Vauvaperheen arkea

Meillä on koiranpentu. 

Tiedän. Tosi huono idea. Sen nimi vois olla Bad Idea. 

Se on söötti kuin nappi ja se heiluttaa vimmatusti häntää aina, kun se näkee ihmisen. Kenet tahansa.

Se siitä leimautumisesta. 

Ollaan kaikki ihan kypsiä. Ollaan kaikki ihastuksesta soikeita. 

Olisin muuten saanut iloksenne ehkä yhden hauskimmista videoklipeistä vähään aikaan tänään, kun ihana Esikoinen astui vauvakoiran pissalammikkoon. En tiennyt, kuinka paljon rumia sanoja hän hallitseekaan, vaikkakin ensi reaktio oli: "anna sen olla vettä, onhan se vettä"... Koska en ole kaksinen äiti ja empatian kykynikin on varsin rajallinen, sain hyvät naurut. 

Niin kuin aina kun perheemme on kasvanut, on se vaikuttanut suoraan liikuntoihini. Joo, kyllähän minä ravaan pentu kainalossa pihalle ja takaisin ja vaellamme Ykköskoiran eli Terrieripojan kanssa lenkkeilemässä (päästämässä höyryjä - sekään ei ole kauhean ilahtunut energisestä leikkikaverista, joka kotiin yhtäkkiä ilmaantui).

Mutta Kaunotar ei moisesta piittaa. Se tuli meille, asettui taloksi ja touhaa loputtomalla energialla. Paitsi silloin kun se nukkuu. Silloin voi maailma sortua ympäriltä, mutta sepä ei sitä haittaa. 

On se vaan evoluutio ihmeellinen asia. Kaikki pennut (niin ihmis- kuin eläinkin) ovat niin suloisia, että raivostuttavuudestaan huolimatta, ne vaan pyritään pitämään hengissä keinolla millä hyvänsä (lähinnä nyt tämän tason raivostuttavuutta tavataan terrierin pennuissa - ei ihmispennuissa!!!). 

Huomenna ajattelin aloittaa aamun pumpilla ja juoksemaankin ajattelin mennä - jos vaan molemmat saan mahdutettua ohjelmaan.

Kyllä tää tästä. Kyllä me selvitään. Tästäkin. Mutta tämä on ehdottomasti viimeinen koira, joka mun talouteeni tulee! Ehdottomasti. (Muistuttakaa mua tästä)

tAamu

Minullekin kävi niin

Ei säästänyt kohtalo minuakaan. Loma loppui. Arki alkoi. Kirosanoilta ei säästytty, ei ahdistukselta eikä paniikinomaiselta kalenterin pläräämiseltä, että mihin sitä seuraavan loman sijoittaisi. 

Loma ohi. Elämä ohi. Ihan hirveetä!

Onneksi joukkoon mahtuu myös positiivisia asioita: mulla on mukava työ ja ihan hervottomat, herttaiset, kannustavat työkaverit. Vapaus on villinnyt kaikki, joten meillä menee nyt runsaasti työaikaa tyhjän nauramiseen. Ihmiset on ihan villeinä ja huumorin lähteeksi kelpaa vaikka Hesari... 

Toinen arjesta koitunut hyvä asia on rytmi koheneminen. Kun vääntäytyy töihin heti seiskan jälkeeen (tämä tästä hyytyy kyllä! Lähempänä joulua tekee tiukkaa, että selviää ysiksi työmaalle), lähtee salin kautta kotiin niin on kotona sekä työt että liikunnat suorittaneena viiden maissa (samaan aikaan lomalla oli juuri aamupala syöty, kirja luettu ja pohdittiin lämpimän ruuan tarpeellisuutta sekä saunan lämmitysaikataulua...). Että onhan se arki tehokkaampaa!

Yleisfiilis ok. Olis voinut kesällä elää järkevämmin niin ei olisi näitä lomahötöjä tässä hävitettävänä, mutta ei tää mua masenna eikä tilanne ole niin paha kuin joitakin vuosia aikaisemmin. Lomalla tuli kuitenkin liikuttua ihan hyvin ja tasaisesti, vaikkei arjen vauhtiin päästykään. Kantapää ei vieläkään ole ihan oireeton, mutta parempi kuitenkin ja olen käynyt nyt salaa pari lenkkiä heittämässä ja kyllä vain juokseminen on niin parasta. Ei mistään tule sitä samaa flowta ja hyvää mieltä kuin siitä! Mulle. Mun juttu!

Toivotaan, että teidän arkeen laskeutumiskulmanne oli loivempi ja työintonne tulee pikkuhiljaa työpaikallenne (mun taitaa vieläkin oleilla jossain joen rannalla silmät sirrillään auringossa ja varpaat vedessä...)

tAamu