Positiivisesti varautunut

Pääasiassa. Suurimman osan aikaa. Olen erittäin positiivinen ihminen. 

Pystyn löytämään melkein mistä vaan hyviä asioita (tai ainakin naurettavia). En tiedä, olenko syntynyt positiivisuudella kyllästettynä, mutta sen tiedän, että osin se on opeteltu taito. Tein yhdessä välissä töitä kahdestaan henkilön kanssa, joka joka päivä jaksoi muistuttaa, kuinka paljon helpompaa elämä on, kun siihen suhtautuu positiivisesti (tiedän, ihan sairaaan ärsyttävää). Tämän aivopesun tulos oli tehokas. Minusta on osin tullut juuri tuollainen ärsyttävä "nyt vähän positiivisempi asenne peliin"-ihminen. Jos en sano sitä ääneen, ainakin ajattelen.

Kyllä minä sen tiedän, että kaikissa tilanteissa ei positiivisuutta voi esiin kaivaa. Kaikki ei edes naurata. Ei edes jälkeenpäin. Elämässäni on toki tullut tilanteita, joissa on ihan tyhjä, poikki ja kaiken lohdun ulottumattomissa. Mutta olen myös nähnyt sen, että sen kaikkein kamalimmankin jälkeen elämä jatkuu. Tuskan takaa nousee myös ne hyvät ja onnelliset muistot. Haudalla voi nauraa, mutta se vie aikaa. Ja on asioita, jotka nostavat kyyneleet silmiin heti, kun niitä ajattelee. Ajattelee niitä missä vain. Ikävä voi olla ja on päättymätön. 

Yritän siis sanoa, että ihan kokonaan en ole irti todellisuudesta tämän positiivisuus hapatukseni kanssa, mutta täytyy sanoa, että oikeasti! Elämä on helpompaa, kun siihen suhtautuu enemmän sillä asenteella, että onpahan kokemus! Negatiivisuus paitsi tekee omasta elämästä raskasta vahingoittaa myös ympäristöä. Linkitin tämän artikkelin yksi päivä facebookiin... Olisin toki voinut siihen suoraan tägätä muutaman kaverin, mutta sehän ei olisi ollut kovin positiivista minulta ja varmasti olisi ollut vahingollista sekä heille että minulle... (Että kyllä multa onnistuu myös tällainen syvä negatiivinen vire myös :)). 

Aina yhtä hyvä viesti on myös sanonnassa: Viha on kuin joisi myrkkyä, jonka on tarkoittanut toiselle.

Sen verran itsekkääksi olen tullut iän myötä (lisäksi olen jo oppinut, että toista ihmistä ei voi muuttaa ulkoapäin - muutos lähtee aina sisältä), että olen yksinkertaisesti karsinut elämästäni niitä ihmisiä, jotka vievät enemmän kuin tuovat. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia, ihania ihmisiä, joiden kanssa aika lentää ja tapaamiset voimaannuttaa vaikka tapaamisen sisältö olisi raskas. Näiden ihanien kanssa on eletty todella syvän mustiakin aikoja, mutta selvitty voittajina. Ensin sitä jaksaa tunnin eteenpäin, sitten päivän ja vähitellen huomaa suunnittelevansa seuraavaa kesää, seuraavaa vuotta. Onneksi.

Nyt lähden energisellä positiivisuudella kohti viikonloppua ja sen treenejä. Tänään pilatesta ja syvävenyttelyä (Rautakanki seikkailee jälleen) ja huomenna (pienellä pakkasvarauksella) lumikenkäilyä, 7-vee synttärit, ystäviä, rakkautta. Mitäpä sitä muuta tarvitsisi?

tAamu