tiistai 19. maaliskuuta 2013

Tervepä terve

Olen viimeksi ollut kipeänä syyskuussa. Siis sillä tavalla kipeänä, että piti jättää treenejä väliin ja jäädä pois töistä. Silloinkin vointi vaati yhden päivän poissaolon. 

Luterilaiseen/suomalaiseen/whatever tapaan nyt kaduttaa, että sanoin sen ääneen. Typerästi pelkään ajattelen, että minua rangaistaan siitä, että sanon tuon ääneen. Että heti nousee kuume, jos menen kehumaan (?) asialla. Itse asia on minulle suunnilleen mysteeri...

Entisessä elämässä olin flunssassa kaksi kertaa vuodessa. Influenssaan sairastuin, jos luin lehdestä, että epidemia on alkanut. Mitä sitten on tapahtunut? No kasvisten ja marjojen määrä ruokavaliossa on ihan oikeasti kasvanut (p**kan roskan, lähinnä sokerin, syönti vähentynyt). Ulkoilu ja liikkuminen yleensä lisääntynyt. Koiran myötä myös rauhallinen liikunta (kuten ihan kävelylenkit) saaneet osansa arkisessa elämässäni ja pysyneet. Koiran ulkoilutusta kun ei voi lopettaa, vaikka olis kuinka hyviä tekosyitä ja jos on tarpeeksi aktiivinen koira, pelkkä kulmilla pyörähtäminen ei riitä. Lapset on kasvaneet. Yhtenäiset yöunet lisääntyneet. 

En tiedä, onko näillä asioilla merkitystä lopputuloksen kanssa. Kerroin vain mitä elämässäni on muuttunut. 




Jaa. Johtuu sitten mistä johtuu niin olen onnellinen. Eipä mulla oikein olis ollutkaan aikaa sairastaa.

Tänään salille - tai ehkä spinningiin. Vois olla kiva. Vointi vahva. Ruokavalio kohdallaan (pientä nälkää tosin viime päivinä on ollut, mutta liikuntamäärätkin melkoiset - tosin eilen pidin lupailemani välipäivän - wohoo!).

Hyvää treeniviikkoa ja terveyttä kaikille tasaisesti!

tAamu

2 kommenttia:

  1. Silloin kun juoksin säännöllisesti, sairastin todella harvoin. En välttämättä edes kerran vuodessa. Luulin sen johtuvan rautaisesta yleiskunnostani, mutta tänä talvena olen ollut kolmesti kipeänä ja tajunnut, että entinen sairastamattomuus johtui vain siitä, että koska juoksin aina ylhäisessä yksinäisyydessäni, en koskaan saanut mistään tartuntoja. :D Sinuun tämä ei tosin päde, kun hikoilet alvariinsa spinningissä ja ties missä. :)

    Tuli mieleen tuosta "ei ole aikaa sairastaa". Av-alalla on tunnetusti kiehunut viime syksystä. Tutustuin erääseen kollegaan, joka monien muiden lailla oli ollut pakotettu ryhtymään yrittäjäksi. Hän teki 60 tunnin työviikkoja pystyäkseen rupupalkoilla (korkeakoulutus, asiantuntijatyö, _yrittäjän_ tuntipalkka korkeintaan kymmenen euroa) elättämään perheensä. Kertoi, ettei ollut kolmeen vuoteen sairastanut pöpön pöpöä, koska elimistö oli jatkuvassa stressitilassa. Huh. Enkä tarkoita, että tämäkään koskisi sinua. :) Jäi vain tuo kollegan kertomus jotekin hirmuisena mieleen.

    Tervettä päivää myös huomenna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti en todellakaan tiedä, mistä sairastumattomuuteni voisi johtua... Ja kyllä altistuksia todella on :) Perhe sairastaa milloin mitäkin räkätautia (pakenen sitä kyllä liikunnallisiin harrastuksiin), mutta monet sanoo saaneensa taudin jos toisenkin salilta, jossa räkäkäsillä hiplataan samoja laitteita porukalla, mutta enpä nyt just ole saanut sieltäkään... En osaa sanoa miksi. Ehkä mä kertakaikkiaan olen oman osani pöpöistä ja basiliskoista saanut ja nyt vaan ei ole upouutta tielle osunut.

      Mulla vois olla enemmänkin stressiä, mutta yritän sitä (erilaisin painitekniikoin) hallita liikkumalla, nukkumalla tarpeeksi jne. Välillä onnistuu paremmin välillä huonommin.

      Terveyttä Sinunkin suuntaasi! Jännä homma ja toivottavasti linja jatkuu.

      Poista