Loma tulee, olen valmis

Pienoinen flunssa sai kiinni ja koska hiihtoloma on suorastaan käsillä niin pelaan varman päälle enkä lähde joogaan repimään. Jos ei olisi lomalle lähtö käsillä jo huomenissa niin varmasti menisin. Kaukana on ne päivät, kun käytin huomattavan osan työpäivästäni uhkaavasti lähestyvän jumppatuokion välttelemiseen erinäisin tekosyin. Nyt oikeesti harmittaa, ettei pääse. Mutta vielä enemmän harmittaisi, jos ei pääsisi lomalle! Ni!

Aika rientää, kun on tekemistä. Tuntuu ihan käsittämättömältä, miten nopeasti aika kului joulusta hiihtolomaan. En ymmärrä. Samapa tuo. Loma kelpaa aina. Ja tulee tarpeeseen. 

Huomenissa muutama pakollinen työasia ja sitten kohti mökkiä, joka on keskellä ei mitään. Tiedossa mäkiä, jotka odottaa laskijaa, lumipesuja, lumilyhtyjä, kiireettömiä iltoja hyvässä seurassa, hitaita aamuja ja retkiä tuntemattomaan. 

Ohje matkalle voisi olla vaikka:

Hyvää lomaa kaikille, joita se koskettaa. Rentoa ja ressitöntä menoa kaikille!

tAamu

Täällä taas

Voi, hyvät ihmiset! Kylläpä poissaoloni venähti. Niin paljon on tapahtunut, etten tiedä, mitä sanoisi. Ihmisen elämä on ihmeellinen. Vähän kuin räsymatto. Eriväriset raidat muodostavat kokonaisuuden ja niillä on paikkansa  

Työssä on tullut paljon ja isoja onnistumisia. Myös ihan pieniä, mutta sitäkin tärkeämpiä. Paljon töitä ja vääntöä kaikki tämä on vaatinut. Tietysti. Niin kun tiiätte.

Yhden ihanan nuoren ystävän olen saatellut taivasmatkalle. Ehkä opettavaisin taival, minkä olen koskaan kenenkään rinnalla kulkenut. Vaikken vielä pysty sanomaan, että ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, mutta ehkä jonain päivänä. 

Koiravauva on kasvanut nuoreksi terrierineidiksi. Vieläkin se on ihana, mutta jos joku väittää, että,kaksi koiraa menee siinä, missä yksikin, niin ei mene! 

Jooga on tullut uudeksi lajiksi pysyvästi. On tehnyt hyvää selälle, ryhdille, rauhoittumiselle ja ololle kaiken kaikkiaan. On ollut hyvä opetella pysähtymään. Ehkä en olisi ollut kypsä edes lajiin aikaisemmin, vaikka ohuesti nyt harmittaa, etten aloittanut jo aikaisemmin.

Juossut en ole pitkään aikaan. Harmittaa. Pitää sekin aloittaa. Taas. Alusta. Mutta sitten se aloitetaan. Nyt on tullut koiralenkkiä niin paljon, ettei aika eikä energia ole riittänyt mitenkään. Mutta tässä vähitellen se suunnitelmissa on. Kuntokeskuksen jäsenkorttiakin käytän hävettävän vähän kuukausimaksuun verrattuna. Voi mun kanssani!

Mutta kevättä kohti mennään. Valo lisääntyy koko ajan. Kohta on kesä ja pääskyset lentää korkealla. 

Sitä odotellessa pysytään liikkeellä

tAamu

Onneksi on viikonloppu

Viikonloppu kääntyy loppuunsa ja uusi viikko melkeinpä kirjaimellisesti kolkuttelee ovella (avasin vahingossa työsähköpostin - kyllä niin voi käydä). 

Eilen ohjelmassa oli kansallispuistovaellusta. Niin kuin hyvin tiedätte, ei ole nämä luontohässäkät mun juttu. Liikunta-areenana metsä on ihan loistava ja noin 8 km epätasaisessa maastossa tuntui kintereissä ja muissa. Että sikäli oli ihanaa, mutta tietysti klassisesti puolet ajasta satoi kaatamalla ja kallioilla ja savisissa rinteissä liukastellessa kieltämättä suustani pääsi muutakin kuin ilon kiljahduksia. 

Lisäksi iltapäivästä hujahti tunti nukkuen sohvalla, kun piti toipua mokomasta raitisilmamyrkytyksestä! Että siihen luontohommaan menee sitten ihan koko päivä. 

Tänään päätin sitten ottaa varman päälle ja pysyä asfaltoiduilla reiteillä. Heti aamusella kohti salia. Tempaisin meidän salin sunnuntain perussetin easy aerobic + shape (keskikehon treeni siis) + venyttely. Joka lajia puoli tuntia eli hyvä kun vauhtiin pääsee ja jo vaihtuu. Levottomalle ihmiselle ihan sopiva tahti.

Aerobiciä en ole harrastanut sitten... jaa-a. 80-luvun? No en oikeasti tiedä. Olenhan mä joskus käynyt jollakin aerobic-tunnilla, mutta jo lukioikäisenä me käytiin salilla. Jäi noi aerobicit vähemmälle. Mutta nyt aika oli kypsä ja oli ihan hauskaakin. Hiki tuli, mutta ei mitään kovemmalle koordinaatio kuitenkin joutui kuin kunto. Hyvin rakennettu shape siihen päälle niin johan oli kivaa.

Edellisen kerran olin venyttelyssä perjantaina, mutta kylläpä löytyi rutkasti kireyttä kehosta vieläkin. Ajatella, ettei tullut perjantain puolen tunnin venyttelyllä valmiiksi tämä kiree ranka. Nyt on sitten liikuteltu lisää.

Ruoka odotti valmiina kotona, mistä kotiväelle plussapisteitä. Päiväunet, rahkaa ja bloggaamista. Päivä alkais olla koiralenkkejä vaille valmis!

Energiaa alkavaan viikkoon jokaikiselle!

tAamu

Mitähän sitten tekis?

Joo, ei ole tuota ongelmaa. Haastetta riittää niin työssä kuin kotonakin. Ja tekemistä. Ei ole hidastamisesta tietoakaan. No, en ole sitä kaivannutkaan. Tämä nyt vaan on tämä tyyli. Täysillä. Aina. Mitä sitä hyväksi havaittua muuttamaan!

Koiranpentu kotiutuu. Ei ehditä sen kummemmin kotouttamaan. Siinäpähän asettuu osaksi laumaa. Sitten kun ei muuta hommaa ole niin narun perässä saa kulkea ihan niin paljon kun haluaa. Onneksi. Raitista ilmaa ei tässä pimeydessä voi liikaa saada. Salilla ja jumpissa on tullut käytyä ja onpa taas huippua saada se rutiini päälle. Niin kuin facebookissa: tykkään!

Paits nyt kun iski flunssa ja tiukassa on ollutkin. Vaikka ihan aavistuksen kyllä hidastin! Huilasin hetken. Ehdin kehua, ettei ole yskää. Nyt on sekin, mutta kuitenkin vaan flunssa. Joten löysätään edelleen vähän ja odotetaan, että flunssa hellittää ja elämä jatkuu. Tai ihan täyttä elämää tämäkin on, mutta jatkuu esimerkiksi liikunnallinen elämä. 

Elämässä riittää hyviä asioita. Hauskoja. Tai ainakin huvittavia. On tullut taas naurettua. Enimäkseen itselleen. Ja hyvä niin. Materiaalia riittää. Lempeästi tietysti täytyy itseäänkin käsitellä, mutta huvia ei voi kieltää.

Kaikesta tohottamisesta huolimatta myös välillä tulee valmista ja palikoita kolahtelee paikalleen. Sellaiset onnellisen raukeat hetket on vaan nyt olleet harvassa. Täytynee sellainen ihan asioikseen järjestää. Jos hakisi viikonloppuna joogakortin.

Eheää viikonloppua <3

tAamu

Lihaton lokakuu

Elän kasvissyöjien ympäröimänä. Yhä useampi lähelläni on siirtynyt kasvisruokavalioon ja osa läheisistäni ollut jo vuosikymmenen/t sillä linjalla. Niinpä minäkin sitten yllytyshulluna tartuin Lihaton lokakuu-haasteeseen. Ensimmäinen päivä lokakuuta menin Stokkalle ja ostin itämaista kanasalaattia, kun se on niin mahdottoman hyvää (inkivääri!), mutta eihän sitä koko ajan voi muistaa kaikkea!

Mutta siis periaatteessa kyllä. Ei minusta ihan kokonaan kasvissyöjää taida koskaan tulla, mutta enemmän ja enemmän se kiehtoo. Olen rakastunut papuihin ja linsseihin (ja kyllä vatsani kestää niitä ihan hyvin - multa on nyt kysytty tätä useamman kerran lähiaikoina - näytänkö jotenkin siltä, että... ilmavalta tai jotain?). Hyvin tehty kasvisruoka on todella hyvää. Kasvikset ovat kuitenkin maukkaampia/vivahteikkaampia kuin liha jo olemassa. Tykkään.

Mähän olen moneen kertaan todennut, että en mittaa itseäni tai elämääni numeroilla, mutta nyt kun paino taas alkaa vitosella niin olen alkanut mitata. Että se nyt sitten tässä sivulauseessa, vaikka sillä ei oikeasti niin paljon merkitystä ole. Mutta onhan kevyempänä helpompi olla, juosta ja mahtua jakkuun...

Juoksu on suunnitteilla. Suunnitelmaa pidemmälle ei valitettavasti olla nyt päästy, mutta onhan suunnitelmakin jo jotain. Nyt vaan on ollut liian väsynyt. Liikaa kaikkea. Kotiasioita ja työasioita. Vaikkakin mielekkäitä ja on ollut ihana tehdä työtä, jonka kokee arvokkaaksi ja tuntee saavansa aikaan. On hyvä ollut työstää asioita kotonakin ja kai nekin arvokkaita ovat. Kotihommelit.

Viikonloppu tulee kesken töiden. Vaikka tykkäänkin työstäni tosi paljon, on vapaa vielä hienompi asia! Väsyneenä (ihan unen tarpeessa) sitä on vähän henkisempi, herkempi kuin muuten, tehokkaimmillaan. Aina välillä palaan tähän kuvaan tai sen viestiin. Tykkään.

Rentouttavaa, voimaannuttavaa viikonloppua!

tAamu

Vauvaperheen arkea

Meillä on koiranpentu. 

Tiedän. Tosi huono idea. Sen nimi vois olla Bad Idea. 

Se on söötti kuin nappi ja se heiluttaa vimmatusti häntää aina, kun se näkee ihmisen. Kenet tahansa.

Se siitä leimautumisesta. 

Ollaan kaikki ihan kypsiä. Ollaan kaikki ihastuksesta soikeita. 

Olisin muuten saanut iloksenne ehkä yhden hauskimmista videoklipeistä vähään aikaan tänään, kun ihana Esikoinen astui vauvakoiran pissalammikkoon. En tiennyt, kuinka paljon rumia sanoja hän hallitseekaan, vaikkakin ensi reaktio oli: "anna sen olla vettä, onhan se vettä"... Koska en ole kaksinen äiti ja empatian kykynikin on varsin rajallinen, sain hyvät naurut. 

Niin kuin aina kun perheemme on kasvanut, on se vaikuttanut suoraan liikuntoihini. Joo, kyllähän minä ravaan pentu kainalossa pihalle ja takaisin ja vaellamme Ykköskoiran eli Terrieripojan kanssa lenkkeilemässä (päästämässä höyryjä - sekään ei ole kauhean ilahtunut energisestä leikkikaverista, joka kotiin yhtäkkiä ilmaantui).

Mutta Kaunotar ei moisesta piittaa. Se tuli meille, asettui taloksi ja touhaa loputtomalla energialla. Paitsi silloin kun se nukkuu. Silloin voi maailma sortua ympäriltä, mutta sepä ei sitä haittaa. 

On se vaan evoluutio ihmeellinen asia. Kaikki pennut (niin ihmis- kuin eläinkin) ovat niin suloisia, että raivostuttavuudestaan huolimatta, ne vaan pyritään pitämään hengissä keinolla millä hyvänsä (lähinnä nyt tämän tason raivostuttavuutta tavataan terrierin pennuissa - ei ihmispennuissa!!!). 

Huomenna ajattelin aloittaa aamun pumpilla ja juoksemaankin ajattelin mennä - jos vaan molemmat saan mahdutettua ohjelmaan.

Kyllä tää tästä. Kyllä me selvitään. Tästäkin. Mutta tämä on ehdottomasti viimeinen koira, joka mun talouteeni tulee! Ehdottomasti. (Muistuttakaa mua tästä)

tAamu

Pelastus

Mukava pakomatka aurinkoon takana. Nyt laukkujen purkamista, pyykkäämistä ja uusiin asioihin valmistautumista. Taas on voimia ja niitä totisesti tarvitaankin. Työntäyteinen loppuviikko ja viikonloppu edessä.

Lomalla tuli käveltyä tosi paljon. Mielestäni niin näkee paljon. No ei tietysti yhtä isolta alueelta kuin näkisi vaikkapa autolla, mutta tarkemmin, lähempää.

Sitten joskus jotkut (oon kuullu) vaikka niillä olis selkä ollut muinoin kipeä ja plantaarifaskiitistakin toipumisesta vain hetki, ne saattaa turhamaisina kävellä ihan muissa kuin terveysjalkineissa tai edes kävelyyn suunnatuissa lenkkareissa... ja sitten kun ne jotkut vielä nukkuvat matkalla vieraissa sängyissä niin lopputulosta tuskin tarvitsee teille tavata.

Puolen viikon jälkeen selkä alkoi olla niinku oikeesti aika tosi jäykkä. Mietin aamulla jäykkänä ympäriinsä kävellessäni, että mikä toisi kaikkein parhaan avun asiaan, kun tajusin, että aina joogan jälkeen selkäni on heti parempi. Joten eikun ensin joogaten (lähipiirini iloksi) ihan ulkomuistista ja sitten vähän googletellen (tai youtubeillen) muita variaatioita etsimään. Ja heti auttoi.

Oikeesti.

Samantien parempi olo ja siitä sitten homma seuraavana aamuna rutiiniksi niin johan rupes homma toimimaan. Olo oli taasen kuin uudesti syntyneellä. Pitääkin käydä noutamassa mun joogakortti, joka roikkuu varauksessa uudella joogastudiollani (siis studio ei todellakaan ole mun vaan uusi minulle).

Iloa ja valoa syksyn hämärään!

tAamu