lauantai 28. syyskuuta 2013

Vauvaperheen arkea

Meillä on koiranpentu. 

Tiedän. Tosi huono idea. Sen nimi vois olla Bad Idea. 

Se on söötti kuin nappi ja se heiluttaa vimmatusti häntää aina, kun se näkee ihmisen. Kenet tahansa.

Se siitä leimautumisesta. 




Ollaan kaikki ihan kypsiä. Ollaan kaikki ihastuksesta soikeita. 

Olisin muuten saanut iloksenne ehkä yhden hauskimmista videoklipeistä vähään aikaan tänään, kun ihana Esikoinen astui vauvakoiran pissalammikkoon. En tiennyt, kuinka paljon rumia sanoja hän hallitseekaan, vaikkakin ensi reaktio oli: "anna sen olla vettä, onhan se vettä"... Koska en ole kaksinen äiti ja empatian kykynikin on varsin rajallinen, sain hyvät naurut. 

Niin kuin aina kun perheemme on kasvanut, on se vaikuttanut suoraan liikuntoihini. Joo, kyllähän minä ravaan pentu kainalossa pihalle ja takaisin ja vaellamme Ykköskoiran eli Terrieripojan kanssa lenkkeilemässä (päästämässä höyryjä - sekään ei ole kauhean ilahtunut energisestä leikkikaverista, joka kotiin yhtäkkiä ilmaantui).

Mutta Kaunotar ei moisesta piittaa. Se tuli meille, asettui taloksi ja touhaa loputtomalla energialla. Paitsi silloin kun se nukkuu. Silloin voi maailma sortua ympäriltä, mutta sepä ei sitä haittaa. 

On se vaan evoluutio ihmeellinen asia. Kaikki pennut (niin ihmis- kuin eläinkin) ovat niin suloisia, että raivostuttavuudestaan huolimatta, ne vaan pyritään pitämään hengissä keinolla millä hyvänsä (lähinnä nyt tämän tason raivostuttavuutta tavataan terrierin pennuissa - ei ihmispennuissa!!!). 




Huomenna ajattelin aloittaa aamun pumpilla ja juoksemaankin ajattelin mennä - jos vaan molemmat saan mahdutettua ohjelmaan.

Kyllä tää tästä. Kyllä me selvitään. Tästäkin. Mutta tämä on ehdottomasti viimeinen koira, joka mun talouteeni tulee! Ehdottomasti. (Muistuttakaa mua tästä)

tAamu

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Pelastus

Mukava pakomatka aurinkoon takana. Nyt laukkujen purkamista, pyykkäämistä ja uusiin asioihin valmistautumista. Taas on voimia ja niitä totisesti tarvitaankin. Työntäyteinen loppuviikko ja viikonloppu edessä.

Lomalla tuli käveltyä tosi paljon. Mielestäni niin näkee paljon. No ei tietysti yhtä isolta alueelta kuin näkisi vaikkapa autolla, mutta tarkemmin, lähempää.

Sitten joskus jotkut (oon kuullu) vaikka niillä olis selkä ollut muinoin kipeä ja plantaarifaskiitistakin toipumisesta vain hetki, ne saattaa turhamaisina kävellä ihan muissa kuin terveysjalkineissa tai edes kävelyyn suunnatuissa lenkkareissa... ja sitten kun ne jotkut vielä nukkuvat matkalla vieraissa sängyissä niin lopputulosta tuskin tarvitsee teille tavata.

Puolen viikon jälkeen selkä alkoi olla niinku oikeesti aika tosi jäykkä. Mietin aamulla jäykkänä ympäriinsä kävellessäni, että mikä toisi kaikkein parhaan avun asiaan, kun tajusin, että aina joogan jälkeen selkäni on heti parempi. Joten eikun ensin joogaten (lähipiirini iloksi) ihan ulkomuistista ja sitten vähän googletellen (tai youtubeillen) muita variaatioita etsimään. Ja heti auttoi.

Oikeesti.

Samantien parempi olo ja siitä sitten homma seuraavana aamuna rutiiniksi niin johan rupes homma toimimaan. Olo oli taasen kuin uudesti syntyneellä. Pitääkin käydä noutamassa mun joogakortti, joka roikkuu varauksessa uudella joogastudiollani (siis studio ei todellakaan ole mun vaan uusi minulle).

Iloa ja valoa syksyn hämärään!

tAamu


perjantai 13. syyskuuta 2013

Lomaterveiset Auringosta

Helteiset terveiset! Oikeastaan pitäisi olla muualla. Arjessa. Jos oikein tunnollisesti ajattelisi. En vaan jaksa ajatella niin. 

Aurinko paistaa, ihmiset hymyilee ja hoitaa asiansa kaikessa rauhassa. Se tarttuu. Suorittajakin hiljentyy jonottamaan. Odottamaan, että tulee vuoro, kun hänen asiansa hoidetaan samalla kiireettömällä keskittymisellä. Hyväntuulinen tervehdys, kiitokset, poskisuudelmat, hyvästit ja hyvät päivän jatkot. Voisin jäädä. 




Tämä oli hyvä kesä. Tuli silti ehkä raskain vierestä elettävä kokemus ja ehkä juuri siitä syystä myös kiitollisuus kaikesta siitä, mitä on ja kyky nähdä onni juuri näissä ohikiitävissä hetkissä. 

Ja ehkä juuri siksi en halua nähdä, mitä marraskuulla on tarjottavana. Tulevaisuus tuo vastauksia, joita en ehkä halua kuulla. Ehkä siksi olen juuri nyt äärettömän onnellinen tästä kesän jatkopalasta. Tästä arjesta irrallaan olevasta vapaudesta. 

Auringosta. Polttavan kuumasta terassista. Turkoosista merestä. Ystävällisistä ihmisistä, joiden kielestä ymmärrän vain sanoja. On helppoa vaan heittäytyä hetkeen. 

Ja hetkeen on helppo jäädä. Vielä muutama päivä tätä ajelehtimista ja kesää. Sitten alkaakin tosi tiukka puristus arjessa. No kyllä tällä valon ja energian latauksella taas jaksaa! 

Iloa ja valoa jokaiselle! Hyviä pieniä hetkiä! Ne on juuri niitä, jotka myöhemmin ova suuria. 

tAamu

maanantai 9. syyskuuta 2013

Lähden lentoon

Hiukka kiire. En ole teitä unohtanut. Monta asiaa työn alla ja työn ulkopuolella. Monta asiaa, josta haluaisin kertoa, jos ehtisin. Jos en olisi jo puoliksi ilmassa. 

Juoksusta. On juostu. Kivaa on ollut. Mieluummin päivän valossa kuin illalla välkkyvissä. Metsässä valtava kyy.

Uusi dieetti. Ihan tosi tehokas! Muutamassa päivässä pari kiloa lähti. Paikattiin nimittäin hammas. Enemmän kuin tämä operaatio laihdutti tehokas hysteria ja sen myötä nestemäinen ruokavalio. Mistä sais uudet hermot? Tai rauhaa perusluonteeseensa?  

Maisema vaihtuu iha just. Huomenna. Ja sitten se on tämä:




Aurinkoa ihmiset! Palataan asiaan, kun olen palannut ja jolkotellaan taas. Juoksukengät lähtee mukaan. Katsotaan haluaako ne juostakin!

edit: Ja ai niin! Pakko tulla vielä kertomaan se, että yksi korkkaripäivä seisottu ja kantapää on hiljaa! Wohoo! Mä selätin sen typerän plantaarifaskiitin! Kyllä meni aikaa, hermoja ja kinesioteippiä, mutta nyt näyttää hyvältä!

tAamu