sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Onneksi on viikonloppu

Viikonloppu kääntyy loppuunsa ja uusi viikko melkeinpä kirjaimellisesti kolkuttelee ovella (avasin vahingossa työsähköpostin - kyllä niin voi käydä). 

Eilen ohjelmassa oli kansallispuistovaellusta. Niin kuin hyvin tiedätte, ei ole nämä luontohässäkät mun juttu. Liikunta-areenana metsä on ihan loistava ja noin 8 km epätasaisessa maastossa tuntui kintereissä ja muissa. Että sikäli oli ihanaa, mutta tietysti klassisesti puolet ajasta satoi kaatamalla ja kallioilla ja savisissa rinteissä liukastellessa kieltämättä suustani pääsi muutakin kuin ilon kiljahduksia. 

Lisäksi iltapäivästä hujahti tunti nukkuen sohvalla, kun piti toipua mokomasta raitisilmamyrkytyksestä! Että siihen luontohommaan menee sitten ihan koko päivä. 




Tänään päätin sitten ottaa varman päälle ja pysyä asfaltoiduilla reiteillä. Heti aamusella kohti salia. Tempaisin meidän salin sunnuntain perussetin easy aerobic + shape (keskikehon treeni siis) + venyttely. Joka lajia puoli tuntia eli hyvä kun vauhtiin pääsee ja jo vaihtuu. Levottomalle ihmiselle ihan sopiva tahti.

Aerobiciä en ole harrastanut sitten... jaa-a. 80-luvun? No en oikeasti tiedä. Olenhan mä joskus käynyt jollakin aerobic-tunnilla, mutta jo lukioikäisenä me käytiin salilla. Jäi noi aerobicit vähemmälle. Mutta nyt aika oli kypsä ja oli ihan hauskaakin. Hiki tuli, mutta ei mitään kovemmalle koordinaatio kuitenkin joutui kuin kunto. Hyvin rakennettu shape siihen päälle niin johan oli kivaa.

Edellisen kerran olin venyttelyssä perjantaina, mutta kylläpä löytyi rutkasti kireyttä kehosta vieläkin. Ajatella, ettei tullut perjantain puolen tunnin venyttelyllä valmiiksi tämä kiree ranka. Nyt on sitten liikuteltu lisää.

Ruoka odotti valmiina kotona, mistä kotiväelle plussapisteitä. Päiväunet, rahkaa ja bloggaamista. Päivä alkais olla koiralenkkejä vaille valmis!

Energiaa alkavaan viikkoon jokaikiselle!

tAamu

torstai 24. lokakuuta 2013

Mitähän sitten tekis?

Joo, ei ole tuota ongelmaa. Haastetta riittää niin työssä kuin kotonakin. Ja tekemistä. Ei ole hidastamisesta tietoakaan. No, en ole sitä kaivannutkaan. Tämä nyt vaan on tämä tyyli. Täysillä. Aina. Mitä sitä hyväksi havaittua muuttamaan!

Koiranpentu kotiutuu. Ei ehditä sen kummemmin kotouttamaan. Siinäpähän asettuu osaksi laumaa. Sitten kun ei muuta hommaa ole niin narun perässä saa kulkea ihan niin paljon kun haluaa. Onneksi. Raitista ilmaa ei tässä pimeydessä voi liikaa saada. Salilla ja jumpissa on tullut käytyä ja onpa taas huippua saada se rutiini päälle. Niin kuin facebookissa: tykkään!

Paits nyt kun iski flunssa ja tiukassa on ollutkin. Vaikka ihan aavistuksen kyllä hidastin! Huilasin hetken. Ehdin kehua, ettei ole yskää. Nyt on sekin, mutta kuitenkin vaan flunssa. Joten löysätään edelleen vähän ja odotetaan, että flunssa hellittää ja elämä jatkuu. Tai ihan täyttä elämää tämäkin on, mutta jatkuu esimerkiksi liikunnallinen elämä. 





Elämässä riittää hyviä asioita. Hauskoja. Tai ainakin huvittavia. On tullut taas naurettua. Enimäkseen itselleen. Ja hyvä niin. Materiaalia riittää. Lempeästi tietysti täytyy itseäänkin käsitellä, mutta huvia ei voi kieltää.

Kaikesta tohottamisesta huolimatta myös välillä tulee valmista ja palikoita kolahtelee paikalleen. Sellaiset onnellisen raukeat hetket on vaan nyt olleet harvassa. Täytynee sellainen ihan asioikseen järjestää. Jos hakisi viikonloppuna joogakortin.

Eheää viikonloppua <3

tAamu

perjantai 4. lokakuuta 2013

Lihaton lokakuu

Elän kasvissyöjien ympäröimänä. Yhä useampi lähelläni on siirtynyt kasvisruokavalioon ja osa läheisistäni ollut jo vuosikymmenen/t sillä linjalla. Niinpä minäkin sitten yllytyshulluna tartuin Lihaton lokakuu-haasteeseen. Ensimmäinen päivä lokakuuta menin Stokkalle ja ostin itämaista kanasalaattia, kun se on niin mahdottoman hyvää (inkivääri!), mutta eihän sitä koko ajan voi muistaa kaikkea!

Mutta siis periaatteessa kyllä. Ei minusta ihan kokonaan kasvissyöjää taida koskaan tulla, mutta enemmän ja enemmän se kiehtoo. Olen rakastunut papuihin ja linsseihin (ja kyllä vatsani kestää niitä ihan hyvin - multa on nyt kysytty tätä useamman kerran lähiaikoina - näytänkö jotenkin siltä, että... ilmavalta tai jotain?). Hyvin tehty kasvisruoka on todella hyvää. Kasvikset ovat kuitenkin maukkaampia/vivahteikkaampia kuin liha jo olemassa. Tykkään.




Mähän olen moneen kertaan todennut, että en mittaa itseäni tai elämääni numeroilla, mutta nyt kun paino taas alkaa vitosella niin olen alkanut mitata. Että se nyt sitten tässä sivulauseessa, vaikka sillä ei oikeasti niin paljon merkitystä ole. Mutta onhan kevyempänä helpompi olla, juosta ja mahtua jakkuun...

Juoksu on suunnitteilla. Suunnitelmaa pidemmälle ei valitettavasti olla nyt päästy, mutta onhan suunnitelmakin jo jotain. Nyt vaan on ollut liian väsynyt. Liikaa kaikkea. Kotiasioita ja työasioita. Vaikkakin mielekkäitä ja on ollut ihana tehdä työtä, jonka kokee arvokkaaksi ja tuntee saavansa aikaan. On hyvä ollut työstää asioita kotonakin ja kai nekin arvokkaita ovat. Kotihommelit.

Viikonloppu tulee kesken töiden. Vaikka tykkäänkin työstäni tosi paljon, on vapaa vielä hienompi asia! Väsyneenä (ihan unen tarpeessa) sitä on vähän henkisempi, herkempi kuin muuten, tehokkaimmillaan. Aina välillä palaan tähän kuvaan tai sen viestiin. Tykkään.

Rentouttavaa, voimaannuttavaa viikonloppua!




tAamu

lauantai 28. syyskuuta 2013

Vauvaperheen arkea

Meillä on koiranpentu. 

Tiedän. Tosi huono idea. Sen nimi vois olla Bad Idea. 

Se on söötti kuin nappi ja se heiluttaa vimmatusti häntää aina, kun se näkee ihmisen. Kenet tahansa.

Se siitä leimautumisesta. 




Ollaan kaikki ihan kypsiä. Ollaan kaikki ihastuksesta soikeita. 

Olisin muuten saanut iloksenne ehkä yhden hauskimmista videoklipeistä vähään aikaan tänään, kun ihana Esikoinen astui vauvakoiran pissalammikkoon. En tiennyt, kuinka paljon rumia sanoja hän hallitseekaan, vaikkakin ensi reaktio oli: "anna sen olla vettä, onhan se vettä"... Koska en ole kaksinen äiti ja empatian kykynikin on varsin rajallinen, sain hyvät naurut. 

Niin kuin aina kun perheemme on kasvanut, on se vaikuttanut suoraan liikuntoihini. Joo, kyllähän minä ravaan pentu kainalossa pihalle ja takaisin ja vaellamme Ykköskoiran eli Terrieripojan kanssa lenkkeilemässä (päästämässä höyryjä - sekään ei ole kauhean ilahtunut energisestä leikkikaverista, joka kotiin yhtäkkiä ilmaantui).

Mutta Kaunotar ei moisesta piittaa. Se tuli meille, asettui taloksi ja touhaa loputtomalla energialla. Paitsi silloin kun se nukkuu. Silloin voi maailma sortua ympäriltä, mutta sepä ei sitä haittaa. 

On se vaan evoluutio ihmeellinen asia. Kaikki pennut (niin ihmis- kuin eläinkin) ovat niin suloisia, että raivostuttavuudestaan huolimatta, ne vaan pyritään pitämään hengissä keinolla millä hyvänsä (lähinnä nyt tämän tason raivostuttavuutta tavataan terrierin pennuissa - ei ihmispennuissa!!!). 




Huomenna ajattelin aloittaa aamun pumpilla ja juoksemaankin ajattelin mennä - jos vaan molemmat saan mahdutettua ohjelmaan.

Kyllä tää tästä. Kyllä me selvitään. Tästäkin. Mutta tämä on ehdottomasti viimeinen koira, joka mun talouteeni tulee! Ehdottomasti. (Muistuttakaa mua tästä)

tAamu

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Pelastus

Mukava pakomatka aurinkoon takana. Nyt laukkujen purkamista, pyykkäämistä ja uusiin asioihin valmistautumista. Taas on voimia ja niitä totisesti tarvitaankin. Työntäyteinen loppuviikko ja viikonloppu edessä.

Lomalla tuli käveltyä tosi paljon. Mielestäni niin näkee paljon. No ei tietysti yhtä isolta alueelta kuin näkisi vaikkapa autolla, mutta tarkemmin, lähempää.

Sitten joskus jotkut (oon kuullu) vaikka niillä olis selkä ollut muinoin kipeä ja plantaarifaskiitistakin toipumisesta vain hetki, ne saattaa turhamaisina kävellä ihan muissa kuin terveysjalkineissa tai edes kävelyyn suunnatuissa lenkkareissa... ja sitten kun ne jotkut vielä nukkuvat matkalla vieraissa sängyissä niin lopputulosta tuskin tarvitsee teille tavata.

Puolen viikon jälkeen selkä alkoi olla niinku oikeesti aika tosi jäykkä. Mietin aamulla jäykkänä ympäriinsä kävellessäni, että mikä toisi kaikkein parhaan avun asiaan, kun tajusin, että aina joogan jälkeen selkäni on heti parempi. Joten eikun ensin joogaten (lähipiirini iloksi) ihan ulkomuistista ja sitten vähän googletellen (tai youtubeillen) muita variaatioita etsimään. Ja heti auttoi.

Oikeesti.

Samantien parempi olo ja siitä sitten homma seuraavana aamuna rutiiniksi niin johan rupes homma toimimaan. Olo oli taasen kuin uudesti syntyneellä. Pitääkin käydä noutamassa mun joogakortti, joka roikkuu varauksessa uudella joogastudiollani (siis studio ei todellakaan ole mun vaan uusi minulle).

Iloa ja valoa syksyn hämärään!

tAamu


perjantai 13. syyskuuta 2013

Lomaterveiset Auringosta

Helteiset terveiset! Oikeastaan pitäisi olla muualla. Arjessa. Jos oikein tunnollisesti ajattelisi. En vaan jaksa ajatella niin. 

Aurinko paistaa, ihmiset hymyilee ja hoitaa asiansa kaikessa rauhassa. Se tarttuu. Suorittajakin hiljentyy jonottamaan. Odottamaan, että tulee vuoro, kun hänen asiansa hoidetaan samalla kiireettömällä keskittymisellä. Hyväntuulinen tervehdys, kiitokset, poskisuudelmat, hyvästit ja hyvät päivän jatkot. Voisin jäädä. 




Tämä oli hyvä kesä. Tuli silti ehkä raskain vierestä elettävä kokemus ja ehkä juuri siitä syystä myös kiitollisuus kaikesta siitä, mitä on ja kyky nähdä onni juuri näissä ohikiitävissä hetkissä. 

Ja ehkä juuri siksi en halua nähdä, mitä marraskuulla on tarjottavana. Tulevaisuus tuo vastauksia, joita en ehkä halua kuulla. Ehkä siksi olen juuri nyt äärettömän onnellinen tästä kesän jatkopalasta. Tästä arjesta irrallaan olevasta vapaudesta. 

Auringosta. Polttavan kuumasta terassista. Turkoosista merestä. Ystävällisistä ihmisistä, joiden kielestä ymmärrän vain sanoja. On helppoa vaan heittäytyä hetkeen. 

Ja hetkeen on helppo jäädä. Vielä muutama päivä tätä ajelehtimista ja kesää. Sitten alkaakin tosi tiukka puristus arjessa. No kyllä tällä valon ja energian latauksella taas jaksaa! 

Iloa ja valoa jokaiselle! Hyviä pieniä hetkiä! Ne on juuri niitä, jotka myöhemmin ova suuria. 

tAamu

maanantai 9. syyskuuta 2013

Lähden lentoon

Hiukka kiire. En ole teitä unohtanut. Monta asiaa työn alla ja työn ulkopuolella. Monta asiaa, josta haluaisin kertoa, jos ehtisin. Jos en olisi jo puoliksi ilmassa. 

Juoksusta. On juostu. Kivaa on ollut. Mieluummin päivän valossa kuin illalla välkkyvissä. Metsässä valtava kyy.

Uusi dieetti. Ihan tosi tehokas! Muutamassa päivässä pari kiloa lähti. Paikattiin nimittäin hammas. Enemmän kuin tämä operaatio laihdutti tehokas hysteria ja sen myötä nestemäinen ruokavalio. Mistä sais uudet hermot? Tai rauhaa perusluonteeseensa?  

Maisema vaihtuu iha just. Huomenna. Ja sitten se on tämä:




Aurinkoa ihmiset! Palataan asiaan, kun olen palannut ja jolkotellaan taas. Juoksukengät lähtee mukaan. Katsotaan haluaako ne juostakin!

edit: Ja ai niin! Pakko tulla vielä kertomaan se, että yksi korkkaripäivä seisottu ja kantapää on hiljaa! Wohoo! Mä selätin sen typerän plantaarifaskiitin! Kyllä meni aikaa, hermoja ja kinesioteippiä, mutta nyt näyttää hyvältä!

tAamu

lauantai 24. elokuuta 2013

Mainoksen uhri

Aamulla luin useamman facebook-päivityksen tai blogimerkinnän, miten ihmiset olivat juosseet hyvän/kepeän/reippaan aamulenkin. Onneksi olin niin aikaisin ylhäällä, että jutut luettuani kello oli vasta puoli yhdeksän, kun pinkaisin Terrieripojan kanssa rantalenkkiä kiertämään. Voi ihanuutta. Vielä oli niin aamun raikasta, että oli miellyttävän viileää - vasta rannassa aurinko pääsi porottamaan olkapäihin. Siellä oli syksyn aavistus, mutta kuitenkin vielä ihan kesä!






Kyllä juoksu on lahja. Midnight run lähestyy ja ainakin tämänpäiväisen juoksun valossa voi huoletta lähteä liikkeelle. Toivottavasti en onnistu taas keksimään jotain ihan älytöntä ennen juoksua niin, että olisin turkasen jumissa tai sairastuisin. Mutta mikäli kaikki menee näin kuin nyt on niin ihan mukava juoksu on edessä. Saa nähdä sen sitten.

En tiedä sitten tuosta ihmisille kivana olemisesta. Olishan se hyvä. Jos vaikka lähimmille ensin. Siitä on hyvä lähteä.

Sujuvia juoksuja, pyöräilyjä, spinutunteja, mitä ikinä sitten haluatkin tehdä! Huomenna ajattelin aloittaa Power-tunnilla (elixialainen kun olen eli perus pumpista on kyse). Mitä kivaa sulla on tiedossa huomenna? Ai niin melkein unohtu: mullahan on kampaajakin huomenna! Vihdoinkin.

tAamu

maanantai 19. elokuuta 2013

Yöjuoksu

Tuli postissa lähtötodistus, lähtönumero ja ohjeet paidan hakuun.

Aha! Olen varmaan sitten ilmoittautunut tuonne. Jaa. Kiva.




No eihän siinä mitä. Haen paidan ja juoksen. Yöllä. Aamuihminen.

tAamu

lauantai 3. elokuuta 2013

Aamusella

Terveiset aamuaerobiselta! Siellä on taas niin kuuma ja se on pelkästään loistavaa! En kyllästy ikinä helteisiin! Kesä oot mun kamu!

Ruokavaliokorjauksen olen tehnyt linjalla lomalöysäilyt -> tavallinen arkiruoka ja housut mahtuu taas jalkaan. Hyvä niin. 




Taas hyvä ja voimallinen olo, kun pääsi hiilarilastista. Kaikki kolotukset ja jumituksetkin häviää, pääsee liikkumaan tarpeeksi ja monipuolisesti. Loma ja rentous on hyviä asioita, mutta liikuntaa ihminen tarvitsee hyvinvoidakseen. Eikä loputon herkuttelu hyvää oloa loppupeleissä tee (ja loppupelit on just ne jotka ratkaisee). Välillä ihan ok, mutta ei päivittäiseen ruokavalioon. Herkkuja. 

Viikon liikunnan hyvällä mallilla. Huomenna juoksulenkki sovittu. Mitähän sitä tänään? Ehkä pyöräilyä?

tAamu

torstai 1. elokuuta 2013

Minullekin kävi niin

Ei säästänyt kohtalo minuakaan. Loma loppui. Arki alkoi. Kirosanoilta ei säästytty, ei ahdistukselta eikä paniikinomaiselta kalenterin pläräämiseltä, että mihin sitä seuraavan loman sijoittaisi. 

Loma ohi. Elämä ohi. Ihan hirveetä!




Onneksi joukkoon mahtuu myös positiivisia asioita: mulla on mukava työ ja ihan hervottomat, herttaiset, kannustavat työkaverit. Vapaus on villinnyt kaikki, joten meillä menee nyt runsaasti työaikaa tyhjän nauramiseen. Ihmiset on ihan villeinä ja huumorin lähteeksi kelpaa vaikka Hesari... 

Toinen arjesta koitunut hyvä asia on rytmi koheneminen. Kun vääntäytyy töihin heti seiskan jälkeeen (tämä tästä hyytyy kyllä! Lähempänä joulua tekee tiukkaa, että selviää ysiksi työmaalle), lähtee salin kautta kotiin niin on kotona sekä työt että liikunnat suorittaneena viiden maissa (samaan aikaan lomalla oli juuri aamupala syöty, kirja luettu ja pohdittiin lämpimän ruuan tarpeellisuutta sekä saunan lämmitysaikataulua...). Että onhan se arki tehokkaampaa!

Yleisfiilis ok. Olis voinut kesällä elää järkevämmin niin ei olisi näitä lomahötöjä tässä hävitettävänä, mutta ei tää mua masenna eikä tilanne ole niin paha kuin joitakin vuosia aikaisemmin. Lomalla tuli kuitenkin liikuttua ihan hyvin ja tasaisesti, vaikkei arjen vauhtiin päästykään. Kantapää ei vieläkään ole ihan oireeton, mutta parempi kuitenkin ja olen käynyt nyt salaa pari lenkkiä heittämässä ja kyllä vain juokseminen on niin parasta. Ei mistään tule sitä samaa flowta ja hyvää mieltä kuin siitä! Mulle. Mun juttu!

Toivotaan, että teidän arkeen laskeutumiskulmanne oli loivempi ja työintonne tulee pikkuhiljaa työpaikallenne (mun taitaa vieläkin oleilla jossain joen rannalla silmät sirrillään auringossa ja varpaat vedessä...)

tAamu

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Viimeistä viedään

Viimeinen lomapäivä. Aamusella brunssille maamme uljaaseen pääkaupunkiin (ei tarvinnut olla yksin ideansa kanssa). Aurinko paistoi ja Fasun aamiaisella ei ainakaan nälkäiseksi jää. Voi nam!

Paluumatkallahan kävi sitten klassisesti: viimeiset 10 km kotiin saatteli ukkonen ja sade meitä. Onneksi ei olla sokerista ja kotimatka mentiin rapa selkään roiskuen, mutta hyvällä fiiliksellä!




Kaivarissa polttariporukka oli jo benji-hyppyään suorittamassa. Se on yksi varma ei kiitos-juttu mulle. En vaan ymmärrä asian funktiota. Muuta kuin tietysti sen, että kaikki ei sitä tee, niin sit voi sanoa, että mä tein... Eli selviän hyvin ilmankin. Ei se kuitenkaan puistatuksia aiheuta. 

Aikaa viel tänään tehdä vaikka mitä (vaikka seuraavaksi ruokaa perheelle). Eilinen meni lähiruuan merkeissä (makkarakorit lähimmästä kadun kulmasta niinku Huono Äiti sano), joten tänään tulee sitten tarjolle pelkästään terveellistä kotiruokaa. Se kuitenkin vaatii sen, että lähden tästä kohti keittiötä. 

Loma loppuu, mutta kesä jatkuu!

tAamu

torstai 25. heinäkuuta 2013

Juostaan taas

Sitkeä plantaarifaskiitti antaa pikkuhiljaa periksi ja sen kunniaksi uudet asicsit (nämä ovat kuulemma asicsin vastaus niken freelle - kannan vaan pitäis tehdä hyvää PL:lle) ja lisää kinesioteippiä. 

Ammattiteippaajalle puhelu, jolla varmistin lapsen jalan teippauksen tanssitreeneihin. Oma teippaus on hallussa "kiputeippiä" myöden. En tiedä, onko tuosta teippauksesta sitten loppupeleissä hyötyä, mutta kivan värisiähän ne on! 




Kesä menee menojaan. Helle onneksi jatkuu kuitenkin. Ensi viikolla paluu töihin ja siitä se syksy ja arki pikkuhiljaa alkaa. Osa ystävistä vielä kesäkodeissaan pitkin rantoja. Tulisivat jo takaisin! Ikävä!

tAamu

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kesä liikettä

Kesällä on paras ja vaivattomin tapa liikkua pyörällä. Ainoa hieman rasittava asia on tavaroiden roudaus. Ei ole takapakkaria eikä muita laukkuviritysiä, joten kamat kulkee päällä. Laukussa tai repussa. Saa muuten tarkkaan harkitsemaan mitä haluaa mukana kuskata! Ei mitään ehkä-saatan-käyttää eikä otan-molemmat-kun-en-osaa-päättää. 



Eilen valloitettiin Suomen parasta kesäkaupunkia eli uljasta pääkaupunkiamme Helsinkiä. Tykkään. 

Löytyy niin rauhaa kuin ruuhkaakin, merta ja asfalttia, ikivanhaa ja uuden uutta. Mentiin ristiin rastiin ja kotimatkat päälle niin se oli sen lähes 37 km, mikä on varsin letkeä päivämatka. Korkeintaan istumalihakset väsyy. 


Nyt on sitten testattu tervanmakuinen jäätelökin. Jaa-a! Mitähän tuosta sanois. Ei tullu suosikkia, mutta eihän se jäätelö pahaakaan ole. en tähän kuitenkaan herkkukorttiani käyttäisi :) 

Selkä on mökkeilystä, vieraista sängyistä ja pyöräilystä ärtynyt. Hoidettu on joogalla ja tavoitteena on viel työstää tota corea tueksi lisää. Siinä hommassa mulla tekemistä sitten riittääkin. Loppukesäksi ja -vuodeksi. 

Aurinkoa päivääsi! 

tAamu

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Iha vihree

Perheestäni löytyy niin sekasyöjiä, kasvissyöjiä, allergisia kuin nirsojakin. Tämä asettaa ruuanlaitolle ajoittain haasteita. Nirsoilua en pysty kokonaan kitkemään, koska syyllistyn siihen itsekin. Pakko myöntää. 




Itse syön lihaakin. Lähinnä kalaa ja kanaa.  En koskaan valmista punaista lihaa (koska en osaa). Jauhelihana meillä toimii soijarouhe (ennen kanajauheliha). 

Kanaa pidän kuitenkin koko ajan enemmän ja enemmän eettisesti arveluttavana. Sen syönti onkin vähentynyt samaan tahtiin epäilysteni kasvamisen myötä. Mietin kuitenkin, onko minulla varaa luopua kokonaan kanasta. Että mitä sitten...


 

Yksi jos toinen perheenjäsenistäni on luopunut lihan syönnistä tai ainakin vähentänyt sitä. Alunperin olimme ihan tavallinen lihaa syövä perhe. Suvusta kasvissyöjiä sen sijaan on löytynyt ainakin parikymmentä vuotta ja kasvisruokaa on meilläkin tehty kautta aikojen. Myös päiväkoti ja koulu ovat aina tarjonneet kasvisruokaa. Kasvissyöjäksi kasvaminen on ollut helppoa. 

Ja niinhän siinä käy, että lapset kasvattavat vanhempiaan. Tai sitten mä en vaan jaksa tehdä montaa erilaista ruokaa, mikä tarkoittaa, että meillä syödään yhä useammin kasvisruokaa! 

Tunnen kuinka hiilijjalanjälkeni pienenee ja omatuntoni kevenee.

Ja mikä satokauden alku. Samalla ilolla ja intensiteetillä, kuin kuljen kenkäkaupoissa, kuljin tänään supermarketin hevi-osastolla. Kaiken tuoreen huumaamana! Kauppatorin aamu on tältä kesältä vielä kokematta <3 

t viherpiipertäjä Aamu

torstai 4. heinäkuuta 2013

Rannalla

Aurinko paistaa ja hiekka on kuumaa. Ihan niinku pitääkin!

Eilen kokeilin juosta pitkästä aikaa. Kevyesti hölkötellen vaivaiset viisi kilometriä. 

Ja heräsin kantapää tulessa. Rumasana!! 




Tässä typerä jalka rannalla. Onneksi on kesä ja aurinko. Kaverit (omatekemät ja ihan oikeat) joiden kanssa viettää siestaa filtillä loikoen. 

t. Auringon pehmittämä Aamu

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Mitä jäljelle jää

Olen lomalla ja se on ihanaa. Univelkaa nukuin pois mökillä ikkuna auki kesäyöhön. Auttoi.

Kantapäätä olen tietoisesti lepuuttanut. Joogannut, venytellyt ja pyöräillyt. Hierotuttanut kantakalvoa, jalkoja, selkää. On auttanut. 

Blogihiljaisuutta suurempi on ollut hiljaisuus sen ulkopuolella. Joskus sitä vaan on sanaton, vaikka sanomista olisi enemmän kuin koskaan.

Yksi ihana nuori ihminen on liian lähellä sairastunut (kuoleman) vakavasti. Siitä, miten tässä käy, ei ole mitään tietoa. Ei vielä pitkään aikaan. Nämä nyt on näitä, joita toimitetaan, vaikkei tilaakaan. Tänä vuonna vain (mun mielestä) liian monta. Tai eihän tässä vaihtoehtoja ole. Näillä mennään.

Kun on vähän peloissaan ja pikkuisen surullinen, saa paljon aikaiseksi (vaatekaappi on raivattu ja karsittu, seiniä, mattoja ja koira pesty, valokuvia lajiteltu). Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin? 




Sillä tavalla ihmismieli on hassu, että vaikka luulisi, että helpoiten sitä heittäytyisi maahan itkemään, parkumaan ja pelkäämään, sitä huomaakin yhtäkkiä olevansa kiitollinen. Ei tietenkään siitä surkeasta s-alkuisesta mörrimöykystä vaan tästä kaikesta muusta!

Kaikesta siitä, mitä on kaikesta huolimatta. Siitä mille ei mikään sairauskaan mitään mahda. Kesä on kauneimmillaan. Aurinko, valo, meri, ihania ihmisiä ympärillä, ystäviä, naurua kesäyöhön, pavuiksi ruskettuneita lapsia (melkein nuoria) surffitukissaan, siskonpeti aitassa, valoisat kesäyöt ja mansikat. Kesäkommuunit, jotka siirtyvät kesämökiltä toiselle. Talven kurin ja järjestyksen jälkeen kesän vapaus ja matkalaukkuelämä sopivat hyvin. En minä mihinkään haluakaan kiinnittyä! En juuri nyt.

Olen tässä nyt ja näin on hyvä.

Että hyvinhän tässä pärjätään itse asiassa. Kesähän on ihan kaikilla. Ja kaikki on mahdollista!

t Kesä-Aamu



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Ajatus keskiviikon ratoksi


Siinä on Katella asenne ja kroppa kohillaan. Eipä tuohon ole mitään lisättävää. 




Jatkan opettelua. 

tAamu

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Juoksukielto napsahti

Yli kuukauden kipuiltuani (lähes kaksi) otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja kävin lääkärissä kipeän kantapääni kanssa. Plantaari faskiitilla mennään ja viikko napsahti juoksu- ja kävelykieltoa... Hymph! 




No onneksi on vuodenaika, jolloin pystyy liikkumaan paljon muutakin kuin juoksemalla. Itse asiassahan minulle jää pyöräily, uinti, kuntosali, jooga ja muutama muu, joten ei pitäisi tulla ihan tuskainen viikko kuitenkaan! Ei pääse kuntokaan romahtamaan :)

Näillä nyt mennään eikä muuta voi. Lasken päiviä juoksemaan pääsemiseen eikä niitä nyt niin tavattoman monta ole. Nappailen kipulääkkeitä ja puuhastelen muuta.

Typerä kantapää!

tAamu

torstai 13. kesäkuuta 2013

@Hanko

Työn merkeissä tänään Hangossa. Rannan kioskista Suomen suurin jäätelö (paikallisen antama täysin puolueellinen vaikkakin todellisuutta vastaava mielipide). Hetkeksi varpaat hiekkaan ja merituulen tuoksua. 


                        (kuva oma)

Sitten paluu ilmastoituun autoon ja tien päälle. Tältä päivältä liikunnaksi kirjataan metsäkävelyä saappaissa ja vartin ratsastus kangasmaisemassa. 

Näitä päiviä lisää <3

tKesä-Aamu

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Loma alkaa, pakko kokeilla

Loma alkaa ihan kohta (viikko vielä) ja ihan pakko kokeilla puhelimella bloggaamista. Että jos mäkin sitten pitkin Suomea viipottaessani (ja ehkä ulkomaillakin) ottaisin pari tunnelmakuvaa ja kanssanne ne jakaisin. Olisihan se kokemus sekin. Ainakin mulle!




Ans kattoo kuinka käy! 

terveisin,
Ukkosen väistymistä odottelevat juoksija 

Uusia asioita

Uusia asioita tapahtuu, jos niitä antaa tapahtua! Ihan huippua muuten. Kyllä ihmisellä on valtaa. Uutta ja ihmeellistä kohti vain.

Menin blogimiittiin. Tapasin ihmisiä blogien takana. Hassua ja hauskaa. Virtuaali-ihmisten muuttuminen oikeaksi ihmiseksi on mielenkiintoinen metamorfoosi. Moni siitä jo kirjoittikin. Aurinkoa, hyvää ruokaa ja samanhenkistä seuraa. Mitäpä sitä ihminen muuta kesäisenä sunnuntaina tarvitsee.




Muista uusista asioista ehdottoman suurena positiivisuusasiana mainittakoon Baana. Joo, onhan se ollut jo vaikka ja kuinka olemassa, mutta kylläpä Helsinki pieneni, kun sitä kautta ensimmäistä kertaa hurautti. Postin kulmalta hetkessä Ruoholahteen. Yksin ei tarvinnut mennä. Seuraa riitti, mutta yllättävän hyvin ihmiset kulki omilla kaistoillaan... Melkein olisin vielä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väliin toivonut jotain kaistaletta, mutta olis varmaan mennyt jo liian vaikeaksi. Hyvä näinkin. Muutenkin keskusta veti kohtuullisesti näin pyöräilijän näkökulmasta.

Kamala juoksutapahtuman ikävä ollut, kun en sinne naisten kympillekään päässyt (missä kaikki muut oli), joten se on sitten NiceRun Espoo tänään. Mennään duuniporukalla ja juostaan sitten vähän reippaammin, kun matkana on 5 km. Ruuhkaan ei kauheita aikatavoitteita auta laittaa (no ihan varmasti on olemassa aikatavoite), mutta mennään siihen tahtiin, kun tie vetää. Kesän ensimmäinen juoksutapahtuma ja elämän ensimmäinen NiceRun. Vesisadetta on luvattu, mutta kesähän kastelemansa kuivaa. Eikö niin?

Kesän paras uutuus on ollut Merijooga, joka rantautui kotipaikastaan Hangosta Espooseenkin. Suosittelen. Eilen tuli ripaus vettä, mutta eipä tuo menoa haitannut. Katsotaan miten käy torstaina.

Iloa ja valoa!

tAamu

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Älä kokeile tätä kotona

Ajoin tänään helteessä polkupyörällä 24 km. Aamusella ensin 12 ja saman verran iltapäivästä takaisin. 

Aamuinen pyöräily oli oikeastaan aika kiva. Pientä hakemista reitissä, mutta pyöräilyssä sinällään ei erikoista. Poikkesin samaan ketjuun kuuluvalle salille kuin omani käväisemään suihkussa ennen duunipäivää. 




Mutta hyvänen aika kuinka kuumaa oli pyöräillä takaisin kotiin. Jokainen mäki tuntui nostavan pulssin taivaisiin, jalat hapotti aivan olemattomasta ponnistelusta ja aurinko porotti taivaan täydeltä. Pyöräilin lämpömittarin ohi, joka näytti 31 plussa-astetta ja mä vähän luulen, että mittari oli varjossa...

No, en tiedä. Saattaa olla voimat vähissä toki muistakin syistä kuin helteestä johtuen, mutta syytän kuitenkin hellettä. Ihan järkyttävää.

Eli liikkukaa hyvät ihmiset muuten kuin pyörällä tai jalan tuolla helteessä. Jos kuitenkin syystä tai toisesta haluatte siirtyä kyseisillä tavoilla paikasta toiseen niin malttakaa liikkua rauhallisesti, unohtakaa kilpailuhenkisyys ja varatkaa mukaan pidemmälle matkalle juotavaa.

Älytön minä. Toivunkohan koskaan? Huomenna menen pyörällä töihin tästä järkytyksestä huolimatta (onneksi normaalityömatka on puolta lyhyempi)!

tAamu

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Aamujooga meren rannalla

Hangosta kotoisin oleva Merijooga toi joogan myös espoolaiselle rantahiekalle kesän kunniaksi. Muutama hurja oli uskaltautunut ja minä tietysti heidän muassaan. Kun osui käytännöllisesti katsoen työmatkalle. Lähestulkoon.




Aurinko paahtoi täysillä, nahka kärysi ja vanuimme yin-joogan piiiiitkissä asanoissa tuskasta huokaillen aamuisen tunnin. Olipa ihanaa. Suosittelen, jos jotain tällaista teidän työmatkallenne tai vähän kauemmaskin sattuu.

Rannalla näillä säillä toki hälinää on, mutta aaltojen loiskinta on mitä täydellisin taustaääni joogalle. Ihan pakko mennä uudestaankin!

Onnellisena,

tAamu

torstai 30. toukokuuta 2013

Jalan tasapaino ja minun väsy

Mun jalassa on tasapaino. Varpaat ei tunne mitään ja kantapää on tulessa. Keskiarvoksi tulee siis ihan ok tunto. Ehkä kantakalvon tulehdus (sopii paremmin kuin plantaari faskiitti). Ei, tyylilleni uskollisena, en ole käynyt lääkärissä. Venyttelen, hieron ja liikun vain converseilla hyvin vaimennetuilla kengillä. 

Ihan hirviän kiiretahtiset viikot takana. Sais edes jälkikasvun lomalle niin helpottaisi. Eli ihan kohta. Tämä viikko vielä sinnitellään. Univelkaa kertynyt. Tosin en kaihda käydä päiväunille, jos tilaisuus tarjoutuu, joten sen sorttisia korjausliikkeitä luvassa. Heti kun ehdin.






Onneksi on aurinko ja ihan yhtäkkiä alkanut kesä. Kantapään takia yritän painottaa pyöräilyyn, vesijuoksuun ja muuhun sellaiseen liikuntaan, jossa ei paino tule kantapäälle. Tänään menen kyllä juoksemaan, mutta metsään, jolloin tulee niin paljon ylämäkiä, että tulee juostua etupainotteisesti. Sillä tavallahan tämä on hassu vaiva, ettei se liikkuessa haittaa. Rasituksen ja etenkin seisoskelun jälkeen vaivaa. Aamulla herätessä myös.

Ei tämä jalka nyt niin menoa haittaa. On vaan haaste liikkua eri tavalla kuin haluaisi. Väsymys akuutimpi ongelma. Täytynee hoitaa pois. Lomaan tänään tasan kolme viikkoa. Se on lyhyempi aika kuin se, mitä lomaa on edessä. Aika loistavaa.

Loma, mä kaipaan sua niin!

Hyviin asioihin keskittyen,

Aamu

tiistai 21. toukokuuta 2013

Ei se olekaan niin

Mä olen tosi paljon juossut merenrantaa. Talven läpi oikeastaan. Kesällä meidän juoksuseuralla (siis kaksi ystävääni ja minä, joita yhdistää into juosta, olematon suunnistuskyky ja kohtalaisen usein yllättävä vessahätä) on tapana juosta suurten korkeuserojen pururadalla ja metsässä, mutta talvella helposti valitsemme auratun rantareitin. Koska se on helppoa ja tuota... helppoa. Metsässä juoksemisen edellytys ainakin edellisten talvien lumitilanne huomioon ottaen, että joku muu on kulkenut siellä ennen meitä... Meidän mittaisista ihmisistä ei polun tekijöiksi ole.

Kesä tuli, sulatti lumen ja avasi meille taas metsät juosta. Miten sitä talvessa unohtaakaan muun tavan kuin sen yhden tavan. Pidin rantajuoksua just hyvänä ja hyvähän se onkin pitkään rauhalliseen jolkotteluun. Ajatella, että luulin rantajuoksun olevan se paras tapa. Ajatella. Kun en muuta taas muistanut. 





Mutta voi metsä! Pari metsäjuoksua tehneenä olen taas ihan onnesta soikeana. Persuksissa totisesti tuntuu pystysuorien kallioiden nouseminen. Peruslenkkimme ensimmäinen puolikas nousee kokoajan ylemmäs. Kalliolle päästessä tuntuu, että tää oli nyt tässä (siis lenkki ja elämä), mutta sitten alkaa paikoitellen jyrkkäkin lasku takaisin lähtöä kohti ja loppusuoralla tajuaa, että kyllä tästä selvitään ja toinen kierros on paikallaan. Tällä hetkellä ollaan vasta haaveiltu kolmannesta kierroksesta... Ensimmäisellä kerralla sen esti lenkkikaverin heikottava nälkä (älä ota nälkäistä ihmistä metsään mukaan) ja toisella kerralla lähestyvä yö ja mukavuuden halu. Todettiin, että seuraavalla kerralla kolmas kierros on jo tosiasia, mutta ei vielä tänään.

Väliin olisi varmasti paikallaan tasamaa hölköttely, mutta nuo pikaiset pyrähdykset umpimetsään, valopallot, verenmaku suussa ja kalliolle käden varaan tärähtäminen on pitkästä aikaa vaan niin ihanaa. Puolessa tunnissa saa hartiat ja pakarat tunnottomiksi väistellessä juurakoita ja riuhtoessa itseään hartiavoimin ylös liukasta kalliota.

Voi kun olisi se suunnistustaito ja uskaltaisi juosta metsässä yksin, haluaisin oppia suunnistamaan. Kaipaan naamalleen turpeeseen tuiskahtamisia! Vaikka näyttää tuo onnistuvan ilman karttaa ja kompassiakin!

tAamu

maanantai 20. toukokuuta 2013

Niinku oikeesti

Elän parisuhteessa henkilön kanssa, joka on vähintään yhtä aktiivinen kuin minä. Hän liikkuu vähintään yhtä paljon kuin minä (joo, todennäköisesti enemmän), tekee paljon töitä ja kummallakin on omat kaverinsa, joita tulee kuitenkin nähtyä viikottain. Meistä kummallakaan ei koskaan ole viikkoa, ettei ketään kaveria näkisi. Tämän lisäksi on tuo alaikäisten joukkio, joka meillä asustaa. Heidän tiimoiltaan on riittää kummallekin sekä kouluun että harrastuksiin liittyvää vapaaehtoisuutta (miksi sitä muuten kutsutaan vapaaehtoisuudeksi, kun se on kaikkea muuta?). Kaikesta tästä johtuen yhteistä aikaa on varsin vähän. Viimeksi varmaan vuosituhannen alussa...

Yleensä asia ei häiritse minua yhtään ja kiemurtelen Miehen yhteisen tekemisen ehdotuksista (ymmärrätte kohta miksi) omiin harrastuksiini hyväksi koetulla tekniikalla. Mutta kun meillä meni vissiin kolmas hääpäivä putkeen niin, ettei ehditty yhdessä yhtään minnekään, valitin Miehelle, että me ei tehdä ikinä mitään yhdessä.




Voi elämä! Tänään sain puhelun kesken päivän töihin, joka alkoi: "Kun sä sanoit, ettei me tehdä ikinä mitään yhdessä niin..."

Näin mielessäni kahdenkeskisen loman Pariisissa tai vaikkapa kylpyläviikonlopun...

Mies vei minut julkiseen uimahalliin ja sinnekin mentiin tietysti pyörällä. Kiertotietä. Ei mulla mitään liikuntaa vastaan ole, mutta vähemmän varovasti totesin, että tää ei nyt ihan ollut sitä yhteistä tekemistä mitä mä tarkoitin...

Mutta nyt siis on tehty yhdessä niin voi taas rauhassa keskittyä omiin harrastuksiin ja kavereihin. Huomenna onkin luvassa juoksulenkki hyvässä ellei parhaassa seurassa! Sitä odotellessa.

tAamu

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Metsässä

Olen varmasti kertonut moneen kertaan, etten erityisesti tykkää metsästä, mutta tykkään ihan tosi paljon juosta metsässä. Hankalaa. Metsästä en tykkää sen takia, että siellä voi olla vaikka mitä. En tarkemmin osaa sanoa, että mitä, mutta villieläimiä nyt esimerkiksi. Siellä luonto tulee vähän liikaa iholle. Joka puolella rasahtelee ja kahahtelee. Eikö nyt voi olla sitten hiljaa, jos ei millään tavalla vaani! (Itse liikun kuin norsu siellä)

En tiedä, mistä tuo johtuu. Olen asunut metsän keskellä (no en ehkä ihan sillä tavalla metsän keskellä, että oikeassa korvessa, mutta kuitenkin) ja oikaissut kouluun, kavereille ja mihin vaan pilkkopimeälläkin metsän läpi enkä pelännyt yhtään mitään. Mutta silloin olinkin ymmärtämätön lapsi!

Nyt olen paljon fiksumpi, opiskellut asioita ja tiedän, mitä kaikkea pelättävää sitä onkin olemassa! Metsässä ja muualla.





Tänään juostiin metsässä. Minulla oli ystävä mukana. Ihan yhtä pelokas, jos ei vielä pelokkaampi, (kun luonnon lisäksi pelkää luonnottomiakin kuten psykopaatteja - mä tietysti pelkään niitäkin, mutta en usko niiden päivystävän umpimetsässä) mutta yhdessä me ollaan vahvoja! Siellä me juosta hölköteltiin ihan umpimetsässä yli kallioiden ja juurakoiden, rinteitä ylös ja taas alas. Ihanaa! Ei siitä muuta voi sanoa. Luonnon intervalleja parhaimmillaan. Talven jäljiltä kaatuneet puut poikki polkujen ja kevään kosteus vielä kerääntyneenä valtaviksi lammikoiksi. 

Olen käynyt liukastelemassa metsässä talvellakin, mutta nyt se parhaimmillaan juosta. Kohta tietysti vielä kuivempi, mutta kun ei ole kiire, on aikaa kiertää isotkin lammikot. Ainakin Etelä-Suomessa oli tosi lämmin päivä. Ihkaoikeaa hellettä. Oli ihan hyvä odottaa iltaa (no ei oltais päästy aikataulullisista syistäkään aikaisemmin muutenkaan) ja juosta sään jo viiletessä (mittari näytti 22 kun lähdettiin liikkeelle, mikä lie ollut ihan todellinen luku ja mitä sillä on väliä). Lämmintä oli. Ajatella, että ollaan tultu siihen vaiheeseen, että illalla lähempänä yhdeksää voi juosta lyhyissä housuissa ja lyhythihaisella paidalla! Huippua. Hyvä juoksu. Hyvä mieli. 




En tykkää metsistä, kun siellä asuu ties mitä. Mutta mukavaa, että voin silti käydä siellä juoksemassa. Mustikat on muuten jo tulossa. Niistä piti juoksun lomassa napata kuva. Mutta ei kiirehditä asioiden edelle. Mustikka-aikaan menee vielä hetki. Monta ihanaa aurinkoista hetkeä.

Ihana kesä!

tAamu

lauantai 18. toukokuuta 2013

Huono ratkaisu

Joo. Ei toiminut sali sitten niin yhtään. Salilla tehdessä tuntui ihan tosi hyvältä, mutta seuraavasta aamusta kärvistelinkin niin kipeänä, etten varmaan koskaan. Hartiat veti niin rajusti jumiin, että kaikki asennot ja joka askel sattui. Meinasi irrota muutakin kuin kiukun kyyneleitä. Ärsytti kuin pientä eläintä.

Vihdoin tänään dropit kohdallaan. Särkylääkkeen vaihtaminen ja kävelylenkit sai vihdoin sen verran kivuttomaksi tilanteen, että olen päässyt puuhastelemaan ja toivoa toipumisesta taas on. 

Saattoiko hartioitteni jymähtämiseen vaikuttaa avoimen ikkunan ääressä nukkuminen? Me nukutaan joka kesä ikkuna auki ja näitä aikoja on muinakin vuosina ikkunat avattu... Tiedä häntä. Eikös se ole enempi niinkuin vanhojen ihmisten ongelma sellainen? Että vedosta hartiat jähmettyy. Olenko mä niin vanha? En tykkää. 

Viime yönä ikkuna oli kiinni, mutta tänä aamuna vielä sairaan kipeät hartiat, mutta siis lääkevarannoista löytyi oikea särkylääke, joten tämä vaihe on siis jo ohi (siksi olen taas koneella). Eli mun logiikalla ikkuna on taas ensi yönä auki... Saa nähdä miten tämä rumba jatkuu. Säiden lämpenemistä odotellessa. 




Että nyt on vaan hengailtu (salille armoton ikävä), kävelty lenkkejä koiralla ja ilman ja siinäpä se sitten melkein onkin. Nyt en hartioiden takia ole edes pyöräillyt. Tämän koneellakin roikkumisen lopetan tähän, että toipuminen jatkuu. Että pääsen huomenna juoksemaan.

tAamu

ottaa opikseen. Vai ottaako?

torstai 16. toukokuuta 2013

Hartiavoimin

Sain hartiani juntturaan. En oikein taaskaan tiedä, mikä iski, mutta hiuksia pöyhiessä (tämä on muuten toinen kerta, kun hiusten kanssa hartiat jämähtää mun elämäni aikana... paljon niitä on, mutta ei kuitenkaan sellaisia määriä, mikä tämän selittäisi) yhtäkkiä hillitön kipu lapojen välissä keskellä. Tietysti, koska olen käynyt läpi välilevyn pyllistyksen, ajattelin ensimmäiseksi, että tsiisus! nyt mulla on välilevytyrä niskassa. No, ei ollu. Lihasrelaksantit ja koneesta irrottautuminen auttoivat parissa päivässä merkittävästi. (Hahahaaa! Siis tietokoneesta - en noin muuten ole kytkettynä yhtään mihinkään koneeseen :D)

Mutta päähänhän se otti tämäkin. Sehän on selvä. Kun ei ole tuota kärsivällisyyttä eikä muutenkaan luonne ole jalostunut vastoinkäymissä (joita kyllä on riittänyt, siinä ongelma ei ole). Ensimmäisenä jymähdyspäivänä pystyi vain kävelemään hiljaksiin, joten tänään olen ottanu niin sanotusti vahingon takaisin. 

Salillekin menin, koska mun logiikalla lapoja saa liikutettua salilla just hyvin. Kävin jopa pelaamassa soutulaitteessa hermoja repivää kalapeliä. Mustavalkoinen grafiikka on jostain ennen ajanlaskumme alkua ja ideakin niin typerä ettei mitään rajaa, mutta eikun pulssi 200 (tämä on vain arvio, koska ei mulla ollut mittaria) joka kerta, kun iso kala tulee näytölle... ja niitähän tulee. Niin siis idea oli se, että saisin yläselälle liikettä soutamalla, mutta päädyin panikoimaan kaloja. En tykkää kaloista livenäkään - paitsi fileenä lautasella. Mutta salikeikka oli niin hyvä! Mä olen huomenna niin kipeä. 




Päivän paras hetki oli kuitenkin ennen salia, kun istuin rannalla auringonpaisteessa shortseissa ja t-paidassa lukemassa kirjaa melkein kaksi tuntia. (Kyllä, äiti, minulla oli aurinkorasvaa! Ja kyllä, todennäköisesti paloin silti.) Venesatamasta lähti äänettömästi, kiireettömästi purjeveneitä merelle. Se on niin mun sielunmaisema! Voisin istua päiväkaudet vaan rannassa ja katsella merta ja kuunnella lokkien huutelua. Join kahvia, luin loppuun Olssonin Kaikki hyvä sinussa-kirjan ja haistelin merta. Se tuoksuu jo ihan itseltään. Suurelta seikkailulta.

Nyt on lihakset hellinä. Venytellä pitäisi. Jos sitten vaikka huomenna... Taistelen parhaillaan itseni kanssa. Haluaisin pyöräillä huomenna palaveriin ja takaisin (reilut 30 km), mutta se ei taitaisi tehdä hyvää näille hartioille. Katsotaan aamulla. Jospa ehdin liikkeelle ennen kuin sisäinen isoveli herää ja ehtii pysäyttää minut.

Aurinkoa ihmiset! On tätä odotettukin. Koko pitkä talvi.

tAamu


tiistai 14. toukokuuta 2013

Tässä on hyvä nyt

Olen jälleen kerran vähän sitä mieltä, että valtavaa pientä löystymistä on tapahtunut. Niin elämäntavoissa kuin vatsanahkassakin. Kyllä se vaan tosi asia on, että hyvä kunto pitää ansaita, se ei lahjaksi tule. No, mitä sitten? Tehdään töitä. Ja onkohan tuo löystyminen sitten kuitenkaan sellaisissa mittasuhteissa, että itkemään kannattaisi rueta...

Katselin heiaheia-dataani ja noin niin kuin tilastojen valossa näyttäytyykin talven hyvän treenaamisen jälkeen löysistelyä ja haaveilua, että niinku syykin on nähtävissä. Koiran kanssa käveleskelyä (ei ole urheilua) ja hyötypyöräilyä. Molemmat ihan ok, mutta ei riittäviä. Välissä jokunen juoksulenkki. Tänään lähden hakemaan vauhtia salilta. Huomiseksi onneksi sovittu jo juoksutreffit. 

En kadu esimerkiksi stressinpoisto-lomaani. Joo, elämäntavat auringossa hirveesti vähän heikkenivät, mutta en kadu sitäkään. Oli ihanaa. Hyvä loma. Loistavia ihmisiä. Sen sijaan paluu arkeen olisi voinut tapahtua nopeammin ja suunnitelmallisemmin. Mutta mikäs kiire meillä tässä? Valmiissa maailmassa. 

Tänään selkäni kannalta pitäisi valita pilates... Taidan valita kuntosalin ja päälle lempiohjaajan spinun. Sori selkä. Nyt mennään näin ja saadaan vähän vauhtia tähän rankaan! Kiität mua vielä. Lopputulos tulee olemaan hyvä meille molemmille!






Tänään 14.5. vietetään Pyörällä töihin-päivää. Pyöräilitkö? Pyöräilithän? Minulla työmatkat tekee päivässä vaatimattomat 12 km, joten on syytäkin pyöräillä. Ei ole kauhea rasitus, mutta tekee hyvää ja on luontoystävällistä. Vapaat pyörätiet pääsee ajamaan varsin rivakasti. Mäkiin tulee nopeasti rutiini. Ruuhka-aikaan luulen, että pyörällä matkan taittaa ainakin samassa ajassa kuin autolla jonottaessa.

En ole ihan satavarma, että olenko oikeasti kovinkaan harmistunut tästä tilanteestani juuri nyt. Joo voisin olla timmimpi ja kahden tunnin puolimaraton-kunnossa, mutta koska en ole kummallekaan mitään kovin suunnitelmallista tehnyt niin en varmaan niitä tarpeeksi kovasti haluakaan. Silloin on ihan hyvä tässä juuri nyt. Mitään ei ole menetetty ja hyviä valintoja on mahdollisuus tehdä myös tänään.

Näillä mennään!

tAamu

lauantai 11. toukokuuta 2013

Keveästi keikkuen

Eilen kävin kertomassa, miten rento ja stressitön olen. Noo, kyllä mä olen vieläkin, mutta vähän tässä välissä ehti oma saamattomuus ja (kirjaimellinen) löysyys ärsyttämään. Periaatteista lipsuminen. 

Ehkä tämä mun elämä nyt vaan on tällaista. Ailahtelua ja nykivää etenemistä. Koska itse kaiken keskellä muuten olen "periaatteessa onnellinen" (niin kuin yhdessä suomalaisessa masennusseulassa vaihtoehdoksi tarjotaan :)))). Joo siis oikeasti olen. Enemmän olen itseeni tyytyväinen ja vähemmän kriittinen kuin vuosia sitten. 

Taina opetti esimerkillään jo aikaa sitten, kuinka itsensä hyväksymisellä pääsee paljon pidemmälle kuin itseään soimaamalla. Kuinka hyvä ihan oikeesti voittaa pahan. Positiivinen on negatiivista vahvempi. En varsinaisesti allekirjoita, mitään keskity-ajattelemaan-mitä-haluat-ja-se-toteutuu-tekniikkaa. Pelkkä ajattelu ei riitä. Siihen en usko, mutta positiiviseen asenteeseen taas uskon täysin. 





Jos ei muuta, on itsensä helpompi olla. Useimmat asiat, joita murehditaan, ovat faktoja, joille ei mitään voi. Menetykset ja suru on asia erikseen. Ne toki on surtava pois, mutta etenkin älytön elämän/tulevaisuuden pelko on ihan turhaa. Mun mielestä. Tulevaisuus tulee sieltä huokaillaan me kuinka paljon tahansa.

Jospa mä nyt keskittyisin keveyteen ja muuttuisin keveäksi itsekin? Aamupala pöytään ilmestyi suklaata. Kysyin neuvoa siskolta, joka kertoi opettavan esimerkin (johon liittyi pizza ja langennut nainen sekä vaa'an kosto). Jätin suklaat väliin. Nyt odotan ystistä tulevaksi juoksemaan kanssani. Olen siinä mielessä siunattu ihminen, että mulla on toi merenranta, jota voin juosta vaikka kuinka pitkään. Satutaan asumaan sellaisessa kohtaa, että rantaa tästä eteenpäin riittää. Tai rantaahan riittää, mutta lisäksi juoksuun soveltuvaa kevyenliikenteen pehmeäpohjaista väylää.





Voi keveys sentään! Kaukana se on, mutta haaveillahan saa!

tAamu

perjantai 10. toukokuuta 2013

Perjantain uusi tuleminen

Huikeen kätevää! Toissapäivänä oli perjantai ja tänään taas. Huimia nämä arkipyhät. 

Kaikki tuntuvat olevan vapailla. Toimistokäytävät kolisevat tyhjyyttään. Olen saanut levittää työpapereita. Kaikkialle! Edes ilma ei liiku. Mikäs tässä. Mulle sopii. Pitääkö kaiken aina liikkuakaan. Taas on perjantai ja edessä tällä kertaa kahden päivän viikonloppu! Wuhuu!




Olen pyöräillyt työmatkat aina kun se töiden puitteissa on mahdollista. Siis tänään paitahihasillaan! Kuvitelkaa. Mikä kevät? Tämä alkaa olla kesä. Tiistaiaamuna Helsingin keskustassa aikaisin oli sellainen tuoksu kuin koululaisena oli kesätöihin mennessä. Lämmin asfaltti, viileän yön henkäys, aukeavat kaupat, liikenne. Ihanuutta!

Eilisellä rantalenkillä juostessa oli tuskaisen kuuma. Siis oikeasti. Merikään ei jaksa enää kovin kylmästi henkiä. Ja juoksin lyhyissä housuissa ja ohuessa juoksupaidassa (sen pistin typeryyttäni pitkähihaisen). Lenkki oli raskas (= minä olen), mutta juostuja kilometrejä yhtäkaikki. Sama tuo. Kesä tulee ja juoksu jatkuu. Raskasta tai kevyttä.

Olen ollut loman jälkeen niin rentotuneessa ja stressittömässä tilassa että itseänikin hämmästyttää. Stressin jääminen johonkin (ehkä hotellihuoneeseen) on auttanut myös siinä, että unta on riittänyt. Lähes joka päivä tällä viikolla olen nukkunut jonkinmoiset päiväunet. Ei syytä huoleen. Koko sukuni on armoitettua päiväunien nukkujaa täynnä. Meillä on päiväunien nukkumisesta pitkät perinteet, monessa polvessa. Normaalivauhtisessa elämässä, normivelvollisuuksilla siihen ei vaan oikein ole aikaa. Enkä minäkään niitä joka päivä kaipaisi. Välillä vaan. Nyt on rentous sitä luokkaa, että uni tulee heti kun pysähtyy.

Saisinpa pidettyä tästä rentoudesta kiinni siihen saakka, kun loma alkaa. Joskus juhannuksen jälkeen.




Oikein rennon letkeää viikonloppua teille kaikille! Liikutaan hyvällä innolla, mutta rentoudutaan kans. Lepo on ihmiselle välttämätöntä ja rentous opeteltavissa. Ainakin hetkittäin. Ainakin just nyt. Ihan rentona viikonlopun viettoon lähtee hän!

tAamu

maanantai 6. toukokuuta 2013

Lomaterveisin

Lensin tunteja. Annoin auringon paistaa ja tuulen tuivertaa. Istuin ja kuuntelin. Jos nauru pidentää ikää, se piteni rutkasti. Jos elämääni tulisi luuppi, jota se pysähtyisi kiertämään, toivoisin kovasti, että se osuisi noihin hetkiin. Päivällä huikaisevan kirkas aurinko. Ne tärkeimmät ystävät ja ystävälliset muukalaiset. Pitkät illat, jotka täyttyvät kaikesta ja ei mistään. Yö jossa voi kävellä paitahihasillaan. Ehkä ilotulitus. Vanhat talot ja pitkä historia ympärillä. 

Tässä on hyvä nyt. 

Tänään olen kiitollinen maanantaista. Puhtaasta hanavedestä. Siitä ryhdistä, jonka arki tuo elämään. Tänään nukutaan yöhön naurettuja univelkatunteja kiinni ja huomenna alkaa treenit entiseen malliin. Heiaheiaan merkittävää ei ehkä viikonloppuna kertynyt, mutta kävelty on tennarin pohjat sileiksi arvokkaita kilometrejä, jotka mitataan muulla kuin mittanauhalla. 




Olen kiitollinen minilomasta, kodinturvajoukoista, vapaudesta. Kesästä joka tulee vielä tännekin!

Rentoutunut ja stressitön, mutta väsynyt,

Aamu

maanantai 22. huhtikuuta 2013

32

Pyöräilin tänään palaveriin (koukkasin aamusuihkuun oman ketjun salille) ja sain lähityöihmiseltä hemmotteluaamiaisen keskustan ehdottomassa ykkösaamiaispaikassa. No varmaan on muitakin, mutta en ole sellaisessa koskaan käynyt. Niin luksusta. Tultuani työkaverin hemmottelemaksi (ja sitä myöden tosi onnelliseksi) pyöräilin takaisin kotiin. 

32 km. 1 tunti 45 minuuttia. Vauhtia hidastaa liikenne. Kun joutuu väistelemään muita ihmisiä, pyöriä, autoja, julkista liikennettä, tavaroita purkavia kuorma-autoja, jalkakäytävälle nousevia takseja, jne. Pyöräilykausi on niin alussa, että edes pyörätiellä hortoilevat jalankulkijat eivät saaneet minkäänlaista ärtymystä aikaiseksi, kunhan pujottelin välistä. Polkupyörä tuntuu silti vapaudelta! Pääsen taas rullaamaan ohi autojonojen. 




Säätiedotuksen mukaan huomenna sataa. Eiku coretexiä pintaan ja menoksi. Vielä pyörän kutsu on kovempi kuin ärsytys kypärän sisään valuvasta vedestä, joten valitsen fillarin. Talven aikana juossut lenkit ja poljetut spinningtunnit ovat valmistaneet tähän ja pyörä on kevyt tapa liikkua. Tuntuu kuin ei olisi pyörän selästä talvea poissa ollutkaan. Mäet tuo vaan mukavaa vaihtelua! Niin ja siis varsinaisen työmatkan ajamiseen menee sellaiset 20 minuuttia, joten kyse ei ole mistään pitkästä matkasta edes sateessa.

Nooo, katsotaan nyt sitten taas syssymmällä, kun rengas on puhjennut reissun päällä jonkun kerran ja on kastunut ja kuraantunut riittävän monta kertaa, että muuttuuko ääni kellossa. Tällä hetkellä on sellainen olo, että pääsispä taas ajamaan.

tAamu

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Life is short. Go run.

Eilinen spinnningmaraton (no mun mielestä puolikas) tuntuu ihmeen vähän jaloissa. Heti jälkeenpäin tuntui kyllä ja varmasti en venytellyt tarpeeksi, mutta silti fiilis jaloissa aamusella ihan normaali. Niin kuin sade yksi päivä esti juoksun, samalla tavalla aurinko kutsuu nyt juoksemaan. Sovin juoksutreffit (mun treffikaverit on tosi helppoja), koska tekee mieli niin paljon juoksemaan. Aurinko paistaa, taivas on sininen ja rantareitti sula. Mitä muuta ihminen voisi toivoa?




Elämässä yksinkertaiset ilot on parhaita. Näitä onnen hippusiahan riittää, jos niihin haluaa tarttua. Aamu, lenkki ja ystävä <3

Ruokailun totaalisen tasapainottomuuden takia en ole painotavoitteissani,  mutta olo sinänsä on hyvä. Tällä hetkellä en vello hirveässä kehohäpeässä. Ehkä jossain vaiheessa tajuan, miten hukkaan heitettyä energiaa sekin on. Tai sitten pitäisi olla vielä suurempi häpeä, että oikeasti tarttuisi toimeen niin, että tavoittaisi sen, minkä tahtoisi.




Just nyt on hyvä näin. Aurinko paistaa ja olen lähdössä lenkille. Sunnuntainautintoja!

tAamu

lauantai 20. huhtikuuta 2013

spinningmaraton

Aikana ennen juoksusta innostumista innostuin spinningistä. Spinu oli ihan ykköslaji mun mielestä. On hyvä laji edelleen. Jos musiikki vielä on kohdillaan tunnilla, kokemus on vähintäänkin nautinnollinen! Hiki irtoo ja tuntuu, että alkaa saavuttaa edellä ajavia. Olen TM:nä puhunut varmaan useammankin kerran biker's high:sta. Ainakin minä pystyn helposti saavuttamaan runner's high:n eli sen liikunnan tuoman flow:n myös spinning-tunnilla. 

Musiikilla on suuri merkitys mielestäni etenkin spinningissä, koska lajihan on samalla tavalla monotoninen kuin juoksukin. Tiedän ihmisen, joka kouluttautui spinning-ohjaajaksi, koska ihastui lajiin, mutta ohjaajien soittama musiikki oli niin huonoa. Ja hänen soittolistansa on kyllä parhaita, mitä olen tunneilla kuullut. Musiikki on ihan yhtä tärkeä osa tunnin onnistumista kuin ohjelman rakennekin. 




Tänään suuntana spinningmaraton. Hirveitä odotuksia musiikin suhteen ei ole. Onko spinning-ohjaaja hyvä, jos hänen tekemät tunnit ovat rakenteeltaan hyviä, mutta musiikkin suunnitteluun ei nähdä vaivaa? En tarkoita sitä, että nyt ei soiteta minun lempimusiikkiani. Ei tarvitsekaan. Vaan että työbiisit on riittävän raskaita, kevyet rullaukset sopivan kevyitä ja loppulämpässä myös musiikki tukee sitä, että hyvin tehty, hyvin selvitty. Mulle tämä tärkeä asia.

Mutta ihanaa päästä polkemaan vähän pidemmäksi aikaa. Tehdä hyvä, vähän pidempi treeni. Tulla voittajana maaliin. Ja onhan ihan mahdollista, että tänään tulee positiivinen yllätys musiikin muodossa. Mut hei, pessimisti ei pety :)

Mukavaa liikunnallista lauantaita teille kaikille ja jos ette ole ohjatulla tunnilla, kuunnelkaa niin lempimusiikkianne että! Tai ainakin lajiin sopivaa (on se laji sitten viikkosiivous, juoksulenkki tai sohvalla meditointi).

tAamu