torstai 18. huhtikuuta 2013

Sataa, sataa ropisee

Harvoin sataa niin paljon, että lenkki on sen takia jätettävä välistä ja kesäsadekin olisi ollut eri asia. Tänään sateen raakuus yllätti. Kengät kastui kahdessa minuutissa, vedenpitävä vaatetus hiosti (liikaa) ja juoksutakista taas olisi tullut hetkessä jäiset vesipisarat läpi. Ärsytys. 

Mutta olin ärsyyntymättä. Elämä on. Ihan tarpeeksi haastetta ilmankin, että tällaista jäisi harmittelemaan. Ruuhkavuosia en osaa ajatella, mutta oli ruuhkatorstai. Huomenna aamulla vesijuoksua, illalla pilatesta ja syvävenyttelyä. Tänään voi siis olla enemmän kuin hyvin juoksematta. 

Etenkin kun työmatkat tuli taitettua pyörällä. Aamulla auringon paisteessa, iltapäivällä vesisateessa. Ei silloin kuitenkaan vielä siinä, joka yllätti iltasella. 




Tällaisina päivinä soi päässä tämä:




Parempia lenkkisäitä odotellessa. Kaikessa rauhassa.

tAamu

2 kommenttia:

  1. Sataa sataa ropisee. Niin täälläkin eilen. Keskityin miettimään, että kohta on ihanat kesäsateet. Mutta olen jotenkin hassu, lenkin ensimmäisellä minuutilla astuin lätäkköön ja jalat kastuivat. Muistin asian ehkä puoli minuuttia, ja seuraavan kerran sitten lenkin lopuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. Asenne ratkaisee! Kun keskittyy juoksemaan niin se riittää :) Ja Suomen sään vaihtelut on sellaiset, että niitä täydellisiä juoksusäitä... on monenlaisia :) Juoksuiloa, Anna!

      Poista