keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Personal trainerini ja minä

Ensimmäinen PT-tapaaminen takana. Kaikkinensa noin puolen tunnin treeni tehtiin yhdessä - olisin melkein toivonut enemmän, pidempää treeniä, mutta siis ihan joo ja saa sitten huomenna nähdä, mitkä lihakset on (eniten) kipeänä. 

Menin tapaamiseen tietysti vähän epäluuloisena, koska se kuuluu luonteeseeni, että vähän sillee "ans kattoo ny"-asenteella. PT, joka minulle lankesi suuresta kuntokeskuksen personal trainerien arvontakoneesta, on meidän salin nuorimpia PT-miehiä, mikä tietysti aiheutti minussa vielä enemmän jaaha-asennetta. (Tiedättehän vanhat mummot nuoren lääkärin vastaanotolla: "Ei taida tulla mitään. Tuollainen koulupoika vielä" - no en mä vielä ihan niin vanha kuitenkaan ole...) mutta mutta täytyy sanoa, että olin melkein myyty. 

Nopeasti taustan tarkistus ja sitten jo mentiin. Oli kyllä todella kivaa, vaikkei hän todellakaan mehuja minusta vienyt niin, että olisi kauheasti tarvinnut irvistellä. Toivottavasti seuraavalla kerralla enemmän sillä asenteella. Tai sitten tämä on ihan hyvä. 

Ohjelmassa on nyt keskitytty minun haluamiini kohtiin eli ikuiseen keskikehon hallintaan vanhan selkävamman takia ja käsiin, koska juoksen ja käyn spinningissä useamman kerran viikossa, käsivarsien mukana roikottaminen ei oikein treenistä käy. Viikon päästä jatketaan ja jalkojahan nimen omaan on juoksun takia treenattava, mutta kunhan tässä nyt alkuun päästään.

Minua ei millään muotoa haittaa, jos joku tarkkailee mun treenaamista ja korjaa tekemisiäni. Päin vastoin minusta se on loistavaa palvelua. Olen niin juoksukoulussa kuin esimerkiksi yhden Pilates-ohjaajan käsittelyssä tottunut varsin henkilöön käypään ja konkreettiseen tekemisen korjaamiseen ja samalla nähnyt, miten paljon se vie lajin harrastamista eteenpäin ja lisää lajin nautittavuutta. Nytkään ei minua siis vaivannut, että PT kiertää ympärillä tsekkaamassa liikkeitä. Bring it on! 

Enemmänkin minusta olisi voinut kiskoa irti, mutta nyt sentään vähän pyrittiiin siihen jaksaa-jaksaa- ja vielä-molemmin-puolin-kaksi-tunnelmaan - kiitos siitä! Jälkikäteen ajatellen melkein suurempi anti oli se liikkeiden ja linjojen tarkistus. Tiettyihin asioihin osaan kiinnittää huomiota (selän linjaan ja hartioiden alhaalla pitämiseen), mutta vielä löytyi hiottavaa roimasti. Lähinnä nyt kyynärpäiden yliojennuksen välttäminen. 




Olen niin pitkään haaveillut siitä kevyemmästä olosta, että tänään tajusin, että nyt loppui haaveilu. En halua olla tässä kohti matkaani jumissa vuosikausia - loppuelämän, joten nyt lähden tavoitteellisesti pudottaman viisi kiloa painoa pois tästä painosta. Lopetan urputtamisen ja olen loppuelämäni 5 kg kevyempi ja onnellinen. Piste!

Onnellinen olen tosin nytkin, mutta kevyempi ja onnellinen jatkossa. Kuka lähtee messiin? Kilomäärällä ei ole merkitystä. Matkalla ja hyvällä seuralla on!

Tässä sitä nähdään nuoren personal trainerin vaikutus - ha!

tAamu

2 kommenttia: