torstai 1. elokuuta 2013

Minullekin kävi niin

Ei säästänyt kohtalo minuakaan. Loma loppui. Arki alkoi. Kirosanoilta ei säästytty, ei ahdistukselta eikä paniikinomaiselta kalenterin pläräämiseltä, että mihin sitä seuraavan loman sijoittaisi. 

Loma ohi. Elämä ohi. Ihan hirveetä!




Onneksi joukkoon mahtuu myös positiivisia asioita: mulla on mukava työ ja ihan hervottomat, herttaiset, kannustavat työkaverit. Vapaus on villinnyt kaikki, joten meillä menee nyt runsaasti työaikaa tyhjän nauramiseen. Ihmiset on ihan villeinä ja huumorin lähteeksi kelpaa vaikka Hesari... 

Toinen arjesta koitunut hyvä asia on rytmi koheneminen. Kun vääntäytyy töihin heti seiskan jälkeeen (tämä tästä hyytyy kyllä! Lähempänä joulua tekee tiukkaa, että selviää ysiksi työmaalle), lähtee salin kautta kotiin niin on kotona sekä työt että liikunnat suorittaneena viiden maissa (samaan aikaan lomalla oli juuri aamupala syöty, kirja luettu ja pohdittiin lämpimän ruuan tarpeellisuutta sekä saunan lämmitysaikataulua...). Että onhan se arki tehokkaampaa!

Yleisfiilis ok. Olis voinut kesällä elää järkevämmin niin ei olisi näitä lomahötöjä tässä hävitettävänä, mutta ei tää mua masenna eikä tilanne ole niin paha kuin joitakin vuosia aikaisemmin. Lomalla tuli kuitenkin liikuttua ihan hyvin ja tasaisesti, vaikkei arjen vauhtiin päästykään. Kantapää ei vieläkään ole ihan oireeton, mutta parempi kuitenkin ja olen käynyt nyt salaa pari lenkkiä heittämässä ja kyllä vain juokseminen on niin parasta. Ei mistään tule sitä samaa flowta ja hyvää mieltä kuin siitä! Mulle. Mun juttu!

Toivotaan, että teidän arkeen laskeutumiskulmanne oli loivempi ja työintonne tulee pikkuhiljaa työpaikallenne (mun taitaa vieläkin oleilla jossain joen rannalla silmät sirrillään auringossa ja varpaat vedessä...)

tAamu

2 kommenttia:

  1. Täällä kanssa lomalöysiä saa sulatella :) Onneks ei kuitenkaan mitään hirveetä määrää sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja ne on sentään vaan lomalöysää. Onneksi. Arkeen siirtyminen jo sinällään korjaa tilanteen. Tietysti olisin voinut elää fiksummin, mutta kivaa oli :)

      Poista