Jyvä vai akana?

Tänä aamuna vaaka teki odotetun notkahduksen alaspäin ja suhtaudun toivorikkaasti matkantekooni, vaikkakin töitä tämä vaatii ja tiivistämistä riittää!

Sain keskiviikkona uuden saliohjelman, joka todella erottelee jyvät akanoista, mutta en ole aivan varma, kumpi olen. Toivottavasti jonkin ajan päästä jyvä, mutta vielä hetkittäin taidan olla enemmän akana. 

Ohjelmani rakentuu neljästä suuresta, monipuolisesta liikkeestä Kinesis-salin turvallisessa hämärässä ja neljästä jyvät-ja-akanat-tyyppisestä lihaskuntoliikkeestä. Tänään kiirehdin heti aamupäivästä salille, että saan kolmannen salikerran tälle viikolle. Kaikkea sitä vapaaehtoisesti tekeekin. 

Hiki virtasi ja vaikken itselleni huimia lepotaukoja suonutkaan, välillä oli otsaa matossa lepuutettava. Mahtavan palkitsevaa ja todella hyvä fiilis jälkeenpäin! Tunsin tehneeni ja itseni sankariksi. Ei ole muuten enää salilla ruuhkaa. Ei ainakaan sunnuntaiaamuna. Toivottavasti tänä vuonna treenin keskeyttäviä ja luovuttajia on kuun vaihteessa ennätysvähän. Onhan?

Illalla käytiin kahvittelemassa ystävien luona. Pientä haahuilua ruokailussa, mutta ei mitään katastrofaalista. Katse tulevassa tiukasti edelleen, mutta vahvasti tästä hetkestä nauttien. Töitä riittää, mutta fiilis on hyvä. Juoksemaan tekee mieli ja kunnon lenkin tempaisen, kun aikataulu periksi antaa. Huomenna se ei vielä periksi anna, mutta onneksi on nämä aamun anivarhaiset spinning-tunnit. Huomenna seiskalta nähdään pyörän päällä. Ilta menee muissa velvollisuuksissa. Ehkä tiistaina jo.

Tulee väkisinkin ystiksen PT:n kommentti (kun treenataan jo hyvinkin tavoitteellisesti ja kovaa), että lepää mieluummin liian paljon kuin liian vähän. Että yritetäänpä muistaa sekin!

Aurinkoa ja virtaa tulevaan arkiviikkoon! Rentoutta ja hyvää mieltä! Arki on ystävä.

tAamu

Voi harmi

Olen ollut sokeriton, järkevä ja kohtuullinen koko tämän vuoden. Liikkunut hyvin (voi olla vähän paljonlaisesti) ja monipuolisesti.

Ja sitten yhtäkkiä eilen. 24. päivä... En tiedä, mitä tapahtui. Oltiin todella hyvässä työpalaverissa. Ihan niinku leijuttiin ulos tohkeissamme yhteistyöstä, substanssista, asiantuntemuksesta (niiden toisten), jne... ja sitten huomaan seisovani mäkkärin tiskillä ja kuulen tilaavani hampurilaisen. Oikea mega-släp päin pläsiä. 

Mitä tapahtu? Paitsi että palaveri venyi, oli hirvee nälkä ja aikaa tapettavaksi. Tilannetta pahentaa sekin, että mulla oli protskujuoma repussa. 

Masentavaa. Lyijypallon laskelman mukaan se h****tin hampurilainen on mun matkassa (lähinnä vatsassa ja reisissä) vielä päiväkausia... Ei muuten paranna fiilistä yhtään. Enkä vinkuis tippaakaan, jos olisin lipsahtanut ihan normiruuan puitteissa, mutta että hampurilainen. Terveellisen elämän vihollinen numero 1. 

Ja eihän tämä tähän loppunut. Illalla teen kanssa söin pari (viis) piparia... Minä sokeriton ihminen. Wuhuu! 

Opettavainen kokemus sinänsä. Yhtään ei voi jättää vahtimatta.

Mutta ei se mitään. Ennen vanhaan suositeltiin tankkauspäiviä, joten tuo oli nyt sellainen. Tänään vuorossa pilates ja syvävenyttely (rautakanki seikkailee jälleen). Pari tuntia reipasta kehonhuoltoa. Aina tarpeen.

Huomiselle suunniteltu uuden saliohjelman vetäisy. Ensimmäisen PT-tapaamisen tuloksena oli neljä monipuolista, hyvää ja tehokasta liikettä. Mähän kävin täälläkin kehuskelemassa, että olisin jaksanut tehdä enemmänkin... Toisen tapaamisen saldona on väliin lisätyt lihaskuntoliikkeet, jotka irrottavat hien (holtittomiksi puroiksi), salpaavat hengityksen ja tekevät tajunnan tasosta vaihtelevan... Siis voi elämä. Ei olis kolmatta kierrosta irronut mitenkään... Että se huomisen tavoitteeksi! Ja juostakin tekisi mieli... (saliohjelman ensimmäisen version tehtyäni juoksin 50 min viime lauantaina, ihan samaa ei taida irrota tällä uudemmalla versiolla...)

Ottakaa opiksenne! Mä aion.

tAamu
murjottava, mutta liikunnallinen

Personal trainerini ja minä

Ensimmäinen PT-tapaaminen takana. Kaikkinensa noin puolen tunnin treeni tehtiin yhdessä - olisin melkein toivonut enemmän, pidempää treeniä, mutta siis ihan joo ja saa sitten huomenna nähdä, mitkä lihakset on (eniten) kipeänä. 

Menin tapaamiseen tietysti vähän epäluuloisena, koska se kuuluu luonteeseeni, että vähän sillee "ans kattoo ny"-asenteella. PT, joka minulle lankesi suuresta kuntokeskuksen personal trainerien arvontakoneesta, on meidän salin nuorimpia PT-miehiä, mikä tietysti aiheutti minussa vielä enemmän jaaha-asennetta. (Tiedättehän vanhat mummot nuoren lääkärin vastaanotolla: "Ei taida tulla mitään. Tuollainen koulupoika vielä" - no en mä vielä ihan niin vanha kuitenkaan ole...) mutta mutta täytyy sanoa, että olin melkein myyty. 

Nopeasti taustan tarkistus ja sitten jo mentiin. Oli kyllä todella kivaa, vaikkei hän todellakaan mehuja minusta vienyt niin, että olisi kauheasti tarvinnut irvistellä. Toivottavasti seuraavalla kerralla enemmän sillä asenteella. Tai sitten tämä on ihan hyvä. 

Ohjelmassa on nyt keskitytty minun haluamiini kohtiin eli ikuiseen keskikehon hallintaan vanhan selkävamman takia ja käsiin, koska juoksen ja käyn spinningissä useamman kerran viikossa, käsivarsien mukana roikottaminen ei oikein treenistä käy. Viikon päästä jatketaan ja jalkojahan nimen omaan on juoksun takia treenattava, mutta kunhan tässä nyt alkuun päästään.

Minua ei millään muotoa haittaa, jos joku tarkkailee mun treenaamista ja korjaa tekemisiäni. Päin vastoin minusta se on loistavaa palvelua. Olen niin juoksukoulussa kuin esimerkiksi yhden Pilates-ohjaajan käsittelyssä tottunut varsin henkilöön käypään ja konkreettiseen tekemisen korjaamiseen ja samalla nähnyt, miten paljon se vie lajin harrastamista eteenpäin ja lisää lajin nautittavuutta. Nytkään ei minua siis vaivannut, että PT kiertää ympärillä tsekkaamassa liikkeitä. Bring it on! 

Enemmänkin minusta olisi voinut kiskoa irti, mutta nyt sentään vähän pyrittiiin siihen jaksaa-jaksaa- ja vielä-molemmin-puolin-kaksi-tunnelmaan - kiitos siitä! Jälkikäteen ajatellen melkein suurempi anti oli se liikkeiden ja linjojen tarkistus. Tiettyihin asioihin osaan kiinnittää huomiota (selän linjaan ja hartioiden alhaalla pitämiseen), mutta vielä löytyi hiottavaa roimasti. Lähinnä nyt kyynärpäiden yliojennuksen välttäminen. 

Olen niin pitkään haaveillut siitä kevyemmästä olosta, että tänään tajusin, että nyt loppui haaveilu. En halua olla tässä kohti matkaani jumissa vuosikausia - loppuelämän, joten nyt lähden tavoitteellisesti pudottaman viisi kiloa painoa pois tästä painosta. Lopetan urputtamisen ja olen loppuelämäni 5 kg kevyempi ja onnellinen. Piste!

Onnellinen olen tosin nytkin, mutta kevyempi ja onnellinen jatkossa. Kuka lähtee messiin? Kilomäärällä ei ole merkitystä. Matkalla ja hyvällä seuralla on!

Tässä sitä nähdään nuoren personal trainerin vaikutus - ha!

tAamu