torstai 7. maaliskuuta 2013

Kiloja ja kilometrejä

(sisältää ruman sanan - etukäteen anteeksi siitä)

Edellisessä elämässä kirjoittelin teille vaa'asta, joka heittäytyi näyttämään vääränlaisia lukuja. Siis voi elämä, kuinka tyhmä ihminen voi olla ja sitten vielä tulee sen virtuaalisesti kertomaan... No joo. Mitäs näistä! Se samainen (ongelma) vaaka näyttää nimittäin nyt ihan hyviä lukemia. Että olisko se sitten itsellään korjaantunut tai kyllästynyt säikyttelemään mua kohtuuttoman korkeilla luvuilla ja palannut vaan niihin lukuihin, mitä siltä alunperinkin odotettiin? 

Vai olisiko mahdollista, että mä painoin silloin enemmän kuin olisin toivonut? 

Eilen juoksin pitkästä aikaa yksin. Juoksukaverit ovat sekä riemu että risti. On ihanaa juosta jonkun kanssa ja samalla parantaa maailmaa. Juostessa puhua auki kaikki ne mieltä painavat asiat ja pienen elämänsä ilot. Samalla ylittää itsensä, jaksaa vähän enemmän eikä malta lopettaa. Toisaalta ei oikeastaan koskaan juokse täysin omaan tahtiin, ei musiikkia korvilla eikä omien ajatuksien vapaata rullausta. Oikeastaan sitä mitä juoksemisessa rakastan. Mun juoksukaverit on niin aktiivisia, että helposti saan heidän kanssaan sen kolme juoksulenkkiä viikossa sovittua niin halutessani, joten aikatauluihin ei todellakaan enää sovi yksin juostuja lenkkejä, kun haluaa tehdä niin paljon muutakin.

Eilen sitten juoksijaystäväni olivat estyneitä lähtemästä kanssani lenkille, joten menin yksin. Aurinko oli laskemassa ja meren yllä taas upeat värit. Jäälle en oikein enää uskalla, eikä siellä eilen illalla näkynyt muitakaan. Minulla ei ole minkäänlaista jään tuntemusta. Ei niin mitään. 

Se juoksurauha on ihan uskomaton. Vielä kun sulkee kuulokkeilla ja musiikilla ulkomaailman itseltään, on yksinäisessä letkeässä etenemisessä ihan uskomaton fiilis. Täysin omaan tahtiin ja kahdestaan P!nkin kanssa mentiin eilen (rehellisyyden nimissä mulla kyllä oli terrieripoika mukana ja se ei todellakaan lisännyt mun lenkin sujuvuutta tai miellyttävyyttä - olipahan viimeinen kerta vähään aikaan yhteinen juoksulenkki!, mutta itse juokseminen oli ihanaa!). 

Niin se vaan on, että tuli elämässä eteen mitä tahansa, ei kannata jäädä paikalleen tai vastoinkäymisten edessä heittäytyä maahan itkemään. Juoksu (tai mikä se sun laji sitten onkin) helpottaa aina. Juu, pitää huoltaa kehoa ja levätäkin välillä, mutta en ole koskaan yhtään lenkkiä, spinningiä, jumppaa, zumbaa katunut! Tai en ainakaan muista sellaista kertaa. Jälkeenpäin on hyvä fiilis ollut joka kerta. 




Muutaman kilon kiristykselläkin on merkityksensä ja eilen oli muka niin kevyt olo juostakin. Enemmän tuntu varmaan on korvien välissä, mutta onhan tämän vuoden puolella tehty korjausliike useamman kilon luokkaa kuitenkin, joten ehkä siinä fiiliksessä on myös perää.

Kohta kuivaa lenkkipolut (eilen itse asiassa oli paikoin liukasta, vetistä sohjoa tai ihan sopivan rouheaa lumipintaa) ja sitä odotellessa juostaan näitä rapalenkkejä. Mukavaa lähestyvää viikonloppua. Mä lähden Siskon luo juoksemaan viikonlopun pitkän lenkkini.

tAamu

Edit: Huomasittehan iiven fit-lehtiarvonnan! Kannattaa osallistua ja ennen kaikkea lukea iiven tarinaa, mikäli se ei ole teille jo tuttu (ja vaikka olis tuttukin). Myötätuulta edelleen iivelle toivoen <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti