Onneksi on viikonloppu

Viikonloppu kääntyy loppuunsa ja uusi viikko melkeinpä kirjaimellisesti kolkuttelee ovella (avasin vahingossa työsähköpostin - kyllä niin voi käydä). 

Eilen ohjelmassa oli kansallispuistovaellusta. Niin kuin hyvin tiedätte, ei ole nämä luontohässäkät mun juttu. Liikunta-areenana metsä on ihan loistava ja noin 8 km epätasaisessa maastossa tuntui kintereissä ja muissa. Että sikäli oli ihanaa, mutta tietysti klassisesti puolet ajasta satoi kaatamalla ja kallioilla ja savisissa rinteissä liukastellessa kieltämättä suustani pääsi muutakin kuin ilon kiljahduksia. 

Lisäksi iltapäivästä hujahti tunti nukkuen sohvalla, kun piti toipua mokomasta raitisilmamyrkytyksestä! Että siihen luontohommaan menee sitten ihan koko päivä. 

Tänään päätin sitten ottaa varman päälle ja pysyä asfaltoiduilla reiteillä. Heti aamusella kohti salia. Tempaisin meidän salin sunnuntain perussetin easy aerobic + shape (keskikehon treeni siis) + venyttely. Joka lajia puoli tuntia eli hyvä kun vauhtiin pääsee ja jo vaihtuu. Levottomalle ihmiselle ihan sopiva tahti.

Aerobiciä en ole harrastanut sitten... jaa-a. 80-luvun? No en oikeasti tiedä. Olenhan mä joskus käynyt jollakin aerobic-tunnilla, mutta jo lukioikäisenä me käytiin salilla. Jäi noi aerobicit vähemmälle. Mutta nyt aika oli kypsä ja oli ihan hauskaakin. Hiki tuli, mutta ei mitään kovemmalle koordinaatio kuitenkin joutui kuin kunto. Hyvin rakennettu shape siihen päälle niin johan oli kivaa.

Edellisen kerran olin venyttelyssä perjantaina, mutta kylläpä löytyi rutkasti kireyttä kehosta vieläkin. Ajatella, ettei tullut perjantain puolen tunnin venyttelyllä valmiiksi tämä kiree ranka. Nyt on sitten liikuteltu lisää.

Ruoka odotti valmiina kotona, mistä kotiväelle plussapisteitä. Päiväunet, rahkaa ja bloggaamista. Päivä alkais olla koiralenkkejä vaille valmis!

Energiaa alkavaan viikkoon jokaikiselle!

tAamu

Pelastus

Mukava pakomatka aurinkoon takana. Nyt laukkujen purkamista, pyykkäämistä ja uusiin asioihin valmistautumista. Taas on voimia ja niitä totisesti tarvitaankin. Työntäyteinen loppuviikko ja viikonloppu edessä.

Lomalla tuli käveltyä tosi paljon. Mielestäni niin näkee paljon. No ei tietysti yhtä isolta alueelta kuin näkisi vaikkapa autolla, mutta tarkemmin, lähempää.

Sitten joskus jotkut (oon kuullu) vaikka niillä olis selkä ollut muinoin kipeä ja plantaarifaskiitistakin toipumisesta vain hetki, ne saattaa turhamaisina kävellä ihan muissa kuin terveysjalkineissa tai edes kävelyyn suunnatuissa lenkkareissa... ja sitten kun ne jotkut vielä nukkuvat matkalla vieraissa sängyissä niin lopputulosta tuskin tarvitsee teille tavata.

Puolen viikon jälkeen selkä alkoi olla niinku oikeesti aika tosi jäykkä. Mietin aamulla jäykkänä ympäriinsä kävellessäni, että mikä toisi kaikkein parhaan avun asiaan, kun tajusin, että aina joogan jälkeen selkäni on heti parempi. Joten eikun ensin joogaten (lähipiirini iloksi) ihan ulkomuistista ja sitten vähän googletellen (tai youtubeillen) muita variaatioita etsimään. Ja heti auttoi.

Oikeesti.

Samantien parempi olo ja siitä sitten homma seuraavana aamuna rutiiniksi niin johan rupes homma toimimaan. Olo oli taasen kuin uudesti syntyneellä. Pitääkin käydä noutamassa mun joogakortti, joka roikkuu varauksessa uudella joogastudiollani (siis studio ei todellakaan ole mun vaan uusi minulle).

Iloa ja valoa syksyn hämärään!

tAamu

Mainoksen uhri

Aamulla luin useamman facebook-päivityksen tai blogimerkinnän, miten ihmiset olivat juosseet hyvän/kepeän/reippaan aamulenkin. Onneksi olin niin aikaisin ylhäällä, että jutut luettuani kello oli vasta puoli yhdeksän, kun pinkaisin Terrieripojan kanssa rantalenkkiä kiertämään. Voi ihanuutta. Vielä oli niin aamun raikasta, että oli miellyttävän viileää - vasta rannassa aurinko pääsi porottamaan olkapäihin. Siellä oli syksyn aavistus, mutta kuitenkin vielä ihan kesä!

Kyllä juoksu on lahja. Midnight run lähestyy ja ainakin tämänpäiväisen juoksun valossa voi huoletta lähteä liikkeelle. Toivottavasti en onnistu taas keksimään jotain ihan älytöntä ennen juoksua niin, että olisin turkasen jumissa tai sairastuisin. Mutta mikäli kaikki menee näin kuin nyt on niin ihan mukava juoksu on edessä. Saa nähdä sen sitten.

En tiedä sitten tuosta ihmisille kivana olemisesta. Olishan se hyvä. Jos vaikka lähimmille ensin. Siitä on hyvä lähteä.

Sujuvia juoksuja, pyöräilyjä, spinutunteja, mitä ikinä sitten haluatkin tehdä! Huomenna ajattelin aloittaa Power-tunnilla (elixialainen kun olen eli perus pumpista on kyse). Mitä kivaa sulla on tiedossa huomenna? Ai niin melkein unohtu: mullahan on kampaajakin huomenna! Vihdoinkin.

tAamu

Yöjuoksu

Tuli postissa lähtötodistus, lähtönumero ja ohjeet paidan hakuun.

Aha! Olen varmaan sitten ilmoittautunut tuonne. Jaa. Kiva.

No eihän siinä mitä. Haen paidan ja juoksen. Yöllä. Aamuihminen.

tAamu

Aamusella

Terveiset aamuaerobiselta! Siellä on taas niin kuuma ja se on pelkästään loistavaa! En kyllästy ikinä helteisiin! Kesä oot mun kamu!

Ruokavaliokorjauksen olen tehnyt linjalla lomalöysäilyt -> tavallinen arkiruoka ja housut mahtuu taas jalkaan. Hyvä niin. 

Taas hyvä ja voimallinen olo, kun pääsi hiilarilastista. Kaikki kolotukset ja jumituksetkin häviää, pääsee liikkumaan tarpeeksi ja monipuolisesti. Loma ja rentous on hyviä asioita, mutta liikuntaa ihminen tarvitsee hyvinvoidakseen. Eikä loputon herkuttelu hyvää oloa loppupeleissä tee (ja loppupelit on just ne jotka ratkaisee). Välillä ihan ok, mutta ei päivittäiseen ruokavalioon. Herkkuja. 

Viikon liikunnan hyvällä mallilla. Huomenna juoksulenkki sovittu. Mitähän sitä tänään? Ehkä pyöräilyä?

tAamu

Juoksukielto napsahti

Yli kuukauden kipuiltuani (lähes kaksi) otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja kävin lääkärissä kipeän kantapääni kanssa. Plantaari faskiitilla mennään ja viikko napsahti juoksu- ja kävelykieltoa... Hymph! 

No onneksi on vuodenaika, jolloin pystyy liikkumaan paljon muutakin kuin juoksemalla. Itse asiassahan minulle jää pyöräily, uinti, kuntosali, jooga ja muutama muu, joten ei pitäisi tulla ihan tuskainen viikko kuitenkaan! Ei pääse kuntokaan romahtamaan :)

Näillä nyt mennään eikä muuta voi. Lasken päiviä juoksemaan pääsemiseen eikä niitä nyt niin tavattoman monta ole. Nappailen kipulääkkeitä ja puuhastelen muuta.

Typerä kantapää!

tAamu

Ei se olekaan niin

Mä olen tosi paljon juossut merenrantaa. Talven läpi oikeastaan. Kesällä meidän juoksuseuralla (siis kaksi ystävääni ja minä, joita yhdistää into juosta, olematon suunnistuskyky ja kohtalaisen usein yllättävä vessahätä) on tapana juosta suurten korkeuserojen pururadalla ja metsässä, mutta talvella helposti valitsemme auratun rantareitin. Koska se on helppoa ja tuota... helppoa. Metsässä juoksemisen edellytys ainakin edellisten talvien lumitilanne huomioon ottaen, että joku muu on kulkenut siellä ennen meitä... Meidän mittaisista ihmisistä ei polun tekijöiksi ole.

Kesä tuli, sulatti lumen ja avasi meille taas metsät juosta. Miten sitä talvessa unohtaakaan muun tavan kuin sen yhden tavan. Pidin rantajuoksua just hyvänä ja hyvähän se onkin pitkään rauhalliseen jolkotteluun. Ajatella, että luulin rantajuoksun olevan se paras tapa. Ajatella. Kun en muuta taas muistanut. 

Mutta voi metsä! Pari metsäjuoksua tehneenä olen taas ihan onnesta soikeana. Persuksissa totisesti tuntuu pystysuorien kallioiden nouseminen. Peruslenkkimme ensimmäinen puolikas nousee kokoajan ylemmäs. Kalliolle päästessä tuntuu, että tää oli nyt tässä (siis lenkki ja elämä), mutta sitten alkaa paikoitellen jyrkkäkin lasku takaisin lähtöä kohti ja loppusuoralla tajuaa, että kyllä tästä selvitään ja toinen kierros on paikallaan. Tällä hetkellä ollaan vasta haaveiltu kolmannesta kierroksesta... Ensimmäisellä kerralla sen esti lenkkikaverin heikottava nälkä (älä ota nälkäistä ihmistä metsään mukaan) ja toisella kerralla lähestyvä yö ja mukavuuden halu. Todettiin, että seuraavalla kerralla kolmas kierros on jo tosiasia, mutta ei vielä tänään.

Väliin olisi varmasti paikallaan tasamaa hölköttely, mutta nuo pikaiset pyrähdykset umpimetsään, valopallot, verenmaku suussa ja kalliolle käden varaan tärähtäminen on pitkästä aikaa vaan niin ihanaa. Puolessa tunnissa saa hartiat ja pakarat tunnottomiksi väistellessä juurakoita ja riuhtoessa itseään hartiavoimin ylös liukasta kalliota.

Voi kun olisi se suunnistustaito ja uskaltaisi juosta metsässä yksin, haluaisin oppia suunnistamaan. Kaipaan naamalleen turpeeseen tuiskahtamisia! Vaikka näyttää tuo onnistuvan ilman karttaa ja kompassiakin!

tAamu

Niinku oikeesti

Elän parisuhteessa henkilön kanssa, joka on vähintään yhtä aktiivinen kuin minä. Hän liikkuu vähintään yhtä paljon kuin minä (joo, todennäköisesti enemmän), tekee paljon töitä ja kummallakin on omat kaverinsa, joita tulee kuitenkin nähtyä viikottain. Meistä kummallakaan ei koskaan ole viikkoa, ettei ketään kaveria näkisi. Tämän lisäksi on tuo alaikäisten joukkio, joka meillä asustaa. Heidän tiimoiltaan on riittää kummallekin sekä kouluun että harrastuksiin liittyvää vapaaehtoisuutta (miksi sitä muuten kutsutaan vapaaehtoisuudeksi, kun se on kaikkea muuta?). Kaikesta tästä johtuen yhteistä aikaa on varsin vähän. Viimeksi varmaan vuosituhannen alussa...

Yleensä asia ei häiritse minua yhtään ja kiemurtelen Miehen yhteisen tekemisen ehdotuksista (ymmärrätte kohta miksi) omiin harrastuksiini hyväksi koetulla tekniikalla. Mutta kun meillä meni vissiin kolmas hääpäivä putkeen niin, ettei ehditty yhdessä yhtään minnekään, valitin Miehelle, että me ei tehdä ikinä mitään yhdessä.

Voi elämä! Tänään sain puhelun kesken päivän töihin, joka alkoi: "Kun sä sanoit, ettei me tehdä ikinä mitään yhdessä niin..."

Näin mielessäni kahdenkeskisen loman Pariisissa tai vaikkapa kylpyläviikonlopun...

Mies vei minut julkiseen uimahalliin ja sinnekin mentiin tietysti pyörällä. Kiertotietä. Ei mulla mitään liikuntaa vastaan ole, mutta vähemmän varovasti totesin, että tää ei nyt ihan ollut sitä yhteistä tekemistä mitä mä tarkoitin...

Mutta nyt siis on tehty yhdessä niin voi taas rauhassa keskittyä omiin harrastuksiin ja kavereihin. Huomenna onkin luvassa juoksulenkki hyvässä ellei parhaassa seurassa! Sitä odotellessa.

tAamu

Metsässä

Olen varmasti kertonut moneen kertaan, etten erityisesti tykkää metsästä, mutta tykkään ihan tosi paljon juosta metsässä. Hankalaa. Metsästä en tykkää sen takia, että siellä voi olla vaikka mitä. En tarkemmin osaa sanoa, että mitä, mutta villieläimiä nyt esimerkiksi. Siellä luonto tulee vähän liikaa iholle. Joka puolella rasahtelee ja kahahtelee. Eikö nyt voi olla sitten hiljaa, jos ei millään tavalla vaani! (Itse liikun kuin norsu siellä)

En tiedä, mistä tuo johtuu. Olen asunut metsän keskellä (no en ehkä ihan sillä tavalla metsän keskellä, että oikeassa korvessa, mutta kuitenkin) ja oikaissut kouluun, kavereille ja mihin vaan pilkkopimeälläkin metsän läpi enkä pelännyt yhtään mitään. Mutta silloin olinkin ymmärtämätön lapsi!

Nyt olen paljon fiksumpi, opiskellut asioita ja tiedän, mitä kaikkea pelättävää sitä onkin olemassa! Metsässä ja muualla.

Tänään juostiin metsässä. Minulla oli ystävä mukana. Ihan yhtä pelokas, jos ei vielä pelokkaampi, (kun luonnon lisäksi pelkää luonnottomiakin kuten psykopaatteja - mä tietysti pelkään niitäkin, mutta en usko niiden päivystävän umpimetsässä) mutta yhdessä me ollaan vahvoja! Siellä me juosta hölköteltiin ihan umpimetsässä yli kallioiden ja juurakoiden, rinteitä ylös ja taas alas. Ihanaa! Ei siitä muuta voi sanoa. Luonnon intervalleja parhaimmillaan. Talven jäljiltä kaatuneet puut poikki polkujen ja kevään kosteus vielä kerääntyneenä valtaviksi lammikoiksi. 

Olen käynyt liukastelemassa metsässä talvellakin, mutta nyt se parhaimmillaan juosta. Kohta tietysti vielä kuivempi, mutta kun ei ole kiire, on aikaa kiertää isotkin lammikot. Ainakin Etelä-Suomessa oli tosi lämmin päivä. Ihkaoikeaa hellettä. Oli ihan hyvä odottaa iltaa (no ei oltais päästy aikataulullisista syistäkään aikaisemmin muutenkaan) ja juosta sään jo viiletessä (mittari näytti 22 kun lähdettiin liikkeelle, mikä lie ollut ihan todellinen luku ja mitä sillä on väliä). Lämmintä oli. Ajatella, että ollaan tultu siihen vaiheeseen, että illalla lähempänä yhdeksää voi juosta lyhyissä housuissa ja lyhythihaisella paidalla! Huippua. Hyvä juoksu. Hyvä mieli. 

En tykkää metsistä, kun siellä asuu ties mitä. Mutta mukavaa, että voin silti käydä siellä juoksemassa. Mustikat on muuten jo tulossa. Niistä piti juoksun lomassa napata kuva. Mutta ei kiirehditä asioiden edelle. Mustikka-aikaan menee vielä hetki. Monta ihanaa aurinkoista hetkeä.

Ihana kesä!

tAamu

Hartiavoimin

Sain hartiani juntturaan. En oikein taaskaan tiedä, mikä iski, mutta hiuksia pöyhiessä (tämä on muuten toinen kerta, kun hiusten kanssa hartiat jämähtää mun elämäni aikana... paljon niitä on, mutta ei kuitenkaan sellaisia määriä, mikä tämän selittäisi) yhtäkkiä hillitön kipu lapojen välissä keskellä. Tietysti, koska olen käynyt läpi välilevyn pyllistyksen, ajattelin ensimmäiseksi, että tsiisus! nyt mulla on välilevytyrä niskassa. No, ei ollu. Lihasrelaksantit ja koneesta irrottautuminen auttoivat parissa päivässä merkittävästi. (Hahahaaa! Siis tietokoneesta - en noin muuten ole kytkettynä yhtään mihinkään koneeseen :D)

Mutta päähänhän se otti tämäkin. Sehän on selvä. Kun ei ole tuota kärsivällisyyttä eikä muutenkaan luonne ole jalostunut vastoinkäymissä (joita kyllä on riittänyt, siinä ongelma ei ole). Ensimmäisenä jymähdyspäivänä pystyi vain kävelemään hiljaksiin, joten tänään olen ottanu niin sanotusti vahingon takaisin. 

Salillekin menin, koska mun logiikalla lapoja saa liikutettua salilla just hyvin. Kävin jopa pelaamassa soutulaitteessa hermoja repivää kalapeliä. Mustavalkoinen grafiikka on jostain ennen ajanlaskumme alkua ja ideakin niin typerä ettei mitään rajaa, mutta eikun pulssi 200 (tämä on vain arvio, koska ei mulla ollut mittaria) joka kerta, kun iso kala tulee näytölle... ja niitähän tulee. Niin siis idea oli se, että saisin yläselälle liikettä soutamalla, mutta päädyin panikoimaan kaloja. En tykkää kaloista livenäkään - paitsi fileenä lautasella. Mutta salikeikka oli niin hyvä! Mä olen huomenna niin kipeä. 

Päivän paras hetki oli kuitenkin ennen salia, kun istuin rannalla auringonpaisteessa shortseissa ja t-paidassa lukemassa kirjaa melkein kaksi tuntia. (Kyllä, äiti, minulla oli aurinkorasvaa! Ja kyllä, todennäköisesti paloin silti.) Venesatamasta lähti äänettömästi, kiireettömästi purjeveneitä merelle. Se on niin mun sielunmaisema! Voisin istua päiväkaudet vaan rannassa ja katsella merta ja kuunnella lokkien huutelua. Join kahvia, luin loppuun Olssonin Kaikki hyvä sinussa-kirjan ja haistelin merta. Se tuoksuu jo ihan itseltään. Suurelta seikkailulta.

Nyt on lihakset hellinä. Venytellä pitäisi. Jos sitten vaikka huomenna... Taistelen parhaillaan itseni kanssa. Haluaisin pyöräillä huomenna palaveriin ja takaisin (reilut 30 km), mutta se ei taitaisi tehdä hyvää näille hartioille. Katsotaan aamulla. Jospa ehdin liikkeelle ennen kuin sisäinen isoveli herää ja ehtii pysäyttää minut.

Aurinkoa ihmiset! On tätä odotettukin. Koko pitkä talvi.

tAamu

Tässä on hyvä nyt

Olen jälleen kerran vähän sitä mieltä, että valtavaa pientä löystymistä on tapahtunut. Niin elämäntavoissa kuin vatsanahkassakin. Kyllä se vaan tosi asia on, että hyvä kunto pitää ansaita, se ei lahjaksi tule. No, mitä sitten? Tehdään töitä. Ja onkohan tuo löystyminen sitten kuitenkaan sellaisissa mittasuhteissa, että itkemään kannattaisi rueta...

Katselin heiaheia-dataani ja noin niin kuin tilastojen valossa näyttäytyykin talven hyvän treenaamisen jälkeen löysistelyä ja haaveilua, että niinku syykin on nähtävissä. Koiran kanssa käveleskelyä (ei ole urheilua) ja hyötypyöräilyä. Molemmat ihan ok, mutta ei riittäviä. Välissä jokunen juoksulenkki. Tänään lähden hakemaan vauhtia salilta. Huomiseksi onneksi sovittu jo juoksutreffit. 

En kadu esimerkiksi stressinpoisto-lomaani. Joo, elämäntavat auringossa hirveesti vähän heikkenivät, mutta en kadu sitäkään. Oli ihanaa. Hyvä loma. Loistavia ihmisiä. Sen sijaan paluu arkeen olisi voinut tapahtua nopeammin ja suunnitelmallisemmin. Mutta mikäs kiire meillä tässä? Valmiissa maailmassa. 

Tänään selkäni kannalta pitäisi valita pilates... Taidan valita kuntosalin ja päälle lempiohjaajan spinun. Sori selkä. Nyt mennään näin ja saadaan vähän vauhtia tähän rankaan! Kiität mua vielä. Lopputulos tulee olemaan hyvä meille molemmille!

Tänään 14.5. vietetään Pyörällä töihin-päivää. Pyöräilitkö? Pyöräilithän? Minulla työmatkat tekee päivässä vaatimattomat 12 km, joten on syytäkin pyöräillä. Ei ole kauhea rasitus, mutta tekee hyvää ja on luontoystävällistä. Vapaat pyörätiet pääsee ajamaan varsin rivakasti. Mäkiin tulee nopeasti rutiini. Ruuhka-aikaan luulen, että pyörällä matkan taittaa ainakin samassa ajassa kuin autolla jonottaessa.

En ole ihan satavarma, että olenko oikeasti kovinkaan harmistunut tästä tilanteestani juuri nyt. Joo voisin olla timmimpi ja kahden tunnin puolimaraton-kunnossa, mutta koska en ole kummallekaan mitään kovin suunnitelmallista tehnyt niin en varmaan niitä tarpeeksi kovasti haluakaan. Silloin on ihan hyvä tässä juuri nyt. Mitään ei ole menetetty ja hyviä valintoja on mahdollisuus tehdä myös tänään.

Näillä mennään!

tAamu

Lomaterveisin

Lensin tunteja. Annoin auringon paistaa ja tuulen tuivertaa. Istuin ja kuuntelin. Jos nauru pidentää ikää, se piteni rutkasti. Jos elämääni tulisi luuppi, jota se pysähtyisi kiertämään, toivoisin kovasti, että se osuisi noihin hetkiin. Päivällä huikaisevan kirkas aurinko. Ne tärkeimmät ystävät ja ystävälliset muukalaiset. Pitkät illat, jotka täyttyvät kaikesta ja ei mistään. Yö jossa voi kävellä paitahihasillaan. Ehkä ilotulitus. Vanhat talot ja pitkä historia ympärillä. 

Tässä on hyvä nyt. 

Tänään olen kiitollinen maanantaista. Puhtaasta hanavedestä. Siitä ryhdistä, jonka arki tuo elämään. Tänään nukutaan yöhön naurettuja univelkatunteja kiinni ja huomenna alkaa treenit entiseen malliin. Heiaheiaan merkittävää ei ehkä viikonloppuna kertynyt, mutta kävelty on tennarin pohjat sileiksi arvokkaita kilometrejä, jotka mitataan muulla kuin mittanauhalla. 

Olen kiitollinen minilomasta, kodinturvajoukoista, vapaudesta. Kesästä joka tulee vielä tännekin!

Rentoutunut ja stressitön, mutta väsynyt,

Aamu

32

Pyöräilin tänään palaveriin (koukkasin aamusuihkuun oman ketjun salille) ja sain lähityöihmiseltä hemmotteluaamiaisen keskustan ehdottomassa ykkösaamiaispaikassa. No varmaan on muitakin, mutta en ole sellaisessa koskaan käynyt. Niin luksusta. Tultuani työkaverin hemmottelemaksi (ja sitä myöden tosi onnelliseksi) pyöräilin takaisin kotiin. 

32 km. 1 tunti 45 minuuttia. Vauhtia hidastaa liikenne. Kun joutuu väistelemään muita ihmisiä, pyöriä, autoja, julkista liikennettä, tavaroita purkavia kuorma-autoja, jalkakäytävälle nousevia takseja, jne. Pyöräilykausi on niin alussa, että edes pyörätiellä hortoilevat jalankulkijat eivät saaneet minkäänlaista ärtymystä aikaiseksi, kunhan pujottelin välistä. Polkupyörä tuntuu silti vapaudelta! Pääsen taas rullaamaan ohi autojonojen. 

Säätiedotuksen mukaan huomenna sataa. Eiku coretexiä pintaan ja menoksi. Vielä pyörän kutsu on kovempi kuin ärsytys kypärän sisään valuvasta vedestä, joten valitsen fillarin. Talven aikana juossut lenkit ja poljetut spinningtunnit ovat valmistaneet tähän ja pyörä on kevyt tapa liikkua. Tuntuu kuin ei olisi pyörän selästä talvea poissa ollutkaan. Mäet tuo vaan mukavaa vaihtelua! Niin ja siis varsinaisen työmatkan ajamiseen menee sellaiset 20 minuuttia, joten kyse ei ole mistään pitkästä matkasta edes sateessa.

Nooo, katsotaan nyt sitten taas syssymmällä, kun rengas on puhjennut reissun päällä jonkun kerran ja on kastunut ja kuraantunut riittävän monta kertaa, että muuttuuko ääni kellossa. Tällä hetkellä on sellainen olo, että pääsispä taas ajamaan.

tAamu

Life is short. Go run.

Eilinen spinnningmaraton (no mun mielestä puolikas) tuntuu ihmeen vähän jaloissa. Heti jälkeenpäin tuntui kyllä ja varmasti en venytellyt tarpeeksi, mutta silti fiilis jaloissa aamusella ihan normaali. Niin kuin sade yksi päivä esti juoksun, samalla tavalla aurinko kutsuu nyt juoksemaan. Sovin juoksutreffit (mun treffikaverit on tosi helppoja), koska tekee mieli niin paljon juoksemaan. Aurinko paistaa, taivas on sininen ja rantareitti sula. Mitä muuta ihminen voisi toivoa?

Elämässä yksinkertaiset ilot on parhaita. Näitä onnen hippusiahan riittää, jos niihin haluaa tarttua. Aamu, lenkki ja ystävä <3

Ruokailun totaalisen tasapainottomuuden takia en ole painotavoitteissani,  mutta olo sinänsä on hyvä. Tällä hetkellä en vello hirveässä kehohäpeässä. Ehkä jossain vaiheessa tajuan, miten hukkaan heitettyä energiaa sekin on. Tai sitten pitäisi olla vielä suurempi häpeä, että oikeasti tarttuisi toimeen niin, että tavoittaisi sen, minkä tahtoisi.

Just nyt on hyvä näin. Aurinko paistaa ja olen lähdössä lenkille. Sunnuntainautintoja!

tAamu

Haastavaa

Anna haastoi minut vastaamaan viiteen kysymykseen, laatimaan uudet viisi kysymystä ja haastamaan seuraavat viisi vastaamaan niihin. Mikä ettei.


1. Oletko enemmän aamu- vai iltaihminen?

Ehdottomasti aamu! Saatan aloittaa työt, lähteä lenkille tai puuhastella muuten ilolla jo klo 7. Jos minulla on jokin työ- tai muu tehtävä, jossa tarvitsee keskittyä keskivertoa enemmän ja saada paljon aikaan nopeasti, järjestän aikaa sen suorittamiseen aamusta. Tiivistämiset, yhteenvedot, toimintakertomukset ja vastaavat syntyvät tuskattomimmin aamusta. Illalla silmät painuu kymmenen pintaan kiinni (vaikka saatan puoliväkisin kukkua puolille öin), eikä ihme kun on kuuden pintaan ollut aamulla jo liikkeellä.

Olen aina ollut aamuihminen, mutta aamuvirkku esikoiseni oli viimeinen naula iltakukkumisen arkkuun (nykyisin teini-ikään ehtinyt esikoinen on täysin päässyt aamuvirkkuudestaan) ja luovutin sen asian suhteen. Aamut on minun omaa aikaani. Usein olen perheestäni ensimmäisenä hereillä ja saan nauttia aamun hiljaisuudesta (tai ainakaan hereillä ei kanssani ole yhtään alaikäistä!).

2. Mikä on suurin motivaationlähteesi?

Liikunnasta saatu hyvä olo! Itsensä voittaminen. Onnistumisen kokemukset. Ennakkoluuloista pääseminen. Stressin hallinta liikunnalla.

3. Mitä aiot hankkia seuraavaksi?

Juuri nyt en tarvitse oikein mitään. Pyöräilykypärän päivitän jossain vaiheessa vähän moderninpaan malliin.

4. Suosikkitreenisi?

Ykköslaji on edelleen juoksu ihan sen vuoksi, että siitä nauttimaan oppiminen oli pitkä tie, joten se saavutus tuntuu itsessään jo voitolta. Rakkaus spinningiin on pidemmältä ajalta, joten se on pakko mainita. Selkäräjähdyksen jälkeen olen oppinut nauttimaan pilateksen, joogan ja venyttelyjen tapaisista tunneista. Suunnilleen näistä rakentuu se combo, jolla nykyisin treenaan.

Juoksun säännöllisenä pysymisestä saan kiittää aktiivisia juoksukavereitani, jotka eivät myöskään anna herpaantua silloinkaan, kun motivaatio ei ole ihan tapissa... Tykkään kaiken kaikkiaan liikkua ja olla liikkeellä.

5. Jos saisit mahdollisuuden kokeilla ihan mitä lajia vain, mitä haluaisit kokeilla?


Joogaa haluaisin kokeilla/harrastaa monipuolisemmin. Tällä hetkellä en vain suostu maksamaan superkalliita joogakoulumaksuja, kun maksan jo kuntokeskuksen kuukausimaksuja ja erinäisiä muita yksittäisempiä liikuntamaksuja. Enkä taas ole valmis luopumaan kuntokeskuksestani (sitähän jo kokeiltiin).

Vaikka harrastan varmasti jollain mittarilla aika monipuolisesti liikuntaa (kaikki viikko-ohjelmassani oleva ei ole tuossa suosikkitreeni-listassa), olen kuitenkin nihkeä kokeilemaan uusia lajeja (koska en ehdi), mutta nyt löysin oman salini valikoimasta ihan oman lajin, fitness fusionin, joka yhdistää pilatesta ja joogaa! Ihan huippua. Sen lähemmäs en juuri nyt joogaa pääse. Lisäksi vielä ihan mun lähellä ei ole joogakoulua ja lähimpään meno vaatisi liikkumista autolla tai julkisilla... Aikatauluni on aina tiukka ja treenaamisen pitää onnistua ilman kohtuutonta matkustelua. Tämä siis seuraava tekosyy.

Kysymykseni seuraavalle viidelle (Kaneli, Quantina, FaerieS, Outi, Lappis) ovat:

1. Paras stressin hallintakeinosi?
2. Ketä ihailet ja miksi?
3. Paras kevyt arkiruokareseptisi?
4. Paras treenibiisi juuri nyt?
5. Milloin liikuntaharrastuksesi alkoi ja miksi?

Hyvää yötä! Yö pakkaa päälle ja aivot on suhteellisen jumissa. Kiitos ja näkemiin <3

tAamu

Pyöräilykausi avattu!

Päätin pitää tänään pyöräilykauden avajaiset. Ensimmäiseksi pakotin kannustin Miehen pumppaamaan talven aikana tyhjentyneet kumit viime yönä eilen illalla ja aamulla anivarhain kutsuin Kultaisen pyöräni kanssani pyöräilykauden avajaisiin. 

Kylläpä olimme molemmat onnellisia! Joo, soraa on ihan silmittömästi vielä, vaikka lyhyitä pätkiä onkin jo harjattu. Pari kuolemaa uhmaavaa jäätikön ylitystäkin matkalle mahtui, mutta jouhevasti kului noin 6 km mittainen työmatka ja kurvasin työpaikan pihaan voittajana! 

Hyvästi bussit, jotka ei koskaan ole aikataulussa (tai mun aikatauluni ei ole synkassa niiden aikataulujen kanssa) ja omalla autolla ruuhkassa jonottaminen. Tänä aamunakin ajoin motarin laitaa melkein autojonojen tahdissa (no ei siellä oikeasti ennen kahdeksaa vielä kauheita jonoja ole) ja kurvasin autojonon yli ylikulkusillan kautta. Voi Vapaus!

Olen siirtynyt murjottavasta jonottajasta onnelliseksi pyöräilijäksi! Suosittelen. Tekee mielialalle ihmeitä :)

tAamu

ps. Jos vain suinkin ehdin, pinkaisen fitness fusioniin tänäänkin! Pain is so close to pleasure!

Tankilla käyty

Tällä hetkellä tuntuu, että elämässä on aika paljon kaikkee (tai hirveesti kaikkee). Kun haetaan kirjainneliöstä  asioita, joita elämässä eniten haluaa... Löydän vaivatta sanan vapaus (ja onnellisuus, rehellisyys). Kertonee jotain. Mutta nämähän on valintoja. Henkilö, joka haalii elämäänsä paljon asioita, on ajoittain kiireinen. Minä olen. 

Tänään tuli tankkauspäivä (vahingossa), eikä siinä mitään. Huomenna ohjelma on toisenlainen. Pienet päikkäritkin vetäisin. Olen ihan ässä nukkumaan. Nukun ihan missä vain! Olen nukkunut tunnin unet mökillä samalla sängyllä, jossa nuoriso katsoi (tähän katsomiseen kuuluu huutamista, ääneen nauramista ja sängyllä pomppimista) wipeoutia... Kun väsyttää, uni auttaa. Joten nyt on tulevaa tiukkaa viikkoa varten kerätty niin ravintoa kuin untakin! Antaa tulla, arki! Valmiina ollaan. 

Kiireen keskelle on mahtunut treeniäkin, joka kulkee hyvin nyt kun flunssa on kauas taaksejäänyttä elämää. Kävin tsekkaamassa Elixian fitness fusionin - wow! Suosittelen. Kuulemma ohjaajissa saattaa olla isojakin eroja, mutta meillä oli sijainen, joka kertoi ohjelmansa perustuvan voima joogaan - no tiiä hänestään, en ole koskaan voimajoogassa ollut, mutta ristus mikä reissu! Hiki virtasi ja olin sen jälkeen niin kipeä, ettei tosikaan. Pitkästä aikaa se loistava tunne, kun aamulla ei meinaa päästä vessan pöntöltä ylös (anteeksi mielikuva, mutta kaikki tietää sen tunteen... jos ette tiedä, niin eikun alavartalotreeni kehiin!). 

Loppuviikkoon on perinteisesti kuulunut myös pilates ja syvävenyttely. Fitness fusionin jälkeen oli todella tuskaa molemmat. Pilateksessa vatsalihakset kirkuivat vastaan ja venyttely sattui silmittömästi (mm sisäreidet), mutta meidän venyttelyohjaaja kyllä aina sanoo, että "tämän kuuluukin sattua" ja "ei tämän kuulukaan olla kivaa". Ilohan tästä hommasta tuleekin jälkeenpäin. Pilateksen jälkeen ruoto suoristuu jo ihan tunnin aikana, mutta etenkin syvävenyttelyn tulos tuntuu vasta pidemmällä aikavälillä. Parin päivän päästä yleensä havahtuu, että todella mulla kiertää veri hartioissa. Kyllä toki lihasten venyminen tuntuu heti, mutta ainakin mulla sellainen hyvä tunne vie päivän, kaksi.

Sairastamisen jälkeen en ole kunnon juoksulenkkiä tehnyt oikeastaan aikataulullisista seikoista johtuen - joo no olisin voinut nousta aikaisemmin ja juosta sen lenkin aamutuimaan, mutta sitä nyt en ole tehnyt. Yhtenä aamuna kävin kyllä vesijuoksemassa työkaverin kanssa (itseasiassa käymme lähes joka viikko). Siinä mun aamuaerobiset. Iltaisin on ollut niin paljon hyviä jumppia, ettei ole juoksemaan ehtinyt, mutta ensi viikko antaa varmasti mahdollisuuden siihenkin.

Jalkakäytävät ja rantatiet alkaa olla lähes sulat, mutta suurin osa talven hiekoituksista on vielä lakaisematta. Minun juoksuani tuo ei haittaa, kun juoksen lähes yksinomaan hiekkapohjaisilla reiteillä, mutta pyörän vieminen sepelin sekaan arveluttaa. Niin monena keväänä on rengas hajonnut... Ja kyllä mulla on sepelin kestävät vahvistetut ties-mitkä-renkaat - ei muuten kestä sepelillä ajoa. Ei vaan kestä. Eli hopihopi harjausmiehet ja -naiset! Päästään baanalle koko porukka!

Helposti rullaavaa arkea!

tAamu

Tervepä terve

Olen viimeksi ollut kipeänä syyskuussa. Siis sillä tavalla kipeänä, että piti jättää treenejä väliin ja jäädä pois töistä. Silloinkin vointi vaati yhden päivän poissaolon. 

Luterilaiseen/suomalaiseen/whatever tapaan nyt kaduttaa, että sanoin sen ääneen. Typerästi pelkään ajattelen, että minua rangaistaan siitä, että sanon tuon ääneen. Että heti nousee kuume, jos menen kehumaan (?) asialla. Itse asia on minulle suunnilleen mysteeri...

Entisessä elämässä olin flunssassa kaksi kertaa vuodessa. Influenssaan sairastuin, jos luin lehdestä, että epidemia on alkanut. Mitä sitten on tapahtunut? No kasvisten ja marjojen määrä ruokavaliossa on ihan oikeasti kasvanut (p**kan roskan, lähinnä sokerin, syönti vähentynyt). Ulkoilu ja liikkuminen yleensä lisääntynyt. Koiran myötä myös rauhallinen liikunta (kuten ihan kävelylenkit) saaneet osansa arkisessa elämässäni ja pysyneet. Koiran ulkoilutusta kun ei voi lopettaa, vaikka olis kuinka hyviä tekosyitä ja jos on tarpeeksi aktiivinen koira, pelkkä kulmilla pyörähtäminen ei riitä. Lapset on kasvaneet. Yhtenäiset yöunet lisääntyneet. 

En tiedä, onko näillä asioilla merkitystä lopputuloksen kanssa. Kerroin vain mitä elämässäni on muuttunut. 

Jaa. Johtuu sitten mistä johtuu niin olen onnellinen. Eipä mulla oikein olis ollutkaan aikaa sairastaa.

Tänään salille - tai ehkä spinningiin. Vois olla kiva. Vointi vahva. Ruokavalio kohdallaan (pientä nälkää tosin viime päivinä on ollut, mutta liikuntamäärätkin melkoiset - tosin eilen pidin lupailemani välipäivän - wohoo!).

Hyvää treeniviikkoa ja terveyttä kaikille tasaisesti!

tAamu

Fiilis kuin maailman katolla

Takana muutama niin kertakaikkisen tyhjentävä ja kaikki mehut imaissut treeni, etten juuri muuta jaksa kuin hymyillä! Ah ihanuutta. Just nyt voisin istua maailman katolla - ihan rauhassa ja se on kuulkaa multa paljon. 

Minulla oli pitkästä aikaa päivä, johon ei ollut sovittu mitään. Sunnuntai. Ja katso, heti ensimmäiseksi aamusella askartelin itselleni minuuttiaikataulun. Kai se sitten on niin, että jos kaipaisin paikallaan oloa, en viitsisi soitella aamutuimaan ihmisille ja sopia itselleni menoja. Ehkä se vaan on sellainen päivä jonka haluan viettää. Hyvä päivä olikin!

Näköjään tuollainen, nykyinen ainakin nopeista hiilareista riisuttu ruokavalio sopii juuri minulle (en missään nimessä väitä, että sopisi kaikille). Olen energisempi ja treeneissäkin on löytynyt ihan uusi vaihde. Tai sitten mun kuntoni on kohonnut. Saattaahan tuota tapahtua sellainenkin ihme. Painokin alkaa taas vitosella ja sitä myöden rauha maassa (hitto mun kanssani kun numeroita tulee kuitenkin tuijotettua).

Valo on mun juttu ja tämä valon lisääntyminen on ollut tänäkin keväänä suuri helpotus. Hei, me ei jäätykään sinne pimeään ja kylmään (tänään tosin sataa jäistä hyhmää, joka sai hiukset huovuttumaan jäisiksi rastoiksi hetkessä, mutta periaatteessa kuitenkin). Taas me selvittiin. Valo lisääntyy, sitten lämpö ja kohta on kesä, meri, Kauppatori, saaristo ja piiiitkät lenkit (kävellen, juosten, pyöräillen, miten vain) rantaa pitkin.

Mutta ensin nautitaan tästä keväästä. Eletään hetkessä ja nautitaan jokaisesta! Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Niin se vaan on. Huonoimpanakin päivänä tapahtuu jotain hyvääkin. Se on tullut testattua elämässä jonkun kerran ja ihan viime aikoinakin.

Muistetaan tämä totuus ja porskutetaan eteenpäin:

Huikeen hyviä treenejä!

tAamu

Valinnan paikka

Ihanaa huoletonta ja vapaata loman tapaista muutama päivä. Sitten hirviä työkiri. Sunnuntaina istuin koneella 12 tuntia... Järjetöntä! Mutta oli hurja flow päällä ja olin onnellinen, vaikka ulkona taisi olla kevään kaunein päivä. Tyypillistä minua. 

Mummoni sanoi aina, että sunnuntaityöllä ei ole siunausta (todennäköisesti boheemi mummoni käytti sanontaa  vain perusteluna sille, että ainakin sunnuntaina tehtiin ihan mitä haluttiin - ehkä rakkauteni sunnuntaipäiviin liittyy niihin sunnuntaihin, jotka olen saanut viettää mummoni kanssa). Minä kuitenkin sain todella paljon aikaiseksi tärkeää työtä. Nukkumaan rauhoittuminen oli vähän työlästä, kun aivot rutisi ylikierroksilla. 

Tänään tyypillinen loman jälkeinen maanantai. Homma on viittä vaille luisumasta käsistä. Selvitteleviä, selitteleviä puheluita ympäriinsä, raipan heilutusta, hysteeristä hihitystä ja loistava, täysin päätön keskustelu keskellä kaikkea sisäisestä kokemusmaailmasta, jonka vuoksi olen syvästi kiitollinen työyhteisöstä, jossa oudot, erilaiset persoonat tekevät kokonaisuudesta ja työn tuloksesta uskomattoman hyvän. Parhaan mahdollisen.

Työpäivän jälkeen totesin, että töitä on jäljellä vaikka kuinka paljon ja aurinko lähtee ihan kohta laskuun, joten valitsin koneen ääressä istumisen sijaan meren jään ja kävelylenkin. Puolitoista tuntia meren jäällä auringon laskiessa upeiden värien säestyksellä (punaista, pinkkiä, turkoosia, hentoa sinistä...) on niin voimaannuttava kokemus, että rannalle rämpiessä tuntui, että kaikki se energia, minkä olin kadottanut päivän aikana, sain tuossa reissussa takaisin. 

Tein valinnan ja lenkin. Se oli oikein. Tiesin sen jo etukäteen, mutta asia varmistui jälkeenpäin. Onnellisuus. Helppoa, yksinkertaista, halpaa. 

Voi, Aurinko! Minulla on ollut niin ikävä sinua!

monin terveisin auringosta sekaisin, Aamu

(muuten jos Aamun kirjoittaa nopeasti väärin siitä voi tulla myös Ammu... ?)