehkä halua kuulla. Ehkä siksi olen juuri nyt äärettömän onnellinen tästä kesän jatkopalasta. Tästä arjesta irrallaan olevasta vapaudesta. 

Auringosta. Polttavan kuumasta terassista. Turkoosista merestä. Ystävällisistä ihmisistä, joiden kielestä ymmärrän vain sanoja. On helppoa vaan heittäytyä hetkeen. 

Ja hetkeen on helppo jäädä. Vielä muutama päivä tätä ajelehtimista ja kesää. Sitten alkaakin tosi tiukka puristus arjessa. No kyllä tällä valon ja energian latauksella taas jaksaa! 

Iloa ja valoa jokaiselle! Hyviä pieniä hetkiä! Ne on juuri niitä, jotka myöhemmin ova suuria. 

tAamu

Yöjuoksu

Tuli postissa lähtötodistus, lähtönumero ja ohjeet paidan hakuun.

Aha! Olen varmaan sitten ilmoittautunut tuonne. Jaa. Kiva.

No eihän siinä mitä. Haen paidan ja juoksen. Yöllä. Aamuihminen.

tAamu

Mitä jäljelle jää

Olen lomalla ja se on ihanaa. Univelkaa nukuin pois mökillä ikkuna auki kesäyöhön. Auttoi.

Kantapäätä olen tietoisesti lepuuttanut. Joogannut, venytellyt ja pyöräillyt. Hierotuttanut kantakalvoa, jalkoja, selkää. On auttanut. 

Blogihiljaisuutta suurempi on ollut hiljaisuus sen ulkopuolella. Joskus sitä vaan on sanaton, vaikka sanomista olisi enemmän kuin koskaan.

Yksi ihana nuori ihminen on liian lähellä sairastunut (kuoleman) vakavasti. Siitä, miten tässä käy, ei ole mitään tietoa. Ei vielä pitkään aikaan. Nämä nyt on näitä, joita toimitetaan, vaikkei tilaakaan. Tänä vuonna vain (mun mielestä) liian monta. Tai eihän tässä vaihtoehtoja ole. Näillä mennään.

Kun on vähän peloissaan ja pikkuisen surullinen, saa paljon aikaiseksi (vaatekaappi on raivattu ja karsittu, seiniä, mattoja ja koira pesty, valokuvia lajiteltu). Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin? 

Sillä tavalla ihmismieli on hassu, että vaikka luulisi, että helpoiten sitä heittäytyisi maahan itkemään, parkumaan ja pelkäämään, sitä huomaakin yhtäkkiä olevansa kiitollinen. Ei tietenkään siitä surkeasta s-alkuisesta mörrimöykystä vaan tästä kaikesta muusta!

Kaikesta siitä, mitä on kaikesta huolimatta. Siitä mille ei mikään sairauskaan mitään mahda. Kesä on kauneimmillaan. Aurinko, valo, meri, ihania ihmisiä ympärillä, ystäviä, naurua kesäyöhön, pavuiksi ruskettuneita lapsia (melkein nuoria) surffitukissaan, siskonpeti aitassa, valoisat kesäyöt ja mansikat. Kesäkommuunit, jotka siirtyvät kesämökiltä toiselle. Talven kurin ja järjestyksen jälkeen kesän vapaus ja matkalaukkuelämä sopivat hyvin. En minä mihinkään haluakaan kiinnittyä! En juuri nyt.

Olen tässä nyt ja näin on hyvä.

Että hyvinhän tässä pärjätään itse asiassa. Kesähän on ihan kaikilla. Ja kaikki on mahdollista!

t Kesä-Aamu

Juoksukielto napsahti

Yli kuukauden kipuiltuani (lähes kaksi) otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja kävin lääkärissä kipeän kantapääni kanssa. Plantaari faskiitilla mennään ja viikko napsahti juoksu- ja kävelykieltoa... Hymph! 

No onneksi on vuodenaika, jolloin pystyy liikkumaan paljon muutakin kuin juoksemalla. Itse asiassahan minulle jää pyöräily, uinti, kuntosali, jooga ja muutama muu, joten ei pitäisi tulla ihan tuskainen viikko kuitenkaan! Ei pääse kuntokaan romahtamaan :)

Näillä nyt mennään eikä muuta voi. Lasken päiviä juoksemaan pääsemiseen eikä niitä nyt niin tavattoman monta ole. Nappailen kipulääkkeitä ja puuhastelen muuta.

Typerä kantapää!

tAamu

Jalan tasapaino ja minun väsy

Mun jalassa on tasapaino. Varpaat ei tunne mitään ja kantapää on tulessa. Keskiarvoksi tulee siis ihan ok tunto. Ehkä kantakalvon tulehdus (sopii paremmin kuin plantaari faskiitti). Ei, tyylilleni uskollisena, en ole käynyt lääkärissä. Venyttelen, hieron ja liikun vain converseilla hyvin vaimennetuilla kengillä. 

Ihan hirviän kiiretahtiset viikot takana. Sais edes jälkikasvun lomalle niin helpottaisi. Eli ihan kohta. Tämä viikko vielä sinnitellään. Univelkaa kertynyt. Tosin en kaihda käydä päiväunille, jos tilaisuus tarjoutuu, joten sen sorttisia korjausliikkeitä luvassa. Heti kun ehdin.

Onneksi on aurinko ja ihan yhtäkkiä alkanut kesä. Kantapään takia yritän painottaa pyöräilyyn, vesijuoksuun ja muuhun sellaiseen liikuntaan, jossa ei paino tule kantapäälle. Tänään menen kyllä juoksemaan, mutta metsään, jolloin tulee niin paljon ylämäkiä, että tulee juostua etupainotteisesti. Sillä tavallahan tämä on hassu vaiva, ettei se liikkuessa haittaa. Rasituksen ja etenkin seisoskelun jälkeen vaivaa. Aamulla herätessä myös.

Ei tämä jalka nyt niin menoa haittaa. On vaan haaste liikkua eri tavalla kuin haluaisi. Väsymys akuutimpi ongelma. Täytynee hoitaa pois. Lomaan tänään tasan kolme viikkoa. Se on lyhyempi aika kuin se, mitä lomaa on edessä. Aika loistavaa.

Loma, mä kaipaan sua niin!

Hyviin asioihin keskittyen,

Aamu

Ei se olekaan niin

Mä olen tosi paljon juossut merenrantaa. Talven läpi oikeastaan. Kesällä meidän juoksuseuralla (siis kaksi ystävääni ja minä, joita yhdistää into juosta, olematon suunnistuskyky ja kohtalaisen usein yllättävä vessahätä) on tapana juosta suurten korkeuserojen pururadalla ja metsässä, mutta talvella helposti valitsemme auratun rantareitin. Koska se on helppoa ja tuota... helppoa. Metsässä juoksemisen edellytys ainakin edellisten talvien lumitilanne huomioon ottaen, että joku muu on kulkenut siellä ennen meitä... Meidän mittaisista ihmisistä ei polun tekijöiksi ole.

Kesä tuli, sulatti lumen ja avasi meille taas metsät juosta. Miten sitä talvessa unohtaakaan muun tavan kuin sen yhden tavan. Pidin rantajuoksua just hyvänä ja hyvähän se onkin pitkään rauhalliseen jolkotteluun. Ajatella, että luulin rantajuoksun olevan se paras tapa. Ajatella. Kun en muuta taas muistanut. 

Mutta voi metsä! Pari metsäjuoksua tehneenä olen taas ihan onnesta soikeana. Persuksissa totisesti tuntuu pystysuorien kallioiden nouseminen. Peruslenkkimme ensimmäinen puolikas nousee kokoajan ylemmäs. Kalliolle päästessä tuntuu, että tää oli nyt tässä (siis lenkki ja elämä), mutta sitten alkaa paikoitellen jyrkkäkin lasku takaisin lähtöä kohti ja loppusuoralla tajuaa, että kyllä tästä selvitään ja toinen kierros on paikallaan. Tällä hetkellä ollaan vasta haaveiltu kolmannesta kierroksesta... Ensimmäisellä kerralla sen esti lenkkikaverin heikottava nälkä (älä ota nälkäistä ihmistä metsään mukaan) ja toisella kerralla lähestyvä yö ja mukavuuden halu. Todettiin, että seuraavalla kerralla kolmas kierros on jo tosiasia, mutta ei vielä tänään.

Väliin olisi varmasti paikallaan tasamaa hölköttely, mutta nuo pikaiset pyrähdykset umpimetsään, valopallot, verenmaku suussa ja kalliolle käden varaan tärähtäminen on pitkästä aikaa vaan niin ihanaa. Puolessa tunnissa saa hartiat ja pakarat tunnottomiksi väistellessä juurakoita ja riuhtoessa itseään hartiavoimin ylös liukasta kalliota.

Voi kun olisi se suunnistustaito ja uskaltaisi juosta metsässä yksin, haluaisin oppia suunnistamaan. Kaipaan naamalleen turpeeseen tuiskahtamisia! Vaikka näyttää tuo onnistuvan ilman karttaa ja kompassiakin!

tAamu

Niinku oikeesti

Elän parisuhteessa henkilön kanssa, joka on vähintään yhtä aktiivinen kuin minä. Hän liikkuu vähintään yhtä paljon kuin minä (joo, todennäköisesti enemmän), tekee paljon töitä ja kummallakin on omat kaverinsa, joita tulee kuitenkin nähtyä viikottain. Meistä kummallakaan ei koskaan ole viikkoa, ettei ketään kaveria näkisi. Tämän lisäksi on tuo alaikäisten joukkio, joka meillä asustaa. Heidän tiimoiltaan on riittää kummallekin sekä kouluun että harrastuksiin liittyvää vapaaehtoisuutta (miksi sitä muuten kutsutaan vapaaehtoisuudeksi, kun se on kaikkea muuta?). Kaikesta tästä johtuen yhteistä aikaa on varsin vähän. Viimeksi varmaan vuosituhannen alussa...

Yleensä asia ei häiritse minua yhtään ja kiemurtelen Miehen yhteisen tekemisen ehdotuksista (ymmärrätte kohta miksi) omiin harrastuksiini hyväksi koetulla tekniikalla. Mutta kun meillä meni vissiin kolmas hääpäivä putkeen niin, ettei ehditty yhdessä yhtään minnekään, valitin Miehelle, että me ei tehdä ikinä mitään yhdessä.

Voi elämä! Tänään sain puhelun kesken päivän töihin, joka alkoi: "Kun sä sanoit, ettei me tehdä ikinä mitään yhdessä niin..."

Näin mielessäni kahdenkeskisen loman Pariisissa tai vaikkapa kylpyläviikonlopun...

Mies vei minut julkiseen uimahalliin ja sinnekin mentiin tietysti pyörällä. Kiertotietä. Ei mulla mitään liikuntaa vastaan ole, mutta vähemmän varovasti totesin, että tää ei nyt ihan ollut sitä yhteistä tekemistä mitä mä tarkoitin...

Mutta nyt siis on tehty yhdessä niin voi taas rauhassa keskittyä omiin harrastuksiin ja kavereihin. Huomenna onkin luvassa juoksulenkki hyvässä ellei parhaassa seurassa! Sitä odotellessa.

tAamu

Metsässä

Olen varmasti kertonut moneen kertaan, etten erityisesti tykkää metsästä, mutta tykkään ihan tosi paljon juosta metsässä. Hankalaa. Metsästä en tykkää sen takia, että siellä voi olla vaikka mitä. En tarkemmin osaa sanoa, että mitä, mutta villieläimiä nyt esimerkiksi. Siellä luonto tulee vähän liikaa iholle. Joka puolella rasahtelee ja kahahtelee. Eikö nyt voi olla sitten hiljaa, jos ei millään tavalla vaani! (Itse liikun kuin norsu siellä)

En tiedä, mistä tuo johtuu. Olen asunut metsän keskellä (no en ehkä ihan sillä tavalla metsän keskellä, että oikeassa korvessa, mutta kuitenkin) ja oikaissut kouluun, kavereille ja mihin vaan pilkkopimeälläkin metsän läpi enkä pelännyt yhtään mitään. Mutta silloin olinkin ymmärtämätön lapsi!

Nyt olen paljon fiksumpi, opiskellut asioita ja tiedän, mitä kaikkea pelättävää sitä onkin olemassa! Metsässä ja muualla.

Tänään juostiin metsässä. Minulla oli ystävä mukana. Ihan yhtä pelokas, jos ei vielä pelokkaampi, (kun luonnon lisäksi pelkää luonnottomiakin kuten psykopaatteja - mä tietysti pelkään niitäkin, mutta en usko niiden päivystävän umpimetsässä) mutta yhdessä me ollaan vahvoja! Siellä me juosta hölköteltiin ihan umpimetsässä yli kallioiden ja juurakoiden, rinteitä ylös ja taas alas. Ihanaa! Ei siitä muuta voi sanoa. Luonnon intervalleja parhaimmillaan. Talven jäljiltä kaatuneet puut poikki polkujen ja kevään kosteus vielä kerääntyneenä valtaviksi lammikoiksi. 

Olen käynyt liukastelemassa metsässä talvellakin, mutta nyt se parhaimmillaan juosta. Kohta tietysti vielä kuivempi, mutta kun ei ole kiire, on aikaa kiertää isotkin lammikot. Ainakin Etelä-Suomessa oli tosi lämmin päivä. Ihkaoikeaa hellettä. Oli ihan hyvä odottaa iltaa (no ei oltais päästy aikataulullisista syistäkään aikaisemmin muutenkaan) ja juosta sään jo viiletessä (mittari näytti 22 kun lähdettiin liikkeelle, mikä lie ollut ihan todellinen luku ja mitä sillä on väliä). Lämmintä oli. Ajatella, että ollaan tultu siihen vaiheeseen, että illalla lähempänä yhdeksää voi juosta lyhyissä housuissa ja lyhythihaisella paidalla! Huippua. Hyvä juoksu. Hyvä mieli. 

En tykkää metsistä, kun siellä asuu ties mitä. Mutta mukavaa, että voin silti käydä siellä juoksemassa. Mustikat on muuten jo tulossa. Niistä piti juoksun lomassa napata kuva. Mutta ei kiirehditä asioiden edelle. Mustikka-aikaan menee vielä hetki. Monta ihanaa aurinkoista hetkeä.

Ihana kesä!

tAamu

Huono ratkaisu

Joo. Ei toiminut sali sitten niin yhtään. Salilla tehdessä tuntui ihan tosi hyvältä, mutta seuraavasta aamusta kärvistelinkin niin kipeänä, etten varmaan koskaan. Hartiat veti niin rajusti jumiin, että kaikki asennot ja joka askel sattui. Meinasi irrota muutakin kuin kiukun kyyneleitä. Ärsytti kuin pientä eläintä.

Vihdoin tänään dropit kohdallaan. Särkylääkkeen vaihtaminen ja kävelylenkit sai vihdoin sen verran kivuttomaksi tilanteen, että olen päässyt puuhastelemaan ja toivoa toipumisesta taas on. 

Saattoiko hartioitteni jymähtämiseen vaikuttaa avoimen ikkunan ääressä nukkuminen? Me nukutaan joka kesä ikkuna auki ja näitä aikoja on muinakin vuosina ikkunat avattu... Tiedä häntä. Eikös se ole enempi niinkuin vanhojen ihmisten ongelma sellainen? Että vedosta hartiat jähmettyy. Olenko mä niin vanha? En tykkää. 

Viime yönä ikkuna oli kiinni, mutta tänä aamuna vielä sairaan kipeät hartiat, mutta siis lääkevarannoista löytyi oikea särkylääke, joten tämä vaihe on siis jo ohi (siksi olen taas koneella). Eli mun logiikalla ikkuna on taas ensi yönä auki... Saa nähdä miten tämä rumba jatkuu. Säiden lämpenemistä odotellessa. 

Että nyt on vaan hengailtu (salille armoton ikävä), kävelty lenkkejä koiralla ja ilman ja siinäpä se sitten melkein onkin. Nyt en hartioiden takia ole edes pyöräillyt. Tämän koneellakin roikkumisen lopetan tähän, että toipuminen jatkuu. Että pääsen huomenna juoksemaan.

tAamu

ottaa opikseen. Vai ottaako?

Hartiavoimin

Sain hartiani juntturaan. En oikein taaskaan tiedä, mikä iski, mutta hiuksia pöyhiessä (tämä on muuten toinen kerta, kun hiusten kanssa hartiat jämähtää mun elämäni aikana... paljon niitä on, mutta ei kuitenkaan sellaisia määriä, mikä tämän selittäisi) yhtäkkiä hillitön kipu lapojen välissä keskellä. Tietysti, koska olen käynyt läpi välilevyn pyllistyksen, ajattelin ensimmäiseksi, että tsiisus! nyt mulla on välilevytyrä niskassa. No, ei ollu. Lihasrelaksantit ja koneesta irrottautuminen auttoivat parissa päivässä merkittävästi. (Hahahaaa! Siis tietokoneesta - en noin muuten ole kytkettynä yhtään mihinkään koneeseen :D)

Mutta päähänhän se otti tämäkin. Sehän on selvä. Kun ei ole tuota kärsivällisyyttä eikä muutenkaan luonne ole jalostunut vastoinkäymissä (joita kyllä on riittänyt, siinä ongelma ei ole). Ensimmäisenä jymähdyspäivänä pystyi vain kävelemään hiljaksiin, joten tänään olen ottanu niin sanotusti vahingon takaisin. 

Salillekin menin, koska mun logiikalla lapoja saa liikutettua salilla just hyvin. Kävin jopa pelaamassa soutulaitteessa hermoja repivää kalapeliä. Mustavalkoinen grafiikka on jostain ennen ajanlaskumme alkua ja ideakin niin typerä ettei mitään rajaa, mutta eikun pulssi 200 (tämä on vain arvio, koska ei mulla ollut mittaria) joka kerta, kun iso kala tulee näytölle... ja niitähän tulee. Niin siis idea oli se, että saisin yläselälle liikettä soutamalla, mutta päädyin panikoimaan kaloja. En tykkää kaloista livenäkään - paitsi fileenä lautasella. Mutta salikeikka oli niin hyvä! Mä olen huomenna niin kipeä. 

Päivän paras hetki oli kuitenkin ennen salia, kun istuin rannalla auringonpaisteessa shortseissa ja t-paidassa lukemassa kirjaa melkein kaksi tuntia. (Kyllä, äiti, minulla oli aurinkorasvaa! Ja kyllä, todennäköisesti paloin silti.) Venesatamasta lähti äänettömästi, kiireettömästi purjeveneitä merelle. Se on niin mun sielunmaisema! Voisin istua päiväkaudet vaan rannassa ja katsella merta ja kuunnella lokkien huutelua. Join kahvia, luin loppuun Olssonin Kaikki hyvä sinussa-kirjan ja haistelin merta. Se tuoksuu jo ihan itseltään. Suurelta seikkailulta.

Nyt on lihakset hellinä. Venytellä pitäisi. Jos sitten vaikka huomenna... Taistelen parhaillaan itseni kanssa. Haluaisin pyöräillä huomenna palaveriin ja takaisin (reilut 30 km), mutta se ei taitaisi tehdä hyvää näille hartioille. Katsotaan aamulla. Jospa ehdin liikkeelle ennen kuin sisäinen isoveli herää ja ehtii pysäyttää minut.

Aurinkoa ihmiset! On tätä odotettukin. Koko pitkä talvi.

tAamu

Tässä on hyvä nyt

Olen jälleen kerran vähän sitä mieltä, että valtavaa pientä löystymistä on tapahtunut. Niin elämäntavoissa kuin vatsanahkassakin. Kyllä se vaan tosi asia on, että hyvä kunto pitää ansaita, se ei lahjaksi tule. No, mitä sitten? Tehdään töitä. Ja onkohan tuo löystyminen sitten kuitenkaan sellaisissa mittasuhteissa, että itkemään kannattaisi rueta...

Katselin heiaheia-dataani ja noin niin kuin tilastojen valossa näyttäytyykin talven hyvän treenaamisen jälkeen löysistelyä ja haaveilua, että niinku syykin on nähtävissä. Koiran kanssa käveleskelyä (ei ole urheilua) ja hyötypyöräilyä. Molemmat ihan ok, mutta ei riittäviä. Välissä jokunen juoksulenkki. Tänään lähden hakemaan vauhtia salilta. Huomiseksi onneksi sovittu jo juoksutreffit. 

En kadu esimerkiksi stressinpoisto-lomaani. Joo, elämäntavat auringossa hirveesti vähän heikkenivät, mutta en kadu sitäkään. Oli ihanaa. Hyvä loma. Loistavia ihmisiä. Sen sijaan paluu arkeen olisi voinut tapahtua nopeammin ja suunnitelmallisemmin. Mutta mikäs kiire meillä tässä? Valmiissa maailmassa. 

Tänään selkäni kannalta pitäisi valita pilates... Taidan valita kuntosalin ja päälle lempiohjaajan spinun. Sori selkä. Nyt mennään näin ja saadaan vähän vauhtia tähän rankaan! Kiität mua vielä. Lopputulos tulee olemaan hyvä meille molemmille!

Tänään 14.5. vietetään Pyörällä töihin-päivää. Pyöräilitkö? Pyöräilithän? Minulla työmatkat tekee päivässä vaatimattomat 12 km, joten on syytäkin pyöräillä. Ei ole kauhea rasitus, mutta tekee hyvää ja on luontoystävällistä. Vapaat pyörätiet pääsee ajamaan varsin rivakasti. Mäkiin tulee nopeasti rutiini. Ruuhka-aikaan luulen, että pyörällä matkan taittaa ainakin samassa ajassa kuin autolla jonottaessa.

En ole ihan satavarma, että olenko oikeasti kovinkaan harmistunut tästä tilanteestani juuri nyt. Joo voisin olla timmimpi ja kahden tunnin puolimaraton-kunnossa, mutta koska en ole kummallekaan mitään kovin suunnitelmallista tehnyt niin en varmaan niitä tarpeeksi kovasti haluakaan. Silloin on ihan hyvä tässä juuri nyt. Mitään ei ole menetetty ja hyviä valintoja on mahdollisuus tehdä myös tänään.

Näillä mennään!

tAamu

Perjantain uusi tuleminen

Huikeen kätevää! Toissapäivänä oli perjantai ja tänään taas. Huimia nämä arkipyhät. 

Kaikki tuntuvat olevan vapailla. Toimistokäytävät kolisevat tyhjyyttään. Olen saanut levittää työpapereita. Kaikkialle! Edes ilma ei liiku. Mikäs tässä. Mulle sopii. Pitääkö kaiken aina liikkuakaan. Taas on perjantai ja edessä tällä kertaa kahden päivän viikonloppu! Wuhuu!

Olen pyöräillyt työmatkat aina kun se töiden puitteissa on mahdollista. Siis tänään paitahihasillaan! Kuvitelkaa. Mikä kevät? Tämä alkaa olla kesä. Tiistaiaamuna Helsingin keskustassa aikaisin oli sellainen tuoksu kuin koululaisena oli kesätöihin mennessä. Lämmin asfaltti, viileän yön henkäys, aukeavat kaupat, liikenne. Ihanuutta!

Eilisellä rantalenkillä juostessa oli tuskaisen kuuma. Siis oikeasti. Merikään ei jaksa enää kovin kylmästi henkiä. Ja juoksin lyhyissä housuissa ja ohuessa juoksupaidassa (sen pistin typeryyttäni pitkähihaisen). Lenkki oli raskas (= minä olen), mutta juostuja kilometrejä yhtäkaikki. Sama tuo. Kesä tulee ja juoksu jatkuu. Raskasta tai kevyttä.

Olen ollut loman jälkeen niin rentotuneessa ja stressittömässä tilassa että itseänikin hämmästyttää. Stressin jääminen johonkin (ehkä hotellihuoneeseen) on auttanut myös siinä, että unta on riittänyt. Lähes joka päivä tällä viikolla olen nukkunut jonkinmoiset päiväunet. Ei syytä huoleen. Koko sukuni on armoitettua päiväunien nukkujaa täynnä. Meillä on päiväunien nukkumisesta pitkät perinteet, monessa polvessa. Normaalivauhtisessa elämässä, normivelvollisuuksilla siihen ei vaan oikein ole aikaa. Enkä minäkään niitä joka päivä kaipaisi. Välillä vaan. Nyt on rentous sitä luokkaa, että uni tulee heti kun pysähtyy.

Saisinpa pidettyä tästä rentoudesta kiinni siihen saakka, kun loma alkaa. Joskus juhannuksen jälkeen.

Oikein rennon letkeää viikonloppua teille kaikille! Liikutaan hyvällä innolla, mutta rentoudutaan kans. Lepo on ihmiselle välttämätöntä ja rentous opeteltavissa. Ainakin hetkittäin. Ainakin just nyt. Ihan rentona viikonlopun viettoon lähtee hän!

tAamu

spinningmaraton

Aikana ennen juoksusta innostumista innostuin spinningistä. Spinu oli ihan ykköslaji mun mielestä. On hyvä laji edelleen. Jos musiikki vielä on kohdillaan tunnilla, kokemus on vähintäänkin nautinnollinen! Hiki irtoo ja tuntuu, että alkaa saavuttaa edellä ajavia. Olen TM:nä puhunut varmaan useammankin kerran biker's high:sta. Ainakin minä pystyn helposti saavuttamaan runner's high:n eli sen liikunnan tuoman flow:n myös spinning-tunnilla. 

Musiikilla on suuri merkitys mielestäni etenkin spinningissä, koska lajihan on samalla tavalla monotoninen kuin juoksukin. Tiedän ihmisen, joka kouluttautui spinning-ohjaajaksi, koska ihastui lajiin, mutta ohjaajien soittama musiikki oli niin huonoa. Ja hänen soittolistansa on kyllä parhaita, mitä olen tunneilla kuullut. Musiikki on ihan yhtä tärkeä osa tunnin onnistumista kuin ohjelman rakennekin. 

Tänään suuntana spinningmaraton. Hirveitä odotuksia musiikin suhteen ei ole. Onko spinning-ohjaaja hyvä, jos hänen tekemät tunnit ovat rakenteeltaan hyviä, mutta musiikkin suunnitteluun ei nähdä vaivaa? En tarkoita sitä, että nyt ei soiteta minun lempimusiikkiani. Ei tarvitsekaan. Vaan että työbiisit on riittävän raskaita, kevyet rullaukset sopivan kevyitä ja loppulämpässä myös musiikki tukee sitä, että hyvin tehty, hyvin selvitty. Mulle tämä tärkeä asia.

Mutta ihanaa päästä polkemaan vähän pidemmäksi aikaa. Tehdä hyvä, vähän pidempi treeni. Tulla voittajana maaliin. Ja onhan ihan mahdollista, että tänään tulee positiivinen yllätys musiikin muodossa. Mut hei, pessimisti ei pety :)

Mukavaa liikunnallista lauantaita teille kaikille ja jos ette ole ohjatulla tunnilla, kuunnelkaa niin lempimusiikkianne että! Tai ainakin lajiin sopivaa (on se laji sitten viikkosiivous, juoksulenkki tai sohvalla meditointi).

tAamu

Sataa, sataa ropisee

Harvoin sataa niin paljon, että lenkki on sen takia jätettävä välistä ja kesäsadekin olisi ollut eri asia. Tänään sateen raakuus yllätti. Kengät kastui kahdessa minuutissa, vedenpitävä vaatetus hiosti (liikaa) ja juoksutakista taas olisi tullut hetkessä jäiset vesipisarat läpi. Ärsytys. 

Mutta olin ärsyyntymättä. Elämä on. Ihan tarpeeksi haastetta ilmankin, että tällaista jäisi harmittelemaan. Ruuhkavuosia en osaa ajatella, mutta oli ruuhkatorstai. Huomenna aamulla vesijuoksua, illalla pilatesta ja syvävenyttelyä. Tänään voi siis olla enemmän kuin hyvin juoksematta. 

Etenkin kun työmatkat tuli taitettua pyörällä. Aamulla auringon paisteessa, iltapäivällä vesisateessa. Ei silloin kuitenkaan vielä siinä, joka yllätti iltasella. 

Tällaisina päivinä soi päässä tämä:

Parempia lenkkisäitä odotellessa. Kaikessa rauhassa.

tAamu

Haastavaa

Anna haastoi minut vastaamaan viiteen kysymykseen, laatimaan uudet viisi kysymystä ja haastamaan seuraavat viisi vastaamaan niihin. Mikä ettei.


1. Oletko enemmän aamu- vai iltaihminen?

Ehdottomasti aamu! Saatan aloittaa työt, lähteä lenkille tai puuhastella muuten ilolla jo klo 7. Jos minulla on jokin työ- tai muu tehtävä, jossa tarvitsee keskittyä keskivertoa enemmän ja saada paljon aikaan nopeasti, järjestän aikaa sen suorittamiseen aamusta. Tiivistämiset, yhteenvedot, toimintakertomukset ja vastaavat syntyvät tuskattomimmin aamusta. Illalla silmät painuu kymmenen pintaan kiinni (vaikka saatan puoliväkisin kukkua puolille öin), eikä ihme kun on kuuden pintaan ollut aamulla jo liikkeellä.

Olen aina ollut aamuihminen, mutta aamuvirkku esikoiseni oli viimeinen naula iltakukkumisen arkkuun (nykyisin teini-ikään ehtinyt esikoinen on täysin päässyt aamuvirkkuudestaan) ja luovutin sen asian suhteen. Aamut on minun omaa aikaani. Usein olen perheestäni ensimmäisenä hereillä ja saan nauttia aamun hiljaisuudesta (tai ainakaan hereillä ei kanssani ole yhtään alaikäistä!).

2. Mikä on suurin motivaationlähteesi?

Liikunnasta saatu hyvä olo! Itsensä voittaminen. Onnistumisen kokemukset. Ennakkoluuloista pääseminen. Stressin hallinta liikunnalla.

3. Mitä aiot hankkia seuraavaksi?

Juuri nyt en tarvitse oikein mitään. Pyöräilykypärän päivitän jossain vaiheessa vähän moderninpaan malliin.

4. Suosikkitreenisi?

Ykköslaji on edelleen juoksu ihan sen vuoksi, että siitä nauttimaan oppiminen oli pitkä tie, joten se saavutus tuntuu itsessään jo voitolta. Rakkaus spinningiin on pidemmältä ajalta, joten se on pakko mainita. Selkäräjähdyksen jälkeen olen oppinut nauttimaan pilateksen, joogan ja venyttelyjen tapaisista tunneista. Suunnilleen näistä rakentuu se combo, jolla nykyisin treenaan.

Juoksun säännöllisenä pysymisestä saan kiittää aktiivisia juoksukavereitani, jotka eivät myöskään anna herpaantua silloinkaan, kun motivaatio ei ole ihan tapissa... Tykkään kaiken kaikkiaan liikkua ja olla liikkeellä.

5. Jos saisit mahdollisuuden kokeilla ihan mitä lajia vain, mitä haluaisit kokeilla?


Joogaa haluaisin kokeilla/harrastaa monipuolisemmin. Tällä hetkellä en vain suostu maksamaan superkalliita joogakoulumaksuja, kun maksan jo kuntokeskuksen kuukausimaksuja ja erinäisiä muita yksittäisempiä liikuntamaksuja. Enkä taas ole valmis luopumaan kuntokeskuksestani (sitähän jo kokeiltiin).

Vaikka harrastan varmasti jollain mittarilla aika monipuolisesti liikuntaa (kaikki viikko-ohjelmassani oleva ei ole tuossa suosikkitreeni-listassa), olen kuitenkin nihkeä kokeilemaan uusia lajeja (koska en ehdi), mutta nyt löysin oman salini valikoimasta ihan oman lajin, fitness fusionin, joka yhdistää pilatesta ja joogaa! Ihan huippua. Sen lähemmäs en juuri nyt joogaa pääse. Lisäksi vielä ihan mun lähellä ei ole joogakoulua ja lähimpään meno vaatisi liikkumista autolla tai julkisilla... Aikatauluni on aina tiukka ja treenaamisen pitää onnistua ilman kohtuutonta matkustelua. Tämä siis seuraava tekosyy.

Kysymykseni seuraavalle viidelle (Kaneli, Quantina, FaerieS, Outi, Lappis) ovat:

1. Paras stressin hallintakeinosi?
2. Ketä ihailet ja miksi?
3. Paras kevyt arkiruokareseptisi?
4. Paras treenibiisi juuri nyt?
5. Milloin liikuntaharrastuksesi alkoi ja miksi?

Hyvää yötä! Yö pakkaa päälle ja aivot on suhteellisen jumissa. Kiitos ja näkemiin <3

tAamu

Tankilla käyty

Tällä hetkellä tuntuu, että elämässä on aika paljon kaikkee (tai hirveesti kaikkee). Kun haetaan kirjainneliöstä  asioita, joita elämässä eniten haluaa... Löydän vaivatta sanan vapaus (ja onnellisuus, rehellisyys). Kertonee jotain. Mutta nämähän on valintoja. Henkilö, joka haalii elämäänsä paljon asioita, on ajoittain kiireinen. Minä olen. 

Tänään tuli tankkauspäivä (vahingossa), eikä siinä mitään. Huomenna ohjelma on toisenlainen. Pienet päikkäritkin vetäisin. Olen ihan ässä nukkumaan. Nukun ihan missä vain! Olen nukkunut tunnin unet mökillä samalla sängyllä, jossa nuoriso katsoi (tähän katsomiseen kuuluu huutamista, ääneen nauramista ja sängyllä pomppimista) wipeoutia... Kun väsyttää, uni auttaa. Joten nyt on tulevaa tiukkaa viikkoa varten kerätty niin ravintoa kuin untakin! Antaa tulla, arki! Valmiina ollaan. 

Kiireen keskelle on mahtunut treeniäkin, joka kulkee hyvin nyt kun flunssa on kauas taaksejäänyttä elämää. Kävin tsekkaamassa Elixian fitness fusionin - wow! Suosittelen. Kuulemma ohjaajissa saattaa olla isojakin eroja, mutta meillä oli sijainen, joka kertoi ohjelmansa perustuvan voima joogaan - no tiiä hänestään, en ole koskaan voimajoogassa ollut, mutta ristus mikä reissu! Hiki virtasi ja olin sen jälkeen niin kipeä, ettei tosikaan. Pitkästä aikaa se loistava tunne, kun aamulla ei meinaa päästä vessan pöntöltä ylös (anteeksi mielikuva, mutta kaikki tietää sen tunteen... jos ette tiedä, niin eikun alavartalotreeni kehiin!). 

Loppuviikkoon on perinteisesti kuulunut myös pilates ja syvävenyttely. Fitness fusionin jälkeen oli todella tuskaa molemmat. Pilateksessa vatsalihakset kirkuivat vastaan ja venyttely sattui silmittömästi (mm sisäreidet), mutta meidän venyttelyohjaaja kyllä aina sanoo, että "tämän kuuluukin sattua" ja "ei tämän kuulukaan olla kivaa". Ilohan tästä hommasta tuleekin jälkeenpäin. Pilateksen jälkeen ruoto suoristuu jo ihan tunnin aikana, mutta etenkin syvävenyttelyn tulos tuntuu vasta pidemmällä aikavälillä. Parin päivän päästä yleensä havahtuu, että todella mulla kiertää veri hartioissa. Kyllä toki lihasten venyminen tuntuu heti, mutta ainakin mulla sellainen hyvä tunne vie päivän, kaksi.

Sairastamisen jälkeen en ole kunnon juoksulenkkiä tehnyt oikeastaan aikataulullisista seikoista johtuen - joo no olisin voinut nousta aikaisemmin ja juosta sen lenkin aamutuimaan, mutta sitä nyt en ole tehnyt. Yhtenä aamuna kävin kyllä vesijuoksemassa työkaverin kanssa (itseasiassa käymme lähes joka viikko). Siinä mun aamuaerobiset. Iltaisin on ollut niin paljon hyviä jumppia, ettei ole juoksemaan ehtinyt, mutta ensi viikko antaa varmasti mahdollisuuden siihenkin.

Jalkakäytävät ja rantatiet alkaa olla lähes sulat, mutta suurin osa talven hiekoituksista on vielä lakaisematta. Minun juoksuani tuo ei haittaa, kun juoksen lähes yksinomaan hiekkapohjaisilla reiteillä, mutta pyörän vieminen sepelin sekaan arveluttaa. Niin monena keväänä on rengas hajonnut... Ja kyllä mulla on sepelin kestävät vahvistetut ties-mitkä-renkaat - ei muuten kestä sepelillä ajoa. Ei vaan kestä. Eli hopihopi harjausmiehet ja -naiset! Päästään baanalle koko porukka!

Helposti rullaavaa arkea!

tAamu

Vähän flunssaa

Viikon vaan. Vieläkin yskää, mutta vihdoin aamulla sellainen olo, että olen paranemassa. Välittömästi kone auki ja liikuntakeskuksen ohjelma esiin. Suunnitelmaa tekemään. Olen nimittäin ollut sen verran tukkoinen ja kerrankin fiksu, että ainoa harrastamani liikunta on ollut hitaita kävelylenkkejä koiran kanssa. Wuhuu! Näin vältytään jälkitaudeilta! (No ehkä en sitten kehu tällä yhtään enempää :))

Kevät jatkuu, vaikkei lämmintä vielä tullutkaan. Tänään paistaa aurinko, eilen satoi lunta... Mutta näillä mennään. Ei kai se enää toukokuussa voi lunta sataa. Eihän?

En ole käynyt vaa'alla, koska kaikista lupauksistani huolimatta sairastaessa annan itselleni kerta toisensa jälkeen luvan syödä herkkuja. Miksi? En tiedä. Miten sairastaessa muka olisi järkevää syödä epäterveellisesti? Ihan järjetöntä. Silloin nimenomaan pitää syödä vitamiineja ja voimistua, että toipuu. No näin minä kuitenkin ajattelen ja näin on aina meillä toimittu. Pyrin toimimaan omien lasteni kanssa paremmin eli tarjoamaan sairaalle mehuja, marjoja, hedelmiä, yms. terveellisiä herkkuja. Ja samaan aikaan aivopestä itseäni tästä epäterveellisestä tavasta toimia. Huomenna tai ylihuomenna voi jo huoletta mennä vaa'alle.

Mutta en sen kummemmin stressaa asiasta enkä pidä toimintaani mitenkään repsahduksena kunhan nyt vaan jälleen kerran haettiin järkevän toiminnan rajoja. Terveellinen syöminen ja siihen palaaminen on taas ollut itsellekin helpotus. Tämä vaan on mulle paras tapa syödä. Käsittämätöntä, miten hyvältä herkut voivat maistua suussa, mutta miten paljon parempi olo on ilman turhaa hiilarilastia.

Tänään lähden salille ja huomenna katsotaan sitten joko olisi aika hölkötellä varovasti. Paitsi juoksemista on jo ikävä juoksukavereita! Jos kerta se mihin keskittyy, lisääntyy, keskityn siihen juoksemiseen. Ja hyvään oloon näin yleensäkin.

Aurinkoa!

tAamu

Ja voittaja on...

Tauti alkaa taipua ja minä selvitä voittajana. Reilun viikon allergialääkityksellä saattaa myös olla osansa tässä sopassa. Suhtauduin hieman ylimielisesti kevään tuloon taasen ja sehän yleensä kostautuu. Oireet kuitenkin hyvin vaatimattomalla tasolla. 

Eli taidan selvitä taudista voittajana. Eipä tässä kyllä mitään muita vaihtoehtoja olla ajateltukaan.

Juoksemaan mieli tekee jo kovasti. Olen saanut useammalta taholta kiellon moiseen vielä vähään aikaan. Muun muassa sellaisilta tahoilta, joita ei ikinä saisi itseään komennella! Mutta otan huolenpidon ystävällisesti hymyillen vastaan ja murisen vai mielessäni. Ja maltan hetken. 

Samaan aikaan olen lukenut blogistaniasta ja saanut useita henkilökohtaisia viestejä erilaisista juoksuonnistumisista. Useampi on juossut niitä kymppejä solkenaan ja yksi on juossut ennätyksensä matkassa tunnissa... Mä olen istunut sohvalla, katsonut ensimmäisen tuotantokauden Solsidania, lukenut kaksi hyvää kirjaa ja neulonut muutamat sukat... Hyviä, mukavia asioita kaikki, mutta kun mä olisin halunnut juosta...

Eipä siinä mitä. Niillä mennään mitä on ja viimeistään lauantaina on juoksulenkin vuoro. Siinä välissä aloitus kävelylenkeillä, pilateksella ja syvävenyttelyllä. Ihanaa alkaa suunnittelemaan taas liikkumisia digiboxin tallenteiden selailun sijaan! 

Ja kymmenen päivän sääennuste näyttää hyvältä! 

Ei tässä ole meinattukaan periksi antaa, mutta kuva on niin ihanan värinen, että jo siksi...

Iloa ja valoa! Kevät on täällä.

tAamu